Omaperäistä ajattelua

Tässä tekstissä ei ole omaperäistä ajattelua.

https://www.youtube.com/watch?v=fxbCHn6gE3U

Tässä Ted-puheessa puhuja kertoo omintakeisten ajattelijoiden tavoista ja piirteistä. Musiikinystävänä tykästyin ajatukseen siitä, että originellit kehtaavat käsitellä myös huonoja ajatuksia ja että säveltäjillä on joukoittain huonoja sävellyksiä yhtä mestariteosta kohden.

En ehkä sanoisi mitään suosikkisäveltäjäni J. S. Bachin teosta huonoksi, mutta jotkut ovat minusta tylsiä. Sama koskee Mozartin viittätriljoonaa pianosonaattia ja niin edelleen.

Säveltäminen ja blogitekstien rustaaminen ovat vinttikamarin sormiharjoituksia. Ajatus ainaisesta ja kaikenkattavasta nerokkuudesta on nerokultin perusteetonta ihannoimista. Voimme ihailla Einsteinia hänen siististä muotoilustaan E = mcc. (Energia on yhtä suuri kuin massa kertaa valonnopeuden neliö). Hienoa, mutten ihan ymmärrä. Mutta massa ja valonnopeus kerrottuna itsellään kuvaa siis energiaa, joka jollakin on. A) Laskeutuiko tämä muotoilu A. Einsteinin mieleen uudenkiiltävänä ja valmiina totuutena vai B) syntyikö se lukemisen, funtsimisen, ajatusleikkien seurauksena, epäuskon saattelemana ja valmistuiko se muille esitettäväksi vasta monen vaivihkaa tehdyn kokeilun jälkeen? En tiedä. Kokeilu varmaan tarkoittaa tässä sitä, että herra Nobelisti vertaili aatostaan muihin mietteisiinsä ja tutki, kehkeytyykö ristiriitaa vai aatoksen sopusointua.

Olen aikaisemmin pohdiskellut, että ajattelu on rankkaa ja vaatii harjoittelua. Nero ei ole nero nerokkuuttaan, vaikka perintötekijöillä katsotaan olevan tärkeä osuus poikkeuksellisen ajattelukyvyn kehkeytymisessä. Toinen puoli on arvioni mukaan jääräpäisyyttä ja henkisen kivun sietokykyä. Minä menestyin koulussa yleensä hyvin, toisinaan erinomaisesti ja joissain harvoissa asioissa jopa loistavasti. Yksi koulunkäyntiin liittyvä keskeinen mielikuva on kokeiden ja tenttien tekemisen tuskallisuus. Vaikka rakastin tenttisalin hiljaisuutta, aprikoinnin olessa kuumimmillaan päätäni särki, niska jumitti, hengitysilma tuntui loppuvan ja keskittyminen oli sillä tavalla vaikeaa, että mielessäni risteili monia ajatuksia päällekkäin ja jokainen niistä olisi pitänyt rustata johonkin paperin kulmaan tai konseptiin ylös, etteivät ne unohdu. Joskus unohtui ja josku se unohdus maksoi karvaan romahduksen arvosanassa - erityisenä esimerkkinä logiikan peruskurssin tentti, josta minulla olisi ollut mahdollisuus saada täydet pisteet ja korkein arvosana, jos... ja vain jos! Niin... koulu- ja opintomenestys ei ollut helppoa. Olisin voinut armahtaa itseäni ja kelpuuttaa tyydyttävät arvosanat, jolloin olisi myös välttynyt tenttitilanteen väsymykseltä ja tuskalta.

Jos vain jos olisin edes joskus tehnyt aivojumpan eli logiikan harjoitustehtävät ja käynyt niissä edistyneempien oppilaiden ohjaamissa harjoituksissa, olisin saanut rutiinin, jolla mokoma moka olisi vältetty ennen väärän vaihtoehdon ilmenemistä mieleeni. Kuitenkin uudet ajatukset tulevat jostakin. Uskon hartaasti, että ihmispolon, edes neron, aivot eivät kehitä tyhjästä juuri mitään. Yksi keino uuden kehkeyttämiseen on moka. Soittamalla väärin voi tehdä oivalluksen vekkulista musiikillisesta liikahduksesta. "Eiku" ei ole ratkaisu. Kirurgi ja jazz-muusikko eivät sano, että oho, vaan että kappas kappas! Useimmiten tuloksena ei ole mitään kummoista. Mutta joskus on. Joskus - siis harvoin. Bachin yli tuhannesta teoksesta vain murto-osa on suosittuja neronleimauksia. Jokin harvoin esitetty kantaatti on friikkien leipää, säveltäjän päivätyötä ja hiljaista aivojumppaa, ehkä epätyydyttävä kokeilu.

Taitaa mennä siihen harjoitelmien koppaan tämäkin asia. Ja muutoinkin voisin harkita jotakin muuta harrastusta ja kirjoittamisen aihetta kuin ajattelemisen ajattelu. Tai ajattelemisen ajattelemisen ajattelu.