Olen saanut kerrankin kommentin. Sen voitte lukea edellisen pikku sutkaukseni jäljestä. Minua pyydetään kirjoittamaan seksin ja läheisyyden perustarpeesta. Kiitos tästä pyynnöstä! Aihe on valtavan laaja, mutta olen kiitollinen siitä, että joku uskoo minulla olevan sanottavaa.
Me, jotka olemme saaneet käydä korkeita kouluja, tunnemme hyvin Maslow'n tarvehierarkian. Se kuvataan usein pyramidina, jonka huipulla ovat välittömän hengissä säilymisen kannalta keskeiset tarpeet: ravinto, lepo ja suoja vallitsevilta sääoloilta. Lähellä huippua ovat myös terveydestä huolehtimiseen liittyvät tarpeet ja sosiaaliset tarpeet, kuten läheisyys ja seksi. Johonkin kohtaan tarvehierarkiaa sopivat myös ne tarpeet, joita tyydytämme statussymboleilla. Tarvehierarkian alemmista osista en ole kuullut monta näkemystä, eikä minullakaan sellaisia ole. Ehkä ne ilmiöt, joita kutsumme turhamaisuudeksi tai pinnallisuudeksi, kuuluvat sinne pohjimmaisten joukkoon. Muistettakoon kuitenkin, että jonkun ihmisen pinnallisena pitämämme käytös voi perustua syvälliseen tarpeeseen ylläpitää turvallista sosiaalista asemaa.
Maslow'n hierarkia yksinkertaisimmillaan kuvastaa juuri yksilön tarpeita. Yksilölle on välttämätöntä saada ruokaa, lämpöä tai suojaa paahteelta ja lepo. Yhteydestä toisiin ihmisiin voidaan pidättäytyä jonkinmoisia aikoja ilman yksilön hengen vaarantumista – jos muut tarpeet ovat tyydytettyjä. Voimme kuitenkin muuttaa näkökulmamme koskemaan ihmislajia tai yksittäistä ryhmää. Ryhmä katoaa, kenties suorastaan kuolee, jos se ei saa uusia jäseniä poistuvien tilalle. Ja varma on, että jos ryhmä ei saa jäseniä, se katoaa viimeistään jäsenten kuoleman myötä. Juuri näin karu on esimerkiksi kansan asema. Kansat ja heimot jatkavat olemassaoloaan ensisijaisesti saamalla lapsia, jotka vielä pyritään sitouttamaan kansan arvoihin ja perinteisiin. Siinähän useimmiten onnistutaan. Lajin tai lisääntymällä säilyvän ryhmän elinvoimaisuuden välttämätön ehto on lapsien syntymä. Ja se taas ainakin toistaiseksi edellyttää seksiä. Läheisyys sanan myönteisessä mielessä ei toki ole seksin välttämätön ehto, mutta se kuitenkin helpottaa seksin saamista ja sitouttaa vanhemmat huolehtimaan lapsistaan.
Seksin tarve yksilöllä näyttäisi siis perustuvan lajin ja ryhmän tarpeeseen. Jotta päätelmäni olisi aukoton, pitäisi pystyä osoittamaan, kuinka tuo ryhmän tarve toteutuu yksilössä. Mikä on se mekanismi, joka tekee kokonaisuuden ominaisuudesta myös sen osan ominaisuuden? En osaa vastata. Olen kuitenkin saanut nauttia läheisyydestä ja siihen liittyvästä seksistä. Minulla on omakohtainen kokemus asiasta, mikä kenties värittää ajatuksiani. Onko yhteisön etu kuitenkaan riittävä peruste yksilön läheisyydentarpeen tai seksin mieliteon tyydyttämiselle? Vai onko niin, että ryhmän sisällä on jopa viisaampi, että jotkut eivät ainakaan lisäänny?
Seksi ja läheisyys ylläpitävät osaltaan parisuhdetta. Lähes kaikissa suhteissa seksin halussa taitaa vallita epätasapaino. Jotkut joutuvat jopa antamaan seksiä vastoin välitöntä tahtoaan, mikä tuskin on omiaan suhteen kannalta. On kaiketi tarkennettava, että läheisyyteen liittyvä myönteinen seksi – olipa se sisällöltään millaista tahansa – on tyydyttävää ja parisuhdetta vahvistavaa. Seksiseikkailut voivat toki ryydittää seikkailijan itsetuntoa. Mieleni tekee kuitenkin kysyä, että missä vaiheessa panokaverin persoona käy yhdentekeväksi ja mitä hyvää täysin satunnaisten kumppanien kanssa naiminen tuottaa pitemmällä aikavälillä.
Seksi on ylipäätään melko erikoinen osa elämää. Yhtäältä se on tyydyttävä ja lähentävä, mutta jos sosiaalinen tilanne on väärä, täsmälleen samat toimet loukkaavat ja tuhoavat. Siinä ei päde yksinkertainen implikaatio "jos pannaan, niin elämä paranee". Jos pannaan väkisin, elämä ei parane. En usko edes raiskaajan elämän paranevan raiskaamalla. Maksullisen seksin suhteen tilanne lienee jo hiukan parempi, edellyttäen että myyjä todella on vapaaehtoinen.
Munkit elävät selibaatissa. Olen tavannut yhden munkin, ja vaikka hän ei ole mitenkään sulkeutunut persoona, en tohtisi kysyä häneltä seksuaalisuuden toteuttamisesta. Helppoa selibaatti ei kaiketi ole. Valamon luostarissa naisten edellytetään pukeutuvan peittäviin vaatteisiin. Yhtäältä kyse on varmasti uskoon liittyvän siveellisyyden ihanteen kunnioittamisesta. Toisaalta näkisin kyseen olevan siitä, ettei haluta suotta vaikeuttaa selibaattikilvoittelua. Jos, siis jos, aanailuni selibaatin vaikeudesta osuu oikeaan, meillä on jonkinlainen peruste pitää seksiä syvällisenä tarpeena.
Olen kuullut muutaman naisen sanovan tahi kirjoittavan, että mitä pitempää on ollut ilman seksiä, sitä helpompaa ilman oleminen on. Kierre kenties syventää suhteen osapuolten halujen eroa. Rutinoitunut seksi ei ehkä kuulosta kovin romanttiselta, mutta ehkä sillekin on sosiaalinen tarpeensa. Sosiaaliset tarpeet taas ovat osa tarvehierarkiaa, olipa kyse yksilön, ryhmän tai lajin tarpeista. En kuitenkaan saa väitettyä, että kahden ihmisen välinen seksi olisi yksilön elämän kannalta täysin välttämätöntä. Sen sijaan tyydyn ajatukseen, että seksuaalinen halu ilmenee meissä kaikissa, vaikkakin vaihtelevassa määrin. Ja jotakin kautta se halu etsii täyttymyksensä – jos ei muuten, niin unen aikana tapahtuvana orgasmina. Tuota halua olisi syytä kunnioittaa ja tavoitella tietoisesti halujen ja tyydytyksen tasapainoa. Ehkä jo sen pitäminen ihanteena auttaisi monia tyydyttämättömien halujensa kanssa kamppailevia.
Freud piti jokseenkin kaikkia tarpeitamme jotenkin seksuaalisina. Hänen asemansa modernin psykologian isänä lienee kiistämätön, vaikka monet hänen teorioistaan on romutettu. Jos oletamme kaikkien halujemme olevan edes etäisesti seksuaalisia, läheisyyden tarve lienee verrattain helppo johtaa lisääntymisen tarpeesta. Monille seksi on kuitenkin likainen asia. Se halutaan kahlita. Siitä voidaan johtaa tarve läheisyydelle, joka nimenomaan ei ole seksuaalista. Tässä törmätään määrittelykysymykseen: mikä lopulta on seksuaalista ja mikä ei? Häveliään ja kahlitsevan näkökannan mukainen määritelmä on tiukka. Seksiä ovat vain tietyt toimet. Laajan näkökulman ongelmaksi muodostuu kysymys siitä, mikä ei ole seksiä. Onko kaikki nautintoa tuottava toimintamme seksuaalista? Saan mielihyvää sisareni halaamisesta. Onko se seksuaalista? Ja jos on, onko sisareni halaaminen moraalitonta? Pitääkö tässä jo kaivaa esiin Westermack-efektikin?
Oman kokemukseni mukaan miehen ja naisen välinen läheisyys voi olla vaihtelevassa määrin eroottisesti latautunutta. Itse en kannata läheisyyden ja seksuaalisuuden radikaalia erottamista. On toki joitakin asioita, jotka ovat selvästi läheisyyden puolella (siskon halaaminen) ja toisia, jotka ovat selvää seksiä (seksi [jee!]). Edelleen oman arvaukseni mukaan läheisyyden tuoma nautinto on lähellä seksuaalista nautintoa, mutta minulla ei ole mitään neurotieteellisiä tutkimustuloksia väitteeni tueksi.
Yleisemmin kai voisi todeta, että läheisyys ja seksi tyydyttävät mielitekoja. Ihminen elää askeesissakin pitkään, joissain tapauksissa kai pitempäänkin kuin jatkuville houkutuksille ja ylenpalttisille virikkeille altistuneena. Mutta kuinka käy ihmiselle, joka ei saa tyydyttää mitään sellaista mielitekoa, joka ei ole oman hengissäpysymisen kannalta välttämätön? Ehkä siihen ei kuole, mutta ilotonta sellainen elämä on. Arvelisin virikkeettömyyden johtavan masennukseen, mikä ei ole hyvä yksilön eikä ryhmän kannalta.
Ryhmän ja lajin kannalta lisääntyminen ja siis seksi ja läheisyys ovat välttämättömiä. Ravinto ja lämpö ovat sille alisteisia. Yksilön kannalta seksi ja läheisyys ovat osa sosiaalisia tarpeita. Ne ovat myös vaihteleva osa yksilön mielihyvän tarvetta. Lopulta jää enää mietittäväksi yksi minulta pyydetty asia: ovatko läheisyys ja seksi perustarpeita? Mikä on perustarve? Jos sillä tarkoitetaan tarvetta, jonka tyydyttämättömyys johtaa pikaiseen kuolemaan, kyse ei ole perustarpeesta. Jos perustarve nähdään välttämättömäksi inhimilliselle hyvinvoinnille laajemmin, seksi ja läheisyys ovat perustarpeita. Edelleen näyttäisi siltä, että seksuaalisuus on inhimillisessä mielessä välttämätön asia. Me emme pääse seksuaalisuudestamme eroon. Sen sijaan sen toteuttamistavat voivat vaihdella kovastikin. Edes jotenkin tarpeita ja mielitekoja täyttävä seksielämä on varmasti hyväksi – mikäli halut eivät sinällään ole haitallisia. Jos haluaa saada 365 eri kumppania vuodessa, altistunee tartunnoille ja todennäköisesti jonon häntäpään kumppaneista useimmat ovat yhdentekeviä. Se taas ei ole sosiaalisten tarpeiden mukaista.
