Kaikki liha tottelee kuria! Keskustelin tänään koulukiusaamisesta ja rangaistuksista satunnaisen juttukaverin kanssa inter-njetin maailmassa. Hän kertoi kiusanneensa koulumatkalla nuorempaa koulukaveriaan ja kiilanneen tämän fillarilla ojaan. Sittemmin ojaan kiilattu ja kiusattu poika ilmestyi isineen tämän kiusaajan kotiin. Seuraamus oli selkeä: kiusaaja, jo kuudesluokkalainen, sai selkäänsä kiusatun nähden. Siis oikein perinteiseen malliin housut kakaralta alas ja vyöremmiä pitkin pieksämäkeä. Juttukaveri kuulemma lopetti kuulemma kiusaamisen siihen paikkaan.
Tokaisin siihen, että aikanaan sain kotiarestia rangaistukseksi jostakin edesottamuksestani. Ei se minuun pätenyt. Teininä minulla ei ollut enää mitään seuraamuksia teinimäisistä toilailuista, kuten koulusta lintsaamisesta tai alkoholinkäytöstä.
Uutiset koulumaailmasta ovat ristiriitaisia. Opettajat kertovat työrauhan katoamisesta ja hankalista vanhemmista. Sitten 1970-luvun alun kouluja on uudistettu tavalla tai toisella oikeastaan muutaman vuoden välein. Kasvatustieteilijöiden viisaat opit eivät ole auttaneet. Opettajan auktoriteetti on kadonnut. Jossaki Pisa-kokeessa kyllä pärjätään, mutta koulussa ei joidenkin kommenttien mukaan enää opita elämän inhottavia perustaitoja: läsnäoloa määräaikaan, tehtävien tekemistä, ohjeiden ja määräysten vastaanottamista ja noudattamista ja sen sellaista... mistä nyt myöhemmin elämässä on enemmän hyötyä kuin Pähkinäsaaren rauhasta. Sanalla sanoen näyttää siltä, että Pisa-vertailujen mukaan didaktiikka on kehittynyt, mutta pedagogia mennyt perseelleen.
Entäpä, jos perhana vieköön, antaisimme opettajille uudelleen oikeuden kurittaa ruumiillisesti? Viivottimella näpeille vain, jos ei anna vierustoverille työrauhaa! Ja karttakepillä pitkin pieksämäkeä, jos kielloista huolimatta heittelee kiviä ja satuttaa koulukaveriaan! Aina joskus olen kuullut suoraan nuorilta itseltään, että eivät aikuiset mitään heille voi. No ei voi, ei! Asioita pitäisi selvittää puhumalla, mutta keskimääräinen Aino Yläkoululainen ei ehkä sillä tokene. Hän voi hyvin ymmärtää pinnallisella tasolla, että Veeti Vierustoveria ei saa kiusata edes sanallisesti. Siis tarkoitan, että hän tietää sen olevan väärin. Mutta puhe ei vain auta. Ehkäpä hänellä ei yksinkertaisesti ole valmiuksia muuttaa käytöstään pelkän puheen perusteella. Kognition tasolla on kyllä tieto, että kiusata ei saa, mutta emotionaalinen ja moraalinen kypsymättömyys estävät tiedon muuttumisen oikeaksi toiminnaksi. Vaan annas olla, jos Aino tietää, että pälkähästä ei pääse puhumalla. Perseeseen sattuu, jos ei suunsoitto lopu. Ehkä sitten alkaa suu pysyä supussa.
Kurittamisen kieltämisessä on menty hölmöyksiin. Julkisuudessa esitetyt kampanjat esittävät kurittamisen silmittömänä lapseen kohdistuvana väkivaltana ja aikuisen arvaamattomana mielivaltana. Sitäkin ruumiillinen kurittaminen on joskus ollut, valitettavasti. Kasvatus kuitenkin on paitsi hyvästä ja oikeasta käytöksestä kiittämistä ja palkitsemista, myös seuraamusten antamista vääristä teoista. Siltä ei voi välttyä. Lapselle joutuu tuottamaan pettymyksiä ja pahaa mieltä toisinaan. Jos lapsi kuitenkin oppii, että kolttosista ja hölmöilystä selviytyy jaarittelemalla opettajan, vanhempien ja kuraattorin (onko koulussa sellaisai enää?) kanssa, niin eipä ole seuraamukset menneet perille. Minusta pelko on nuhteen alku: jos nätti puhe ei päde, peräst' roikaa! Kun jo lapsena oppii, että on olemassa sellainenkin auktoriteetti, joka todella pakottaa kuriin ja nuhteeseen, saattaa käytös muuttua.
Kurittamisen olisi siis sallittua aiheuttaa kipua, mutta ei vammoja. Ja ihon punoittamista ei lasketa vammoiksi, eikä edes vähäisiä mustelmia. Haavat, ruhjeet, suuret mustelmat ja turvonneet nivelet toki ovat suoranaisen väkivallan merkkejä. Ihon punoitus ja pakaroiden pistely häipyvät hetkessä. Aikuisilla on kuitenkin edelleen mahdollisuus alistaa lapsiaan jotenkin psyykkisesti. Hyljeksintä, väheksyntä ja välinpitämättömyys aiheuttavat taatusti enemmän vahinkoa kuin harkitusti annettu perinteinen selkäsauna.
Vielä pitää miettiä, että onko ruumiillinen kurittaminen väkivaltaisen mallin antamista lapsille. Minusta ei. Tai lapset ja nuoret näyttävät oppivan väkivaltaa ihan ilman kurittamistakin. Syystä tai toisesta jotkut käyttäytyvät väkivaltaisesti. Joskus olen kuullut sellaisenkin näkemyksen, että tällaiset lapset ja nuoret eivät tiedä, mitä aiheuttavat: väkivallan aiheuttama kipu on heille vierasta. Näin peukalotuntumalta en pidä tällaista kantaa yksinomaan pätevänä, mutta ehkä siinäkin on jotakin realistista: kun ei ole kokemusta, ei ole myöskään empatiaa. Ja jos mennään äärimmäisyyksiin, niin on olemassa nuoria, joihin ei edes maltillinen kuritus päde. Mutta he nyt ovat poikkeustapauksia.
Kun täällä pällistelen maailman menoa, en voi kuin todeta, että kurituksen kieltäminen ei ole tuonut väkivallatonta maailmaa.
