Kohtuullisuuden politiikka

Sunnuntaina 30.5.2010 olen kirjoittanut hautaavani ajatuksen uuden poliittisen ideologian kehittelystä. Tiistaina 10.7.2018 kaivan sen uudelleen esiin.

Aatteen nimi on Kohtuullisuus. Luin sen Joensuussa vessan seinästä. Vessan omistavat työkaverini yliopistolta, Noora, ja hänen miehensä Jussi. Pidän heitä maltillisina tolkun ihmisinä. Valitettavasti en ehtinyt keskustelemaan heidän kanssaan kohtuuden ajatuksesta, mutta epäilemättä niin älykkäillä ihmisillä on mietteitä seinäkirjoitustensa takana.

Tässä tekstissä ei mitenkään voi käsitellä kokonaista aatetta. Kukaan ei jaksaisi lukea niin pitkää blogitekstiä. Mutta jostakin on aloitettava. Kohtuuden aatteen lähtökohta on se, että ahneus aiheuttaa lopulta pahaa tuhoa useimmille. Ahneuteen perustuvat perinteiset poliittiset aatteet ovat epäonnistuneet. Naiivi eettinen egoismi ei toimi. Sen mukaan hyvän määrä maksimoituu, jos kaikki tavoittelevat maksimaalista henkilökohtaista hyvää. Hillitsemätön kilpailu näyttää johtavan eriarvoistumiseen. 

Kohtuuton eriarvoistuminen johtaa siihen, että valtiossa on ihmisiä, jotka tuntevat, ettei heillä enää ole mitään menetettävää. Sellaiset ihmiset ovat alttiita liittymään ääriliikkeisiin, ja ääriliikkeet taas eivät ole tavanneet tuoda tasapainoa mihinkään.

Toisaalta, myös perinteinen sosialismi aiheutti eriarvoisuutta. Nomenklatuura, valtiota johtava eliitti, nautti kohtuuttomia etuja ja harjoitti julmaa väkivaltaa oman asemansa pönkittämiseen. Väkivallan ja sorron ykkösaseena oli poliittinen aate, johon jotkut uskoivat sinisilmäisesti.

Kohtuullisuuden periaatteisiin kuuluu myös muutosten maltillisuus. Liian suuret muutokset kerralla niin mutkikkaassa rakennelmassa kuin länsimainen valtio johtavat hallitsemattomuuteen. Niissäkin asioissa, joissa muutoksen tarve on ilmeinen, pitää edetä varovasti - sortumatta kuitenkaan jahkailuun.

Kohtuullisuus ja parlamentarismi

Kohtuullisuuden aatteeseen kuuluu sen asian tunnustaminen, että kukaan ei yksin tiedä, mikä on parasta valtiolle. Valtion kulloinenkin tila on valtiossa vallitsevien erilaisten poliittisten aatteiden ja tavoitteiden voimasuhteiden tulos. Kohtuullisuutta tavoitteleva ihminen ei voi ajatella olevansa yksin oikeassa kaikessa, eikä hän niin muodoin voi tavoitella omien ajatustensa diktatuuria. Sen sijaan kohtuullisuuden aatteen tavoitteena on ohjata vallitsevaa tilannetta ihanteidensa mukaiseen suuntaan.

Kohtuullisuus ja ympäristö

Kohtuuton kulutus tuhoaa maailman, jossa elämme. Kohtuullisuuden aatteeseen ei kuulu kohtuuttoman korkealla palkalla hankitut ylisuuret asunnot ja talot, jotka kuluttavat luonnon resursseja. On ymmärrettävä, että emme voi syyttää ympäristöhuolissamme Kiinan kivihiilenpolttoa tai Yhdysvaltain yksityisautoilua. Pitää tajuta, että koko meidän elämäntapamme on kohtuuton ja johtaa nykyisen tiedon valossa vääjäämättömään tuhoon. Kulutusta on hillittävä ja ihmisille on tarjottava muita virkistyksen lähteitä kuin jatkuva ostaminen ja matkailu. Ei pidä myöskään väittää, että kerska- ja huvikulutuksen vähentäminen johtaa työn vähenemiseen ainakaan pysyvästi. Oikeasti tehtävää hyvää työtä maailmassa riittää. Pitkin maailmaa on ihmisiä, jotka kaipaavat apua ja tukea ja jotka hyötyisivät siitä materiaalisestakin hyvästä, joka vapautuu kun turhaa kulutusta länsimaissa hillittäisiin.

Kohtuullisuuteen kuuluu myös teknokratian kyseenalaistaminen. Yhtäältä teknologia on välttämätöntä, mutta toisaalta pitää huomata, että ihminen on monesti tullut riippuvaiseksi jostakin teknisestä järjestelmästä jo ennen kuin sen haitat paljastuvat. Tällaisia ovat esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden suurimittainen käyttö tai tietotekniikan käyttö siellä missä ihmisten pitäisi kohdata kasvokkain. Teknologian ja teknokraattien tärkein tulevaisuuden tavoite onkin korjata aiheuttamansa tuhot.

Kohtuullisuus ja työ

Tällä hetkellä Suomessa työvoimasta liian pieni osa on tuottavassa työssä. On kohtuutonta, että niin monet ahkerat ja älykkäät ihmiset joutuvat olemaan töittä tai osallistumaan pakolla johonkin turhaan aktivointitoimenpiteeseen. Ihmisen kuuluu saada elantonsa ensisijaisesti työstään. Työn ja ansion suoma tyydytys ovat kohtuullisuuden päänäkökulma työpolitiikkaan.

Tällä hetkellä niillä, joilla on töitä, on töitä kohtuuttomasti. He uupuvat työn määrästä ja myös jatkuvasta epävarmuudesta. On kohtuutonta joutua elämään jatkuvan irtisanomisuhan alla. Jatkuva uhka kiristää henkilösuhteita työpaikoilla, mikä voi rasittaa ihmistä enemmän kuin itse työ.

Sitten on työelämästä syrjäytettyjä. Heidän elämänsä jää sisällöltään vajaaksi, koska heillä ei ole mahdollisuutta omalla työllään saavuttaa edes kohtuullisia tavoitteita, eikä heillä ole luottamusta tulevaan. Ihminen, joka ei luota tulevaisuuteen, ei aseta tähtäintään korkealle. Jos elää kädestä suuhun, ei hanki omaa asuntoa, ei virkistäydy eikä muutoinkaan saa eikä saavuta edes kohtuullisia tavoitteitaan elämässään. 

Kohtuullisuuteen kuuluu, että ahkeruudesta palkitaan. Jos ansionsa saa ilman mitään ponnistelua, vaipuu kannusteettomuuteen. Kuitenkaan kohtuullisuuteen ei kuulu valtavat palkkaerot. Avainsana on "ansaita".  On vilpittömästi mietittävä, miksi siivooja ansaitsee vain puolet opettajan palkasta. On myös kysyttävä, että jos korkeasti palkatun, vaikka lentäjän, palkkaa lasketaan, niin lentääkö hän lentokoneensa tahallaan vuoren seinään. Johtaako tiettyjen palkkojen laskeminen työn huononemiseen?

Radikaalein kohtuullisuuden vaatimuksista on työn uusjako. Palkkoja pitää laskea ja säästyvillä varoilla on palkattava työttömät. On myös huolehdittava, että palkkoja laskemalla säästyvät varat eivät päädy ahneiden taskuun vaan ne todella käytetään uusien ihmisten työllistämiseen. Ymmärrettävästi tällainen palkkojen kohtuullistaminen kirpaisee monia kovasti. Monet ovat budjetoineet elämänsä kovin tiukalle. Palkkojen kohtuullistamisen pitäisi myös laskea kotimaisten tuotteiden hintoja. Ostovoima niiden suhteen tuskin paranisi, mutta hintojen lasku hieman kompensoisi kohtuullistamisesta aiheutunutta elintason laskua.

Tässä kohtaa voisi avuksi pyytää myös pankkeja: lainojen, erityisesti asunto-, opinto- ja yrityslainojen maksuohjelmaa on kevennettävä, ettei kukaan joutuisi vaikeuksiin kohtuullistamisen vuoksi. Pankeilla lienee sellaiseen varaa, vaikka niiden johtajat varmasti vetoavat hienoihin kauppatieteellisiin selityksiin, miksi suunnitelma ei niille passaa. Pitää myös muistaa, että työttömyyden helpottaessa verotuspaineiden pitäisi keventyä jonkin verran. Lisäksi palkkojen kohtuullistamisen vaikutus jäänee tilapäiseksi - ja ihmiskunta on kyllä ennenkin selvinnyt elintason laskuista.

Edelleen nykyisessä työvoimapolitiikassa on ongelmana se, että ihmisiä potkitaan ansiotöistään ja vaaditaan sitten tekemään joko entistä työtään tai jotakin muuta nimellistä korvausta vastaan. Tällainen käytäntö on omiaan heikentämään tehottomien työllistämistoimien uhreiksi joutuneiden itsetuntoa ja uskoa tulevaisuuteen.

Kohtuullisuus ja koulutus

Suomessa on korkeatasoinen koulutus, joka on myös pitkäkestoinen. Osittain pitkäkestoisuuden tarkoituksena on pitää nuoret ja nuoret aikuiset pois työttömyyskortistoista, koska opintotuki on halvempi maksaa, kuin työttömyyskorvaus. Samoin vanhat ihmiset kannattaa pitää töissä, koska eläkkeet ovat kalliimpia maksaa kuin opintotuki. Riippumatta siitä, onko tämä järjestelmä tietoisesti toteutettu vai pitkän poliittisen kehityksen tulos, on nähtävä asia myös yksilön kannalta. Tavalliseen suorittavaan työhön pitäisi valmistua viimeistään parikymppisenä. On mielipuolista pitää ihmisiä koulutusputkessa liki kolmekymppisiksi, kun he voisivat olla tuottavassa työelämässä. Lisäksi liian pitkä koulutus siirtää lasten hankintaa ja muiden elämän suurten tavoitteiden toteuttamista liian myöhäiseksi.