Tedinblogi

Alkaisi olla aika uudistaa tätä blogia. Tapasin taannoin erään kustannustoimittajan, joka lupasi katsella tekstejäni ja kommentoida niitä. Yritin ohjata hänet parhaina pitämieni tekstieni pariin. Aika ajoin netissä seikkaillessani olen maininnut blogistani, ja sana- ja ajatusleikeistä innostuneet ihmiset ovat tavanneet juuttua lueskelemaan näitä esseenteelmiä. Uskon, että näillä jutuilla on oma edes jokin arvo, vaikkei tästä ole mitään tuhansien ja taas tuhansien lukijoiden suosikkia tullutkaan. Yksikään näistä kirjoituksista ei viimeistelty. Monet ovat vain keskinkertaista kiukuttelua. Uusien ajatusten syntyminen vaatii kovaa lukemista, ja useimmat uusina pitämäni ajatukset osoittautuvat pian moneen kertaan kirjoitetuiksi ja käsitellyiksi. Esseiden tuottaminen on taiteilua ainakin siinä mielessä, että innostus vaihtelee ja ideat käyvät toisinaan vähiin. Ja nyt ne tosiaan ovat vähissä. Olen kuitenkin aloittanut väitöskirjan tekemisen, mikä edellyttää ahkeraa lukemista. Uskoisi...

Tän ehtoon tilanne. Ensimmäisen kerran ikimaailmassa maalarinteippi ei repinyt valkoista maalia. Harmajaista meni lopulta triljoona kerrosta, vaan tuosta on hyvä aamulla jatkaa.

Enimmät muovinpalat liimailtuina toisiinsa, saumat kitattuina ja hiottuina ja noin viisi valkoista maalikerrosta päällä. Olisikohan tähän mennessä mennyt kymmenkunta työtuntia. Ja huomenna illalla pitäisi olla siirtokuvat päällä...

Siinä se nyt odottaa.

On helppo sanoa: "Vaikea sanoa." Vaikeampi on sanoa.

Suuret sanat eivät suuta halkaise, mutta suureta ajatukset halkaisevat pään. Koska pääni on yhä ehjä, ja haluan niin olevan jatkossakin, kirjoitan ajatukseni tänne, että se lakkaa kiilaamasta kallonpuoliskojani etäämmälle toisistaan. Artikkelissani Put put ja mur (Julkaistu teoksessa Kuultava menneisyys [Toim. Outi Ampuja ja joku muu, jota en muista]   vuonna 2005) rinnastan petrolimoottorin sykkeen vanhan ajan verkkaiseen elämänmenoon ja bensiinimoottorien pärinän ja tietokoneiden prosessorien gigahertzit nykyajan kiihkeyteen, jota pidän huonona asiana. Laajennan tätä näkemystäni nyt hiukan. Read Montague (nimi jaksaa yhä huvittaa minua) kirjoittaa opuksessaan Miksi lukea tämä kirja, että ihmisen aivot ovat kuin hidas tietokone, joka kuitenkin pystyy erittäin moniin rinnakkaisiin tehtäviin samaan aikaan (Korjaus: Nyttemmin väitän, että aivot ja keskushermosto pystyvät vain joihinkin tietoisiin prosesseihin samaan aikaan, kuten kävelyyn ja purkanjauhantaan tai lukemiseen ja n...

Joitakin vuosia sitten ostin Tukholmasta vanhan, puisen purjeveneen. Seilasin sen vapun aikaan veljeni kanssa tänne Suomen puolelle. Siinä seilatessamme tulimme pohtineeksi, että millä tavoin ihminen kuulee. Veljeni sanoi jotakin sen suuntaista, että ensin tulee tunne ja vasta sitten tajuaa hiljaisena kuuluvan äänen. Veljeni maininnan perusteella olen kehitellyt uutta tapaa kuunnella. Konsti ei ole ollenkaan monimutkainen. Se perustuu siihen, että tietoisesti kuuntelee eri taajuusalueita. En ole rassannut mieltäni hertziluvuilla, vaan jaan kuuntelemani taajuudet eri kaistoihin kokemuksen perusteella. Matalin kuuntelemani taajuus on selvästi lauluäänialaani matalampi, ja sillä voi kuulla esimerkiksi etäisten laivojen dieselmoottorien jylyn. Seuraava vastaa suunnilleen puheeääneni korkeutta tai ambitusta, jolla voin mukavasti laulaa tuttuja melodioita. Sillä kuulee vaikka pienempiä moottoreita. Seuraava kaista on suunnilleen naisten lauluäänestä lintujenlauluun. Kuten arvata saattaa...