Tedinblogi

Tuntuu kuin minusta ei olisi paljon jäljellä. Masennus on vienyt haluni. Toki jaksan toivoa hyvää, mutta en jaksa tai edes halua tavoitella mitään maallista enää. Voimani ovat loppu. Kauan sitten odottelin vuoroani pikkukaupungin terveyskeskuksessa. Odotushuoneen poikki kuljetettiin sängyssään ikivanhaa potilasta. Hänestä ei enää voinut sanoa, oliko hän taannoin ollut mummo vai vaari. Hänen kehonsa muodosti tuskin havaittavia kohoumia peittoon. Niiden sekuntien aikana, jotka odotushuoneen kautta kulkemiseen meni, vuoteesta kuului pari kertaa hyvin, hyvin heikolla äänellä: "Oi Jeesus." Jo se aika oli kyynisyyden aikaa, vaikkei sentään mitään verrattuna siihen, miltä nykyinen meno minusta tuntuu. Minä en ole koskaan ollut mikään kunnon uskovainen. Mutta minuun teki valtavan vaikutuksen tuo syvälle sieluun kasvanut vakaumus, usko. Voisin kuvitella, ettei tämä lähtönsä kynnyksellä oleva ihminen tiennyt, onko hän vielä tämän- vaiko jo tuonpuoleisessa. Jos hän jotakin vielä näki,

Tässä blogiviestissä ei lue mitään, kuten näet! Tarkoitus on vain pitää tämä hengissä. Eräänä päivänä kirjoitan taas jotakin, minkä kuvittelen olevan suurta ja hienoa.

  Irrotin pestit möljän pollarista, peruuttelin poijulle ja nappasin peräköydenkin tyylikkäästi ja taidolla matkaani. Mukava kun kyöräsivät satamalahdelta pahimmat kivet ylös, mahtuu purjevenekin kääntymään ja lähtemään komeasti keula edellä. Näkemiin Säppi ja puhisevat ylämaansonnit! Tapaamani kaksi ihmistä, majakanvartijatar ja remonttimiesten nokka, olivat tosin mukavia ja joutivat pulisemaan kanssani pitkään. Säpin lähivedet eivät ole vuosikymmeniin olleet pienellekään purjeveneelle helpot ja suopeat, joten annoin takatuupparin nassuttaa tyhjäkäynnillä. Taskulaskimen kokoinen GPS kertoi Nemin kiitävän lähes puolentoista solmun nopeudella. Päästyäni Prakalan nokalta ulos sain viimein jonkin aavistuksen päivän säästä. Sitä oli tarjolla, mitä Mette lupasi - tai joku muu. Kevyt etelän puoleinen henkonen puhalteli. Se ja sama, Nemiä ei kannata juuri perämoottorilla ajella. Jos tuulee yli 2 m/s, matka taittuu purjeilla lähes samaa vauhtia, mutta mukavammin. Kevyet myötätuulet tosin ovat

Edelliseen viestiin liittyen esitän uuden näkökulman. Vakaville asioille ei yleensä pidä nauraa. Siitä voi koitua sosiaalisia ongelmia. Asialla on kuitenkin toinen puoli: entä minä, joka olen kokenut vaikean tilanteen? Saanko nauraa vakavalle asialle, jos se nauru edes vähän helpottaa omaa suruani? Olen rusikoinut itseäni huomattavasti suuremman miehen rintaa pidäkkeettä vartin verran. Hän lopulta kuoli.

Olen ollut kolmessa ensiaputilanteessa, jossa kuolee ihminen. Yhteensä kuolleita on syntynyt neljä! Tämän muistan aina kertoa. Kai se jotenkin on jälkensä jättänyt. Niin että jos nyt sitten pohtisin elämää. Ihmiset etsivät elämää ulkoavaruudesta. Aika ajoin ilmestyy uutinen, jossa kerrotaan että taas on löydetty kaukaisen aurinkokunnan planeetta, jolla voisi olla elämää. Jotkut rakentavat kauhukuvia planeetallemme tulevista tunkeilijoista, jotka aiheuttavat ihmiskunnan tuhon. Vuosikymmenten takainen sarja nimeltään V taisi olla varhainen esimerkki tällaisesta äärimmäisestä kauhufantasiasta. Siinä tulijat käyttivät ihmisiä ravinnokseen. Sarjan esittäminen keskeytettiin. Toiset taas toivovat tulijoiden tuovan hyvää, esimerkiksi lisää tekniikkaa tai kenties tekniikkaa, joka mahdollistaa nykyisen kaltaisen elämän jatkumisen ikuisesti. Ikuisesti on mahdottoman pitkä aika. Auringosta tulee punainen jättiläinen 4 - 6 miljardin vuoden päästä, jolloin Telluksemme tuhoutuu. Tyyssijamme on elämän

Masennusta podetaan urakalla. Itse olen saanut sen diagnoosikseni 20 vuotta sitten, mutta riesanani se on ollut paljon, paljon kauemmin. Aivan varmasti täytin masennuksen kriteerit, kun 16-vuotiaana lopetin lukion ja jäin kotiin. Mieli oli maassa, välillä en poistunut kotoa moneen päivään. Ikkunaverhot olivat suljettuina viikkoja. Sen jälkeen on ollut helpompia aikoja ja paljon vaikeampia aikoja. Masennuksen syyt ovat psyykkisiä, sosiaalisia ja biologisia. Nämä seikat vielä kietoutuvat toisiinsa. Psyykkiset asiat ovat myös biologisia: masennustila voidaan todeta aivoista. Usein puhutaan hermoston välittäjäaineista: serotoniini, noradrenaliini ja dopamiini vilahtelevat masennuskeskusteluissa usein. Masennuslääkitys taas pyrkii vaikuttamaan näihin hormoneihin. Keskustelu munan tai kanan ensimmäisyydestä ottaa muodokseen arvelut siitä, onko masennus ensin ja hormonaaliset muutokset sitten vai päinvastoin. Jotkut ovat myös taipuvaisempia masennukseen kuin toiset. Taipumuksen syyt taitavat