Tedinblogi

Ostin mäkkärin. Siis iMac-tietokoneen. Viikon päästä aukenee nettiyhteys, joten blogittelu saattaa jatkua. Ostettuani mäkkärin siinä hurskaassa uskossa, että se olisi parempi kuin microsoftin ohjelmia käyttävät koneet, muuan tuttavani kommentoi, että minulla on varmasti myös Nikon-kamera ja ranskalainen auto. Nikon löytyy. Se on ihan jees vehjes. Ranskalaista autoa en osta, paitsi ehkä Peugeotin. Rellut ja Sitikat... hmm... vähät kokemukseni noista merkeistä ovat huonoja. Mutta mäkkäriin olen toistaiseksi erittäin tyytyväinen, joten jonkinlainen valtavirrasta poikkeava eloni siis jatkuu vastedes myös bittimaailmassa. Ja muutoin tämä kirjoitus on vain elonmerkki. Ehkä joskus tässä tulee myös ajateltua ajatuksia, joiden ajattelen olevan kirjoittamisen arvoisia. Muutoin tämä blogittelu on ollut jumissa teknisten syiden lisäksi siitä syystä, että huomasin kirjoittavani liikaa paskaa, asioita, joita voi kukin lukea vaikka naistenlehdistä. Jatkakaa siis, hyvät ihmiset, PC-koneiden ostelua. M...

Tietokone hajosi muuton alla. Onko mitään parempaa syytä, miksen ole blogistellut yli kuukauteen? Nytkin olen kirjaston koneella, joten jutut jäävät vähiin jälleen. Pysyn mieliaiheessani eli seksissä. Viime vuosina on erinäisissä yhteyksissä verrattu seksiä ja talouselämää. Joillakin on pääomaa joilla hankkia mieleistään seksiä ja toisten on sitten tyydyttävä siihen mitä varakkailta - eli seksuaalisesti houkuttelevilta - jää. Kaiketi tuo seksin ja rahan markkinoiden vertaus on osuva. Mutta meille rumille, sairaille, köyhille ja tyhmille miehille on ilosanoma! Naiset eivät osta seksillä vain tasokasta varakkuutta ja komeita miehiä. Verrattain usein he ostavat sillä lohtua, myötätuntoa, sääliä tai vain naiseutta. Näin olen saanut chatissa ja niistä kummunneissa muun elämän sattumuksissani oppinut. Ja ilosanomaan on jatkoakin: noita perin yksinkertaisia asioita ostavat naiset eivät ole niitä, jotka ovat karsiutuneet ulkonäkö- tai muista syistä seksin kovilta markkinoilta. Monet ovat hyvä...

Piti kirjoittaa viimeinen osa musiikinteoriasta, mutta se nyt jäi, koska päähäni tuli muu ajatus. Aikaisemmin kirjoitin, kuinka suomalaisen kirjallisuuden päätalo on Linna ja linna Päätalo. Siinä ohessa tulin pohtineeksi, koska meidän ajastamme joku kirjoittaa realistisia, laajoja romaaneita. Olisiko minun hommani vaikka? En tosin tiedä, miten pystyisin kirjoittamaan vaikka 500 sivua yhtä ja samaa tekstiä, kun viidenkin sivun kanssa meinaa pää haljeta. Mistä minä muistaisin, kuka kenenkin kanssa meni klubilta sänkyyn ja kenen kanssa - edes omassa tekstissäni? En muistaisi, vaikka tarkoitukseni olisikin liittää tuo jokaisen romanttisen opuksen tapaus laajempiin, koko kansaa koskeviin asiayhteyksiin. Eikä siis vaan hekumoida hekumallisella romantiikalla. Keitä siinä kirjassa olisi ja mitä heille tapahtuisi? Tai tottahan olisin itse siinä kirjassa. Jos ollaan täsmällisiä, joka ainoa hahmo olisi minusta kotoisin. Ja ehkä hiukan joistakin muista, joiden elämästä minulla on muistikuvia ja nä...

Edellisen hitonmoisen häsäköinnin kevennykseksi määrittelen musiikinteorian. Musiikinteoria on musiikkia kuvailevaa, järjestelmällistä kielenkäyttöä. Se ei ole matemaattisluontoista salatiedettä. Se ei edellytä yliluonnollisia kykyjä. Musiikinteorian tunnit eivät ole tylsiä. Musiikinteoria on yhtä välttämätön ilmiö kuin itse musiikki - ainakin niin kauan kuin oletetaan että musiikilla on kuulija. Jos ei opiskele sitä musiikinteoriaa, jota alan oppilaitoksissa opetetaan, alkaa hyvinkin pian kehittää omia ilmauksiaan säännöllisesti kuulemilleen ilmiöille. Jos kuuntelee poppia auton radiosta työmatkalla, ei varmastikaan tarvitse säveljärjestelmien yksityisohtien tuntemista. Jos sihteeri töissä kysyy, millainen on jonkun poppistaran uusi hitti, on pakko käyttää jotakin ilmauksia. Kahvipöytäkeskustelussa riittää melko epätäsmälliset luonnehdinnat ja vertaukset, että sihteeri saadaan uskomaan kyseisen popin olevan tylsää. Jos taas halua soittaa kitaraa omaksi ilokseen ja vaimonsa suruksi, on...

Tavallisinta musiikkia on siis pöydän tai muun sellaisen pinnan naputtelu sormilla. Musiikkia on myös se kun klapeilla hakataan kottikärryä tai hurtta kuuntelee haukkunsa kaikua suviehtoossa. Nyt alkaa hurja osuus. Pidelkää kiinni hatuistanne! Tiedossa on murtolukuja ja muuta korkeampaa matematiikkaa. Ja vähän astrologian ja -nomian välistä sekalaista hölynpölyäkin. Tälläkään kertaa en esitä näkemystä siitä, miten nenänkaivajasta koulutetaan sinfonioiden säveltäjä, mutta jotakin siihen suuntaan. Lapsi tajuaa yhtä ja toista musiikista jo syntyessään, ellei satu potemaan amusiaa , kyvyttömyyttä hahmottaa sävelten välisiä suhteita. En ole ihan vakuuttunut vikipedian näkemyksestä, että alle vuoden ikäinen lapsi erottaisi riitasoinnut eli dissonanssit konsonansseista.. sopusointu ei ole laajalti käytössä musiikkiterminä, mutta siitä con-sonansissa tietenkin on kyse. Koska minulla ei ole mitään perusteltua vastaväitettä, tyydyn näkemykseen, että nuo kaksi musiikillista ilmiötä erotetaan hyvi...

Noin vuonna 1994 venyin Koivuniemen pihalla. Oli oikein kaunis suviehtoo. Naapurin lehmät käyskentelivät niityllä, jokin itikka pyrki inisemään korvan seutuvilla ja lähiseudun mökkiläiset käryttivät lihojaan grilleissä. Silloinen Mosse-piski haukkui siinä pihapöheikön syrjällä. Sehän ei ollut pieni otus. Pienehkön piirongin kokonaisena se sai louskutuksensa kantamaan kumeana pitkin laajaa peltoaukiota. Välillä se kuunteli haukkunsa kaikua. Pohdiskelin, että luuleeko se haukkuvansa jonkun toisen koiran kanssa vai oivalsiko se, että oma haukkuhan sieltä metsänrajasta kantaa takaisin. Jotenkin jäin siihen käsitykseen, että Mosse kyllä ymmärsi nimenomaan leikkivänsä oman äänensä kaiulla. Jos se olisi luullut haukkuvansa toisen koiran kanssa, se ei olisi ollut yhtä rauhallinen. Niin yksinkertaista on musiikki. Äänellä leikkimistä. Äänten tuottamista omaksi tai yhteiseksi huviks tai joissain tapauksissa myös hyödyksi tai tunnetilojen hallitsemiseksi. Onhan se hienoa että on sinfonioita, säv...

Viime vuosina on käyttöön tullut uusi musiikinteoreettinen termi kertsi . Kertsi on se, mitä ennen sanottiin kertosäkeeksi. Se on siis sävelteoksen, usein nimenomaan laulun, osa, joka esitetään suunnilleen samanlaisena säkeistöjen ja mahdollisten välisoittojen tai soolojen välissä. Termi on kuintekin tätä monikäyttöisempi. Esittelen seuraavaksi kertsin käyttöä erilaisissa teoksissa. En kuitenkaan mene niin pitkälle musiikinhistoriaan, kuin osaisin. Aloitamme 1500-luvusta. Mardigaali : kertsi on moniääninen. Kukin laulaja siis laulaa samanaikaisesti omaa melodiaansa, joista kutoutuu jatkuvasti vaihteleva sointukulku. Erityistuntomerkki, joka ei ole aivan välttämätön edellytys sille että sävellys on madrigaali, on kertsin yksinkertainen sanoitus: Fa-la-la-lala... Passio : kertsi kuulostaa kovasti luterilaiselta virreltä. Teoksessa yleensä useita erilaisia kertsejä. Välissä on pitkäpiimäistä, yhden tai kahden sävelen jollotusta ja cembalon helskäyksiä. Rondo : kertsien välissä toinen tois...