Roskat roskiin!

Alkaisi olla aika uudistaa tätä blogia.

Tapasin taannoin erään kustannustoimittajan, joka lupasi katsella tekstejäni ja kommentoida niitä. Yritin ohjata hänet parhaina pitämieni tekstieni pariin. Aika ajoin netissä seikkaillessani olen maininnut blogistani, ja sana- ja ajatusleikeistä innostuneet ihmiset ovat tavanneet juuttua lueskelemaan näitä esseenteelmiä. Uskon, että näillä jutuilla on oma edes jokin arvo, vaikkei tästä ole mitään tuhansien ja taas tuhansien lukijoiden suosikkia tullutkaan.

Yksikään näistä kirjoituksista ei viimeistelty. Monet ovat vain keskinkertaista kiukuttelua. Uusien ajatusten syntyminen vaatii kovaa lukemista, ja useimmat uusina pitämäni ajatukset osoittautuvat pian moneen kertaan kirjoitetuiksi ja käsitellyiksi. Esseiden tuottaminen on taiteilua ainakin siinä mielessä, että innostus vaihtelee ja ideat käyvät toisinaan vähiin. Ja nyt ne tosiaan ovat vähissä. Olen kuitenkin aloittanut väitöskirjan tekemisen, mikä edellyttää ahkeraa lukemista. Uskoisin, että se työ herättää myös blogikelpoisia ajatusleikkejä.

Näin sanoin en hautaa tätä blogia. En ole edes varma siitä, poistanko huonoimpiakaan tekstejäni. Ehkä ne saavat jäädä muistuttamaan itseäni masennuksen ja katkeruuden hetkistä. En nimittäin halua unohtaa niitä, vaan muistaa, että sen tilan välttämiseksi kannattaa nähdä vaivaa. Noilla katkerilla ja lapsellisillakin teksteillä voi nähdä jonkin arvon vielä joskus. Kaikenlaista roinaa ei kannata säilyttää muistona, mutta tällaisten tekstinjämien säilyttely ei vaadi paljonkaan.

Lähiaikoina on kuitenkin ohjelmassa väitöskirjahankkeen hallinnollisia töitä, joten mitään alkuaikojen kaltaista kirjoittelun vilkkautta ei ole odotettavissa. Sen verran kuitenkin kerron, että taannoin aloittamani ja kesken heittämäni poliittisen aatteen muotoilu on saanut ryhtiä. Ajatuksen nimi on kohtuus tai kohtuullisuus. Tietääkseni jonkinlainen kohtuusliike on jo olemassa. Ennen kirjoittamista pitää siis katsoa, mitä tietoa tällaisesta liikkeestä on saatavilla.

Uusi vuosi alkaa muutaman minuutin päästä, ja toivon hartaasti sen olevan omalta osaltani mennyttä parempi. Samaa toivotan myös tämän tekstin mahdollisille lukijoille!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nautical Aesthetics III

Masennuksen hoito

Luovaa kielenkäyttöä