Tekstit

Näytetään tunnisteella moottori merkityt tekstit.

Tedin faijan Lada

Vuoden, pari ennen konkurssiaan isäni toteutti haaveensa ja osti Citroen CX:n. Kovin luotettava se auto ei ollut. Aina joskus se teki lakon - ja totta mooses esimerkiksi Tampereen keskustan ruuhkaisempaan risteykseen tai valtatielle Loimaan. Olin alle kahdenkymmenen tuolloin, ja kerran isäni sai mittansa täyteen tuon unelmiensa täyttymyksen oikuttelusta. Hän käski minun ajaa sen oikuttelevien ranskattarien merkkihuoltoon Hatanpäälle. Minä vein. Pysäköin ceeäxän huollon parkkikselle. Huollossa miehet paiskivat työtä, mutta nuorta miestä ei katsottu aiheelliseksi palvella. Nostettuani äläkän sain kuulla, että olen vääränlainen asiakas, mutta lupasivat sentään vilkaista kiesiä, kun sanoin että isäni ja hänen liiketuttavansa puree niitä huoltojätkiä perseeseen, jos ei sitikka äidy toimimaan. Läksin keskustaan nuorten miesten asioille, ja yhytin isäni liiketapaamisesta. Mainittakoon, että kyseinen liiketuttu osoittautui lääninpaskiaseksi, joka jätti miljoonavelkansa isäni harteille. Isä ja ...