Tedinblogi

Lempilapsestaan on vaikea luopua. Jopa entisestä lempilapsestaan. Arvelin unohtaeeni salasanat ja muut, mutta ehkä tämä on yhä käytettävissäni. Jos tätä joku ammoinen tuttu yhä lukee, niin haluan kertoa, että vaikeutuvista psyykkisistä ongelmista huolimatta olen yhä hengissä. Olen jopa purjehtinut kesällä, tavannut vähiä tuttaviani ja ajatellut ihmisiä, joita tunsin 20 vuotta sitten. Erityisesti mielessäni näistä blogiin liittyvistä ihmisistä on O'ou Oy:n yhtiökumppanini. Jos ikinä luet tätä, haluan sinun tietävän, että olen ajatellut sinusta tuhat hyvää ja kaunista ajatusta ja toivon, että elämäsi on edes pääpiirteissään mallillaan. Muillekin vuosien takaisille pitkä- tai lyhytaikaisille lukijoilleni ja ystävilleni haluan jättää tervehdyksen. Emme varmaan enää tapaa, emme netissä emmekä ihka oikeassa elämässä, mutta jos kellä sattuu oikeita yhteystietojani olemaan, niin viestejä vastaanotetaan kiitoksella.

Eräänä yönä kokeilin, toimiiko tämä enää. Ehkä tämä toimii.

Tuntuu kuin minusta ei olisi paljon jäljellä. Masennus on vienyt haluni. Toki jaksan toivoa hyvää, mutta en jaksa tai edes halua tavoitella mitään maallista enää. Voimani ovat loppu. Kauan sitten odottelin vuoroani pikkukaupungin terveyskeskuksessa. Odotushuoneen poikki kuljetettiin sängyssään ikivanhaa potilasta. Hänestä ei enää voinut sanoa, oliko hän taannoin ollut mummo vai vaari. Hänen kehonsa muodosti tuskin havaittavia kohoumia peittoon. Niiden sekuntien aikana, jotka odotushuoneen kautta kulkemiseen meni, vuoteesta kuului pari kertaa hyvin, hyvin heikolla äänellä: "Oi Jeesus." Jo se aika oli kyynisyyden aikaa, vaikkei sentään mitään verrattuna siihen, miltä nykyinen meno minusta tuntuu. Minä en ole koskaan ollut mikään kunnon uskovainen. Mutta minuun teki valtavan vaikutuksen tuo syvälle sieluun kasvanut vakaumus, usko. Voisin kuvitella, ettei tämä lähtönsä kynnyksellä oleva ihminen tiennyt, onko hän vielä tämän- vaiko jo tuonpuoleisessa. Jos hän jotakin vielä näki,...

Tässä blogiviestissä ei lue mitään, kuten näet! Tarkoitus on vain pitää tämä hengissä. Eräänä päivänä kirjoitan taas jotakin, minkä kuvittelen olevan suurta ja hienoa.

  Irrotin pestit möljän pollarista, peruuttelin poijulle ja nappasin peräköydenkin tyylikkäästi ja taidolla matkaani. Mukava kun kyöräsivät satamalahdelta pahimmat kivet ylös, mahtuu purjevenekin kääntymään ja lähtemään komeasti keula edellä. Näkemiin Säppi ja puhisevat ylämaansonnit! Tapaamani kaksi ihmistä, majakanvartijatar ja remonttimiesten nokka, olivat tosin mukavia ja joutivat pulisemaan kanssani pitkään. Säpin lähivedet eivät ole vuosikymmeniin olleet pienellekään purjeveneelle helpot ja suopeat, joten annoin takatuupparin nassuttaa tyhjäkäynnillä. Taskulaskimen kokoinen GPS kertoi Nemin kiitävän lähes puolentoista solmun nopeudella. Päästyäni Prakalan nokalta ulos sain viimein jonkin aavistuksen päivän säästä. Sitä oli tarjolla, mitä Mette lupasi - tai joku muu. Kevyt etelän puoleinen henkonen puhalteli. Se ja sama, Nemiä ei kannata juuri perämoottorilla ajella. Jos tuulee yli 2 m/s, matka taittuu purjeilla lähes samaa vauhtia, mutta mukavammin. Kevyet myötätuulet tosin o...

Edelliseen viestiin liittyen esitän uuden näkökulman. Vakaville asioille ei yleensä pidä nauraa. Siitä voi koitua sosiaalisia ongelmia. Asialla on kuitenkin toinen puoli: entä minä, joka olen kokenut vaikean tilanteen? Saanko nauraa vakavalle asialle, jos se nauru edes vähän helpottaa omaa suruani? Olen rusikoinut itseäni huomattavasti suuremman miehen rintaa pidäkkeettä vartin verran. Hän lopulta kuoli.

Olen ollut kolmessa ensiaputilanteessa, jossa kuolee ihminen. Yhteensä kuolleita on syntynyt neljä! Tämän muistan aina kertoa. Kai se jotenkin on jälkensä jättänyt. Niin että jos nyt sitten pohtisin elämää. Ihmiset etsivät elämää ulkoavaruudesta. Aika ajoin ilmestyy uutinen, jossa kerrotaan että taas on löydetty kaukaisen aurinkokunnan planeetta, jolla voisi olla elämää. Jotkut rakentavat kauhukuvia planeetallemme tulevista tunkeilijoista, jotka aiheuttavat ihmiskunnan tuhon. Vuosikymmenten takainen sarja nimeltään V taisi olla varhainen esimerkki tällaisesta äärimmäisestä kauhufantasiasta. Siinä tulijat käyttivät ihmisiä ravinnokseen. Sarjan esittäminen keskeytettiin. Toiset taas toivovat tulijoiden tuovan hyvää, esimerkiksi lisää tekniikkaa tai kenties tekniikkaa, joka mahdollistaa nykyisen kaltaisen elämän jatkumisen ikuisesti. Ikuisesti on mahdottoman pitkä aika. Auringosta tulee punainen jättiläinen 4 - 6 miljardin vuoden päästä, jolloin Telluksemme tuhoutuu. Tyyssijamme on elämän...

Masennusta podetaan urakalla. Itse olen saanut sen diagnoosikseni 20 vuotta sitten, mutta riesanani se on ollut paljon, paljon kauemmin. Aivan varmasti täytin masennuksen kriteerit, kun 16-vuotiaana lopetin lukion ja jäin kotiin. Mieli oli maassa, välillä en poistunut kotoa moneen päivään. Ikkunaverhot olivat suljettuina viikkoja. Sen jälkeen on ollut helpompia aikoja ja paljon vaikeampia aikoja. Masennuksen syyt ovat psyykkisiä, sosiaalisia ja biologisia. Nämä seikat vielä kietoutuvat toisiinsa. Psyykkiset asiat ovat myös biologisia: masennustila voidaan todeta aivoista. Usein puhutaan hermoston välittäjäaineista: serotoniini, noradrenaliini ja dopamiini vilahtelevat masennuskeskusteluissa usein. Masennuslääkitys taas pyrkii vaikuttamaan näihin hormoneihin. Keskustelu munan tai kanan ensimmäisyydestä ottaa muodokseen arvelut siitä, onko masennus ensin ja hormonaaliset muutokset sitten vai päinvastoin. Jotkut ovat myös taipuvaisempia masennukseen kuin toiset. Taipumuksen syyt taitavat ...

Tässä tekstissä ei ole omaperäistä ajattelua. https://www.youtube.com/watch?v=fxbCHn6gE3U Tässä Ted-puheessa puhuja kertoo omintakeisten ajattelijoiden tavoista ja piirteistä. Musiikinystävänä tykästyin ajatukseen siitä, että originellit kehtaavat käsitellä myös huonoja ajatuksia ja että säveltäjillä on joukoittain huonoja sävellyksiä yhtä mestariteosta kohden. En ehkä sanoisi mitään suosikkisäveltäjäni J. S. Bachin teosta huonoksi, mutta jotkut ovat minusta tylsiä. Sama koskee Mozartin viittätriljoonaa pianosonaattia ja niin edelleen. Säveltäminen ja blogitekstien rustaaminen ovat vinttikamarin sormiharjoituksia. Ajatus ainaisesta ja kaikenkattavasta nerokkuudesta on nerokultin perusteetonta ihannoimista. Voimme ihailla Einsteinia hänen siististä muotoilustaan E = mcc. (Energia on yhtä suuri kuin massa kertaa valonnopeuden neliö). Hienoa, mutten ihan ymmärrä. Mutta massa ja valonnopeus kerrottuna itsellään kuvaa siis energiaa, joka jollakin on. A) Laskeutuiko tämä muotoilu A. Einstein...

 This is just a short question to be considered: What is the nucleus of the nautical aesthetics? We can appreciate and think philosophically about anything even not knowing too much about the scope or subject itself. I cannot answer immediately. So, I ask you, my possible reader, to search for Ivan Aivazovsky's sea paintings. Are they pure romantics without any experience of seafaring? Why and how do they resemble modern they digital photos with exaggerated colors? How was he able to see how the waves look like in heavy weather? You cannot definitely see the sea like that through a camera. So, Aivazovsky, I guess, has had time to look at the waves and learn all those visions that last only fragments of seconds. I guess the sea romantics can be divided into to two: the empty and the full or external and internal of however. Striped t-shirts wore by in the sailing club restaurant does not necessarily have anything to do with the sea. Nor does the clean white and blue Musto or Helly H...

 Thus, I shall divide the scope of my newly invented academic aesthetic work, nautical or sea aesthetics, in the next parts: 1) Aesthetics of the sea. Perceiving and appreciating the sea, the water mass it self: the life in it, the wind and the weather, all the phenomena that exist there even without any human presence. 2) Aesthetics of the ships. This, as you can see, deals with the non-exploitative philosophy of all the vessels sailing on the sea, from the sup and surf boards up to the biggest oil tankers, cruise ships and air craft carriers, submarines, and, if needed, also amphibian air crafts. 3) Philosophy of experiences on and by the sea. Work, leisure, sports, arts high and popular, storms on a tiny sailing yacht, beach volley matches, sunburned skin, hypothermia, thunder, squall, calm etc. A special attention is given to the feelings: appreciation, fear, tediousness of all blue sphere inside which a sailor travels across the sea. 4) A special attention will be given to per...

Lapsuuteni elin äitini ja veljeni kanssa kolmestaan. Kun olin 12, veljeni muutti opiskelemaan. Elin vielä kuutisen vuotta kaksin äitini kanssa. Äitejä ei saa arvostella, äitiys on pyhää. Olen ennenkin häpäissyt pyhiä asioita, joten täältä tulee: Kun olin lapsi, luulin kaikkea itseeni kohdistuvaa väkivaltaa rankaisemiseksi. Ajattelin että rangaistus, seuraamus, tarkoittaa väkivaltaa, jonka aikuinen kohdistaa kasvattamista vaativaan lapseen. Vielä murrosiässä minun oli vaikea uskoa, että kavereitani ei lyöty kotona, ei ainakaan säännöllisesti. Vasta kun suoritin siviilipalveluksen erityislastenkodissa aloin ymmärtää, miksi väkivalta on huono kasvatuskeino. Siihen asti uskoin vilpittömästi, että lapsia pitää kasvattaa ja että jos sana ei tehoa, sitä voi ja saa tehostaa lyömällä, tukistamalla, tönimällä, uhkailemalla ja huutamalla raivoisasti. Muistanpa, kun olin nelivuotiaana kaupassa kahdestaan jonkun pihakaverin kanssa. Kaveri otti hyllystä purkkapaketin ja käski minun pitää sitä, kun m...

 Nautical Aesthetics (Proofreader needed!) Introduction I have always loved the sea, all of them I have been, which is not much: the Baltic and the Atlantic. I love also sailing, but I have never been to racing nor to family cruising. I wish I could sail with a couple of good friends over the Baltic anomaly (please, refer to Google). I wish I could once more sail along the huge swell after a storm raging somewhere far enough. Google, our friend of knowledge gave me next to nothing about nautical or sea aesthetics. The first results were clothes, fragrances, furniture and so on. So, something I would call sea romantics. Aesthetics of the unexperienced (which, indeed, would be a topic for a doctoral thesis alone). I was amazed. I was almost almost fazed! (My possible international reader. In Finland there is an ages old chocolate brand "Fazer". The name is from Karl Fazer, who started the business here. I guess only a tiny minority of the Finns thinks the meaning of the name. T...

 Suomen suosituin miestenlehti on aina ollut Ne Naiset. Ensimmäisen kerran tutustuin pornoon noin seitsemänvuotiaan sangen eloisan kaverini myötä. Ymmärsin kyllä, että siinä se kuulu hämähäkki oli väärinpäin, mutta juuri mikään kuvissa ei muistuttanut serkku- tai siskotytön sievää viivaa. Eikä edes äitini karvakolmiota. Siihen se asia sitten jotenkin jäi muutamaksi vuodeksi, epätietoisuuteen siitä, miltä tyttöjen ja naisten jalkoväli oikeastaan näyttää. Ihan niinä samoina vuosina sain käsiini isoveljeni vanhan biologiankirjan. Siinä kyllä esitettiin kaavamaisesti naisraukan alakropan halkileikkaus. Muistan että siihen oli merkitty isot ja pienet häpyhuulet, emätin ja klitoriskin. Ynnä peräsuoli. Lisäksi kaavakuvassa oli sana vulva, josta lähtevä viiva ei osoittanut oikein mihinkään, tai enintään kohti emättimen suuta. Jotenkin tulkitsin vulvan olevan joko emättimen suu tai sitten se, minkä nykyään tunnen ja tunnistan sormillani kohdunkaulaksi, cervix uteri. Lääkärileikki-ikä tuli j...

Avaruudessa on madonreikiä. Ne kuulemma alkavat mustista aukoista, jotka imevät itseensä, tapahtumien horisontin sisäpuolelle kaiken, joka erehtyy liian lähelle; ja ne päättyvät valkoisiin aukkoihin, jotka työntävä itsestään pois kaiken mahdollisen. Tai sitten jotakin muuta. En ymmärrä, kuinka aika ja avaruus voivat taipua, mutta voinhan minä sellaisista asioista puhua vaikuttaakseni fiksummalta kuin olen. Jos nyt haluaa haastaa minut, niin kerron, että ymmärrän vertauskuvan aika-avaruudesta kalvona, jota massiivinen . voisi taivuttaa. Mutta miten ajalla, avaruudella ja näiden yhdistelmällä voi olla sellainen ominaisuus kuin "taipunut"? Hyvä, kun olen saanut miellettyä jonkinmoisen kuvan ajan ja avaruuden yhteisyydestä. Kurkkaa tämän blogin varhaisimpiin teksteihin! Kuka keksi pyörän? Joku nero? Vaikka se valkopartainen äijä Olipa kerran ihminen -sarjasta. Kuka keksi helikopterin? Leonardo da Vinci? Tai Leonardo da Valinardi? Wot da Fak? Entä jos kukaan ei keksinyt oikeastaan...

Mistä tietää, missä on kaunis nainen? Katsomalla, tättärää! Taannoin kirjoittelin turhautuneena naiskauneuden rasittavuudesta, mutten saanut ajatuskulkuuni ryhtiä. Mistä tiedämme, mitä havaita? Kuinka paljon virikkeitä on tavallisessa kaupunkinäkymässä? Entä jos näkymän ihmisiä aletaan eritellä vaikka tähän tapaan: tuolla on torin kulma, ja siellä näkyy paljon ihmisiä. Sitten on autoja risteävillä kaduilla, jokaisessa ainakin yksi ihminen, mutta heitä on vähän vaikea nähdä. Jalkakäytävilläkin kulkee ihmisiä, miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja. Ja sitten on bussipysäkki, jossa notkuu ankaran odottelun työssä kymmenkunta tyyppiä. Ja siellä, katso, siellä! Siellä on kaunotar! Havaitsimme kaunottaren, muttemme kaljua toimistohiirtä, keskenään nahistelevia pojannaskaleita, autonromuaan kaasuttelevaa nuorukaista, harmaata mummoa, joka köpöttelee hissukseen. Kaunottaren lisäksi olisimme voineet panna merkille jotenkin harvinaiset tapaukset, kuten yksikseen taapertavan pikkulapsen tai kaulail...