Tekstit

Yksipäinen köysi

Olen harkinnut uuden ammatin hankkimista jo vuosia. Nyt minulla on sellainen: ryhdyn köysikauppiaaksi. Minulla nimittäin on yksipäinen köysi. Toinen pää on, toista päätä ei ole. Miten tämä on mahdollista? Millainen on yksipäinen köysi? Vaihtoehtoja on kaksi. Arkijärjelle helpompi on sellainen, joka muistuttaa numeroa 6 tai 9. Siinä on siis pää ja häntä, ja häntä on pujottu siihen köyteen itseensä johonkin kohtaan, muttei kuitenkaan siihen päähän. Tällöin köysi muistuttaisi numeroa 0, ja se on minusta huono liikeidea. Sen nollan kun katkaisee, minulla on käsissäni tavallinen kaksipäinen köysi, ja sellainen on varastossaan aika monella köysikauppiaalla. Menestykseni köysibisneksessä olisi silkan markkinointikikkailun varassa. Toinen vaihtoehto yksipäisen köyden olemassaololle on se, että köydessä on yksi pää, ja siitä se sitten lähtee ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu, eikä lopu. Koska ikuisuuksiin jatkuvaa, yksipäistä köyttä olisi mahdoton säilyttää missään, sen pitää vain jatkua suora...

Ajatusten aurajoki

Valvoin koko yön. Mielessäni velloivat kauhuajatukset. Ja se ei ollut mikään kotoinen Auraoja, vaan mantereen levyinen tulvavuoksi. Karmeimmat ajatukset eivät häviä Johanneksen ilmestykselle - sillä erolla, että mielessäni eivät olleet vertauskuvat vaan konkreettiset, olemassa olevat asiat. Vähän mukavammat ajatukseni liittyivät jälleen sukupuoleen. Pohdiskelin, että useimmille sukupuoli on helppo juttu: syntyvällä vauvalla on pippeli tai pimppi ja elämä on sukupuoli- ja seksuaalisuusasioiden suhteen sitä myöten selvä. Hiukan mutkikkaammaksi asia kävi, kun yritin jälleen aprikoida, mikä sukupuoli oikeastaan on. Tästähän jo kirjottelinkin, mutta ihmettelemättä jäivät sukupuoli-nimellä tunnetun ilmiökokonaisuuden synty ja olemus. Mikä perimmältään tekee miehen tai naisen? Jos asiaa tutkaillaan näkyviä sukuelimiä laajemmin, päädytään äkkiä kromosomeihin ja raskaudenaikaisiin ja myöhempiinkin hormoneihin. Jos tarkastellaan vielä lähemmin, päädytään yksilön sukupuolikokemukseen. Tämä on ki...

Älynväläys

Kun englantilainen sanoo, että pussy pussy, hän kutsuu kissaa. Suomessa ääneasultaan jokseenkin sama ilmaus tarkoittaa pussailua. Kun suomalainen sanoo, jotta kiss kiss, hän kutsuu kissaa. Ja aivan selvästi englanninkielinen tarkoittaa sillä pussailua.

Ihmisen kuva

Lauloin miehen maisemaan päänsä päälle lauloin kuun Lauloin neidon ikkunaan maahan luvattuun. (Juice Leskinen: Lauloin miehen maisemaan) Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. (1 Moos 1: 27) Raamattu ottaa kyllä kantaa sukupuoliin muuallakin, mutta pikemminkin sukupuolten väliseen kanssakäymiseen. Tarkastellaanpa tätä nyt kuitenkin: Sana sanoo, että mieheksi JA naiseksi hän loi heidät. Ei mieksi TAI naiseksi. Mitähän sanoo alkuteksti - jos semmoista nyt missään onkaan? Onko mahdollista, että siinä mahdollisimman autenttisessa lähteessä käytetyssä kielessä, josta suomennos on tehty, olisivat ja- ja tai-käsitteillä sama ilmaus? En tiedä. Luotan siihen, että Raamatun kääntäneet ovat tietoisia, mitä ja-sanasta seuraa. Tuo lause nimittäin ei kerro, loiko Jumala jotkut miehiksi ja toiset naisiksi, kuten varmaan yleensä ajatellaan. Tähän ajatusmalliinhan monet uskovaiset vetoavat, kun vastustavat transsukupuolisuutta, homoseksuaalisuutta tai oik...

Korkea koulu

Lesboossa on se Saara Aalto -yliopisto.

Pienoinen ohje

Tänne on tullut vain harvoin kommentteja, ja pääosa niistä on ollut asiallisia. Nyt kuitenkin tuli yksi asiaton, ja poistin sen. Tehdäänpä nyt selväksi yksi asia: tässä blogissa asiatonta kieltä käytän vain minä, ja minä yksin myös päätän, mikä on asiatonta kommenteissa. Valitusmahdollisuutta ei käytännössä ole. Ja koska tänne niin harva ylipäätään kommentoi mitään, maailma ei kaadu, vaikka poistaisin kommentointimahdollisuuden niin pitkäksi aikaa, että asiattomuuksiin sortuvat keksivät itselleen jonkin muun mielenkiinnon kohteen. Edelleen, koska tänne ylipäätään niin harva on kommentoinut mitään, en ole katsonut pahalla esimerkiksi Youtube-linkkejä, joiden joku on katsonut jotenkin etäisesti liittyvän teksteihini. Tästä lähtien kuitenkin poistan linkkejä sisältävät viestit, ellei linkkien viittaamat sivut sisällä jotakin aivan ilmeisesti julkaisuuni liittyvää. Mielleyhtymän taso ei ole riittävä, tämä ei ole mikään levyraati tai julkkis-chat. Jos on asiaa, sen voi sanoa suoraan.

Kotikutoista säieteoriaa

Alkuperäisissä maailmankaikkeuden olemusta käsittelevissä teksteissäni arvelin pienimpien hiukkasten olevan pistemäisiä, ilman mitään ulottuvuuksia. Sittemmin olen lähestynyt näissä kotikutoisissa ajatuksissani säieteorioita. Joidenkin näkemysten mukaan säieteoriat mahdollistavat 11 tai jopa 26 eri ulottuvuutta. Tähän en ota uutta kantaa, vaan pysyttelen vanhassa näkemyksessäni, että mahdollisten ulottuvuuksien määrä on alkeishiukkasten lukumäärä miinus yksi. Tosin tässä on se ongelma, että kaikkien hiukkasten avaruudellinen sijainti on määriteltävissä kolmiuloitteisessa avaruudessa, jos pysytään minun järkeni ja sivistyneisyyteni rajoissa eikä huomioida aikaa. Ulotteettomissa alkeishiukkasissa on kuitenkin eräs ongelma. Ne eivät salli erilaisuutta, minkä taas olen katsonut olevan maailmankaikkeuden olemassaolon, merkityksellisten muotojen, koossapysymisen ja sen sellaisten seikkojen edelllytys. Jos kaikki on samanlaista, kaikki on samanlaista. Jonkin pitää siis joko olla erilaist...