Think twice

Think twice!

Adventtia tai pääsiäistä

Löysin tällaisen kuvan tuolta toiselta koneeltani. Kuten näkyy, aihepiiri on kovin hengellinen. Jostakin teologien mystisistä aivoituksista johtuen adventtina ja pääsiäisenä käydään läpi samoja teemoja... En tosin oikein edes tiedä, että mitä :) No, kuten näemme, siinä kärsivä äiti seisoo ristin juurella kerrassaan tuikeassa valaistuksessa. Ja...

k

u

n

-

v

i

e

r

i

t

ä

t

-

a

l

e

m

m

a

s





















...näet, mitä siinä kuvassa oikeastaan on.

Läpikuultava seinä

Läpikuultavuus kuuluu osana suomalaiseen massa-asumisarkkitehtuuriin. 1960-luvun korvilla alkanut maaseudun, kaupunkien ja kerrostalojen rakennemuutos johti läpikuultavan arkkitehtuurin leninistis-monumentaaliseen lisääntymiseen. Syntyi lähiöitä, jotka varsinkin aikanaan olivat nimestään huolimatta kaukana. Ne olivat siis kaukioita. (Anteeksi, Virpi K. Nimesi vain sattuu olemaan osuva.) Toisaalta niissä perheet asuivat huomattavasti lähempänä toisiaan kuin maaseudulla. Ajattele: tuollaisessa lähiökerrostalossa saattaa maata aivan rauhallisesti vuoteella mietiskellen menneen päivän tapahtumia. Voi myös ajatella tulevaa päivää, jos siltä tuntuu. Heti siinä parinkymmenen sentin päässä on toinen vuode, jonka päällä harjoitetaan mitä kuuminta emergointia. Asia ei sanottavammin häiritse. Ei suoraan sanoen tule edes ajatelleeksi, että siinä aivan vierelläsi harjoitetaan juuri sellaista seksuaalista kanssakäymistä, josta on teini-iästä asti haaveillut, mutta joka sopivan seuralaisen puutteen vuoksi on jäänyt kokematta. Asiat voivat olla myös kehnommin. Etenkin jos massa-asumisrakennus sattuu olemaan Jakomäessä, Hervannassa, Varissuolla, Kaukovainiolla tai Ahotiellä, aivan siinä vierellä voi joku tuutata kymmenelle kaverilleen lainaamallaan injektioneulalla heroiinia suoraan suoneensa. Siitäkään ei ole tietoinen.

Samoihin aikoihin kuin nämä lähiöt rakennettiin, muodostettiin myös paremmalle väelle taloja, joissa oli atriumpihoja, seinänkokoisia kamarinakkunoita, tasakatto joka piankin aiheutti rakennemuutoksellisia murheita talon rakenteissa, sähkösauna sekä tietenkin uima-allas. Noissa talossa ei ole läpikuultavuuden ongelmaa. Niiden ongelma on suoranainen läpinäkyvyys. Joistakin on varmasti ollut, ja on varmaan vieläkin, mukavaa, että olohuoneessa on kokoseinänikkuna ja kokolattiamatto, jotka näkyvät katua ohi kulkeville. He voivat siellä rauhallisessa keskuslämmössä siemailla kuohujuomia, koskapa kaupunginjohtaja on tullut kylään. Samalla he voivat katsella siitä ikkunasta kaupunkilaismaisemaa, jota tosin ei yksikään betonielementtitalo tahraa.

No, sitten tuli öljykriisi. Kokoseinänikkunat todettiin lämpöä haaskaaviksi ja tasakatoistakin alettiin seuraavien vuosien saatossa luopua niissä ilmenneen rakennemuutosherkkyyden vuoksi. Energia kallistui, ja taloihin alettiin jälleen laatia etupäässä läpinäkymättömästä materiaalista muodostuvia, lämpötaloudellisia seiniä. Mentiin jopa liiallisuuksiin. Joissakin taloissa saattoi ikkuna olla matala tai kapea rakonen siellä tai täällä. Niissä varmasti saa kesäaikanakin poltella lamppuja, että näkee. Lisäksi niissä ei otettu huomioon sellaista seikkaa, että useimmista ihmisistä on mukavaa nähdä kodistaan ulos. Harvoin he jäävät ikkunastaan katselemaan, mutta jos ikkunat heiltä suljettaisiin vallan, he eivät ilahtuisi. Ihmistä ei ole luotu elämään suljetussa laatikossa. Minä sen tiedän, koska olen luonut ihmisen (Ks. Maailmankaikkeus-trilogia). Ainakin olen käyttänyt emergenssiä ihmisen luonnistumiseen.

Sitten äänen fysiikkaa: ääni on materiassa etenevää värähtelyä tai paineaaltoilua. Ihminen tajuaa äänenä erilaiset värähtelyt muistikuvani mukaan noin 16 - 15 000 Herzin taajuusalueella. Siihen muuten mahtuu monta erilaista ääntä. Niin monta, että on olemassa oikein tieteenhaara, joka tutkailee paitsi äänen kuulemista, myös sitä, mitä äänet oikein tarkoittavat. Lisäksi äänillä aikaansaatetaan aistillista nautintoa. Nuor- ja Uus-ihmiset näyttävän nautiskelevan suorasukaisemmista äännähtelynautinnoista, joissa jotkin yksittäiset seikat korostuvat. Tällaisia seikkoja ovat monotoniset lyömäsoitinrytmit, melodiaton laulu ja niin edelleen. Näitä ääniteoksia kuunnellen voi jopa päätellä, mitä kyseisellä tulkitsijalla on yllään. Vanha-ihmiset suosivat sitten eri kuuntelemustaiteen osa-alueita tasaisemmin suosivia äännähtelyjä. Näissä laulu kulkee melodisesti sinne tänne polveillen, rytmi saattaa heittää yllättävästikin häränpyllyä - paitsi tanssitaiteellisessa äännähtelyssä, jossa rytmihäränpyllyt aiheuttavat varpaiden kipeytymistä. Edelleen tässä kypsemmän väen äänitaiteilussa jotkut soittavat aivan omin käsin erilaisia soittopelejä. Rumpuja soittaa rumpali, bassoa asiaansa vihkiytyvä basisti, ja niin edelleen. Nämä alojensa taitajat ovat hyvinkin voineet perehtyä soittopeliinsä yhden nuor-ihmisen kuluneen elämän vertaisen ajan.

Nyt: rock and roll -musiikki emergoitui bluesista ja jazzista ja erinäisistä muista populäärimusiikin lajeista 1950-luvun puolivälissä. Se villitsi kovin vuoden 1940 paikkeilla syntyneitä sodan lapsia. Nyt, (jo) 50 vuotta myöhemmin tuo villitys vaikuttaa kovin vähäiseltä. Etupäässä se aiheutti sellaista epäjärjestystä, että jotkut nousivat seisomaan rock and roll -konsertin vielä kestäessä. Tuonaikaiset vanha-ihmiset ajattelivat villityksen kuitenkin pian laantuvan, missä he pahoin erehtyivät. He nimittäin olivat sotien jälkeen erittäin ripeästi emergeeranneet yhteiskunnan, joka mahdollisti 1) äänitallenteiden edullisen levittämisen ja 2) nuor-ihmisten oma-aloitteisen pääomankäytön. Itse asiassa tuo äänitekauppa puhkesi kukkaan jo ennen toista maailmansotaa, mutta eipä tartuta nyt siihen. Sama sotien paikkeilla luovinta aikuisuuskauttaan sukupolvi emergoi myös sellaisia laitteita kuin putkivahvistin, yhä useampien saatavilla oleva henkilöauto, entistä edullisemmat lentomatkat, transistoriradiot ja niin edelleen. Tämä ensimmäinen rock and roll -sukupolvi, nyt siis eläkkeelle siirtyvä väestönosa, oppi myös joukoittain uusia tapoja. Betonielementtikerrostalolähiössä kaikki olivat jokseenkin tasa-arvoisia. Kaikki saivat pissata porraskäytävään. Itse kukin sai kaataa mossen romustaan jäteöljyt puistoalueeksi kaavailtuun lähiön skutsiin. Kenenkään ei tarvinnut ottaa lakkia päästään, kun insinööri tai insinöörskä kulki ohi. Suoraan sanottuna, tällaiset arvohenkilöt ajoivat erästä uutta maaväylämuotoa pitkin lähiön ohi noin 120 kilometriä tunnissa. Insinöörejä tosin kovin sapetti se, että Jaappanista alettiin tuoda hinnaltaan edullista kulkupeliä, joka tunnetaan Tuutti-Hondana. Se kulki noin 200 km/h, ja sopivasti valmisteltuna piti vielä julmaa metakkaa moottorin kiertäessä kenties 10 000 kierrosta minuutissa. Niinpä 1970-luvun alussa tämä insinöörien sapetus verhottiin kuolemien vähentämiseksi tehtyyn päätökseen, jonka mukaan tiestöllä on voimassa erilaisia nopeusrajoituksia

Mitä tekemistä tällä on arkkitehtuurin ja läpikuultavuuden kanssa? No jummi! Metakan määrä maailmassa moninkertaistui muutamassa vuodessa. Sitä nämä sodan aikana nuoret aikuiset, nyttemmin siis alojensa kokeneet ammattilaiset eivät tajunneet. He vain rakennuttivat halpoja taloja, joiden seinät ovat läpikuultavia. Kerrostalokytät tosin riemastuivat uudesta, erinomaisesta keksinnöstä. Naapurissa ei voi naida, tai tehdä sen kummemmin muutakaan niin, ettei se kuuluisi naapuriin. Pervoja nuo kerrostalokytät.















Tämä kuva sopiikin paremmin tähän yhteyteen.

Pro M-isku; I-teetti (Hirveää pornoa)

Tämä teksti sisältää karkeaa kielenkäyttöä. Joita kiinnostaa, lukekoon. Jotka tietävät hämmentyvänsä sellaisesta, älköön lukeko. Tätä tekstiä EI pysty ymmärtämään, ellei ole kahlannut läpi Maailmankaikkeus-tekstejä tai Jumala-tekstiä.


Sitten jotakin vallan muuta. Ainakin lyhyitä virkkeitä. Kiitos.

Muutamat ystäväni perustivat kommuunin. He päättelivät keskenään, että seksiä ei heru tarpeeksi. Kommuunin oli tarkoitus ratkaista tämä ongelma. Jotta kommuuni toimisi, sillä pitää olla säännöt. Sääntöjen taas pitää pohjautua johonkin ideologiaan. Ystäväni hylkäsivät oikopäätä kaiken ideologiateoreettisen kirjallisuuden. Se ahdisti heitä. Niissä väitettiin ideologian olevan väärää tietoisuutta, tai muuten arveluttavaa. Ystäväni pohtivat, voiko ideologian poistaa. He tulivat lopputulokseen. Se kuuluu näin: jos ideologiaa ei ole, sellainen muotoutuu. Ja lopulta joku kirjoittaa muotoutuneen ideologian säännöstöksi. Niin he sopivat, että ideologia tarkoittaa paljon seksiä joka päivä. Se tarkoittaa, että pitää harjoittaa paljon seksiä. Sitä pitää harjoittaa monella tavalla. Ja sitä pitää harjoittaa kaikkien kommuunin jäsenten kanssa. Muiden kanssa sitä ei saa tehdä.

Kommuuni perustettiin maaseudulle, etäälle maailman muusta menosta. Tie sinne kulki peltojen poikki, mäkien yli, kallion syrjää, metsän halki, puron alta, ahon laitaa, ilman paitaa, lehmän vierestä, uudesta veräjästä, portista, pihan poikki ja uksesta sisään. Kommuunin ideologisessa perussopimuksessa luki, että vähintään puolet joukkiosta pitää luettaman jompaan kumpaan sukupuoleen. Niinpä sinne muutti suunnilleen tasapäinen joukko naisia ja ei-naisia.

Kaikki olivat sivistyneitä ihmisiä. He puhuivat hienoin sanoin ja mutkikkain virkkein. He kuuntelivat hienoa musiikkia ja sanoivat hienoja asioita. He kuvailivat tunnelmiaan monin sanoin. Eräskin kertoi, että on kirja, jossa kuvaillaan isäntämiehen kulkua salin poikki 82 sivua. Ja piipun valintaa niin ikään myös kymmenin sivuin. Ne ovat hienoja kirjoja. Niissä ei harjoiteta kuvottavia tekoja. Niissä kaikki on ylevää, kuten äveriästä isäntämiestä tai salskeaa nuorta renkiä. Kaukaaviisailla ihmisillä niissä kirjoissa on lautoja varastossa. Niitä voidaan tarvita, jos kaukaaviisas kuolee. Ilman lautoja ei voisi tehdä kirstua.

Aluksi heillä oli oikein mukavaa. Heillä oli paljon hyviä eväitä. Lisäksi heillä oli huonoja eväitä: viinaa, viiniä, siideriä ja olutta. He söivät, joivat ja naivat koko päivä. Olen tämän blogin avatessani sitoutunut jättämään sodomian julkaisemastani materiaalista. Niinpä minun pitää kirjoittaa kauniisti. He harjoittivat genitaalista seksiä. He olivat oraaliseksisillä. He myös nauttivat anaaliseksistä. Kaikkea tätä he tekivät yksin, kaksin ja erilaisissa ryhmissä. Näitä asioita he tekivät edestä, takaa, sivulta ja päältä. Tienoon täytti mäiske, läiske, ähinä, puhina, Pentti ja sentti.

Ensimmäisenä iltana kaikkien miesten pallit ja etenkin eturauhaset olivat aivan tyhjät. Heidän selkänsä olivat väsyneet ankarassa nainnin loiskeessa. Heidän kämmenensä olivat känsillä ja esinahka nilellä. Kaikkien naisten emättimet olivat täynnä spermaa, ainakin hetkittäin. Heidän jalkovälinsä olivat arat. Heidän nivusensa olivat uupuneet. Heidän polvensa olivat vereslihalla. Heidän hiuksensa olivat sekaisin. Ja kaikilla, jotka olivat ajaneet häpykarvat pois, oli kyseinen maakunta ilkeästi kutisevilla näppylöillä. Se hyvä puoli kuitenkin oli, ettei kenelläkään ollut karvoja kurkussa.

Iltayöllä he saunoivat. Saunan jälkeen he joivat kylmää olutta ja siideriä. Niin he humaltuivat, mutta kukaan ei halunnut lisää seksiä. Niinpä he ihailivat maalaismaiseman kauneutta. Saunan takana oli järvi, jonka vesi oli lämmintä. He uivat, ja vesi hyväili heidän heltyneitä jäseniään. He kuuntelivat sirkkojen siritystä. Lopulta jo aamukin alkoi sarastaa, ja he menivät kommuuninsa päärakennukseen nukkumaan. Kaikki nukkuivat tuvan lattialla, eikä kukaan nussinut.

Aamupäivällä he heräsivät ja heidän oli kova jano. Joku oksensi. Joku muu taas kärsi siitä, että joutui usein käymään ulostamassa. He joivat lisää viinaa, kaljaa, viiniä ja siideriä. Lisäksi he söivät vähän eväitä. Hiljalleen heidän olonsa parani, ja kävivät he totiseen nussintaan. Maiseman täytti orgiat. Ne kuuluivat ja ne näkyivät. Villisti he vaihtelivat pareja, ja ryhmiä. Ja aina välillä yksi ja toinen vain katseli muitten pelmahtelua sivusta. Sivustakatsoja piti useinkin tapana räplätä sukupuolensa edusmerkkiä.

Niin meni päivä, ja seuraavakin päivä meni samoin. Heillä oli vielä rahaa. Niinpä he valitsivat keskuudestaan muutamia riuskoja yksilöitä, jotka lähettivät ruoan ja juoman hakuun. Tämä ryhmä kulki edellä mainittujen paikkojen kautta Ihmisten Ilmoille. Sitten he ostivat rinkkakaupalla makkaraa, perunoita, mansikoita, sipuleita, gottlettejä, suklaatia, suolasilliä, kirjolohta, retiisejä, herneitä, maissia, paprikoita ja suolaa sekä tietenkin kaljaa, viinaa, viiniä ja siideriä. Nämä hankinnat ja muutamia pikkutarpeita tyydytettyään nämä matkalaiset lähtivät takaisin. Ja niin he kulkivat taas kaikkien paikkojen kautta kommuuniinsa.

Päivät vierivät. Pian heistä alkoi tuntua kurjalta. He olivat nussineet, hässineet, naineet, panneet, olleet silleen, bylsineet, jörnineet ja olleet inter-kurssilla. Sen lisäksi he olivat runkanneet, sormettaneet, vetäneet käteen ja harrastaneet sooloseksiä. Heillä oli punaiset silmät ja valkoiset kasvot. He kävivät aika ajoin ostosmatkalla, mutta rahat olivat vähissä. Tai siis ne olivat loppu. Muovikorteillakaan he eivät voineet enää ostaa. Shekkivihot oli poltettu.

Niin he päättivät lähettää kaksi miestä ja kaksi naista Ihmisten Ilmoille. Naisten oli määrä ansaita rahaa nussimalla ja tekemällä kaikkea muuta. Miehiä tarvittiin etupäässä tavaroiden kantamiseen kommuuniin. Ja hyvä päätös se olikin. Naiset nussivat ja niin edelleen hotellissa ravintolan yläpuolella koko päivän, illan ja yön. Lopuksi vielä kommuunin pojat panivat heitä, koska olivat tyyten henkisesti riippuvaisia paneskelusta. Aamulla he tekivät ostokset ja lähtivät kommuuniin. En enää viitsi edes kertoa, että jälleen samaa reittiä. Se nimittäin oli ainoa järkevä reitti. Muut reitit kulkivat raivaamattomassa villeydessä. Lisäksi muu reitti kulki tehtaan ohi, eikä sieltä saanut kulkea. Jos tehtaan alueelle meni, Herr Schäfer tuli ja puri palan perseestä. Tai jostain muualta.

Lopulta naiset alkoivat saada tarpeekseen kaikesta seksin tiimellyksestä. He eivät enää halunneet seksittää kommuunissa eivätkä sen ulkopuolella. Lisäksi useimmille tuli kamala vaiva. Heitä pissatti ylen kamalasti ja pissaaminen kirveli hirveästi. Niin kaikki miehet ja naiset muodostivat avohärdellin. He marssivat vaivalloisesti pikku- tai alushousut vuodosta tahmeina lääketieteen lisensiaatin pakeille. Lisensiaatti pissatti heitä purkkiin. Lisensiaatti vannotti, että jokaisen pitää pissata omaan purkkiinsa. He eivät saaneet pissata toistensa purkkeihin. Harmi. Se olisi ollut mukavaa. Kaiken muun lisäksi lisensiaatti kielsi seksittelyn. Miehiä se harmitti. Naiset tunsivat helpotusta, paitsi yksi tai kaksi. Tai oikeastaan kaikki seitsemän. He joutuivat punnitsemaan ajatuksiaan. Halutako vaiko eikö halutako?

Lisensiaatti kirjoitti jokaiselle paperin ja lähetti koko ryhmän apteekkiin. Sieltä he ostivat lääkkeitä. Sitten he marssivat vapaassa muodossa takaisin kommuuniin. Naiset tulivat siihen tulokseen, että ankara paneminen loppuu nyt. Pimpit ja peput ja posket ja jopa rintojen välit olivat liian kipeät. Miehiä otti kupoliin, mutta heidänkin erilaiset ulokkeensa ja onkalonsa olivat sangen raihnaiset.

Lisäksi naiset sanoivat, etteivät pysty enää ansaitsemaan rahaa. Niin he kaikki päättivät mennä töihin, paitsi että kaksi he jättivät koti-ihmisiksi. Näitä he kielsivät ankarasti harjoittamasta seksiä, varsinkin sodomiaa. Sodo-Mia olsi kuitenkin halunnut vähän nussahdella.

Niin pääosa kommuunista marssi aamuisin Ihmisten Ilmoille. Sitten he tekivät melkein koko päivän töitä. Joku pesi mattoja, joku korjasi autoja, eräs kirjoitti korkeahenkisiä kirjoituksia sanomalehteen ja internettiin. Ja mitä kaikkea sitä ihmiset nyt vain tekevätkin. Iltaisin he kaikki olivat niin väsyneitä, että jaksoivat vain lojua sohvalla. Lisäksi he jaksoivat katsella televisiota. Jotkut jaksoivat kirjoitella chat-sivuilla. Varhain he kävivät uinumaan ja varhain he heräsivät.

Tapahtui niin, että heidän terveytensä parani. He tekivät paljon terveellisiä töitä. He joivat vain vähän epäterveellistä viinaa, siideriä, kaljaa tai viiniä. Kävi myös niin, että naisista kolme alkoi voida pahoin aamuisin ja himoita syödäkseen sellaisia asioita, joita eivät ennen olleet halunneet syödä. Heidän vatsansa turposi. Näin elämä eteni.

Yhtenä aamuna eräs miehistä huomasi, että hän haluaa seksiä. Niin hän meni yhden naisen luokse. Hän sanoi: "Viitsisitkö nussia minun kanssani?" Nainen sanoi: "En viitsi, olet ruma kuin kotka-vainajan perse." Mies kysyi toiselta naiselta, ja hänkin vastasi nurjasti. Miestä otti päähän, ja hän lähti töihin jo ennen kuin muut.

Seuraavana, tai jonakin muuna aamuna eräs nainen huomasi, että hänen tekee mielensä seksiä. Hän meni kommuunin komeimpana pitämänsä miehen luo ja kysyi: "Etkö haluaisi hässiä minua takaa ensin pimppiin, sitten peppuun ja lopuksi edestä suuhun?" Mies sanoi: "Tahdon." Niin he tekivät noin, sillä he eivät tienneet, että minä en saa kirjoittaa sodomiaa tälle sivulle. Silloin se toinen mies suuttui. Nimittäin se, joka silloin meni aikaisemmin töihin. Hän kysi:"Miksi tuo saa nussia kaunista naista?" Naiset sanoivat: "Koska hän on komea ja voimakas ja tekee upeaa työtä insinöörien toimistossa."

Yhä useampi nainen halusi harrastaa seksiä, mutta vain sen komean kanssa. Yhä useampi miehistä halusi myös seksiä, mutta vain kauniin naisen kanssa. Heille tuli tarpeita. Niiden myötä heille tuli myös tarpeiden ristiriitoja. He huusivat toisilleen. He löivät toisiaan. He kiskoivat toisiaan hiuksista. They pulled each other's legs. Saadakseen seksiä he kusivat toisiaan silmään. He jättivät vessanpytyn kannen ylös. Tai alas. He sylkivät kanssakommunistinsa hammasharjaan. Joku masentui ja viilsi käsivarttaan leipäveitsellä. En tahdo kertoa, kenen valmistamalla. Leipäveitsenvalmistusyhtiö voisi haastaa minut oikeuteen. Sitä en tahdo yhden blogikirjoituksen vuoksi.

Yhtenä aamuna kaikkein rumin mies sanoi: "Nyt minä lähden pois. Enkä palaa." "Hyvä," sanoivat muut, "Et kuulu tänne enää." Nyt olen täsmällisempi. Heidän hienot puheensa olivat yksinkertaistuneet. Puhuessaan he sijoittivat lainausmerkkejä miten sattuu. He unohtelivat hienojen sanojen merkityksiä. Anaaliseksistä tuli annaaliseksiä. Ja se on harmillista. Vuotuinen seksi on vähäistä heidän mielestään. Myöskin he käyttivät huonoja kielenkäyttötapoja, kiroilivat ja sanoivat, että enään. Hyi heitä.

He kyllästyivät kaikkeen tähän. Niinpä he päättivät lopettaa kommuunin. He pakkasivat vähäisen mukanaan tuomansa omaisuuden rinkkoihin. Rinkat he nostivat tanhualle. Sitten he valelivat kaikkiin nurkkiin ja lattioille ja kellariin bensiiniä. Niin he tekivät myös saunalle. Lopuksi komein mies raapaisi tulitikun ja sytytti kaiken palamaan. He käänsivät selkänsä kommuunin tulipalolle. Kaikki lähtivät pois. Vain se komea mies jäi. Ennen kuin virkavalta tuli, hän katseli tulipaloa ja veti käteen.

Karmeaa, eikö totta? No mitäs luit!

Fineland, ltd

Ajattelin ostaa valtion. Jonkin länsimaisen, vauraan, ajankohtaan nähden verrattain maltillisesti velkaantuneen valtion, jossa väestö olisi valmiiksi koulutettua ja väki ylipäätään verrattain vakavamielistä ja asiallista.

Infrastruktuuri on kallista, joten senkin olisi syytä olla joltisessakin kunnossa. Pienet valitukset teiden liian vähästä tai paljosta suolaamisesta siedän kyllä, sitä paitsi asiasta on niiden ihmisten turha kohta enää valittaa.

Ostaisin siis sen valtion. Sen asukkaista tulisi työvoimaa. Ja kuten kohtuullista on, työväki saa myös palkkaa. Sitä en tässä sanone, että koska ostin koko valtion, kaikki tuotantoon liittyvä on minun. YK:n tai jonkun muun kanssa kauppa sovitaan niin, että valtiossa toimivat liikeyritykset kuuluvat hintaan. Ulkomaisille yritysten omistajille maksaisin toki käyvän hinnan valtion alueella olevasta omaisuudesta ja liiketoiminnasta.

Kauppahinta määräytyy valtion reaaliomaisuuden ja olemassaolevan tuoton mukaan sopivalla kertoimella. Omistamani Finanssipalvelu HuHa, ltd määrittää minulle tarjoamani kauppasumman, ja myyvä osapuoli, jota ei oikeastaan ole, voi esittää oman näkemyksensä. Käsittääkseni kauppasopimuksen syntymistä ei vallitsevassa liiketaloudellisessa tilanteessa kannata pitkittää esittämällä kohtuuttomia pyyntöjä. Ajattelin tarjota femman. Sillä summalla otan myös vastatakseni entisen valtion veloista. Suunnittelemalla yrityksen toiminta järkeväksi velat tulevat hoidetuksi entisen valtion maksusuunnitelman mukaisesti. Ja jos ei, kukapa sille mitään voi. Minähän olen vain tavallinen ihminen, jolle voi sattua vahinkoja.

Kaikki hyötyisivät. Voisin taata kaikille työpaikan. Työttömyys valtion, anteeksi, yritykseni alueella päättyisi siihen. Ja koska yrityksen tarkoitus ei ole liikemiesmoraalin mukaan mikään muu kuin tuottaa voittoa tekemällä materiaalista tai immateriaalista hyvää, sellaista alettaisiin tuottaa. Rockia maailman rokkareille, leffoja elokuvafriikeille, risteilijöitä niille amerikkalaisille, joilla on vielä rahaa, kameroita japanilaisille, autoja, lentokoneita, alasimia, hevosmakkaraa ja mitä kaikkea sitä maailmassa tarvitaankaan. Tässä pitää nyt, arvon lukija, ymmärtää, että liiketaloudessa hyvällä ei tarkoiteta samaa kuin etiikassa. Liiketaloudessa "hyvä" on kaupankäynnin toinen substanssi. Toinen on raha, toinen sen vastikkeeksi annettava asia tai esine.

Turvallisuus ja henkilöstöhallinto

Tällaisessa laajassa ja omintakeisessa hankkeessa kannattanee lähteä yrityksen vakavimpien uhkien torjunnasta. Yrityksen alueelta ei saa poistua varsinkaan työaikana ilman lupaa. Sehän on selvää. Liiketaloudellisin perustein toimiva yrityshän kyykähtää, jos työväki loinehtii vaikkapa naapurimaassa työaikana. Toisaalta, liikesalaisuuksien varjelemiseksi ulkopuolisia ei päästetä yrityksen alueelle, paitsi ohjatuissa ryhmissä. Yksityiset palkka-armeijat eivät kuulu länsimaiseen sivistykseen, mutta erilaisten turvajärjestelmien ylläpitäminen on tietenkin välttämätöntä. Ja turvajärjestelmälle, tarkemminsanottuna tytäryhtiö FineSec, Ltd:llä pitää tietenkin olla tarvittavat materiaaliset ja muut sellaiset resurssit. Asia on myös siitä näppärä, että eri maiden armeijoita koskee kaikenmoiset ratifioidut sopimukset. Turvallisuuspalveluyrityksiä koskee lähinnä niitä ohjaava lainsäädäntö. Ongelmaksi tosin muodostuu, voiko liikeyrityksellä olla varsinaisia lakeja, ja jos, miten niitä toteutetaan tasapuolisesti. Mielestäni tämä voidaan ratkaista pienellä sivuutustempulla. Valtiohan ei saa estää terveen liiketalouden toimintaa. Ja jos oikein tarkkoja ollaan, kovin paljon muunlaista liiketoimintaa ei olekaan. Jotkut nyt kaupittelevat kemikaalien tarpeensa tyydyttämiseksi varastettua tavaraa ja niin edelleen, mutta sellaisethan voidaan liikeyrityksestä poistaa. Ja koska kyseessä on liikeyritys, tuonkaltaiset ongelmatapaukset voidaan ratkaista ihan väliportaan esimiesten itsenäisillä päätöksillä. Valtiossahan siihen tarvitaan raskas ja kallis oikeusjärjestelmä, jossa useinkin oikeuden toiminta aiheuttaa enemmän kuluja kuin mitä tuomittavasta rikoksesta on yhteisölle koitunut.

Mutta palatkaamme itse tuotantoon, nyt kun sen keskeisiä reunaehtoja on hiukan määritelty. Kuten sanottu, liiketalouden kannalta keskeistä on vain ja ainoastaan voitto. Yhden tekevää, mitä markkinoille syydetään, kunhan siitä saadaan edes jotakin kautta enemmän rahaa kuin mitä syydettävän tuotanto maksaa. Yritys ei kuitenkaan pysty kauan kilpailemaan hinnoilla, ellei se jatkuvasti ylläpidä asiallista henkilökuntaa. Jos työnteko lakkaa, ei voi myydä tuotteita. Niin muodoin Fineland, ltd tarjoaa kaikille työntekijöilleen seuraavat ilmaiset seikat: työvuoronaikaiset ateriat, asumuksen lähellä työpistettä sekä terveys- ja hyvinvointipalvelut (Hyvinvoinnista tarkemmin artikkelissa Luovuus ja muut muoti-ilmaukset). Lisäksi emoyhtiö hankkii edullisesti suurissa erissä elintarvikkeita alueellaan toimiviin vähittäiskaupan alan tytäryhtiöihin. Ikääntyvistä työntekijöistään yhtiö huolehtii tarjoamalla heidän suoritustasoaan vastaavia tehtäviä. Palkkaus määräytyy tehtävien mukaan. Hautaus tapahtuu yhtiön kustannuksella. Lapset koulutetaan ilmaiseksi heidän motoristen ja mentaalisten omaisuuksiensa mukaan. Yrityksen ylin tai korkein väliportaan johto vastaa viime kädessä lasten kvalifiointimenettelyistä.

Tuotanto

Eräs keskeinen tuotannon muoto on elämysmatkailu. Fineland, ltd tarjoaa eri valtioiden kansalaisille, edustustoille ja muille toimijoille (helvetti, mikä sana!) erilaisia äärikokemuksia. Yrityksen alueella on erinomaisia värikuulasotamaastoja, vesiurheilualueita, maailman pisimmät moottoriurheiluradat ja niin edelleen. Yhtiö ei maksa päästömaksuja, joten se voi käyttää tuotantoonsa vanhentunutta tekniikkaa, kuten tarjotakseen liikennelentokoneharrastajille lentoja ensimmäisen polven DC-8 ja Boeing-707 tai Tupolev-104 -liikennekoneille. Edelleen yhtiön lainsäädännöllinen epämääräisyys mahdollistaa - kaikessa hiljaisuudessa sanottakoon - erinäisten normaalisti standardina pidettävien huolto- ja turvajärjestelmien keventämisen liiketaloudellisesti järkevälle tasolle. Samankaltaisi esimerkkejä eri aloilta on löydettävissä lyhyesti sanottuna vaikka kuinka.

Tavaratuotannossa voidaan käyttää nyt jo vakiintunutta toimintamallia. Markkinataloudessa raha ei saa seisahtaa, joten asiakaskunnan tarvehorisonttia pitää uusintaa jatkuvasti. Muutoksen on oltava jatkuvaa, mikä on jo nyt vallitsevissa oloissa synnyttänyt muutosammattilaisten ammattikunnan. Kaikkien tuotettavien esineiden uusintamistarpeelle luodaan odotushorisontti, jonka ääripuitteissa esine vaihdetaan uuteen. Siihen mennessä on markkinoille lanseerattava korvaava tuote, jonka ei tarvitse olla missään suhteessa edeltäjäänsä parempi, riittää että siitä voidaan joillakin perusteilla käyttää ilmausta "kehittyneempi". Näin ollen tuotteita on markkinataloudellisten ehtojen nojalla perustelematonta tehdä kestämään pitempään kuin on markkinatalouden ehtojen perusteella järkevää. (!)

Muita myytäviä palveluita ovat erilaiset konsultoinnit. Toimintansa ylläpitämiseksi yritys on organisoitunut tehokkaaksi hierarkiaksi, jota ohjaa sen päämäärä. Niinpä yhtiöllä on paljon opetettavaa periaatteessa päämärättä ajelehtiville valtioille. Keskeinen myyntiartikkeli tällä saralla on henkilöstöhallinnon ohjaustoimet, jotka monissa länsimaissa ovat retuperällä. Toiminnan malli perustuu pitkälti uus-marxismi-leninismiin, kuitenkin huomioiden edellisen kokeilun kompastuskivet. Ihmisten, tässä tapauksessa yritysten työntekijöiden, kannattaa antaa tietyssä määrin kilpailla erityisesti materiaalisesta hyvästä. Hyvää suoritusta ei palkita rintapieleen ripustettavalla merkillä vaan selkeänä materiaalisena hyvänä, olkoon se sitten ilmainen bussilippu yrityksen etäisemmille vapaa-ajanviettoalueille tai kenties pääsy isompaan asuntoon. Lisäksi Fineland, ltd voi sallia työntekijöiden perustavan sisällään toimivia yrityksiä. Tällaiset työntekijäyritykset suorittavat käyttämästään infrastruktuurista ja materiaalista hinnaston mukaisen korvauksen.

Yritys myös suosii työntekijöiden keskinäistä seurustelua ja avioliittoja. Näistä kuitenkin on yrityksen säännöstössä muutamia ohjeita. Samalla osastolla työskentelevien ei tule seurustella keskenään, koska seurustelun mahdollinen kariutuminen laskee työn tuottavuutta. Organisaation eri hierarkisilla tasoilla työskentelevien tai opiskelevien keskinäisiä seurustelu- ja aviosuhteita sallitaan määrätyissä rajoissa. Tavallisesti niin, että mies ei saa seurustella itseään ylemmällä hierarkisella tasolla olevan kanssa, eikä myöskään enempää kuin kahta hierarkian astetta alemmalla olevien kanssa. Tällä pyritään säilyttämään erinäisiä perinnöllisiä tekijöitä niissä henkilöstörymissä, joiden yrityksen ylin johto katsoo olevan keskeisiä yrityksen kilpailukyvylle ja työnäylle.

Pieniä lisähuomautuksia yrityksen hallintokulttuurin ohjesäännöstä.

Työpäivän tahi -vuoron aikana henilöstö käyttää työnantajalta käyttöön saatua työasua, johon kuuluvat työalaa ja hierarkista asemaa osoittavat merkit. Ylin ja korkein väliportaan johto on vapautettu tästä, mutta heidänkin on suotavaa käyttää työasua merkkeineen. Vapaa-ajallaan henkilöstö voi vapaasti valita käyttöönsä vaatteita yrityksen sisäisten kauppaliikkeiden valikoiman mukaan. Muu vaatetus on kielletty ja antaa aiheen kurinpitojärjestelyihin.

Työntekijä ei saa tehdä kilpailevia työsopimuksia.

Työntekijän tulee käyttäytyä tahdikkaasti niin työajalla, kuin sen ulkopuolellakin.

Työntekijän on myös vapaa-ajallaan pidettävä mukanaan matkapuhelinlaitetta, jolla hänet voidaan tavoittaa. Tilanteen niin laatiessa työntekijälle voidaan lähettää tekstviestinä yrityksen sisäisen maantie-, rautatie-, vesi- tai lentoliikenteen littera.

Työntekijä saa käyttöönsä tietokoneen, jota hänen on käytettävä kaikkeen sähköpostiliikenteeseen ja muuhun tiedonkäsittelyyn. Koneen lainaaminen tai tarkoituksellinen särkeminen on kielletty ja tällainen toiminta antaa aiheen kurinpidollisiin toimiin.

Työntekijä ei saa ilman ylimmän johdon erityistä lupaa kuljettaa vesiliikenteen alusta muualla kuin yrityksen sisäisillä vesialueilla. Työntekijä ei saa kuljettaa ilma-alusta muualla kuin yrityksen sisäisessä, lennonjohdon valvomassa ilmatilassa.

Työntekijä saa liikkua maantieliikennevälineellä koko yrityksen tieverkon alueella, ei kuitenkaan siellä, missä liikkuminen on erityisistä syistä kielletty. Työntekijää muistutetaan, että kielloille on aina peruste, useimmiten se on juuri työntekijöiden turvallisuus.

Työntekijä saa liikkua tieverkon ulkopuolella jalan, hiihtäen, polkupyörällä, luistimin, lumikengin, hypykepillä tai pyörätuolilla ainoastaan ulkoiluun tarkoitetuilla maastoreiteillä. FineSec, ltd valvoo maastossa liikkumista.

Työntekijällä on aina vuoteesta poistuessaan oltava mukanaan henkilökortti.

Työntekijällä on aina vuoteesta poistuessaan oltava kypärä. Kypärää käytetään kaikissa työnjohdon määräämissä töissä ja liikuttaessa muutoin kuin jaloin.

Työntekijä ei saa polttaa tupakkaa tai muita poltettavia nautintoaineita. Työntekijä saa käyttää alkoholia enintään neljä annosta kerrallaan, kuitenkin niin, että alkoholin vaikutus lakkaa viimeistään kahdeksan tuntia ennen seuraavan työpäivän tai -vuoron alkamista. Alkoholia saa ostaa Fineland, ltd:n sisäisistä myyntipisteistä kaikki 37 vuotta täyttäneet työntekijät. Nuoremmat, mutta kuitenkin yli 16-vuotiaat saavat käyttää alkoholia vain vähintään kahta hierarkian tasoa ylemmän esimiehen valvonnassa. Kahvia on saatavissa ilmaiseksi eri puolilla yrityksen aluetta olevista automaateista, enintään viisi standardimukia vuorokaudessa. Kahviautomaatit seuraavat kahvinkulutusta henkilökortin persoonallisuustunnuksen perusteella. Työterveyden korkein väliportaan voi tarpeen mukaan rajoittaa yksilöiden, työryhmien, eri hierarkiatasojen tai koko yrityksen henkilöstön nautintoaineiden käyttöä.

Työntekijä saa pitää taloudessaan enintään kahta lemmikkieläintä. Sallittuja lemmikkejä ovat erikseen määriteltävät jyrsijät; eri rotuiset kissat; koirat, poislukien seuraavat rodut: saksan paimenkoira, rottweiler, dobermanni, boxeri tai muu hyökkäyskäytössä ilmeisen menestyksellinen rotu. Yrityksen ylin tai korkein keskiportaan johto määrittelee sallitut rodut tarkemmin. Edelleen sallittuja ovat akvaariokalat, joiden lukumäärää ei rajoiteta. Suurin sallittu akvaario on vetoisuudeltaan 100 litraa, ja kalakanta ei saa olla kohtuuton akvaarion kokoon nähden. Fretin tai kotisian pitämiseen voidaan myöntää erillinen lupa. Työryhmä voi yhteisesti hankkia hevosen tai ponin omaan ja perheenjäsentensä käyttöön. Lehmiä, työhevosia, lampaita, vuohia, sikoja, kanoja tai ylimmän tai korkeimman keskiportaan johdon erikseen kieltämiä eläimiä työntekijät eivät saa pitää.

Työntekijä ei saa pitää hallussaan tuli-, jousi, tai kemiallisia aseita. Tästä on poikkeuksena erikseen määriteltävät sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden työntekijät, joiden valtuuksista päättää korkein keskiportaan johto, poislukien konetuliaseet, erikseen määriteltävä tykistö ja muut erikseen määriteltävät sotilasaseet. Niiden käytöstä ja hallinnasta vastaa ylin johto, joka myös päättää, keille lupa näiden käyttöön annetaan.

Työntekijä ei saa pitää hallussaan kuin yhtä yhtä teräasetta, jonka terän mitta on yli 2,5 senttimetriä. Pöytäveitsiä saa pitää hallussaan perheen tarpeisiin riittävän määrän, yleensä kaksi veistä perheen jäsentä kohtaan. Näiden terottaminen väkivaltaan sopivaksi on kielletty, ja antaa aiheen kurinpitomenettelyyn.

Poistuminen yrityksen alueelta ilman lupaa antaa aiheen kurinpitomenettelyyn. Luvallinen poistaminen suoritetaan erikseen säädettävän menettelyn mukaan.

Nämä otteet ovat esimerkkejä yhdistyksen säännöistä, joiden tarkoitus on turvata vapaa ja tehokas kaupankäynti.

Maailmankaikkeus, lyhyt oppimäärä, osa III

Koska nämä blogitekstit ovat käänteisessä järjestyksessä, ilmoitan tässä, että tiedän tekstien joiltain osin noudattelevan A. Einsteinen näkemyksiä. Tämä yhtäläisyys on tavallaan satunnaista, tavallaan ei. Maailma nyt on millainen on sekä minulle että tiedemiehille. Toisaalta, esimerkiksi kaareutumisilmiön nimen olen tietoisesti lainannut Einsteiniltä. Koska tekstini on fiktiivinen, en ole varustanut sitä minkäänlaisilla lähdeviitteillä.

Edellisessä osassa päädyttiin siihen, että 1:t ovat pikku töytäisyni vuoksi lähteneet liikkeelle ja muodostaneet mitä erilaisimpia järjestelmiä. Kerroin myös ihailleeni kaikkea sitä mitä olen saanut aikaan. Vetovoimansa vuoksi 1:t pystyvät järjestymään periaatteessa lukemattomilla eri tavoilla, mutta rajoitin kaikkeuteni monimuotoisuutta toteamalla, että verrattain yksinkertaiset 1-yksikköjen yhdistelmät ovat tavallisimpia. Lisäksi totesin, että maailmankaikkeudessani vallitsee emergenssi. Se taas tarkoittaa, että siellä vallitsevista mahdollisuuksista kumpuaa mitä erilaisimpia ilmiöitä. 1-yksiköt voivat esimerkiksi värähdellä tai liikkua toistensa ohi eri tavoin. Tästä seuraa, mitä en vielä kertonut, että jotkut yksikköjen järjestelmät on helpompi läpäistä kuin toiset. Lisäksi totesin, että painovoimansa ja liikkeensä vuoksi irrallisten olioiden radat voivat kaareutua, mistä johtuen perustason yksikköjen kokonaisuudet voivat olla esimerkiksi palloja tai kiekkoja. On siis myös tilanteita, joissa yksiköt eivät liiku toistensa ohi. Voimme siis olettaa kiinteän aineen, tai suorastaan todeta sen olevan olemassa. Se puolestaan mahdollistaa esimerkiksi epäsäännölliset, kolmiulotteiset kappaleet.

Ajattelutyön helpottamiseksi otan siis vallitsevan maailmamme malliksi. Aineet voivat olla kiinteitä, nestemäisiä tai kaasumaisia. Lisäksi tarvitaan pari verrattain erityistä seikkaa. Jotta 1-yksikköjä voitaisiin kiihdyttää erilaisiin liikkeisiin, tarvitaan voimaa. Lisäksi tarvitaan jokin seikka, jokin substanssi, joka siirtää eri tasoisia 1-yksikköjärjestelmiä paikasta toiseen.

(.):n massa, vetovoima ja energia on 1. Yhdeltäkään (.):ltä eli 1:ltä ei saada minkäänlaista voimaa mitenkään kajoamatta sen liikkeeseen. Jos sen sijaan pysäytämme 1:n toisella 1:llä, törmäyksessä siirtyy voima 1:stä toiseen. Sen lisäksi meillä on mahdollisuus käyttää hyväksemme 1:n hinkua toisen luokse. Järjestämme tilanteen, jossa on kaksi osapuolta, toisistaan irrallista järjestelmää. Toisella on paljon ylimääräisiä 1:ä ydintensä ympärillä, toisen ytimillä taas on puute kuorien 1:stä. Päästetään nämä kaksi törmäämään toisiinsa vallitsevan 1-epätasapainon voimalla. Törmäyksessä vapautuu rutkasti 1:iä, jotka puolestaan voidaan käyttää energiana jollekin muulle järjestelmien väliselle tapahtumalle, eli liikkeelle.

Jotta maailmankaikkeutemme suorittaisi emergenssiään, tarvitaan jotakin, joka on helposti läsnä kun energiaa tarvitaan. Tästä näppärästi päättelemme, että sen jonkin on hyvä olla kaasumainen, jotta se pääsee vapaasti liikkumaan. Lisäksi sen pitää aiheuttaa herkästi 1:n liikettä. Sillä pitää siis itsellään olla paljon ylimääräisiä 1:iä tai sen pitää olla niitä paitsi. Kolmas vaihtoehto on, että se törmäyksessä muodostaan hyvin helposti 1-järjestelmien yhdistelmiä. Lisäksi tarvitaan jotakin, mikä kuljettaisi erilaisia 1-järjestelmiä emergenssin tarpeisiin. Sen seikan pitää olla passiivinen, muuten se aiheuttaa itse reaktioita kuljettamiensa järjestelmien kanssa. Sen kuitenkin pitää olla myös kerkeää liikkumaan.

Nyt rauhoitan luomistyön hetkeksi. Esittelin yllä emergenssi-ilmiön ehtoja. Energiaa ja 1-järjestelmiä - tästedes materiaa - pitää liikuttaa tarpeen mukaan paikasta toiseen. On hyvä vain ohimennen todeta, että olot, joissa nämä emergenssin ehdot eivät ole läsnä tai ne ovat vain hyvin, hyvin harvinaisia. Ilman emergenssin mahdollisuutta luomakuntani kappaleet ovat tylsiä möllyköitä, jotka muodostuvat aina vain pienemmistä 1-järjestelmistä ja perimmältään vain 1:stä eli (.):stä. Tosin niillä saattaa esiintyä joitakin luomakuntani ilmiöitä pelkistettynä, mikä saattaa joskus kiinnostaa jotakuta. Noniin: ihmisiksi puhuttuna tarvitsemme vettä ja palamisreaktion. Ydinreaktiot jätän tästä käsittelystä, vaikka aanailen, että jos tämän tekstin olisi tarkoitus olla tyyten vakavastiotettava, se olisi pakon pakon pakko ottaa huomioon.

Katsellaanpa välillä visuaalista esitystä joistakin emergenssin tuloksista. Kiviä on siinä, ja keppejä ynnä luontokappale.

















Nyt pistän sormeni peliin. Suvaitsen eräiden verrattain mutkallisten järjestelmien käydä muodostamaan itsestään peilikuvan kaltaisia kopioita vallitsevien vetovoiman periaattein. Nämä peilikuvat taas muodostavat ensimmäisen järjestelmän suoria kopioita. Kohta näitä järjestelmiä on itselleen otollisissa oloissa läjäpäin. Sallin myös tapahtua niin, että näitä toisiaan kopioivia järjestelmiä on erilaisia, joista yhdet viihtyvät yhdenlaisissa oloissa ja toiset toisenlaisissa. Tästä olisi erittäin helppo päästä siirtyä suohon, kuokkaan ja Jussiin. Ja jos tarkkoja ollaan, niin luomistyön näkökulmasta siihen ei vallan kauan edes mene. Ratkaistavana on kaksi ongelmaa. Miten saada nuo ensimmäiset erilaiset itseään monistavat seikat toimimaan yhdessä? Ja miten ohjata emergenssiä niin, että nuo seikat, siis alkueläväiset, muuntumaan. Evoluutioteoriahan toki kertoo, kuinka ympäristön olot ja perimän hienoiset muunnokset saman eläväislajin eri yksilöillä emergeeraavat uusia lajeja. Ongelma on siinä, että tuollainen lajien emergenssi ei ole välttämätön seikka. Vois myös olla, että eläväiset eivät muuta muotoaan ja sopeudu uusiin oloihin. Tällöin ne kuolevat yksi toisensa jälkeen, tai sitten eivät levittäydy alueille, jotka ovat epäsoveliaita.

Ajattelin järjestää asian näin: sormeilen vähän tuota monistautumisketjua. Kerta kaikkiaan tuikkaan näppini liejuun ja järjestelen vähän. Tehdään vaikka sellaisia yksiköitä, jotka pystyvät kopioimaan toisista yksiköistä hännän ja toisista pääpuolen. Kaadetaan kaikki yhteen saaviin ja hämmennetään. Vottiaa. Jopa alkaa rehottaa, vipistä ja vilistä. Ensin on vain paljon pientä vipellystä, mutta kohta jos jonkin moista saurusta ja eväkästä ja lentäväistä.

Itseni kuvaan johtava kehityskulku on tietenkin kiinnostava. Sille pitää antaa koko lailla paljon kaikenlaisia avuja. Sen pitää jotenkin käsitellä ja järjestellä informaatiota, jota syytää joka puolelta, ja sen pitää myös kyetä toimimaan erityisen joustavasti saamaansa informaatioon nähden. Sen siis pitää kyetä muuhunkin, kuin esimerkiksi sulattelemaan pienempiä luomakuntani olioita mahdollisimman paljon ja nopeasti. Päin vastoin, ajattelin pistää kuvani pieneen pinteeseen jotenkin pysyväluontoisesti. Kaikkea kyllä on, muttei ihan noin vain poimittavissa. Olen aluksi armollinen. Muodostan itsestäni vain ulkoisen kuvan, joka elää keskellä kaikkea tarvitsemaansa. Mikään muu sitä ei uhkaa, kuin minun mahdollinen päätökseni lopettaa maailmankaikkeus. Siellä se nyt elelee ja käyttää hyväkseen, mitä olen hänelle käytettäväksi keksinyt antaa. Pääosin kuitenkin sellaista luotua popsii tuo otus, joka ei juuri sijoiltaan liiku, kasvaa vain aikansa. Ja hyvähän sen on siellä olla. Oikein kateeksi käy, ei lankea hänelle laskut eikä paina velkataakka mieltä tai edes niskaa.

Taas tehdään temppu. Pistetäänpä ainutlaatuinen puu tuohon keskelle kuvani elinpiiriä. Naps. Noin, siinä se kasvaa. Se on kuvani mielestä kovin kaunis, mutta olen kieltänyt kajoamasta siihen. Tosin tämä nyt on vähän ongelmallista. Olen kieltänyt sellaista oliota, jolla ei ole oikein tietoisuutta eikä ylipäätään minkäänlaista toimintaohjesääntöä. Se saa ihaan vapaasti tehdä, mitä se pystyy, mutta sen harvemmin tarvitsee tehdä mitään mikä minua suuremmin harmittaisi. Mutta ihan vain kurillani ajattelin antaa sille moraalin, käsityksen että jokin hyvää ja jokin muu pahaa. Atedisteille ja muille valopäille nyt kerrottakoon, että annan ensin tuolle luomalleni kaveriksi toisen samanlaisen, sekä kyvyn emergeerata lisää samanmoisia, jotka puolestaan voivat emergeerata edelleen hienokseltaan vaihtelevia kopioita itsestään. Totean kuitenkin, että jos nämä veijarit emergeeraavat vallan vimmatusti, loppuu materia elinpiiristään aikanaan. Ja siitä ei hyvä seuraa. Mutta tämä siis ei ole puhetta luomalleni, sillä voisin halutessani laajentaa elinpiiriä. Mutta se ei olisi silloin minun kuvani, vaan tietämättömyyttään omahyväinen possu, jolla ei ole turhasta opiskelusta kertyneitä opintolainoja. Olenpa julma. Toisaalta, koska luomallani on kaikkea tarpeensa mukaan, se ei oikein nauti mistään. Se on kuin rikkautensa vuoksi turhautuneet ihmiset, jotka ovat jo kaiken mahdollisen kokeneet. Ja vähän ylikin.

Näin ikään pistän - tasapuolisuuden vuoksi - nämä kaksi luomaani kuvaa itsestäni tarjoilemaan toisilleen hedelmää. Ja katso! He puraisevat sitä ja päivittävät ajukoppansa pari lisäominaisuutta. He tulevat itsestään tietoiseksi niin kuin ei koskaan ennen. He mietiskelevät siinä ja pohdiskelevat, että mitäpä jos tosiaan emergeerataan kovasti, emme pian mahdu tänne kaikki. Toisaalta heidän mielensä tekee kovasti harjoittaa emergeeraamista. Koko joukko verrattain mutkikkaita 1-yksikköjen järjestelmiä synnyttää sellaisia halutiloja noiden kuvieni ylimmissä osissa. Tätä seikkaa hillitäkseen he päättävät, että varottakoon tilanteita, joissa emergeeraaminen olisi mahdollista tai peräti ilmeistä. Emergeeraamisjäsenet peitetään ensin parilla lehdellä, sittemmin lähes koko kroppa päällystetään esimerkiksi muiden luontokappaleiden päälimmäisellä elimellä. Lisäksi näiden jotensakin eriluontoisten tedinkuvien välille pystytään kovin abstrakti, mutta kuitenkin ilmeinen raja-aita. On tukuttain tapoja ja asioita, joita tekevät vain toiset, tai sitten toiset. Sen lisäksi muotoutuu muitakin seikkoja, joita pyritään välttämään. Kanssaemergeerautuneita ei särjetä ainakaan niin kauan kuin heistä ei ole uhkaa. Lisäksi näille luontokappaleille tulee tarve haalia kaiken moista materiaa siltä varalta, että joskus jokin loppuu, kuten ruoka tai vaatteet meidän maailmassamme.

Näin eväin maailmankaikkeuteni on lähenemässä ohjatun emergenssin kliimaksia. Mitä nyt jossakin vaiheessa katson, että jotkut ovat oleskelleet maailmassani tarpeekseni, joten otan heiltä tietoisuuden takaisin itselleni ja jätän heidän tomumajansa sinne muun materian joukkoon pikkuhiljaa hajoamaan ja muuttumaan muuksi. Yhdessä vaiheessa nämä pikkutapaukset käyvät niin ilkeiksi varastojen haalinnassaan, että katson viisaimmaksi sinkauttaa yhteen maailman kolkkaan melkoisen kiinteän järkäleen, mistä koituu sateita ja kylmyyttä, jotka puolestaan vähentävät siellä maailmassani tietoisuuksineen oleilevien joukkoa radikaalisti. Lisäksi erottelen tappelupukareita lähettelemällä heitä omassa mittakaavassaan etäälle toisistaan. Sen seurauksena he alkavat tosin vaihtaa informaatiota eli puhua eri tavoin, mikä nyt ei ole ongelma. Monikielisyyshän on rikkaus. Ainakin sillä voi väsätä sellaisia hauskoja kahden kielen osaamista vaativia sutkauksia, kuin että Mamma, mamma, julsex återkommer!

Noin sivumennen sanonottuna, antamaani tietoisuuteen kuuluu jonkinlainen valinnanvapaus, mistä koituvia seikkoja olen käsitellyt tässä blogissa aikaisemmin. Lue siis "Jumala - kolminaisuusoppia maallikolta." Ikäväkseni en kerro siinä siitä, mitkä mahdollisuudet promiskuiteettiin kolmesta naisesta seuraisi. Esitänpä vain yhdenlaisen luojan näkökulman ikuisiin keskustelunaiheisiin kristinopin yksityiskohdista.

Päätän luomistyöni tähän. Ajattelin armahtaa luomani liian julmalta maailmanlopulta ja antaa kaikkeuteni vain hiljalleen kadota unholaan. Hyvää yötä.

Market economy of one euro

Let us think about a village on a remote island. Market economy prevails there, but no other money than one coin, worth one euro, exists. The population consists of some farm masters, each of them employing several farm hands. More over, other kinds of occupations are found, too.

The value of the euro varies accordin to the next, should I say, law: when a farm master or any other socially high ranked person possesses the coin, it is worth of, say, a horse and three acres of good field. When a farm hand has sold his house and all that belongs to the house, he has got the coin. This time it is only worth of a pair of shoes and a bottle of spirits.

Maailmankaikkeus, lyhyt oppimäärä, osa II

Kuten eilen aamupäivällä kirjoitin, olen luonut maailmani kaikkeuteen muutamia sitä jäsentäviä seikkoja, kuten liike ja aika. Ja jos, arvoisa lukija, et ole vielä lukenut ensimmäistä osaa, tee se nyt. Muutoin tämän toisen osan lukeminen voi muodostua raskaaksi. Näiden blogitekstien väärä järjestys johtuu siitä, että blogisivu asettaa viimeksi kirjoitetut tekstit ensimmäisiksi. Näin toteutuu erään minua huomattavasti tunnetumman sananmiehen ajatus: viimeiset tulevat ensimmäisiksi.

1:llä on siis mahdollista olla erilaisia liiketiloja, ja sillä on myös massa. Nyt joudun, valitettavasti, turvautumaan hokkuspokkuskonstiin. En tunne fysiikkaa niin että voisin selittää, miksi kappaleet vetävät toisiaan puoleensa tässä meidän maailmankaikkeudessamme. Mutta tehdäänpä nyt kuitenkin se temppu, koska haluan saada tämän lyhyen oppimäärän joskus myös päätökseen. Minät, ted, sanon, että luomassani maailmankaikkeudessa kaikki on minun sanaani. Kaikella, minkä olen sanoina lähettänyt luotuna maailmankaikkeuteeni, on kaipuu takaisin luokseni ja myös toinen toistensa yhteyteen.

Tähän asti olen esitellyt maailmankaikkeudessani vallitsevia perustason lainalaisuuksia. Ajattelisin, että nyt on aika ryhtyä varsinaiseen luomisen työhön. BroadMind-ystäväni sitäpaitsi muistutti, että minulla on kiire. On vain yksi päivä aikaa saada se valmiiksi, pitkässä oppimäärässähän tähän luomisen työhön käytetään koko työviikko. Tosin myönnän auliisti, että vintilläni olevat lepakot vaikeuttavat pahoin pitkän oppimäärän omaksumista. Muistutan vielä, että minulla on oikeus puuttua luomaani maailmankaikkeuteen täsmälleen niin kuin haluan. Voin esimerkiksi sijoittaa Sinut sinne, jopa vastoin tahtoasi. Lohduksesi sanon, ettet huomaa sitä, eikä siitä koidu mitään vahinkoa sinulle.

Muodostan kaikista 1:stä tiiviin pallon. Koska kaikkeuden massa ja kaikkeutta koossa pitävä voima ovat keskittyneenä tuohon palloon, se on myöhemmin esiintyvien ilmiöiden kannalta hyvin pieni ja erittäin tiheä. On olemassa kompakysymys: jos Jumala on kaikkivaltias, voiko Hän luoda niin suuren kiven, ettei jaksa sitä itsekään nostaa. Vastaus tähän riippuu siitä, onko Jumala osa maailmankaikkeutta vai sen ulkopuolinen. Minun, tedin, ei ole vaikea vastata tuohon, mutta vastaus on monitahoinen. On olemassa valtavat määrät kiviä, joita en jaksa nostaa. Voin myös sijoittaa itseni luomaani maailmankaikkeuteen niin sanotusti immanentiksi. Täältä oman luomukseni ulkopuolelta on helppo määritellä immanentin persoonanosani mahdollisuuden nostella erikokoisia kiviä.

Palaan asiaan: saadakseni maailman pystyyn minun pitää hajottaa 1-palloni. Voin tehdä sen potkaisemalla sitä kaikin voimin tai hipaisemalla sitä kevyesti sormenpäällä. Riittää että kohdistan voimani siihen. Jos potkaisen sitä kovaa, 1:t erkanevat toisistaan minun kannaltani nopeasti. Jos kosketan sitä hellästi, 1:t erkanevat minun kannaltani hitaasti. 1:lle itselleen erkanemisnopeudella ei ole suurtakaan merkitystä, koska niillä itsellään ei ole ulottuvuuksia.

Ajattelin, että 1: voisivat voimastani ryhmittyä erikoisella tavalla. 1-pallossa vallitsee oman maailmankaikkeutensa kannalta ääretön veto- eli painovoima. Ääretöntä voi jakaa rauhassa juuri niin paljon kuin huvittaa. Niinpä saan äärettömän paljon tai ainakin mielettömän monta ankaralla vetovoimalla varustettua 1-keskittymiä. Toiset näistä ovat vain yhden 1:n kokoisia, jotkut niistä käsittävät hirvittävän määrän 1:iä. Jotta tässä puuhassa pysyisi jokin tolkku, määrittelen, että omassa kaikkeudessaan suurimman luokan 1:iä on 6549812436563851 kappaletta. Tai vähän enemmän.

Jätätte kuitenkin nuo suurimmat 1-keskittymät toistaiseksi. Marssitan eteenne 1:ien järjestäytymisen periaatteet. Jokaisella 1:llä on kolme liiketilaa: kiertää, pyörii ja pysyy paikallaan. Jokainen 1 pyörii akselinsa ympäri, koska minä päätän niin. Hipaistuani tai potkaistuani 1-palloani joka ainoa 1 lähtee liikkeelle. Jotkut suurina ryhminä, toiset ypö yksin. Yksinäisille tulee kiire tuttujen luokse, ja niillä on kaksi vaihtoehtoa. Joko ne törmäävät suoraan toisten 1:n ryhmään, tai ne saattavat mennä hiukan ohi. 1-parvessa vallitsee massan hitaus mutta ei minkäänlaista kitkaa. Niinpä, ohittaessaan 1-ryhmän sopivalta etäisyydeltä, yksinäinen 1 voi jäädä kiertämään sitä radallaan. Massan hitaus pyrkii jatkamaan 1:n lentoa suoraan, 1-ryhmän vetovoima ei kuitenkaan päästä sitä piiristään. Näin siis 1:ten liike ja niiden välinen painovoima voi aiheuttaa liikkeen kaareutumisen, mikä itse asiassa on hyvin tärkeää. Se on järjestäytymisen edellytys. Muutoin kaikki luomani palaisi alkuperäiseen palloon tai hajoaisi pitkin ei-mitään. Nyt voimme myös todeta, että perustasolla 1:t järjestäytyvät yksiköiksi, jossa yksi tai useampi 1 muodostaa ytimen ja lisäksi yksi tai useampi 1 muodostaa kuoren, abstraktin pallon ytimen ympärille.

Kuten sanoin, jokaisella (.):llä on massa ja sitä vastaava yhtäläinen vetovoima. Kaikilla se on 1. Potkaisuni ja hipaisuni jälkeen toteutuu siis se, että 1:t lähtevät liikkeelle ja järjestäytyvät monin eri tavoin. Joissakin yksiköissä ytimessä on useampia 1:iä kuin kuoressa, toisissa tilanne on päinvastainen. Lisäksi jotkut 1:t jäävät toistaiseksi yksin. Ne yksiköt, joiden kuoresta näyttää puuttuvan 1:siä, pyrkivät haalimaan sellaisen joko irrallisista 1:stä tai sellaisilta yksiköiltä, joilla jostakin syystä on enemmän kuori-1:iä kuin ydin-1:siä. Edelleen käytän luojanvaltaani ja määrittelen, että verrattain yksinkertaisia yksiköitä on paljon enemmän kuin monimutkaisia.

Luomassani maailmankaikkeudessa vallitsee siis kerrannainen järjestys: jokainen kuoren ja ytimen yksikkö kuuluu osana seuraavan tason kuoren ja ytimen yksikköön. Myöhemmillä tasoilla, monimutkaisemmissa kokonaisuuksissa yksikön muoto voi olla muukin kuin pallo. Se voi itse asiassa olla luomakuntani jäsenten kannalta mielivaltainen, tai se voi vallitsevan liikkeen vuoksi olla pallomainen tai kiekkomainen.

- Katsellaanpa välillä kuvaa. Tällä ei ole suoranaisesti tekstin kanssa muuta tekemistä, kuin että se viittaa erääseen hiukan mutkikkaamman maailmankaikkeuden osaan. Sen muuten pitäisi suurentua klikkaamalla -
















Nyt astuu kuvioihin ilmiö nimeltään emergenssi. Vallitsevissa olotiloissa kaikennäköiset mahdollisuudet alkavat toteutua. Toteutuminen ei ole satunnaista, se perustuu visusti luomiini edellytyksiin. Itselläni on kaksi vaihtoehtoa: 1) voin antaa uusien ilmiöiden muodostua antamin perustein ja 2) voin puuttua tapahtumiin halutessani. Minun on myös mahdollista muodostaa maailmankaikkeuteeni tilanteita, joita emergenssi ei saisi aikaan. Tässä tekstissä on mahdoton luetella, mitä kaikkea voi syntyä. Seuraavassa kuitenkin joitakin:

Eritasoisten 1-ryhmittymien ketjuja, rakeita, palloja, erilaisia särmiöitä ja tahokkaita ja. niin. edelleen. Eritasoisten yksikköjen ryhmät voivat olla toisiinsa nähden aloillaan, liikkua toistensa yksi kerrallaan tai poukkoilla muodostamassaan vetovoimakentässä vapaasti. Eri tasojen yksikköryhmät tai yksittäiset 1:t voivat värähdellä erilaisilla taajuuksilla, sillä ajan käsitehän mahdollistaa taajuuden käsitteen. Edelleen, nämä ryhmät voivat aktiivisesti vetää toisia vastaavia, yksittäisiä 1:iä tai suurempia tai pienempiä 1-kokonaisuuksia puoleensa.

Tässä kohdin lienee syytä todeta, että antamastani sysäyksestä johtuen laatimani maailmankaikkeus laajenee jatkuvasti kaikilla tasoillaan. Sillä ei vain ole juurikaan merkitystä maailmaani osallistuville seikoille, koska kaikki laajenee tasaisesti suhteessa toisiinsa, ja koska perustasolla mittasuhteilla ei ole mitän merkitystä ulottuvuuksien puuttumisen vuoksi.

Tässä minä nyt ihailen emergenssin tuloksia. On räiskettä ja rytinää, ja toisaalta on myös seesteisyyttä. Värivalot vilkkuvat ja joka puolella maailmankaikkeudessani muodostuu kaikenlaisia kuvioita ja muotoja. Ja onpa se kaunista. Ja erityisen mukavaa on se, että jos nyt haluan muodostaa jonnekin valtavan kuution tai minimaalisen nelitahokkaan, voin tehdä sen. Voin myös ihmetellä nelitahokkaan, pallon ja tason suhdetta, koska ne muodostavat kauniita kuvioita ja mahdollistavat hassuja ajatusleikkejä.

Useimmiten puutun luomaani kaikkeuteen yksinertaisesti aiheuttamalla pienen muutoksen jossakin. Siitä seuraa vääjäämättä haluamani muutos. Yksi huimimmista mahdollisuuksistani on, että voin ihan tästä vain käynnistää tapahtumakulun, joka tuottaa oman kuvani. 1-parvi ei edes tajua, mitä tapahtui, kun se alkaa muodostella ensin yksinkertaisia tedinkuvan alkeisosia ja sitten vähin erin monimutkaisempia kokonaisuuksia, joissa eri osilla on erilaisia tehtäviä.

Palaan tuohon omaan kuvaani myöhemmin. Harjoitan välillä itsetutkistelua, mutta pyrin tuottamaan kolmannen lyhyen oppimäärän viimeisen, kolmannen osan vielä tämän saman päivän kuluessa.

Maailmankaikkeus, lyhyt oppimäärä, osa I

Edellisessä tekstissä esittelin jumalan ja kolminaisuusopin käsitteistä saamaani otetta. Ajattelin siis jatkaa tällä samalla suurehkojen asoiden linjalla, ja kokeilla maailmankaikkeuden pystyttämistä.

Luonnontieteilijät, kristityt ja humanistit tuntuvat olevan joskeenkin samaa mieltä eräästä seikasta: maailmankaikkeus koostuu pääosin ei-mistään. Näistä kristityt ja erityisesti diskursiiviseen (lähinnä siis keskustelunvaraiseen) maailmankuvaan uskovat humanistit ovat erittäin lähellä toisiaan. Kumpienkin mielestä maailma on etupäässä sanaa. Kummatkin myös uskovat, että sanat ja perimmäinen järki, olkoon se tuikitavalliseen tapaan logos, ovat jotensakin yhtä. Fyysikot seikkailevat kvanttien maailmoissa ja ihmettelevät kvanttien välistä kommunikaatiota. Yhtä kaikki, kovin on tyhjä fyysikkojenkin maailmankaikkeus. FT Tarmo Erkalekaan ei ole saanut minua ymmärtämään kvanttien liikunnasta paljonkaan.

Noniin, nyt kuitenkin rinta rottingilla kohti asiaa josta en mitään tiedä. Hiukkasfyysikot voivat siirtyä toisiin hommiin esimerkiksi tästä linkistä. Lienee hyvä mainita, että se vie aikuisviihdesivulle, etten saa satikutia.

Maailmankaikkeuden on nähdäkseni hyvä koostua verrattain yksinkertaisista seikoista. Jos sinne sattuu luomaan - kuten edellisessä tekstissä teen - kovin paljon kaikenmoista ajallisesti rajallista, olisi hyvä, ettei ylimääräistä materiaa jäisi olemassaolemaan sittempien luotujen seikkojen kiusaksi. Lisäksi olisi hyvä, että näillä pienimmillä rakenneosasilla olisi jokin seikka, joka vetäisi niitä toisiaan kohti tai työntäisi muista etäämmäs. Nämä ovat kuitenkin jo hienouksia. Aloitetaan nyt vain yksinkertaisista perusasioista.

Kuvitellaanpa pienenpieni piste (.). (.) on niin pieni, ettei sillä ole yhtäkään ulottuvuutta. Se siis on huomattavan eli huomaamattoman pieni. Eikä sillä ole muita ominaisuuksia kuin olemassaolo. Se voi liikkua tai olla paikallaan, mutta sillä ei ole väliä, koska se nyt vain oleilee keskellä ei-mitään. Nyt peruskoulun fysiikan hyväksyttävästi suorittaneet muistavat, että voima on massa kertaa kiihtyvyys. Niin muodoin luulisi, että liikkeellä on väliä. Vaan ei ole, koska (.):llä ei vielä ole massaa.

Pienen (.):n yksinäisyys keskellä loputonta ei-mitään saa minut surulliseksi. Rassukka, ihan yksin sellaisessa minkä pitäisi olla kaikkeus. Tosin sehän on kaikkeus, koska mitään muuta ei ole. Mutta mieleni tekevi ja aivoni ajattelevi luoda toisen samanlaisen. Noin. Sinne meni. Nyt niitä (.):tä on kaksi. Tästä seuraa kaikkea mukavaa. Periaatteessa ne voivat liikkua erilaisiin asemiin toistensa suhteen, mutta sillä ei ole merkitystä, koska niiden ainoa mitta on ne itse, eikä kummallakaan niistä ole mitään ulottuvuutta. Ne voivat olla lähellä tai etäällä, ne voivat olla pysyvässä liikkeessä tai seistä paikallaan, ne voivat tehdä ihan mitä tahansa, minkä ihminen mieltää liikkeeksi. Paitsi että ne voivat liikkua toisiinsa nähden, voi myös kuvitella että kiertävät rataa tai pyörivät oman akselinsa ympäri. Voisi vaikka määritellä, että jos ne pyörivät itsensä ympäri, ne pyörivät akselin ympäri, ja jos ne kiertävät radalla jonkin abstraktin seikan ympäri, ne kiertävät elinan ympäri. Koska (.):llä ei ole itsessään ulottuvuutta, voidaan todeta että akseli ja elina ovat abstraktiota, eivätkä niineen sen kummempaa todellista olevaa kuin joulupukki.

Ihan niin toivoton vallitseva kahden (.):n tilanne ei ole, kuin annan tuossa ymmärtää. Ne nimittäin muodostavat ulottuvuuden. Kuvittelemalla suoran, joka yhdistää kaksi (.):ttä, voimme havaita yhden ulottuvuuden. Tästä seuraa huisin mielenkiintoinen ilmiö: ulottuvuus siis muodostuu vähintään kahdesta (.):stä. Ulottuvuus täysin katkottomana jatkuvana suorana on abstraktio. Se voidaan määritellä kuten yllä. Vallitsevassa kahden (.):n todellisuudessa se on kuitenkin katkonainen, se materialisoituu vain niiden kahden kohdalla. Kovin on siis vaillinainen tämä maailmankaikkeuteni yhä. Voimme kuitenkin todeta, että sillä on kaksi erilaista luonnetta tai olomuotoa:

1) abstrakti, eli se, mitä (.):t vain osoittavat ja
2)substantti, eli se aktuaali todellisuus, jossa on vain ja ainoastaan (.):t.

Nyt on kuitenkin ulottuvuus-parka aivan yksin. Tämä murhe on kuitenkin helppo poistaa luomalla maailmankaikkeuteen kolmas (.). Nyt jo ihan jännittää, mitä kaikkea seuraakaan. On tietenkin aivan sama, missä päin ei-mitään nämä kolme ystäväämme oleilevat, mutta nyt niiden keskinäisellä asemalla on väliä. Ensimmäinen ja toinen (.) voivat olla kolmanteen (.):een nähden eri asemissa. Ne voivat myös liikkua asemasta toiseen. Tarkastellaan kuitenkin ensin tilannetta, jossa (.):t eivät liiku. Niitä ei voi välttämättä yhdistää suoralla. Tosin, jos ne ovat abstraktin suoran mukaisessa asemassa, ne voivat muodostaa entistä tiheämmän substantin suoran. Koska asemien mahdollisia sijainteja on loputtomasti, on kuitenkin mahdollista, että niitä yhdistävä tilallinen abstrakti onkin taso. Ja tasolla, kuten oivallamme, on kaksi ulottuvuutta. Tästä voimme päätellä, että ulottuvuuksien lukumäärä on yhtä kuin (.):en määrä -1.

Toinen seikka, mikä voi kolmen (.):n maailmankaikkeudessa vallita, on aika. Se on hyvin alkeellinen, mutta sillä on kaksi ominaisuutta: ennen ja jälkeen. Äsken (.):t olivat yhdellä tavalla keskenään, sitten tuli muutos ja ne olivat tällä tavalla. Voisi myös ajatella, että taso kääntyilee tapahtuvien liikkeiden myötä, mutta sillä ei ole kummoistakaan merkitystä, koska ei ole mitään muuta, mihin tason asemaa voisi verrata.

Eipä hämminkiä: lisätään jälleen yksi (.). Ulottuvuuksien lukumäärän tiedämme nyt helposti. Niitä on kolme. Kolmiulotteisen maailmankaikkeuden perusabstraktio on pallo. Voimme sijoittaa neljä (.):ä mihin tahansa ei-missään ja kuvitella pallon, jonka pinta yhdistää nuo (.):t Tosin ne voivat myös olla asemissa, jotka vain muodostavat entistä tiheämmän tason. Toinen vaihtoehtoinen perusabstraktio on nelitahokas. Sehän syntyy, kun jokainen (.) yhdistetään suoralla kaikkiin muihin (.):iin. Näiden suorien osat, jotka kulkevat (.):en välillä, rajaavat tasoja, jotka ovat siis tetrabloidin sivutahkot.

Sitten vähän abstraktimpaa. Tähän astihan kaikki on ollut teinikieltä lainatakseni perussettiä. Jos neljäs (.) on kovin lähellä kolmen (.):n muodostamaa kuviteltua tasoa, kaikkia (.):tä yhdistävä pallo on valtavan suuri. Kaikkien (.):n asemasta riippuen pallon keskipiste voi sijaita nelitahokkaan sisä- tai ulkopuolella.

Tähän asti siis pätee, että ulottuvuuksien määrä on (.):n lukumäärä -1. Lisätään kaikkeuteen taas yksi (.), ja todetaan että sama koordinaatisto, joka tuotti pallon ja nelitahokkaan, riittää myös tuottamaan kappaleen, jonka pinnalla kaikki pisteet ovat. Ja näin ad infinitum. Tämä seikka saattaa tietenkin johtua vain inhimillisestä rajallisuudestani. En pysty ajattelemaan neljättä ulottuvuutta, koska itse asiassa (.):n välille muodostuvat tasot ovat vain neljän (.):n mahdollistaman koordinaatiston diagonaaleja eli viistoja tasoja. Ymmärtääkseni matemaatikot muodostavat neljännen ulottuvuuden laittamalla koordinaatiston liikkeelle. Tällä ajatusleikin tasolla neljännelle ulottuvuudelle ei kuitenkaan ole tarvetta. Liikkuva koordinaatisto liikkuu kolmen ulottuvuuden määrittelemässä avaruudessa.

(Tässä välissä lisensiaatti maksaa laskun ja siirtää rahaa tililtä toiselle)

Nyt miellä on siis kolme ulottuvuutta, aika, ja mahdollisuus luoda erilaisia laadullisia eroja, kuten kappaleita: pallo ja (.):n lukumäärää muuttamalla esimerkiksi nelitahokas, särmiö, pyramidi, lieriö, kartio, dodekaedri, ikosaedri, triumfikaari, lakeudenristi ja niin edelleen. Näiden lisäksi meillä on ilmiö nimeltään liike, joka siis oli myös ajan olemassaolon edellytys.

Toistaiseksi liike kuitenkin on sattumanvaraista. Se ei ala eikä se lopu. Ei ole olemassa kiihtyvyyttä tai hidastuvuutta, eikä mikään liike edes kaareudu. Kaikki (.):t pysyvät paikallaan tai etenevät suoraviivaisesti. Liikkeen hallitsemiseksi tarvittaisiin jokin seikka. Tässä meistä ihmisistä nähden todellisessa maailmassa tuo seikka on voima. Senhän tiedämme jo olevan riippuvainen massasta ja kiihtyvyydestä. Onko minun nyt siis pakko olettaa, että (.) olisi kuitenkin saanut yhden ominaisuuden, massan. No hyvä, jos (.) ei ole saanut yhtään mitään, sen olemessaolo keskellä ei-mitään olisi merkityksetöntä. Nyt annan sille ihan silkkaa hyvyyttäni massan. Se olkoon 1. Näin määrittelen massan olemassaolon yleiseksi perustaksi. Siitäkään emme kuitenkaan välitä vielä tämän kummemmin. Totean kunkin (.):n olevan yhtä kuin oma massansa 1. Tästedes pätee: (.)=1. Numeraalin "yksi" kirjoitan, jos tarvis on, kirjaimin. 1 ei siis ole sama kuin yksi.

Edellä määrittelin ajan perustuvan siihen, että voidaan hahmottaa liikettä, sekä niiden välisen peräkkäiset, erilaiset tilanteet. Tosin aika sinällään ei tässä maailmankaikkeudessa suhteudu mihinkään. Inhimillisesti ajatellen ei ole väliä, muistuttaako monella 1:llä rakennettu maailma sitruunaa, ja kun se ei muistuta sitruunaa, muistuttaako sen jälkeen Kekkosta.

Seuraavassa osassa (Maailmankaikkeus, lyhyt oppimäärä, osa II) kokeilen, mitä kaikkea saan aikaan muutamalla 1:llä, ajalla ja liikkeellä. Ehkä pohdin myös sitä, mitä eroa on substanteilla ja abstrakteilla seikoilla, tai sitten en.

Jumala - kolminaisuusoppia maallikolta

Ajattelin ryhtyä kokeilemaan jumalan työtä. En tosin kutsuisi itseäni jumalaksi isolla J:llä, se olisi henkilökohtaisen vakaumukseni vastaista. Mutta jonkinlaiseen luomisen työhön ajattelin ryhtyä. Saman tien voin kokeilla, toimiiko ratkaisuni kolminaisuusopin ongelmaan. Kolminaisuusoppihan on jotakin, mitä ateistit ja muut uskovaiset, jotka eivät ole kristittyjä, kritisoivat. Kolminaisuusoppia vastustava argumenttihan perustuu matemaattiseen väitteeseen, että yksi ei ole kolme. Tämä puolestaan perustuu siihen olettamukseen, että aritmetiikka on välttämätön olio, joka pätee kaikissa mahdollisissa maailmoissa, myös niissä, joita järkemme ei riitä tajuamaan. Tosin pitää myös myöntää, ateistit tuskin myöntävät, että on maailmoja, joita ei ihmisjärjellä noin vain tarkastella. Tämä siitä huolimatta, että järkeään kaikkivoipana pitävät eivät pysty selittämään huomattavasti yksinkertaisempiakaan asioita, kuten sitä, mihin katoavat sukkien parit.

Tämän kirjoituksen kannalta ei ole kovin tärkeää, millaisen maailman luon. Riittää, että siellä on eläviä olentoja, joille annan vapaan tahdon. Vapaa tahto muuten on tämän artikkelin suurin kompastuskivi, sillä en tiedä, miten sellainen luodaan. Muuten se maailma on melko samanlainen, kuin tämä meidän elinmaailmamme, sillä mielikuvitukseni ei riitä ainakaan tällä kertaa muuhun. Tartun yksityiskohtiin mahdollisessa myöhemmässä tekstissä. Tai no, jos pystyn luomaan eläviä olioita, niin ehkä voin antaa heille vapaan tahdon, mikä tosin tarkoittaa, etten ole kirjaimellisesti kaikkivoipa luomassani maailmassa. Mutta ehkäpä juuri tähän seikkaan perustuu kolminaisuusopin kuvaaman ilmiön tarve.

Nautiskeltuani aikani järisyttävistä näyistä luomassani maailmassa olen valmis seesteisempään päivään. Kuudennen päivän nimeän -yllätys yllätys - lauantaiksi. Järjestän kaikkea leppeää: vihreitä kasveja, elukoita jos jonkin moisia, pien-luotujen iloksi keveitä lumihiutaleita, vähän isompien iloksi viinitupia ja purjehdussäitä. Ja mitä nyt vain hyvästä sydämestäni osaan mahdolliseksi tehdä. Viinituvissa nämä luomani alkavat hyvinkin viisaiksi ja luovat omia, hyvin yksinkertaisia maailmoitaan pohdiskellen, olenko minä - siis ted (älä pidä muita tedejä) olemassa. Vaikka olen nuo älyllisiksi itseään kutsuvat luonut omaksi kuvakseni, en kuitenkaan ole ollut ihan harkitsematon. Olen antanut heille vajavaisemman järjen kuin itselleni. Niin muodoin olen tyyten sen keskustelun yläpuolella, että onko ted vain tedinluomien tarpeeseensa keksimä mielikuvitusolio eli abstraktio. Paras luomieni keksimä vasta-argumentti tedinkieltäjille kuuluu näin: atedistit vastustavat puheillaan sitä olioita, jonka arvelevat olevan tedinluomien itse keksimä. Niin muodoin heille ei tule mieleenkään, että minä olen suurempi ja voipaisempi kuin atedistit pystyvät kuvittelemaan. Atedismi kaatuu siis viime kädessä omaan järjenvähäisyyteensä. Mutta tämä kaikki keskustelu siis viinituvissa, joihin suhtaudun suopeasti niissä usein esiintyvistä konflikteista ja luomieni mittakaavassa tavattomista asioista huolimatta. Eihän se tietenkään kiva ole katsoa, kun esimerkiksi tedistit ja atedistit mittelevät näkemystensä parhaudesta kovakouraisin menoin, joskus jopa kansainvälisin kovapanosammunnoin. Tilanne on kuitenkin se, etteivät nuo mittelöt mitenkään vaikuta minun olemassaolooni. Sikäli tedisteillä siis on onni puolellaan. He toki taistelevat oman näkemyksensä puolesta, mutta tulevat siinä ohessa taistelleeksi omalta näkökannaltaan perimmäisen totuuden puolesta. Tosin taistelo on sikäli turha, että se ei kerta kaikkiaan vaikuta minun olemassaolooni. Ei. Ei, ei ei ei. He pienet ovat minun aikaansaannoksiani, en minä heidän. Tämä lienee nyt kaikille selvä.

Kuvitellaanpa, että saan mittani täyteen tedisteistä ja atedisteistä, mutta en suuressa hyvyydessäni halua puuttua kummankaan ryhmän valinnanvapauteen. Mitä teen? Minä tarjoan aikaansaannoksilleni kauniisti mahdollisuuden uskoa itseeni. Jos nyt oletetaan, että luomani maailmankaikkeus on meikäläisten ihmisten kannalta kirja, mikään ei estä minua kirjoittamaan itseäni sen sivuille. Siellä minä kuljen ja saarnaan ja opetan ja parannan. Olen samaan aikaan täysin sujuvasti ted, siis se joka kirjoittaa tätä tekstiä, että maailmaani eli kirjaan luomani ted. Olkoon tuon kirjatedin nimi mikä tahansa, esimerkiksi tuiki tavallinen luomassani maailmassa ilmenevä nimi. Luomassani todellisuudessa seikkaileva minäni aiheuttaa rettelöitä tedistien, atedistien ja siellä maailmassa herättämieni käännynnäisten, uustedistien keskuudessa. Koska haluan tulla lähelle tavallista luotua, lähtökohtani ei ole sama kuin johtavien tedistien tai atedistien. Näillä johtavilla on luomassani maailmassa valtaa juuri niin paljon kuin heille annan. Ja jotta en vaikuttaisi tunteettomalta jumalalta, annan tuon maailmassani seikkailevan itseni osan kokea erityisen julman kohtalon. Sillä kohtalolla osoitan rakkauteni luotujani kohtaan.

Tedistit ja etenkin uustedistit eivät voi itselleni suomaani julmaa kohtaloa ymmärtää. He hämmentyvät, mutta annan heille tedin hengen. Se voi olla jollekin luomalleni voimakas tunne-elämys tai se voi elää tietynlaisina ajatuksina. Kuolemalla rakkautensa osoittanut ted siis ei enää ole siellä luomassani maailmassa atedistien, tedistien ja uustedistien keskuudessa. Minun kun nimenomaan piti kuolla osoittaakseni rakkauteni ja kykyni asettua luomani asemaan ja edelleen säilyttääkseni luomassani maailmassa vapaan tahdon. Jos olisin astunut pois teloitusvälineestä, kaikki tämä olisi kadonnut. Olisin pakottanut niitä, joille halusin antaa vapaan tahdon. Osasinkohan nyt, vajavaisena ihmisenä kertoa, miksi minun on maailmassani tärkeä kuolla? Oman ruumiillistumani sijaan olen siis jättänyt heille henkeni. Nyt en osaa tosin sanoa, ovatko nuo mainitseman tunnekokemukset tai ajatusmallit vapaata tahtoa, vai sortuuko ajatusrakennelmani tähän. Pitääkseni tämän ajatusleikin pystyssä määrittelen tilanteen niin, että voin kuiskutella luoduilleni korvaan, muodostaa tietynlaisia vaikutelmia, saada aikaan erilaisia tilanteita jotka synnyttävät tunne-elämyksiä ja muutenkin tehdä itseeni uskomiselle otollisia tilaisuuksia. Mutta en olisi se rakastava luoja, jos vain pistäisin joillekin tedismin ja toisille atedismin ja lopulta sitten jättäisin atedistit yksin kirjan kansien väliin, kun saan luomistyöni loppuun. Siellä atedistit itkevät ja kiristelevät hampaitaan. Luomaani ajaltaan ja tilaltaan rajalliseen maailmaan liittyvä helvetti on siis perin ahdas, kuivakas ja pölyinen.

Nyt, jos Jumala on luonut minut, minä luonut oman maailmakaikkeuteni ja siellä taas viinituvan pöydän ääressä ollaan viisaita ja luodaan uusia maailmoja, niin onko minun kohtuullista jatkaa tätä päättelyketjua myös toiseen suuntaan. Onko Jumala sittenkin osa jonkun ylemmän tason luomistyötä, ja niin edelleen loputtomuuksiin? Ja onko, jos tähän ajatusleikkiin suhtautuu edes vähän vakavasti, järkevää kuvitella järkensä riittämään kumoamaan mitään muuta kuin oman järkensä aikaansaannokset?

Bussin jalka.

Kuvat ovat kivoja. Joskus tuhat kuvaa kertoo enemmän kuin yksi sana.

Sodomiaa, pornoa ja seksiä.

Tämän blogisivuston ylläpitäjä kieltää yleisehkön moraalin tai lainsäädännön kieltämän materiaalin julkaisun. Se on tietenkin oikein, kukapa haluaisi tulla tunnetuksi allamainittavia seikkoja tukevana palveluntarjoajana.

"Pedofilia, insesti ja sodomia: Käyttäjät eivät saa julkaista sellaista kirjallista sisältöä tai kuva- ja videosisältöä, joka edistää pedofiliaa, insestiä ja sodomiaa."

Katkelma on suoraan tämän blogisivuston säännöistä. Pedofilia nyt on ilmaus, jonka esiintymisen tässä blogitekstissäkin johtaa siihen, että tätä tekstiä joku katsoo aiheekseen tarkkailla. Etten vain edistäisi tuota tällä hetkellä saastaisimmaksi laskettavaa toimintaa. No, en halua edistää sellaista. Pedofilia on tällaisessa yhteydessä onneksi helppo määritellä. Se on seksuaalista hyväksikäyttöä, jonka kohteena ja uhrina lain määräämää ikää nuorempi henkilö. Suomessa siis pedofiilian uhreiksi tässä mielessä katsotaan alle 16-vuotiaat. Eräissä tapauksissa suojaikäraja on 18 vuotta.

Insesti on jo vähän vaikeampi asia. Jotkut näyttävät sekoittavan pedofilian ja insestin toisiinsa, ja näin kai usein onkin. Insesti on siis perheenjäsenten tai lähisukulaisten keskinäistä seksuaalista kanssakäymistä. Tätä pitää vielä tarkentaa: ydinperheessähän on kaksi jäsentä, jotka saavat ja joiden odotetaan olevaan seksuaalisessa suhteessa. Nimittäin puolisot. Lähisukulaisuuden määritelmä on huojuva. Suomessa laki sallii serkusten mennä keskenään naimisiin ja käsittääkseni avioliitto sisaruksen lapsen kanssa on erityistapauksissa sallittua. En tosin tiedä, mitä tällaiset erityistapaukset ovat. En nyt tarkista asiaa, mutta muistaakseni oikeusministeriö voi tarvittavan luvan myöntää. Tästä voinee päätellä, että myös seksuaalinen kanssakäyminen on sallittua näiden henkilöiden kesken. Mainittakoon, että lainsäädännössä ei käytetä sanaa insesti tai sukurutsa. Päättelen siis, että tämän palvelun tarjoaja määrittelee itse insestin ja päättää insestiä tavalla tai toisella kannattavan asiakkuuden. Ongelmaksi asia muodostuu vasta siinä vaiheessa, jos suljetun blogin pitäjä katsoo tulleensa kaltoinkohdelluksi ja nostaa asiasta metakan. Siinä vaiheessa palveluntarjoajan on pakko jotenkin määritellä tämä ilmaus. Äärimmäisessä tapauksessa asian käsittely oikeudessa olisi hyvin ongelmallista. Kumpikaan kiistan osapuoli ei voi nostaa oikeudenkäyntiä toista vastaan insestiin liittyvin perustein. No, pitää muistaa, että nettikirjoittelu on julkista sanaa, ja julkaisijalla on velvollisuus seurata julkaistavaa aineistoa ja poistaa asiaton materiaali. Enpä siis aivan vähin eväin lähtisi rettelöimään palveluntarjoajaa vastaan.

Sodomia-nimitys tulee myyttisestä Sodoman kaupungista, jonka Jumala tuhosi siellä harjoitetun elostelun vuoksi. Sodomialla on aikojen saatossa tarkoitettu monenmoisia seksitapoja, kuten miesten välisiä seksisuhteita (naisten välisiä ei kielletä edes Raamatussa), anaaliyhdyntöjä, yhdyntöjä väärässä asennossa ja niin edelleen. Sodomian edistämisen kieltämiseen pätee toki sama kuin insestin edistämisen kieltoon. Palveluntarjoaja saa poistaa moraaliseen linjaansa sopimattomat tekstit. Sodomian kiellosta tulee kuitenkin mieleen amerikkalainen puritaanisuus. Kaikki sellainen seksuaalinen toiminta, joka ei miellytä sanan käyttäjää, voidaan määritellä sodomiaksi. Näin ollen on mahdollista, että näistä blogeista torjutaan täysin asiallista seksuaalisuutta käsittelevää tekstiä. Uskon tällaiseen mahdollisuuteen jo siksi, että epäilen näiden kirjoitusten moraalia valvovien henkilöiden kykyyn ja haluun perehtyä blogitekstien sisältöön kovin tarkasti. Näitä tekstejähän lienee paljon. Lisäksi noinkin retuperäinen säännöstö kielii siitä, ettei tämän sivuston ylläpitäjillä ole kovin kummoista kielellis-abstraktia käsityskykyä. Saapa nähdä, joudunko äskeisen virkkeen vuoksi aloittamaan uuden blogin jossain muualla.

Viime vuosina pornografia on noussut entistä laajemman tieteellisen kiinnostuksen kohteeksi. Tuolla saralla uranuurtaja lienee Sari Näre, joka mielestäni sortuu johtopäätösten teossaan perin helppoon halpaan. Hän esittää väitteen, että nainen asetetaan pornossa seksiobjektiksi pilkkomalla hänet. Ymmärtääkseni hän tarkoittaa tällä sitä, että naisista esitetään vain tietyt piirteet ja anatomiset yksityiskohdat. Olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä. Nainen esitetään seksiobjektina. Tässä vaiheessa en pohdi pornon ja muun seksin kuvaamisen eroa. Ihmettelen vain, mitä kokonais- tai koko-naisvaltaista naiskuvaa Näre pitäisi parempana. Onko ylipäätään mahdollista tuoda mihinkään ihmisen kuvaamiseen kaikkia hänen ominaisuuksiaan? Tai mitä muuta kuin seksin kannalta tarpeelliset yksityiskohdat seksin kuvaamiseen pitäisi liittää, että kuvaaminen ei alentaisi naista? Ja ylipäätään: vaikka Näreen väite sillään olisi oikea, pidän kovin mahdollisena että samasta tutkimuskohteesta olisi voinut tehdä paljon muitakin tulkintoja. Haistan hänen näkemyksessään naistutkimuksen keskeisen ongelman: poliittisuuden. Miten kukaan voikaan pitää varteenotettavana sellaista tiedettä, jossa johtopäätökset ovat olemassa ennen tutkimista, ja argumentointi on ilmeistä ad hoc -selitysten kokoamista.

En väitä olevani oikeassa, mutta minulla on sellainen tunne, että monet pitävät naisia seksuaalisissa kuvauksissa lähinnä uhreina. Enkä suostu esittämään kyökkipsykologisia arvauksia tällaisen näkemyksen syistä. Edelleen monet näyttävät luulevan omia seksinäkemyksiään yleisiksi. Tällaista voi löytää aihetta käsitteleviltä nettisivuilta jokseenkin loputtomaksi. Sellaiset väitteet, kuin "ei kai kukaan nainen oikeasti halua anaaliseksiä" ovat hyvinkin tavallisia. Tässä ohimennen totean saman pätevän musiikkimakuunkin. Vallan monet luulevat kaikkien muidenkin tuntevan oman lempibändinsä, -kappaleensa tai -muusikkonsa. Ja sittenn taivastellaan kun joku ei tunnekaan Nuno Bettencourtia, Ensiferumia tai Anneli Tähteä.

Eksyin asiasta. Jotenkin minulla itselläni on käsitys, että pornoa käsittelevän moraalikeskustelun kohteena on nimenomaan naisen asema. Miehethän ovat ilman muuta valmiita seksittelemään kameroiden edessä. Heillä ei ole siihen mitään pakkoa, sillä kaikki miehethän pitävät seksistä. Ja jos ei, ei heidän ainakaan ansionsa takia tarvitse pornosivuilla esiintyä. En muista, että missään olisi ihmeemmin keskusteltu miehen asemasta tällaisena seksialan ammattilaisena. Eräät tähtiesiintyjät muodostavat tästä poikkeuksen, mutta tuskin heitäkään ajatellaan ammattilaisina, jotka tekevät työtään. Rocktähtien tavoin heitä pidettäneen pikemminkin... no, tähtinä, jotka ovat omistautuneet alalleen, ja vain sille. Ja jota he eivät tee ansaitakseen elantoaan - rahaahan heillä on - vaan toteuttaakseen itseään ja ollakseen tähtiä. En tiedä, onko kukaan miettinyt, mahtaako Ron Jeremystä tuntua tympeältä käydä naimassa päivittäin ja miltä tuntuu esimerkiksi aidsin pelko.

Näreestä vielä sen verran, että olen todentotta vuosien varrella perehtynyt pornografiaan. Naisista näytetään usein koko kroppa ja kasvojen ilmeet ja eleet. Miehistä ei aina näytetä kuin siitin. Ketähän pornossa oikein pilkotaan?

Muuan ystäväni määritteli sekin kuvaamisen ja pornon eron niin, että pornossa on jonkinlainen käsikirjoitus. Todellinen seksi ei etene kaavan mukaan. Mielestäni hän osuu monin tavoin oikeaan. Pornossahan seksi esitetään kerrasta toiseen joskeenkin samoin. Muutoinhan seksissä tapahtuu vaikka mitä: seksipaikat eivät aina ole hohdokkaita, verrattain usein jokin menee toisin kuin seksikumppanit toivoisivast. Mies voi laueta liian aikaisin tai nainen ei kostukaan tai perheen viisivuotias tulee koputtelemaan makuuhuoneen ovelle. Ehkä ystäväni nuorehkosta iästä kuitenkin johtuu, ettei hän ajatellut todellisesta seksielämästä elävien parodioiden perustuvan hyvinkin tavalliseen tilanteeseen. Melko monilla seksi on kaavamaista. Sitä harrastetaan lauantaina saunan ja tympeän saksalaisdekkarin jälkeen, koska muulloin ei ole aikaa. Sitä harrastetaan pimeässä, koska kirkas valo häikäisee väsynyttä saamamiestä -tai naista. Ja sitä harrastetaan peiton alla, koska paleltaa, tai pitää olla joki näkösuoja, jos kuopus sittenkin keksii avata oven kesken kaiken. Kaiketikin ystäväni on sikäli oikeilla jäljillä, että seksin olisi hyvä olla joka kerta ainakin vähän erilaista. Ja että maailma ei kaadu, vaikka jokin meneekin vikaan.

Olkoon siis niin, että 1) kaikista mahdollisista tulkinnoista voi valita yhden (tökerösti määritellyn) ja pitää sitä koko totuutena, 2) sodomiaa ei saa esittää, ja että 3) sodomia voi tarkoittaa lähes mitä tahansa seksuaalista, mikä jotakuta kiusaa. Tästä seuraa, että vain hyvin kaavamainen ja tavallinen seksin esittäminen on sallittua. Ja kuten yllä totean ystäväni näkemykseen noin suurin piirtein yhtyen, kaavamainen seksin esittäminen on pornoa. Porno siis ei ole sodomiaa, joten sitä saanee esittää näillä blogisivuilla - kunhan ei tee sitä kuvin.

M.O.T.

Sanontoja.

Pistetäänpä tähän pari toikaisua muistiin.

Ohoh, sanoi aivokirurgi.
Törmäillään, sanoi motoristi.

Ukkomiehelle morsian

On vuosien varrella tullut telkusta paritusohjelmia. Suomalaisen parinmuodostusohjelmaperinteen uranuurtaja varmaan oli Napakymppi. En tiedä, oliko sekään formaatti kotimainen, mutta ohjelma kuitenkin oli. Vuodesta toiseen sitä juonsi Kari Salmelainen, ja aina ja poikkeuksetta matkakohteet oli arvottu Herra tai Neiti A:n, B:n tai C:n kesken. Kerrasta toiseen kauneimman tai komeimman kilpailijan matka oli verrattain pitkä ulkomaanmatka, kenties jopa mantereemme ulkopuolelle. Rumimmalla oli sitten lähinnä surkuhupaisia kohteita tarjottavanaan, kuten viikonloppu Savitaipaleella tai satunnainen arkipyhä Hauholla.

Myöhempien aikojen versiot paritusohjelmista ovat olleet sinkkuäidille sulhanen, maajussille morsian, maamorsiamelle jussi ja karjapiialle lehmä -luokan teoksia. Puitteet ovat vaihtuneet nykymittapuun mukaan kolkosta studiosta vauraisiin maatiloihin ja kestikievareihin joista tulee mieleen Haikon kartano. Mikäs siinä, sinkkuäidille - kuten yksinhuoltajaa nykyään on poliittisesti korrektia nimittää - on nähdäkseni suotavaa löytää uusi mies, ja valita se oikein huolellisella harkinnalla. Yksinhän voi asua, mutta ei oikein elää, kuten ystäväni Merja (se 13...) taannoin jollekin huomautti.

Pelkkä Sinkkuäidille sulhanen -ohjelman olemassaolo paljastaa, että vielä olisi yhdelle ohjelmalle tarvetta. Näyttää siltä, että jossakin on avo- tai avioimiehiä, seurustelukumppaneita tai tilapäisiä ukkeleita, jotka eivät enää välitä lapsensa äidistä, oli tämä sitten nimikkeeltään vaimo, avosellainen, tyttöystävä tai satunnainen pano aamuyön humusta. (Jos nyt humuksen kanssa kukaan lapsia saakaan.) Myynninedistämistarkoituksessa ohjelmaformaattini kuitenkin nimetään mahdollisimman shokeeraavasti. Shokeeraavuushan on elinehto tässä huomio- eli tuomiotaloudessa.

Aivan! Olet lukenut jo tämän tekstin otsikon, joten tiedät mistä on kyse: Ukkomiehelle morsian. Edellä kertomani perusteella väittäisin, että tuolle ohjelmalle, jos jollekin olisi tarvis. Ja nyt, kaikki irtoseksiin hullaantuneet ukkomiehet tai muutoin varatut koiraat, älkää kuvitelkokaan, että ohjelmani välittäisi seksiseuraa vaimokullan kuukautisten tai Vuokatissa pidettävän ryhmäpalaverin ajaksi. Päivän selvää on, että menkat ovat monille vain veruke puolustaa oman petinpuoliskonsa koskemattomuutta ja Vuokattiinhan mennään a) juomaan, b) naimaan, c) kärsimään krapulaa - myös moraalista - sekä d) ryhmäpalaaveeraamaan.

(Mainittakoon tässä ohessa, että palaaveri {kaksi aata} on portugalia ja tarkoittaa joukkokokousta tai neekerien kyläkokousta.)

Ehei. Homma menee näin: miehekkeeseensä kypsynyt naiseke ilmoittaa siipakkeensa kilpailukkeeseen. Kyse on täsmälleen samasta kuin yritysmaailmassa ns. outplacementista. Omantunnon pönkittämiseksi poispotkittavaa ei jätetä ojaan. Plaseerataan hänet sitten vaikka hallintopäällikön virasta kirjaston apupojaksi. Tai avioliitosta... noh. Se kirkastuu kilpaveikkosille, kullekin aikanaan ja tavallaan. Mieheltä ei kysytä mitään. Ainoastaan lainsäädännöllisistä syistä häneltä jallitetaan suostumus. Sehän sujuu, kun maalaillaan ruusuisia kuvia tahmeista lakanoista yössä uuden naisen kanssa.

Epäkelvoksi osoittautuneen puolison puoliso, siis se naiseke, järjestää puolisonsa puolison puolison kilpailuun hakumenettelyllä (wvw.ukkomiehellemorsian.fi/hakulaerpaeke). Hänen pitää keksiä erilaisia perusteluita, kuten miksi juuri minun mieheni on oiva ykköskilpuri ohjelmaan. Sanalla sanoen, hänen pitää eritellä miehestään ne ominaisuudet, miksi hän olisi hyvä uudelle naiselle ja miksi toisaalta haluaa päästä tutuksi tulleesta miehekkeestään eroon. Oivia perusteita on laajoin kiertoilmauksin esitetyt väitteet uuden miehen löytymisestä - yllätys yllätys: Vuokatista, Pauliinan päiväkahvipalvelu -chatista, tilitoimiston johtoportaasta tai bussista numero 15 (Mutala-Pyynikintori-Kalkku).

Sopivia miehiä kyllästyneine tai uudestaan jostakin muusta innostuneine vaimoineen varmasti löytää. Mutta mistä löytää ne naiset? Oletetaanpa, että tarjokkaita miehikse kertyy riittävästi. Seuraavaksi ratsastamme stereotypialla: aina löytyy julkisuuden ja/tai mammonan puuteessa olevia naisia. Ukkomiehelle morsiamen Herra X pitää saada näyttämään menestyvältä, lempeältä, lapsi- ja aikuisystävälliseltä, komealta, määrätietoiselta, joustavalta, kiltiltä, ankaralta, karkealta, sileältä, poliittisesti korrektilta ja suorapuheiselta. Tämäki varmasti onnistuu.

Varsinainen peli alkaa, kun Neidit tai rouvat A, B ja C saapuvat samaan raflaavaan illanviettopaikkaan Pian-Ex-Rouva X:n kanssa. Tokihan A, B ja C, saavat koeajaa Herra äXää vähän, muttei kuitenkaan liian suorasukaisesti. Tässä vaiheessa Herra äXälle riittää, että hän on sisäsiisti ja edes muodollisesti tahdikas. Mielenkiintoiseksi tilanne muodostuu, kun A, B ja C yrittävät saada äXättäreltä selvää, millainen äX on. Tilanne mutkistuu entisestään, kun aakkosten alkupää yrittää saada aakkosten loppupäättäreltä selvää, onko mies hankala vai äXätär löytänyt uuden miehekkeen. Ja kaikki on koko ajan koko kansan arvioitavissa televisioitse, internetitse sekä sanomalehditse. Edelleen äXättärestä ei tiedä, haluaako hän koko sydämestään löytää äXälle sopivan puolison vai joutuuko alkupäätär lopulta vain koston välikappaleeksi.

Muutoin ohjelman toteutus on sitten tuttua huttua. On huiseja treffejä, ruususeremonioita, ja ohjelman päähenkilöiden taustojen selvittämistä pakollisine perhevierailuineen. Olkoon jo tässä kohdin selvää, että Aatar, Beetär ja Ceetär käytetään myös äXän nykyisten appivanhempien luona. Nämähän kuitenkin viime kädessä arvioivat, millaisen koston välikappaleeksi uusi nainen joutuu. Hyvällä tuurilla nykyappivanhemmat eivät toivo kovin pahaa nykyvävylleen.

Syntyvässä sosiaalipornografiassa nostetaan esiin mm. sellaiset seikat, että saako äXä pitää syödessään haarukkaa oikeassa ja veistä siinä jäljelläjäävässä kädessä, pitääkö hänen vastaisuudessakin pistää iänikuinen mikkihiirisolmio Kyösti-enon vappujuhliin ja niin etcetera. Kertakaikkiaan hirveää! äXätär yrittää esittää Aabeeceelle, että missä äXä on hyvä, missä huono ja missä asioissa edelleen- tai uudelleenkoulutettavissa. Samalla hänen pitää telkkariyleisölle kertoa, mitä pahaa miehessä on, koska haluaa siitä eroon. Aabeeceen pitää ohjelman aikana pyrkiä urkkimaan miehen ominaisuudet ja äXättären koko muulle maailmalle syytämät eromeininkinsä syyt. Kaikesta tästä koituu jopa Selviytyjiä mutkikkaampi juonittelufarssi. Ja painotettakoon nyt vielä, että kaikki tämä tapahtuu hulppeissa ympäristöissä, jossa arjen ankaruus loistaa poissaolollaan. Pöydät ovat Hondurasin mahonkia, ellei peräti jakarandaa tai kerrassaan eebenpuuta. Reunastaan lohjenneita muumimukeja ei taatusti näytetä, ehjät kuitenkin saavat kotivierailuilla esittää isäntäväen ylenpalttista sympatiaa. Ruususeremonioiden ruusut ovat niin turkasen suuria ja punervia, että oksat pois. Ja piikit.

Lopulta valinnan tekee äXätär, joka on sitoutunut viemään eropaperit maistraattiin koko väestön tv-valvonnan alaisena. Niin muodoin A:n, B: ja C:n urkkimsutyö on turhaa. Se ei liity äXättären päätöksentekoon suoranaisesti. Tosin tieto, että joku kilpailijattarista on saanut selville jotakin arkaa, saattaa tehdä hänestä epäkelvon kilpailijan. Kilpailijatarhan saattaa pyrkiä vaikkapa tekeytymällä tylsäksi pyrkiä päästä syntymässä olevan liiton uhkasta.

Sarjan jälkeisiin kuuluu sitten tositeeveemäisiä kuvia jokaisen kilpailun kanssa tekemisissä olleen arjesta sittemmin. Saadaan vastaukset sellaisiin kysymyksiin, kuin että turhautuiko tuottaja kun sopivaa kuvasussäätä saatiin odottaa kolme viikkoa, ja kun se viimein koitti, äXä oli kertausharjoituksissa eli Vuokatissa rassaamassa piippuja ja männänpalautusjousia. Tavataan myös ohjelman äänityksestä vastannut äänihenkilö, joka edelleen kiroaa kahisevat tuulitakit ja murisevat traktorit, jotka tukkivat tanakasti kaiken puheen taakseen. Äänimies kaipaa kovastaiSalmelaista, Kaitsua, tyynnä lepäävää sisäilmaa ja ihmisiä, jotka eivät kahise ja sihise.

Aivan lopuksi näytetään häitä. Äxä ja uusi Rouva Äxä menevät komeasti naimisiin. Tuotantoyhtiö, tv-kanava tai joku muu on maksanut kekkerit, joten ne saavat olla läsnä aina intiimeihin iltahetkiin asti - joihin vihjataan niin selvästi, että kaikki jotka ovat kuulleet sukupuoliyhdynnästä osaavat päätellä moisen olevan toteutumassa lähiminuutteina. Sen karun tosiasian nämä romantiikan kaupparatsut unhoittavat, että hääpäivän jälkeen sekä morsio että sulho ovat hyvin väsyneitä. Toisella ei seiso ja toinen ei saa märäksi kuin silmäkulmansa. Senkin nimenomaan väsymyksestä.

Seuraava juttuni ei toivottavasti käsittele aihetta zoofiilille lammas.

En jaksaisi itsekään lukea noin pitkiä tekstejä kuin nuo tuossa alla. Kirjoitanpa pari lyhyempää toteamusta:

1) Näen vaaleanvihertäviä sekaleipiä, kun suljen silmäni.
2) Hyödyttömyyden kokemus on kovin pysäyttävä.

Luovuus ja muut muoti-ilmaukset

Olen ottanut tavakseni väkerrellä lentokoneiden pienoismalleja. Ennen sanottiin että koottavia, mutta ymmärrän että mallintekijät ovat luopuneet ilmauksesta. Kysehän on muustakin kuin palojen liimaamisesta toisiinsa, sormiin ja pöytään. Pöytään ne eivät edes tartu, koska liima pehmentää polystyreeniä ja tavallaan hitsaa palat toisiinsa syövyttämällä. Se, miksi sillä saa liimattua muovinpalat sormiinsa, on eri juttu. Murphyllä lienee sormensa erittäin perusteellisesti siinä liimassa.

Useimmat mallarit pyrkivät tekemään malleistaan jonkin esikuvan mukaisia. Jotkut myös onnistuvat pyrkimyksissään ällistyttävästi. En voi kuin ihailla sitä viitseliäisyyttä, jolla leluosastoilla(kin) myytävistä muovinpaloista tehdään jotakin niin hienoa. Upeimmat mallit ovat sellaisia, ettei niistä otetuista valokuvista pysty päättelemään että kuvassa on pienoismalli. Tällaiseen lopputulokseen ei pääse vain liimaamalla palat toisiinsa ja läträämällä ohjeenmukaiset maalit päälle. Pitää tietää, kuinka varjot muodostuvat eri kokoisissa esineissä, miltä värit näyttävät etäältä katsottuna, ja mitä kaikkea sellaisten mallien tekeminen mahtaakin vaatia. Varmaa kuitenkin on, että sellaisten pienoismallien tekeminen edellyttää kokemusta ja omakohtaista kehittynyttä visuaalista näkemystä.

Luovuus liitetään usein kykyyn tuottaa uusia asioita yhdestelemällä vanhaa. Taiteiden parissa luovuus näyttää jopa olevan kaikenlaisen vanhan karttelemista, mistä johtuen kaikki vanha ohjaa uutta. Itselleni tästä ilmiöstä läheisin on modernistinen musiikki, jossa uuden etsimisellä saadaan aikaan merkityksetöntä kissankiusausääntelyä. Minusta niissä korvaterrorin välikappaleissa ei ole mitään luovaa verrattuna siihen näkemykselliseen täydellisyydentavoitteluun, jota hienosti tehty pienoismalli osoittaa. Voi tietenkin olla, että kissankiusaussävelmän taustalta löytyy laaja rationaalinen, rationalistinen tai oikeastaan muka-rationalistinen ... huokaus: rationalististinen ... malli, kuten vaikka jokin matemaattinen lauseke, joka sanelee sävellyksen rakenteen. Mutta minä en näe siinä kummaa luovuutta. Lopputulos kuulostaa samalta kuin muutaman vuoden ikäinen veljenpoikani pimputtaisi pianoa. Soittotapahtumanakin näillä kahdella seikalla, veljenpojan pimputuksella ja ns. taidemusiikilla on eräs kiintoisa piirre. Melutaso nousee volumesäätimestä vääntäen eksponentiaalisesti sekunnin kuluessa ensimmäisen sävelen kuulumisesta.

Luovuudesta on tullut jotakin liian helppoa. Sillä pitäisi pärjäämämme maailmanlaajuisessa elintasokisassa ja kuitenkin se voi olla mitä tahansa tuhertelua. Minä jotensakin koulutettuna (sävel-)taiteidentutkijana, kuten monet maallikotkin, ihailen teoksissa taitoa. Teoksen arvo nousee mielessäni huimasti, jos se on teknisesti ansiokas. Sen sijaan teos, josta tulee mieleen, että minäkin tuollaisen hetkessä väsäisin, ei juuri hetkauta - olkoon se kuinka hieno käsitteellinen oivallus tahansa. voin kyllä kiskoa huonetilan täyteen lankoja seinästä toiseen ja lattiaan ja kattoon ja ripustaa lankoihin luureja, mikä eittämättä on jonkinmoinen informaatioähky-yhteiskunnan kuva, mutta tuollainen teos ei ilmennä mitään eikä tarjoa minulle mitään kokemusta. Sen sijaan esimerkiksi taiten tehty pienoismalli 1950-luvun lentokoneesta tuo aivan uutta syvyyttä näkemyksiin siitä, millaisia nuo kapineet olivat. Nehän eivät olleet mustavalkoisia, kuten valokuvat. Eivätkä ne aina olleet puleerattuja, kuten kotimaisen lentoyhtiön nykyiset ilmabussit. Hyvin tehty, elävän vaikutelman antava pienoismalli on eräänlaista niukkuuden luovuutta. Mallin tekemistä on edeltänyt suunnitelma tai haave siitä, millainen mallista halutaan. Ja mitä siinä pitää korostaa tai peittää, että se antaisi vaikutelman esikuvastaan, eikä vain näyttäisi esikuvaansa muistuttavalta muovilelulta.

Työpaikkani oli aikanaan samassa pytingissä erään maamme huomattavimman muotoilualan opinsaunan kanssa. Eräs sen opettajista kertoi, että aivan aluksi opiskelijoilla teetetään harjoitustöitä hyvin niukalla materiaalilla, kuten vaikkapa paperiarkilla ja kahdella eri peitevärillä. Valmistuvat työt ovat kyseisen opettajan kanssa paljon parempia, kuin seuraavien opiskeluvuosien työt, joissa materiaaleja voi käyttää rajattomasti tai ainakin huomattavasti enemmän. Edelleen hän jatkoi, että vasta vuosia valmistumisensa jälkeen nämä opiskelijat osoittavat erityistä ammattitaitoa. Teki mieleni kysyä, että miksi nuo lahjakkaat nuoret tulevat tärvelemään taitojaan opinsaunaan muutamaksi vuodeksi, mutta niin... yleensä ne taiteiden harrastajat, joilla ei ole kykyä analysoida omia töitään, toistavat itseään liikaa.

Mieleeni tästä luovuushöpinästä tulee, että onkohan erinäisiltä maamme isiltä ja äideiltä unohtunut eräs seikka: vaikka olisi kuinka uudenlaista, jos se on hutaisten tehtyä, sillä ei saavuteta kuin sarasvuolaisia huomiotalouden voittoja. Tilapäistä, mahdollisesti näyttävää ja takuulla tyhjää. Matopeliteknologiaa. Jotta saataisiin aikaan jotakin kestävää, ei voida lähteä siitä, että tehdään nyt äkkiä jotakin. Luovuushömpöttäjillä tuntuisi olevan sellainen käsitys, että maailmanmarkkinat ovat peli, jossa menestyminen tuo hyvinvointia, ja jossa menestyy syytämällä jakoon tyhjää kummallisissa kuorissa.

No nyt viimein näihin muoti-ilmauksiin. Yksi siis on louvuus, jonka tulkitsin olevan heppoista hölynpölyä, jolla yritetään saavuttaa pikaista huomiota. Ja jotta ketään ei latistettaisi, kaikkea mahdollista pitää kutsua luovaksi, paitsi vanhaa ja perinteistä, joka edellyttää pitkällistä harjoittelua.

Seuraavaksi otan hampaisiini "osaamisen". Ennen puhuttiin ammattitaidosta, millä tarkoitettiin, että kuka tahansa ei ole puuseppä, vaikka kalikoista osaakin vuoleskella. Aikanaan kun osaamisesta ruvettiin puhumaan, myös ammattitaitoa jakavat koulut muutettiin ensin oppilaitoksiksi, sittemmin instituuteiksi tai vaikka oppimiskeskuksiksi - josta tulee mieleen paikka, jossa jotensakin vajaille ihmisille opetetaan kengännauhojen sitomista. No, nykyään siis puhutaan osaamisesta. Ihmiset ovat osaajia, ei ammattilaisia. On kukkapurkkiosaajia ja kengännauhaosaajia ja elintarvikeosaajia. Ammattikorkeakoulusta (Halleluja! Koulu!) tulee ilmeisesti ylempiä tekniikkaosaajia. Osaamis-sanan sävy tuo mieleen, että siinä ihmisellä on ominaisuus, jota hän tarjoaa käyttöön korvausta vastaan tai jopa ilman. Ja kun osaaminen käy hyödyttömäksi, aletaan kahden viikon kurssin jälkeen osata jotakin muuta. Hiekkakakkuosaaja muuttuu neppisauto-osaajaksi. Ammattilainen puolestaan on jotakin mitä ei parin viikon kurssilla opita. Ammattitaitoinen puuseppä on esimerkiksi sellainen mies, joskus nykyään myös nainen, joka on poikasena ottanut työkalut käteensä ja vuosikymmenten saatossa oppinut (sanan varteenotettavassa merkityksessä) tekemään monenmoisia seikkoja puusta. Oletettavasti ammatti on myös vaikuttanut hänen persoonaansa. Hienopuuseppä lienee melkoisen maltillinnen henkilö teknisissä suorituksissaan. Koukeroveisto-osaajallahan puolestaan on kiire syytää koukeroita. Luulisi tietenkin, että osaajan ja ammattilaisten veistämillä puukuutiolla ei ole mitään eroa, kuten ei ehkä olekaan. Osaaja ei näytä kuitenkaan osaavan muuta kuin osaa. Ammattilainen, ammattimies, on kokenut ja tietää, että ensi talvena, kun puukuutiot kastuvat, hänen kuutionsa pysyy tarkemmin mitoissaan kuin osaajan mölkky. Se halkeaa turvotessaan. Olettaen tietenkin, että talvi on eteläsuomalaistyyppinen vetinen puolivuotinen.

Näin siis väittäisin, että harva asia on yhteiskunnallemme turmiollisempi kuin luova osaaja.

Paitsi ehkä hyvinvointi, joka ei tarkoita, että lääkäriin pääsee kun on sairas. Se nimittäin tarkoittaa tuskatonta elämäntilannetta, jossa ei ole tuskia vaikka polvissa on kulumat ja mielessä turhautuminen. Hyvinvointi on siis jonkinlaista yhteiskunnallista julkisivunhallintaa. Hyvinvointi peittää sen kurja seikan, että meillä ihmisillä on vaivoja, suruja ja kipuja. Hyvinvointi on särkylääkkeen ja mielialapillereiden korvaamista ihanilla rentoutumishetkillä ja hyvällä ja terveellisellä ruoalla, johon pahimman himon tyydyttämiseksi liitetään viisi palaa tummaa suklaata sunnuntaiaamuisin. (Anna minulle minun jokapäiväinen suklaani!) Tämäkin on vähän vinkeroa: on tietenkin hyvä, että ei ole paha olo. Ihmettelen vain, että kuinka hyvä ja ihmeellinen sen olon pitää olla, että kelpaisi terveyslehtien toimittajille ja lehtien terveystoimittajille. Vallanko pitää ilmassa tanssia? Ja onko niin, että reipasotteinen sahajauho-puolukkasalaatin popsiminen ehkäisee syrjäytymiseltä orastavan laman kynnyksellä? Eräs ystäväni kertoi vatsakivuistaan, ja sanoi, ettei halua lääkitä itseään tunnottomaksi, koska kipu kertoo että jotakin tapahtuu. Nostan hänelle hattua. Jotensakin vakuutuin, että asenteestaan huolimatta hänellä oli paha olla. Ja siitä huolimatta hän kävi töissä ja oli - vähintäänkin - huolehtivainen perheenäiti. En nyt tiedä, oliko hän sankarillinen, mutta olen iloinen että olen saanut tutustua ihmiseen joka ei kärsi hyvinvointilumeesta. Kurja olo on kurja olo, eikä sitä minun mielestäni pitäisi peittää hyvinvoinnilla. Kivun lievittäminen tietenkin on hyväksyttävää ja tarpeen, mutta en voi olla ajattelematta, että ystäväni jaksoi vastustaa jokseenkin tyhjää hyvinvointijulkisivun ylläpitämistä. Sittemmin tuo kivun aiheuttaja hoidettiin ja toivon että hän on toipunut ja siltä osin hyvinvoiva.

En siis haluaisi olla tekemisissä luovan ja hyvinvoivan osaajan kanssa.

Ylipäätään suomea näyttää vaivaavan sanojen muuttuminen mitäänsanomattomiksi. Poliittisen korrektiuden nimissä kielletään ihmisiä kuvaavien sanojen käyttö, ja kaikkien luovan hyvinvoinnin osaamisen nimissä sanoja ei saa käyttää niin, että se asettaisi ketään mihinkään hierarkiseen asemaan. Kaikkien pitää saada olla luovia ja osaajia ja hyvinvoipia, koska kenestäkään ei enää ole asiaansa syvällisesti perehtyneeksi ammattimieheksi, jolla on esimerkiksi juuri työnsä aiheuttamia vaivoja. Eikä toisaalta ole ihme, ettei osaamista kummemmalle ammattitaidolle ole käyttöä. Eihän noiden luovien perässä kukaan pysy, kun pitää syytää huomiotaloudellisia neronleimauksia markkinoille. Rovaniemen.

Ei-humanisteille kerrottakoon, että J. Derrida oli kielifilosofi, jonka keskeistä opinkappaletta sanotaan dekonstruktionalismiksi. Humanistisen epämääräisesti tuo oppi määritellään käyttämällä sanaparia "ikään kuin". Dekonstruktionalistisessa analyysissä ilmiö ikään kuin puretaan alkutekijöihinsä ja osoitetaan ilmiössä piileviä vallan tai muun ikävän seikan rakenteita.
Edelleen - ikään kuin pystymättä sanomaan mitään niin, ettei tarvitsre ikäänkuinia - kielelliset merkitykset ovat pakenevia. Ilmauksilla ei ole pysyvää merkitystä. Niin muodoin - ikään kuin - J. D. syö ja säästää kakkua samaan aikaan. Hänen tekstinsä ei lopulta - ikään kuin - tarkoita mitään, koska siitäkin saa - ikään kuin - tulkita mitä vain. Tai ainakin valita mieleisensä tulkinnan ainoaksi oikeaksi monista mahdollisista. Voisin siis sanoa, että kieltä syövä sanainkäytön leväperäisyys ilmentää derridalaista merkitysten pakenemista. Mikään ei tarkoita pian mitään, koska kaiken pitää tarkoittaa kaikkea ja kaikkien pitää saada olla kaikkea hienoa. Luova hyvinvointiosaaja palkataan toistaiseksi määräaikaiseen toimeen huomiotalouskilpailukykyisellä alan UPJ:n vaatimustason Ö2417b mukaisella kuukausiansiolla. Vieläkömäjatkantätävaijokolakkaamerkkimerkitsemästä?