Ristiriitaa

Pettäminenhän on väärin. Se loukkaa tavattomasti, eikä se välttämättä pettäjänkään kannalta ole auvoista ja vapauttavaa puuhaa. Useimmilla pettäjillä on omatunto, joka soimaa tai ainakin pakottaa etsimään oikeutusta teolleen. Pettäminen on myös tietoinen valinta. Moralistien ja petettyjen kannalta ajatellen kyseessä on kahden yhtä painavan seikan välillä tehtävä valinta: pettää vai eikö pettää. Asiaa edes vähän ymmärtävämmin ja vailla kiihkeän puolustautumisen tarvetta tarkastelevat ovat esittäneet näkemyksen, että jos on tarve pettää, parisuhteessa on ollut ongelma jo aikaisemminkin. Heilläkin on perin romanttinen näkemys suhteesta tai avioliitosta. He olettavat että normaalissa suhteessa asiat ovat jatkuvasti niin hyvin, ettei syrjähyppyjä tarvita. (Kyllä, käytän sanaa normaali, vaikka sitä nykyään jatkuvasti kyseenalaistetaan. Vaikka kukaan ei olisi tyyten normien mukainen, erilaisia ihmisiä koskevia normeja voidaan hahmotella kasapäin.) Minun mielestän normaalia on, että suhteissa on jatkuvaa hankausta eri asioissa. Yksi niistä voi olla seksi. Suhde voi olla olemassa, vaikka seksi olisi ollut ongelma alusta asti.

Seksuaaliset tarpeet vaihtelevat eri ihmisillä määrällisesti ja laadullisesti. Joillekin tosiaan riittää naiminen lähetyssaarnaajan asennossa joka toinen lauantai-ilta, kun saksalainen dekkari telkkarissa on päättynyt. Toiset haluavat huomattavasti useammin. Lisäksi väittäisin, että laatu ei korvaa määrää. Harvan ihmisen seksuaaliset avut ovat sellaisia, että ne tyydyttäisivät toisen jotenkin erityisen pitkäksi ajaksi. Pääosa seksistä on ihan tavallista kunkin suhteen oman mittapuun mukaan. Se täyttää jotenkuten määrällisiä ja laadullisia vaatimuksia. Ongelma muodostuu, tilanteissa, joissa toinen - kuten minä - haluaisi erilaisia erikoisuuksia verrattain usein. Vaimoni haluaa sitä tympeänä pitämääni lähetyssaarnaajaa, ja vain harvoin. Vaikka hän olisi useammin halukas, en silti saisi kaipaamaani tyydytystä. Laatu ja määrä voivat ehkä korvata toisiaan, mutta vain rajallisesti.

Seksuaalinen halu ei ole sama kuin vaikka uuden sähkökitaran mieliteko. Mukavahan sellainen toisinaan olisi, mutta mieliteko lientyy kun kurkkaa tilille, tai viimeistään muutamia päiviä myöhemmin. Voi tietenkin olla, että seksuaalinen halu lievittyy joskus. Esimerkiksi 25 vuoden päästä. Odotusajan ja halun voimakkuuden epäsuhta on sellainen, että tarvitaan tanakkaa selkärankaa, jonka olemassaoloon en oikeastaan usko. Vankka kieltäymys missä tahansa asiassa perustuu minun ymmärtääkseni monenlaisiin voimavaroihin. Toki yksi niistä voi olla luonteenlujuus jossakin asiassa. Seksuaaliset halut kumpuavat ymmärtääkseni jostakin hyvin syvältä. En ole psykoanalyytikko, enkä edes halua olla, joten en rakentele tässä yhteydessä halujen perustoja.

Puoliso, joka asettaa toiselle ehdottomia edellytyksiä, petaa melkoisia ongelmia suhteeseen. Ja nykyään seksistä kieltäytymistä pidetään lähes kyselemättä oikeutettuna ja haluttomuutta jopa vahvuutena. Haluttoman liha ei ole heikko. Niin myös puoliso, joka vaatii toiselta kaikkien halujensa välitöntä tyydyttämistä tekee ankaraa tuhoa suhteessa. Kompromissit ovat siis välttämättömiä kantavia ratkaisuja - jos sellaisia on tehtävissä.

Mutta entäpä jos tarpeet eivät kohtaa? Vallitsevan ajatuksen mukaan pettäminen on asia, jonka vuoksi suhteen katkaiseminen on hyvinkin kohtuullista. Etenkin nuoret naiset puhuvat usein tähän tapaan. Tilanne mutkistuu kun takana on useita yhteisiä vuosia, pankista on yhteinen asuntolaina, perheessä on yhteisiä lapsia, yhteinen vuode, yhteiset sukulaiset, samanlaiset tuulipuvut ja jotensakin kasvonpiirteetkin ovat muuttuneet samanmoisiksi. Näistä meillä ei muuten ole yhteistä asuntolainaa tai lapsia. Tuulipukujakaan ei ole samanlaisa, mutta yksi yhteinen on. Voi tietenkin kysyä, kannattaako tuollaisessa tilanteessa riskeerata suhdettaan pettämällä. Tähän mennessä en ole riskeerannut. Mutta aina silloin tällöin katsoessani peiliin muistan sen tilastotiedon, että noin puolet ihmisistä pettävät joskus. Eloisat ja sosiaaliset ihmiset pettävät todennäköisemmin kuin rauhalliset ja yksikseen viihtyvät. Nämä eivät kuitenkaan ole mitään sääntöjä. Sinä joka luet tämän: et ole noiden ilkeiden tilastojen ulkopuolella. Ennen kuin kuolema sinutkin korjaa, olet noin 50% todennäköisyydellä pettänyt kumppaniasi.

Kuvitellaanpa että pettäisin. Se on jossakin määrin todennäköistä. En tohdi sanoa, että odotettavissa. En ole enää ihan pikkupoika, joten en lähde mihin tahansa seikkailuun, enkä sitä paitsi kelpuuttaisi ketä tahansa naista. Miten pärjäilisin itseni kanssa sen jälkeen? Etsisinkö kiistatonta oikeutusta teolleni? Niinhän monet tekevät. Menin ja toteutin haluni, koska puolisoni on pihtari. Vai sietäisinkö ristiriidan? Tiedän että pettäminen on väärin, mutta tein niin silti.

Pettämisen kaltaisen esimerkin löytää myös ympäristöongelmista. Millä järjellä on selitettävissä ympäristöstä huolehtimisen ja kulutuksen ja liikenteen yhtäaikainen kasvu? Nähdäkseni ainoat kulutuksen kasvua jotenkin moraalisesti hyväksyttävästi tukevat seikat ovat maailman väestön lisääntyminen ja elintasoerojen tasaantuminen. Jälkimmäisen seikan laidan tiedämme kaikki. Yksilötasolla tilanne on peräti kummallinen. Yksityisautoilu saastuttaa. Sen tietää jokainen. Toistaiseksi kuitenkin kaikki teknologian kehityksen mahdollistamat helpotukset ympäristölle on vesitetty lisäämällä kulutusta. Mikä ihmeen hyöty on henkilöauton kulutuksen pienememisestä, jos autoilija kuitenkin lisää kasvihuonekaasujen päästöjä ajelemalla moottoripyörällä pelkästään huvikseen? Ymmärrän moottoriajoneuvon välttämättömyyden nykyisessä elämänmenossa. Yhteiskuntaan osallistumiseksi yksityisautoilu on lähes välttämätöntä. Asian ei tietenkään pitäisi välttämättä olla niin, mutta tilanne on mikä on. Mutta moottoripyörän välttämättömyyttä en kerta kaikkiaan keksi. Sitä paitsi, en tunne itseni lisäksi ainoatakaan ihmistä, jolla olisi ollut käytössään prätkä mutta ei henkilöautoa. Anoppini isällä tiedän olleen samanlaisen tilanteen - aikana jolloin autot olivat tavalliselle kansalle liian kalliita, mutta moottoripyörät saatavissa.

Motoristin, kuten myös moottoriveneilijöiden ja muiden moottoriulkoilua harrastavien tilanne on samanlainen kuin pettäjän. Pitää keksiä edes itselleen vakuuttava oikeutus ympäristön kuormittamiseen tai hyväksyttävä oma ristiriitainen asenne.

Mitä seuraa omien ristiriitojen hyväksymisestä tai niiden selittelystä ja mitätöinnistä? Hyväksyminen saattaa ainakin keventää mieltä. Tavallaan se on julmaa, koska mielen keventäminen poistaa tarpeen oikaista oma käytös odotusten mukaiseksi. Näen asian myös toisin päin. Turha murehtiminen ei auta pettäjää ja huvikseen saastuttavaa. Ja ainakin se on rehellistä. Sillä, joka selittelee omat väärät tekonsa parhain päin, ei liene eväitä muutokseen. Ja vaikka kykyä tai halua muutokseen ei olisi ristiriidan myöntämisestä huolimattakaan, onpahan rehellinen itselleen. Sitä pidän hyvänä asiana. Pettäminen ja turhanpäiväinen bensanpoltto ovat väärin. Enkä nyt tähän hätään keksi mitään hyvää, mitä seuraisi itsensä kusettamisesta. Ehkä joku kertoo mahdollisessa komentissaan.

Hienostoalue

Miksi varakkaat asuvat hienostoalueilla? En ole koskaan ymmärtänyt sitä. Nimi jotenkin vihjaa, että siellä pitäisi asua perinteistä, raskasta ruumiillista työtä puskevien duunareiden. Tai peräti kommunistien. Työn orjat, sorron yöstä nouskaa, lähiön ääriin kuuluu kutsumus!

Jotensakin hienosto sananakin kalskahtaa enemmän Hakaniementorilta kuin Kaivopuistolta. Tai kotoisammin hienosto kuuluisi pikemminkin Varissuolle kuin Aurajoen rantaan. Toisaalta asian voi etenkin nykyään nähdä niin, että hienosto kuuluu niille joilla on varaa. Vähemmällä pärjäilevät nimittäin saavat sitä ostamattakin.

No, vanhan vasemmistolaisen ajatuksen mukaan hienosto on melkoista hyväksikäyttöä. Hienostoa suorittavat ne joilla on siihen varaa, ja tavallisesti he myös korjaavat hienostosta tuoton joka kattaa hyvinkin siitä aiheutuneet kulut.

Rolling scissors

Tulet paikalle ja esität väitteen. Se on ilkeä ja näen että tarkoituksesi on aiheuttaa ärtymystä. Olet jo aikaisemmin esittänyt väitteitä, joiden tarkoitus on ollut asettaa minut arveluttavaan valoon. Olet syyttänyt ja herjannut. Ja tiedän odottaa sellaista jälleen. Mielessänikään ei enää käy, että voisit tulla sovinnollisin mielin pyytämään anteeksi minulta ja kuulemaan, miksi vastasin tuleen tulella Sellaisia me olemme, rauhan ihmisetkin sotaisilla. Vartioimme aluettamme, kuinka laajaa kukin haluaa pitää, emmekä halua että sinne tunkeudutaan tarkoituksena satuttaa, loukata ja halventaa.

Olet ilmatilassani. Näen sinut, pian kuulen äänesikin. Tiedän sinun odottavan, että isken kohta. Joko huomasit minut ja aikeeni jo, tai ainakin olet kaikkia kahtakymmentä kynttäsi myöten varautunut ja valmis vastaiskuun. Sinulla on Mersu, pärjäät nopeudessa ja kääntyvyydessä korkealla. Minulla on Spitfire. Jos haluat haastaa minut, sinun on tehtävä se korkealla. Lisäksi olet maaperälläni, tarvitset polttoainetta paluuseen omalle tantereellesi. Minulle riittää että voin liukua vaikka kone sammuneena jollekin kotikentälle. Kotikenttäetu on tässä tapauksessa kirjaimellinen. Se ei välttämättä riipu mitenkään kannustusjoukkojen villinnästä. Me emme edes kuule sitä.

Syydät loukkauksiasi. Ajattelen, että minulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko annan sinun herjata ja luotan siihen, että sivulliset kuulijat tajuavat sinun typeryytesi. Jos en voi olla tästä varma, minun on pakko puolustautua. Ja teen sen mieluiten omalta kannaltani hyvillä tavoilla. Moraalista paremmuuttani korostaakseni kutsun hyökkäyksiänikin puolustukseksi. Voin myös tehdä ennaltaehkäiseviä iskuja arkoihin kohtiisi. Ennen kuin ehdit jälleen haukkua minut saamattomaksi laiskuriksi, totean sinut juopoksi. Sanoit ostaneesi litran vodkaa, pienikokoinen nainen. Ilmoitit sen riittävän viikoksi. Lasken mielessäni, että siinä on 25 ravintola-annosta. Muistutan, että tavan takaa naisten kohtuukäytön ylärajaksi ilmoitetaan 16 annosta viikosta. Mittasi on yli puolitoista kertainen.

Olen toistaiseksi nopeampi. Voin tyytyä vartioimaan sinua takaa, sektorista jonne et näe kaartamatta. Minun koneeni on ketterämpi. Jos käännyt nopeasti, etusi kestää täsmälleen sen sekunnin puolikkaan, joka minulta kuluu reagointiin. Näen koneesi kaiken aikaa tähtäimessäni. Huomaan kuinka koneesi värähtelee. Tunnen saman itsekin. Vaikka olet tähtäimessä, tiedän että pienikin poikkeama ilmamassassa, vähäinen pyörre, pieni paineenmuutos tai tuulenhenki heilauttaa sinut ulos. Jopa erilämpöisten ilmakerrosten rajat saattavat aiheuttaa sellaisen optisen vääristymän, joka tärvelee tähtäyksen. Tällä lentonopeudella sellainen vääristymä jäänee lyhytaikaiseksi. Minulla on kuitenkin toistaiseksi valta hallussani. Tiedät vain, että olen takanasi, koska et näe minua ja että en ole allasi. koska sieltä en pysty hyökkäämään. Täällä minä vartioin ja odotan virhettäsi. Aikani ei kuitenkaan ole ikuinen, voimme päätyä ylös korkeuksiin, jossa joudun altavastaajan asemaan.




Olemme kumpikin taitavia ja kokeneita. Esitämme aina uudenlaisia avauksia. Vältämme kaavamaisuutta ja etenkin liikaa johdonmukaisuutta. Riitely on kuin looginen päättely, uuden premissin, lähtökohdan, saa aina liittää mukaan. Ero on siinä riidassa ja sodassa saa käyttää mitä tahansa väitteitä, päättelyssä uudenkin premissin pitää olla asianmukainen ja kestää kriittistä arviointia.

Tunnelma kuumenee joka tapauksessa. Jos vartioin ja seuraan toimiasi, saatat päästä tekemään tuhojasi. Toisaalta tiedän sinun siinäkin tapauksessa odottavan jonkinlaista iskua. Olenhan hyvin kykenevä siihen. Vaikka haukut minua ystävillesi, solvaat ihmisiä joista pidän ja puhut törkeyksiä, tiedät että haasteeseen vastaaminen on minulle helppoa. Tai voin, tosiaan, esittää haasteen milloin itse haluan. Ainoa raja on se, että voin olla liian lepsu ja tyytyä seuraamaan sinua asioihin, joissa olet minua vahvempi. Tiedän että jos ajaudun kanssasi sanasotasille, olet niskanpäälle. Sen sijaan niin kauan kuin voin esittää motiivisi arveluttavina ja moraalisi halpana egoismina, olet otteessani.

Voin tyytyä seuraamaan sinua tasan siihen asti, että hyökkäät kohti arvokasta kohdetta. Sen estämiseksi minun on pakko haastaa sinut. Kaartelu, kiihdytykset, hyökkäykset ja väistöt alkavat. Kumpikin etsii henkensä kaupalla tilannetta, jotta saisi toisen suoraan eteensä, tähtäimeen. Ratkaisevaa iskua ei pysty antamaan kuin eteensä. Toistaiseksi tämä sopii minulle hyvin. Moottorit, minun Merlinini ja sinun Daimler-Benzisi ärjyvät täysin kierroksin. Tiukoissa kaarroissa koneet eivät ole virtaviivaisimmillaan ja nopeudet pyrkivät laskemaan. Siitä johtuen päädymme yhä alemmas. Ja alhaalla taisteleminen on minun etuni. Taistelun yksittäinen erä saattaa ratketa sakkaukseen. Konetta kantava ilmavirta häiriintyy ja lentäjä menettää hallinnan. Seurauksena on syöksykierre, joka matalissa korkeuksissa on vaarallinen ja korkeammallakin harmillinen. Jos ahdistelija pystyy reagoimaan kierteeseen, hallinnanmenetys vie varmasti alakynteen.

Kaartelua jatkuu. Ja koska olen ketterämpi ja nopeampi, käy lähes väistämättä niin että lopulta olet tähtäinristikossani. Vaikka se rationaalisesti ajatellen ei ole varmaa, minun on pakka ajatella noin. Muutoin häviän taistelun jo asenteeni vuoksi. Ja niin ammun koneestasi osia irti. Mitäs tulit härnäämään!




Riitely on kovin inhimillistä puuhaa, ja erehtyminen on inhimillistä. Erehtymisen inhimillisyys ei kuitenkaan tarkoita yksin sitä, arjen munaukset voi lukea kaikille yhteisen epätäydellisyyden virheeksi. Niinhän me usein teemme, ja se on hyvin kohtuullista. Anteeksiantaminen on inhimillistä. Se on joskus jopa jaloa, ja usein ainakin välttämätöntä elämän sujumiseksi.

Erehtyminen on myös vaarallista. Riidellessämme saattaa kumpi tahansa milloin tahansa sanoa jotakin, josta koituu harmia. Toisen väitteistä voi löytää sisäisiä ristiriitoja. Ne voivat yleisesti totena pidetyn tiedon vastaisia. Niissä voi olla muodollisia virheitä, jotka voi pyrkiä osoittamaan merkiksi toisen kielellisestä tai henkisestä alamittaisuudesta. Kaikki keinot ovat sallittuja, eikä riitely kysy jaloutta. Vaikka on kyllä hyvä muistaa, että joskus riita päättyy, kun toinen erehdyksessä tarjoaa mahdollisuuden yhteen kauniistimuotoiltuun täsmäiskuun, joka pinnallisesti tarkastellen on tosi, moraalisesti oikea, kauniisti muotoiltu ja jokaisen arkiseen kokemuspiiriin helposti sovellettavissa.

Tilanteet vaihtelevat. Lensimme suoraan kohti toisiamme. Tilanne on pelottava. Entä jos väistämme samaan suuntaan? Niinä puolenatoista sekuntina, kun olemme ampumaetäisyydellä toisistamme, ammumme lyhyet sarjat. Hermo ei kestä kummallakaan, joten ammusten valojuovat vilahtavat ohi kuomun sivuitse. Väistän sinua terävällä nykäyksellä alas. Tunnen kuinka veri pakkautuu päähän. Vilahtaessasi ohi näen vasemmassa silmäkulmassani sinun väistäneen kaarrolla oikealle. Aloitan jyrkän kaarron vasemmalle ja vedän koneen loivaan nousuun. Koko runko tärisee. Ilmavirta ja hidastuvaan nopeuteen reagoiva potkuri aiheuttavat hurjaa ärinää ja jyrinää. Kone on kyljellään ja arvelen näkeväni sinut kaartamassa kun käännän katseeni kohti kuomun lakea. En kuitenkaan tavoita sinua silmilläni. Sekunniksi mieleni valtaa tyhjä hämmennys. Mihin se katosi? Kaarsiko pystyyn ylös vai lähtikö syöksyyn alas? Pyörittelen katsettani villisti. Se on erehdys. Villillä pälyilyllä ei näe mitään.

Olet harkinnut tällaista tilannetta. Väistit oikealle, mutta kun olen jyrähtänyt ohitsesi vasemmalta ja hiukan alempaa, oletkin kaartanut vasemmalle ja lähtenyt jyrkkään nousuun. Noustessasi vaihdat liike-energian potentiaalienergiaksi. Nopeutesi on hidastunut, joten voit kaartaa jyrkästi. Toisaalta sinulla on enemmän korkeutta kuin minulla, joten sinun on helppo kiihdyttää syöksyen uuteen vauhtiin. Et täsmälleen ottaen tiedä, että yksinkertainen temppusi sai minut hetkeksi herpaantumaan, mutta sen näet, että olen loiventanut kaartaoni. Käännät Mersusi kyljelleen ja vedät ohjaussauvasta. Ja niin olen tähtäimessäsi, vaikkakaan en vallan lähellä. Erehtyminen on inhimillistä. Ammut nimittäin konekivääreillä sarjan. Saan muutaman reiän siipeeni, mikä ei välittömästi ole hirveän vaarallista, mutta hidastaa konettani ja vaikeuttaa sen käsittelyä hieman. Värinät lisääntyvät ja kääntyvyys heikkenee. Pari vakavastiotettavaa erää, ja tilanne on 1-1.



Voit yrittää vetää sivullisia mukaan keskusteluun. Olet joskus saanut tukea heittäytymällä säälittäväksi. Tai joskus joku kanssasi samanmielinen idiootti on ryhtynyt taistelupariksesi. Mainittakoon, että ammuin sittemmässä kaskintaistelussa sen idiootin alas yhdellä hienosti muotoillulla tokaisulla, joka ei ehkä ollut moraalisesti kohottava, mutta useimpien kokemuspiiriin kuuluva. Vallitsevan totuuden kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä. Sanoin hänelle vain, että uskalsipa, aikuinen nainen, pönkittää egoaan, kun teinityttö näytti esimerkkiä. Poistuminen paikalta ei aina ole tappion merkki. Joskus sen voi tehdä osoittaakseen, ettei pidä kiistaa kiistelemisen arvoisena. Mutta enpä koe tulleeni kaltoinkohdelleeksi, jos vallitsevien tilanteessa rouva rääväsuu katoaa selittämättä mitenkään, miksi näki aiheelliseksi puuttua muiden asiaan. Sinua en sanoisi idiootiksi. Vinttikamarissasi on mitä täsmällisin järjestys johdonmukaisen ajattelun hyllyssä.

Mikään ase ei ole täydellinen. Kummastakin koneesta käy polttoaine vähiin. Sinulla on lisäksi tarvis varata sitä kotimatkaa varten. Panoksiakin on vain rajallisesti. Yhden lennon aikana ei voi ampua lyhyitäkään sarjoja rajattomasti. Mutta on olemassa mahdollisuus vetää taisteluun uusi osapuoli. Kas, tuolla alhaalla on sotilastukikohta. Siellä seurataan Äkäpussin ja Mersun taistelua silmä tarkkana ja kovat piipussa. Voin houkutella sinut ilmatorjuntatulen kantamaan. Väistellessäsi maasta ampuvien raskaiden konetykkien valojuovia saan aikaan kerätä nopeutta ja korkeutta, ja kun olet jälleen it-tulen ulkopuolella, voin hyökätä kimppuusi uusin voimin. On myös nipin napin mahdollista, että it-osuu sinuun. Sitä voisi sanoa it-osaamiseksi. It-avun jälkeen panoksia ja polttoainetta on edelleen vain vähän, mutta nyt saatan päästä ampumaan harkitun, lopullisen sarjan, joka sytyttää polttoainetankkisi tai pysäyttää moottorisi.

Useimmiten päädytään tilanteeseen, jossa kumpikin etsii vain asemaa, josta iskeä vielä kerran - lujaa ja tarkasti - ennen kuin on pakko jättää taistelukenttä. Esitetään huonoja sutkauksia. Kaivetaan menneet esille. Haukutaan huoraksi. Yrität moraalisin keinoin, mutta täältä pesee. Muistutan ettei sinuakaan ole muiden epärehellisyys häirinnyt, jos se on eduksi itsellesi. Rynnistät uuteen halpaan ja haukut minut rumaksi. Muistutan, ettet sinäkään enää kaunistu, ja että ainoa nähtävillä oleva kuva itsestäsi on laadultaan sellainen, että se voi olla ties miltä sivulta löytynyt kenen tahansa nuorennaisen kännykkäkamerakuva. Lisäksi olet pitänyt samaa kuvaa ainakin kaksi ja puoli vuotta. Haukut minua tyhmäksi. Muistutan, että vaikka olen sanallisesti vähemmän näppärä, olen kuitenkin saanut käytyä kouluja hyvin pitkälle ja hyvin arvosanoin. Johdonmukaisuudessani ja oppiskyvyssäni ei liene erityistä moitittavaa. Kummallakin meistä on vielä yksi keino: saada toinen sanomaan itsestään jotakin, mikä tekee muut kommentit tarpeettomiksi. Saada toinen esittämään jotakin täysin järjetöntä, kerta kaikkiaan moraalitonta, jotain erityisen rumaa tai jotakin mikä ei sivua kummankaan kokemuspiiriä mitenkään - tai kenenkään muunkaan.

Vaikka panokset olisivat loppu, minulla on vielä kaksi keinoa: vetäytyä taistelusta suuremman nopeuden ja ketteryyden turvin tai jallittaa sinut lentoliikkeisiin, jotka koituvat kohtaloksesi. Tällainen hävittäjä on erittäin herkkä lentolaite. Sillä pystyy lentämään nopeuteensa nähden uskomattomia kuvioita, mutta jossakin kulkee raja. Ja satun tietämään, että sinulla se raja on lähempänä. Täsmälleen samanlainen Mersu on saatu anastettua ja koelennettyä. Tämä vaatii taitoa ja harjoittelua: ammuttuani äskeisen sarjan nousen suurella nopeudella suoraan ylöspäin. Kun koneeni nokka näyttää kohti taivaan lakea, käännän sitä pituusakselinsa ympäri 180 astetta. Vasen siivenkärki siis osoittaa sinne, mihin oikea äsken. Jatkan siitä edelleen niin, että jatkan ikään kuin silmukan lentämistä, mutta toiseen suuntaan kuin äsken. Lopputuloksena koneeni on ylösalaisin puoli kilometriä tai kilometrin yläpuolellasi. Näen kuomuni lävitse, mihin väistit äskeistä liikettäni. Koska koneeni on ylösalaisin, minun on helpompi lähteä syöksyyn, kuin jos koneeni olisi oikein päin. Lisäksi voin valita lentosuunnan kaarroksesi mukaan. Saavutan sinut nopeuden ja korkeuden suomalla edulla helposti. Lennän altasi ja hiukan ohitsesi. Seuraavaksi alkaa taitolentonäytös.



Haluat ampua minua. Joten kaarrat kohti. Väistän kaartamalla yläviistoon. Et pysty ampumaan kohti, koska olen kaarroksessa aina hiukan edellä. Kaarros jatkuu, ja samalla päädymme ylösalaisin. Lennämme spiraalimaista rataa, jonka ohjaamisessa minulla on ohjat käsissäni. Sitä voi kuvata kuin lentämiseksi korkkiruuvin kierrettä pitkin. Minulla on avaimet käsissäni, jos kohta myös riskikin. Voin valita tuon kuvitteellisen korkkiruuvin asennon. Se voi olla ylläviisto, jolloin se loppuu viimeistään kun jompi kumpi sakkaa ja joutuu syöksykierteeseen, tai se voi olla alaviisto, jolloin se loppuu kun jompikumpi on vaarassa iskeytyä maahan. Minun koneeni on ketterämpi ja nopeampi, sinun koneesi hiukan hitaampi, mutta pystyy nousemaan paremmin. Minun ideani on pitää spiraalin ylösnousevat osat lyhyinä ja terävinä. Kun olet noussut ylleni, olen jo matkalla alas. Koska olet ylempänä, nopeutesi on suurempi silloin kun spiraalin kierre kääntyy vaakasuoraan. Lisäksi voin tässäkin käyttää ketteryyttäni hyväkseni. Olet pian alapuolellani, etkä tiedä, että minulla ei kenties ole ammuksia. Voit vain pyrkiä sektoriin, johon en voi ampua, eli jatkaa spiraalikuviossa. Näitä kierteitä ei ole monen monta, ja jos et ole tilanteen tasalla, toinen tai kolmas syöksysi ei ehdi oieta ennen kuin tapaat tantereen. Olisi ehkä sittenkin kannattanut pyrkiä karkuun, mutta kuitenkin: näkemiin.



Minne jäävät kaikki riidoissa syydetyt loukkaukset? Kuka voittaa? Voivatko ne löytyä jostakin uudelleen. Ja minne päätyvät kaikki sodassa ammutut ammukset, jotka eivät osuneet?