Musiikinteorian välipala

Edellisen hitonmoisen häsäköinnin kevennykseksi määrittelen musiikinteorian.

Musiikinteoria on musiikkia kuvailevaa, järjestelmällistä kielenkäyttöä. Se ei ole matemaattisluontoista salatiedettä. Se ei edellytä yliluonnollisia kykyjä. Musiikinteorian tunnit eivät ole tylsiä. Musiikinteoria on yhtä välttämätön ilmiö kuin itse musiikki - ainakin niin kauan kuin oletetaan että musiikilla on kuulija. Jos ei opiskele sitä musiikinteoriaa, jota alan oppilaitoksissa opetetaan, alkaa hyvinkin pian kehittää omia ilmauksiaan säännöllisesti kuulemilleen ilmiöille.

Jos kuuntelee poppia auton radiosta työmatkalla, ei varmastikaan tarvitse säveljärjestelmien yksityisohtien tuntemista. Jos sihteeri töissä kysyy, millainen on jonkun poppistaran uusi hitti, on pakko käyttää jotakin ilmauksia. Kahvipöytäkeskustelussa riittää melko epätäsmälliset luonnehdinnat ja vertaukset, että sihteeri saadaan uskomaan kyseisen popin olevan tylsää. Jos taas halua soittaa kitaraa omaksi ilokseen ja vaimonsa suruksi, on jo tunnettava koko joukko alan termejä. Muutoin ei pysty keskustelemaan aiheesta kaverien kanssa. Harrastajakin tarvitsee jonkinlaisen joukon sanoja, joitten merkitys on suhteellisen tarkasti määritelty.

Lukekaa, ihmiset, musiikinteoriaa, jos musiikki kiinnostaa edes hiukan enemmän kuin se, että lukee suosikkistarojensa parisuhdemurheita julkisesta sanasta.