Hullut humanistit

Luin aivotutkijan kirjaa. Aiheena on musiikin kuuntelemiseen liittyvät aivotoiminnot. Itse asiassa juttu on hiton tylsää. Pääasiassa teksti käsittelee musiikkia äänen fyysiseltä kannalta ja sen lisäksi sitä, mitkä osat aivoista aktivoituvat erilaisten musiikkiin liittyvien toimintojen aikana. Kuuloaivokuori, amygdala ja erinäiset muut aivojen osat on käyty moneen kertaan läpi. Lisäksi kirja kertoo, että tavallisissa aivoissa voi tapahtua enemmän erilaisia kytkentöjä kuin maailmankaikkeudessa on tunnettuja hiukkasia. Kapasiteettia pitäisi siis riittää, ja tällä samalla seikalla totean myös, että taannoin kirjoittamani kolmen tekstin sarja kaikkeuden tajusta ei ollut aivan hakoteillä. Meillä taitaa olla ainakin mahdollisuus käsittää erittäin monimutkaisia ja laajoja asiakokonaisuuksia, ja sen myötä luoda kohtalainen käsitys maailmankaikkeudesta hiukkasista galakseihin asti. Voimme siis sen osalta ihmetellä itseämme, jos kohta välttäisin edelleen ihmisyyden palvomista.

Kiintoisaa tuossa musiikin aivotutkimuskirjassa on rinnastus,  jonka mukaan aivot muistuttavat monella prosessorilla varustettua tietokonetta. Asia ei ole minulle uusi. Tiedän varsin hyvin, että pääppöseni käsittelee verrattain hitaasti yksittäistä asiaa, mutta kohtalaisen notkeasti monia asioita rinnakkain. Nytkin esimerkiksi ajattelen, mitä kirjoitan, heiluttelen sormiani näppäimistöllä,  kuulen rappukäytävästä oven kolauksen ja muutamia askelia ynnä lasten puhetta ja näen ikkunasta vihreitä lehtiä. Tietoisuuteni kannalta kaikki tämä tapahtuu saman aikaisesti. Olisi tietenkin mahdollista väittää, että tietoisuus on hitaampi kuin aivojen prosessointi ja että todellisuudessa nämä mielteet tai ajatukset tapahtuvat peräkkäin. Aivotutkijoiden parissa näyttää kuitenkin vallitsevan käsitys, että aivot käsittelevät pikemminkin monia asioita hitaasti kuin yksittäisiä asioita nopeasti.

Kirjoittaja itsekin toteaa, että aivot sinällään ovat aika tylsä laite. Kiinnostavampaa on se, mitä aivot käsittelevät. Siis mieli: ajatukset, aistimukset, tunteet, muistot ja niin edelleen. Humanisteja ollaan oltu viime vuosina jopa häätämässä yliopistosta ulos. Koska monet humanististen kirjoitusten aiheet ovat lähinnä ajatusten puimista vailla konkreettisia yhteyksiä mitattavaan tai muutoin verrattain yksiselitteisesti havainnoitavaan maailmaan, humanisteja on pidetty tyhminä. Nyt tuo aivotutkija, Daniel J. Levitin, kuitenkin toteaa, että aivot sinällään eivät ole kovin kiinnostavat. Siellä kulkee signaaleja eri reittejä ja eri osat aktivoituvat eri tilanteissa, ja vieläpä niin, että jos yksi osa aivoista vaurioituu, jokin toinen osa voi ainakin osittain korvata tuhoutunutta osaa. Se siitä. Ajatusten ja aivojen tarkastelua hän vertaa tietokoneen tarkasteluun: voimme käyttää ja tarkastella ohjelmia tai laitetta itseään. Monet ovat toki kiinnostuneita laitteesta, mutta useimmat touhuavat ohjelmien kanssa. Itse asiassa monet käyttävät päivittäin tietokoneita  - ja aivojaan - sujuvasti miettimättä lainkaan, millainen itse laite on rakenteeltaan.

Kysyin kerran nuoremmalta veljeltäni, joka on ammattinörtti, että mitä tietokoneen prosessorissa oikeastaan tapahtuu. Hän kertoi, että se laskee binäärilukuja. Tiesin sen ennestään. Olisin halunnut tietää, kuinka binääriluvuista tulee näytölle kirjaimia, kauniita kuvia tai musiikkia korvilleni. Voin toki ymmärtää, että binääriluku voi sisältää informaatiota, jonka mukaan tietokone osaa pistää määrättyyn kohtaan näyttöä määrätyn värisen pisteen. Asia ei silti ole minusta yksinkertainen. Prosessorissa pitää siis olla jokin, joka jotenkin tulkitsee binääriluvut ja osaa piirtää mainitsemani pisteen. Se taas tarkoittaa, että prosessorissa tulkitsimessa pitää olla jokin joka tulkitsee, ja siinä taas jokin, joka tulkitsee... jossain kohtaa pitää siis olla jotakin "mekanista", jokin, joka tekee yksinkertaisen mallin siitä, mitä pitää tehtämän. Karkeasti sanottuna näin:

0000000000000000

0100000000000000

0000000000000000

0000000000000000

Yllä on siis jonkinlaisen tilan malli. Mutkikkaammassa järjestelmässä tuo yksittäinen ykkönen olisi määritelty jotenkin. Sille ykköselle olisi siis oma mallinsa. Näin sen näen, joku tietojenkäsittelytieteilijä sivistäköön minua, jos sattuu lukemaan tämän.

Laite, aivot, eivät siis ole järin mutkikas. Musiikki tai ääni ylipäätään ei ole fyysisenä ilmiönä kovin monimutkainen. Ilman molekyylit - tai kenties suuremmat partikkelit - siinä vain välittävät värähtelyä korvaamme, joka sekään ei ole tavattoman mutkikas elin.

Mutta ne ajatukset! Beethovenin Viiden sinfonia tai yli lentävän helikopterin jyrinä. Ne ovat mutkikkaita ja kiinnostavia asioita. Kuinka humanisteilla, meillä tyhmyreillä, on otsaa mennä esittämään niistä väitteitä laskematta laskutoimituksia tai puuttumatta niihin aivojen rakenteisiin, jotka käsittelevät ääntä, ajan kulumista, muistamista jonka perusteella tunnistamme sinfonian tai helikopterin, ja mitä kaikkia aivojen osa-alueita tarvitsemmekaan mainittujen ilmiöiden havaitsemiseen, tunnistamiseen ja vieläpä arvottamiseen!

Arvot etenkin ovat vaikea aihe. Niiden muodostumista avoissa ei oikein tunneta, mutta psykologit osaavat kyllä kertoa, että jo pienillä vauvoilla on ainakin jonkinlainen käsitys oikeasta ja väärästä. Olemme myös psyykanneet itsemme uskomaan, että eläimillä ei ole moraalia, mutta koiran tai kissan omistajat kuitenkin puhuvat usein siitä, että eläin häpeää jotakin tekoaan. Jotenkin arvot ovat olemassa, vaikka ne voi kierouttaa. Hitlerkin tajusi tappaa itsensä ennen kiinnijäämistään, vaikka oli vuodet perustellut julmuuksiaan menestyksekkäästi. Hänenkin päässään oli jossakin ajatus, että perimmältään ihmisjoukkoja siekailematta tuhoavien yhteiskunnallisten järjestelmien luominen ja ylläpito on väärin.

Onko meidän siis lupa tutkia mieltämme ottamatta kantaa fyysisiin laitteisiin vai ei? Ovatko humanistit tyhmiä haihattelijoita vai nimenomaan niitä, jotka tarkastelevat nimenomaan aivojemme ylläpitämien ilmiöiden kiinnostavimpia puolia? En tahdo tällä kuitenkaan väheksyä rautapuolen miehiä, henkilöitä, jotka kehittävät tietokoneita. Ehkä joku joskus oppii manipuloimaan myös ihmisaivoja niin, että viisaus lisääntyy. Viisaudella tarkoitan kuitenkin kykyä tuottaa kestävää hyvää, en esimerkiksi sitä, että yhä useampi ratkaisee yhä näppärämmin logiikan harjoitustehtäviä. Jos aivoteknikko tosiaan keksii keinot kohentaa aivojen suorituskykyä, hänen pitää kuitenkin ottaa kantaa inhottavaan arvokysymykseen: "Mitä järjellä oikeastaan olisi hyvä tehdä?"