Yhytin kohtalaisen reipasotteisia fantasioita tarjoavan blogin. Hellämielisimmille lukijoille tiedoksi, tuo blogi sisältää suorasukaista seksuaalista väkivaltaa.
Oletan, että arvoisa lukijani tämän virkkeen lukiessaan on avannut Pissa-Liisan blogin ja perehtynyt edes kursorisesti siihen. Keskustelin tuon kirjoittajan kanssa lyhyesti netissä ja asettelin sanani tarkoitushakuisesti jotenkin tähän tapaan: "Olisinko minä, keski-ikäinen mies, moraalisesti jotenkin huonompi jos kirjoittaisin tuollaisia tarinoita verrattuna siihen, että luen niitä?"
Erilaiset raiskausfantasiat lienevät melko tavallisia, ainakin naiset niistä kertovat. Nancy Fridayn kokoelmassa Salainen puutarha niitä esitellään melko pitkällisesti. Fantasioista puhuttaessa muistetaan yleensä painottaa, että fantasiat ovat fantasioita, eivätkä siis välittömästi tekemisissä reaalimaailman kanssa. Tai tarkennan: eivät tekemisissä sen maailman kanssa, joka satuttaa ja loukkaa ihmisiä. Ja kuitenkin fantasiat ovat tekemisissä sen maailman kanssa, joka kiihottaa ihmisiä.
Valtaosan raiskauksista tekevät miehet. Tästäköhän johtuu, että miehisiä raiskausfantasioita esitellään vähemmän. Onhan siinä vissi ero: naisten raiskausfantasiassa vastuu tapahtuvasta on pahalla miehellä, joka kohtelee naista seksuaalisesti. Miehisessä versiossa mies tekee harkitusti pahan teon. Onko sellaista oikeus edes kuvitella, että pakottaa naista omaksi tyydytyksekseen?
Kuitenkin mieleeni tulee, että olisiko miehinen raiskausfantasia hiukan lähempänä sitä maailmaa, jossa ihmisiä voi oikeasti satuttaa ja loukata. Syykin on mielestäni aika ilmeinen: voi päättää raiskata jonkun, mutta on huomattavasti vaikeampaa päättää tulla raiskatuksi. Tai totta kai voi mennä yksin yöllä hepenissä laitakaupungin puistoon, ja jos ei siellä onnistu, niin varmaan monista räkälöistä voi löytää väkivaltaisia juoppoja. Mutta onko silloin enää kyse raiskauksesta, jos ehdoin tahdoin menee tyrkylle? Tässä en pohdi enempää naisten oikeutta provosoida, koska se saa monet näkemään punaista ja on tämän pohdiskelmani kannalta toisarvoinen asia.
Pidän oletuksen, että miehinen raiskausfantasia on potentiaalisempi kuin naisten raiskatuksitulofantasia. Mutta olenko oikeassa, että fantasioiden mahdollisella ja kokemusten todellisella maailmalla ei olekaan mitään erityisen selkeää rajaa. Olisi peräti helppoa ainakin sanoa, että se raja on veteen piirretty. Tällainen arkielämän
schrödingerin kissa -ongelma on mielestäni kiintoisa. Jokin seikka saa jotkut ihmiset käyttämään seksuaalista väkivaltaa, mutta missä menee se kiinnostavin raja? Se ei liene kiinnostava asetelma, että haaveilla saa, mutta ei toteuttaa. Kiinnostavampaa tehtyjen rikosten kannalta on se, milloin fantasia muuttuu suunnitelmaksi.
Raiskaajan motiivina kerrotaan usein olevan vallankäytön, ei seksin. Minusta tuossa kielletään ilmeinen seikka. Raiskaukseen liittyy aina seksuaalisuus. Olettaisin jopa, että juuri seksuaalisuuteen puuttuminen tekee raiskauksesta niin inhottavan rikoksen. Vaan tottahan raiskaukseen liittyy myös valta. Ilman (väki-)valtaa raiskaus ei nimittäin onnistu. Vallan olemus jopa kärjistyy raiskauksessa. Ainakin on siis selvää, että fantasian ja kokemuksen välinen raja seksuaalisessa väkivallassa edellyttää vallan olemassaoloa. Pieni, heiveröinen mies ei raiskaa reipasotteista, itsepuolustuslajeja harrastanutta naista, ellei hänellä ole käytössään asetta jolla uhata.
Mutta voisiko tuo vallankäyttö siis olla nimenomaan fantasiaa? "Hankin seksuaalisen tyydytykseni väkisin, koska pystyn." Minusta siinä ajatuksessa on eri sävy kuin ajatuksessa, että hankkii seksuaalisen nautintonsa väkisin, koska ei muutoin pysty. Sivumennen sanottuna minun pitää myös ihmetellä miehiä, jotka onnistuvat saamaan seksuaalista nautintoa väkisin. Ihanko oikeasti se pakottaminen, mahdollinen tappeleminen naisen kanssa, kärähtämisen pelko ja epämiellyttävät ulkoiset olosuhteet, kuten vetinen metsä tai jokin haiseva ryyppykämppä eivät tapa seksuaalista halua? Jotenkin tästä tulee mieleen, että miehisessä raiskausfantasiassa se epätodellinen asia, joka tekee fantasiasta fantasian, ei olekaan vastustuksen väkivaltainen voittaminen ja seksuaalisen tyydytyksen anastaminen. Pikemminkin fantasiaa on se, että ylipäätään pystyy kiihottumaan.
Vallitsevan totuuden mukaan raiskaus ei ole raiskatun syy, mikä minustakin on oikein. Olen kuitenkin ynnä muistaakseni blogissani aikaisemmin pohtinut, että jos lähtee viikoksi pois ja jättää kotiovensa auki, saa varautua siihen, että arvoesineet on varastettu ja kotia käytetty juoppoläävänä. Varkaudet ja toisen asuntoon tunkeutuminen eivät ole kotoaan poissaolevan syy, mutta luullakseni asukkaan toiminta tulkittaisiin välinpitämättömyyteksi, sillä aina on jossakin ihmisiä, jotka eivät kunnioita toisten omaisuutta ja kotien koskemattomuutta. Aina on rikollisia.
Aina on rikollisia. Aina on raiskaajia. Aina on joku, joka käyttää mahdollisuutta hyväksi välittämättä aiheuttamastaan tuskasta tai yleisestä moraalista. Ani harva, joka toivoo tulevansa raiskatuksi, toivoo sitä todella. Fantasiaa selitetään nimenomaan sillä, että niissä päätöksen seksiin ryhtymisestä tekee joku muu. Fantasioitsija välttyy päättämästä, että astuu yli sovinnaisuuksien rajan. Ja kuten jo tuossa edelläkin vihjaisin, jos todella toivoo tulevansa raiskatuksi, onko kyse enää raiskauksesta? Tämä lienee jossittelua, paitsi siinä tapauksessa, että oikeudessa joudutaan pohtimaan, mikä oli todellisuudessa minkäkin osapuolen motiivi. Ajattelenkin, että naisten raiskausfantasiaa vastaa miestenfantasioissa haaveet aktiivisesta naisesta, joka tekee aloitteen ja kenties myös hallitsee tilannetta. Näissä vain ei vallankäyttö korostu samalla tavalla. Valta säilyy kuumana kysymyksenä myös tämän suuntaisessa sukupuolisessa asetelmassa, ja kaiketi oikeushistoria tosiaan tuntee tapauksia, joissa nainen on pakottanut miehen seksuaaliseen kanssakäymiseen - tai ainakin nuoren pojan. Onkohan vain kukaan tullut pohtineeksi poikien mahdollista provosoivaa käytöstä? Ja jos, millaista se olisi? Poikkean pääaiheesta vielä sen verran, että mikähän on tuon provosoivan käytöksen tarkoitus, ja onko seksuaalisen provosoinnin mahdolliset seuraukset ihan selvillä kullakin osapuolella. Ajattelen vain, että rikoksen tapahduttua oma oikeassaolo voi olla aika heppoinen lohtu.
Tekstin alkupäässä vihjaisin, että fantasioiden aiheuttama kiihottuminen on itse asiassa osa juuri sitä maailmaa, jossa ihmisiä loukataan. Väittäisin, että ilman tätä maailmojen välistä sidettä koko fantasia ei olisi kiinnostava eikä edes kiihottava. Jos siis aikuinen mies lukee Pissa-Liisa Ihmemaassa -blogia ja kiihottuu, niin ajatuskulkuni perusteella väitän, että kannattaa ainakin miettiä, mille tasolle päästää ajatuksensa. On tietenkin turha väittää, että fantasiat johtavat teinityttöjen ahdisteluun elein, tai vielä suorempaan toimintaan. Mutta todennäköisesti ahdistelevaa elehtimistä on edeltänyt jonkinlainen haaveilu. Törmään teemaan, jota käsittelen muissakin yhteyksissä: on parempi hyväksyä oma pahuutensa, jotta osaa varoa sitä, kuin selittää omat kyseenalaiset tekonsa parhain päin. Kuulen hurskaiden huutavan: "MINÄ en koskaan tekisi sellaista!" Ja kuitenkin pääosa maailmanhistorian pahoista teoista on ihan tavallisten ihmisten tekemiä. Kaikesta pahuudesta vain osan tekevät paatuneet rikolliset. Eiköhän pääosan väkivallasta hoida erilaiset armeijat, jotka paitsi tappavat ja lyövät, myös raiskaavat. Näyttää siis siltä, että fantasiat ovat mahdollisuuksia. Todennäköisyys vain vaihtelee, ja sen todennäköisyyden tajuamisessa on toivo.
