Tiedeharha
Ihmiset uskovat tieteeseen. Tai sitä vartenhan moinen instituutio on tehty, että saataisiin asioista mahdollisimman hyvä tieto. Pragmaattisesti ajatellen homma toimii: hyvät tieteelliset teoriat ovat osoittautuneet hyvin käytännöllisiksi. Sairauksia parannetaan ja teknisiä vempaimia keksitään. Olen kyllä ennenkin kiinnittänyt huomiota siihen, että ihmiset tuppaavat ottamaan käyttöönsä liiallisissa määrin innovaatioiksi kutsumansa jutut ennen kuin niiden vaikutuksia kunnolla tunnetaan. Tästä nyt sitten on koitunut vaikkapa ilmastonmuutos ja antibiootteja kestävät bakteerikannat.
Ihmisiä, jotka eivät halua tai pysty suhtautumaan kriittisesti tieteen saavutuksiin, kutsun tiedeuskovaisiksi. Ymmärrän heitä johonkin rajaan asti: tiedettähän on erittäin vaikea kyseenalaistaa. Tutkimusten tulokset on saavutettu monien teräväpäisten ihmisten ahkeran työn tuloksena, joten yksittäiset tieteelliset väitteet ovat yksilön kannalta tavattoman vankasti perusteltuja. En esimerkiksi viitsisi lähteä kyseenalaistamaan painovoimateoriaa, vaikka tiedänkin, ettei painovoiman olemassaoloa ole selitetty tykkänään aukottomasti. Painovoiman vallitseminen on kuitenkin sellainen faktaluontoinen näkemys, joka on pahuksen helppo koestaa.
Tiedeuskovaisuus kuitenkin on minusta psykososiaalinen ilmiö, joka ei poikkea mitenkään mistään muusta uskonnosta. Eräässä chat-keskustelussa tulin kysyneeksi tällaiselta tiedeuskovaiseksi liemaamaltani ihmiseltä, että milloinkohan hän kävi viimeksi yliopistolla seuraamassa luentoa. Saamani vastaus oli suunsoittoa. Kaiketi hän ei sitten ollut käynyt yliopistolla. Hän vain halusi omaksua tarjolla olevista maailmankuvista menestyvimmän TAI sen, josta uskoi itselleen olevan eniten hyötyä. Kärjistän ajatukseni sanomalla, että eivät nämä tiedeuskovaiset tajua tieteellisen tiedon syntymisestä mitään. Jollakin muulla ajalla he olisivat olleet kiihkeitä kristittyjä, koska ei heidän kapasiteettinsa riitä vallitsevien maailmankatsomusten kyseenalaistamiseen JA tiukasta, kenties tunnepohjaisesta sitoutumisesta vallitsevaan ideologiaan olisi heille hyötyä.
Tiedeuskovaisista jotkut ovat nopeaälyisiä. Eivät he siis tyhmiä ole. Minua vain sattui ärsyttämään, kun tulin maininneeksi erään läheiseni tavattomasta pelionnesta. Jostain syystä näen hänen vain voittavan erilaisissa rahapeleissä. Loton päävoittoa hän ei vielä ole saanut. Ennen kuin ehdin pohtia ilmiötä pitkällekään, kimppuuni hyökättiin ja jopa persoonaani arvosteltiin vahvistusharha-käsitteellä. Unohdan kuulemma ne kerrat, joina hän ei voita. Voi voi. En voi havainnolleni mitään: useimpina kertoina tuo läheiseni voittaa. En toki seuraa hänen kaikkea pelaamistaan, mutta kummastuttavaa hänen onnensa on. Tiedeuskoivaisuuteen kuuluu sama ongelma kuin mihin tahansa uskovaisuuteen: asiat tutkitaan, määritellään ja tuomitaan jo ennen kuin sitä havainnoitu ja arvioitu loppuun. Minä jään kuitenkin aseettomaksi tuommoisten vahvistusharhatieteilijöitten parissa. Ei heidän uskoaan omaan oikeassaoloonsa mikään horjuta. Omaan maailmankuvaan sopimattomat asiat selitetään pois, mikä tietenkin jo on ajattelun kehityksen este.
En tiedä, mitä suurten ja viisaiden tutkijoiden päässä liikkuu. Viime vuosina olen luopunut nerokulttiin yhtymisestä, vaikka hanakasti myönnänkin joidenkin poikkeusyksilöiden huomattavan kognitiivisen kapasiteetin. Suurin osa tieteellisestä työstä on jokseenkin tavallisten ihmisten hiljaista, pitkäjänteistä ja -veteistä puurtamista. Voi siis olla, että A. Einstein oli huomattavan älykäs, mutta käsittääkseni hän oli myös huomattavan työteliäs alallaan. Olisko hänkään tullut keksineeksi yhtään mitään, jos olisi tyytynyt vallitseviin ideologioihin ja tuominnut kaikki uudet ajatuksensa joidenkin ennakkoajatusten perusteella?
Koska tieteeseen kuuluu usko mutkikkaisiin ajatusmalleihin, tiedeuskovaiset näyttävät olevan ilahtuneita ymmärtäessään jonkin tällaisen seikan. Minäkin nautin oivaltamisen ilosta. Ja toisaalta olen vähän kateellinen niille, jotka niitä asioita ymmärtävät. Ja sen nyt ainakin ymmärrän, että joidenkin teorioiden tajuaminen vaatii pitkällistä paneutumista asiaan ja ehkä suorastaan tietynlaista aivojen rakennetta - perinnöllisiä valmiuksia vaikkapa pitkälle vietyyn matemaattiseen ajatteluun. Jotenkin kuitenkin pitäisi saada monille jakeluun, että tiedettä popularisoivat lehdet eivät kerro totuutta tieteestä, vaan vain alansa myyvimmät uutiset. Ja jotenkin pitäisi myös saada jakeluun, että melkoinen osa tieteestä on erehdystä: teorioita, jotka piankin kumotaan. Ehkä kaikkein eniten kuitenkin haluaisin sanoa, että lyhytjänteinen nokkeluus ei ole älykkyyttä tai viisautta, saati sitten tiedettä.
Kommentit
Minun mielestäni tarvitaan sekä "maskuliinista" että "feminiinistä" lähestymistapaa asioihin. En vain ollut ennen tuohon väitteeseen törmäämistä ajatellut, että tiede ja uskonnot voisivat olla samankaltaisia tuon feminiinisyyden häivyttämisen suhteen. Toisaalta ymmärrän, ettei ainakaan tiede voi kyllä koskaan huomioidakaan subjektiivisuutta kovin paljon.
Hermeneuttinen ajattelu, jota minäkin olen paljon opiskellut ja lukenut, ottaa kai paremmin huomioon subjektiivisuutta ja tunne-elämää. Kaikki maailman kiintoisat asiat eivät taida olla selitettävissä positivistisin faktoin. Monien asioiden ymmärtämiseksi ja varsinkin asioihin vaikuttamiseksi on ihan hyvä pohtia asioita myös tunteellisilta, moraalisilta ja esteettisiltä kannoilta. Tosin tällöin kai alkaa tiedon, tietämisen ja politiikan raja käydä hämäräksi.
Ehkä laadin sellaisen synteesin, että ilman jonkinlaista tunnetta, intuitiota ja henkilökohtaista kokemusta tieteestä tulee kaavamaista ajattelua, joka ei huomioi uusien mahdollisuuksien olemassaoloa. Sisäisesti täysin looginen tietojärjestelmä tuottaa kyllä johdonmukaisia väitteitä, mutta ei mitään, mitä ei periaatteessa voitaisi ennustaa. Tässä kai lähestytään kaiken tietämisen ongelmaa, josta olen aikaisemmin kirjoitellut.
Uskonnot, joista nyt en tunne juuri muita kuin evankelis-luterilaisen kristillisyyden, ovat varmasti esittämäsi määritelmäln mukaan maskuliinisia. Uskonnossa kai on kyse perustavaa laatua olevista vastauksista perimmäisiin kysymyksiin. Jos uskoo, että taivaassa on kristillisen opin mukainen Jumala, se melko helpolla sulkee pois jonkin muun perimmäisen jumaluuden olemassaolon. Vaikka toisaalta, enhän minä voi väittää, etteikö joku uskoisi jossakin ylemmässä todellisuudessa olevan sekä Jumalan että Allahin. Onhan näillä jumaluuksilla yhteistä kulttuuritaustaakin, jos se tähän seikkaan jotenkin vaikuttaa. Kuitenkin ajatukseni on, että ihminen joka haluaa vastauksia perimmäisiin maailmankatsomuksellisiin kysymyksiin, haluaa niihin nimenomaan jollain tavalla absoluuttisen vastauksen, ei jossittelun varaa.
Tämä maskuliinisuus- ja feminiinisyysasia on minulle vähän vaikea, koska vietin yliopiostovuoteni piinkovien feministien seurassa. Tasa-arvoa vaativa feministi uhkasivat mm. leikata miehiltä munat. Sattuneesta syystä me opiskelijapojat emme saattaneet häntä sinä iltana campuksen laitamilla olevia puskaisia polkuja kämpilleen, vaikka yleensä kuljimme porukalla, ettei tyttöjen, anteeksi, nuorten naisten, tarvitse kärsiä niissä pöheiköissä kyttäävistä exhibitionisteista. Ymmärrän, että nuori ihminen on altis ylilyönneille ja joukossa tyhmyyskin tiivistyi. Valitetttavasti sitä tyhmyyttä näyttivät vielä ruokkivan aikuset lehtorit ja professorit, joiden jo olisi luullut osaavan katsella maailmaa vähän laajemmasta näkökulmasta.
Summa summarum: positivistisiin tieteisiin ei tarvita maskuliinisia tai feministisiä kantoja. Ne seikat eivät ole sukupuolesta riippuvia tulkinnallisuuksia. En myöskään pidä maskuliinisuus- ja feminiinisyys-sanojen käytöstä, ellei niillä nimenomaan tarkoiteta sukupuolia. Muu käyttö näyttää johtavan kovin helpolla sanojen lataamiseen moraalisin arvoin. Tulkinnallisiakin tieteitä tarvitaan, mutta niissä pitäisi huomioida, että tulkintojakin voi olla paremmin tai huonommin perusteltuja. Jos mikä tahansa tulkinta hienoin sanakääntein esitettynä kelpaa, kyse on jostakin viisastelusta, ei tieteestä. Omissa, vähissä tieteellisissä töissäni olen pelännyt käyttämäni diskurssianalyyttisen ja kulttuuritutkimuksellisen otteen lähenevän skolastiikkaa.
Tuo puheena ollut väite on peräisin eräästä uskonnollisesta tekstistä, jossa kritisoidaan sekä sokeaa tiedeuskoa että dogmeihin perustuvia uskontoja. Siinä yritetään käsittääkseni väittää, että sekä tieteestä että uskonnoista löytyvä pyrkimys objektiivisuuteen ja henkilökohtaisten "totuuksien" hylkäämiseen johtaa liialliseen erojen etsimiseen ja polarisaatioon. Sen sijaan tekstin "feminiiniseksi" nimeämä lähestymistapa toi esille intuition ja tunnekokemusten merkityksen erojen etsimisen ja polarisaation välttämisessä. Toisin sanoen "feminiinisiksi" kutsuttujen piirteiden tai toimintatapojen avulla olisi helpompaa löytää siltoja ihmisryhmien tai ideologioiden välillä, jotka tieteen tai dogmattisten uskontojen näkökulmista eivät koskaan voisi kommunikoida keskenään. Jos tätä yhtään pidemmälle miettii, niin mielestäni on itsestäänselvää, että "feminiinisempää" lähestymistapaa vaaditaan molemmilta osapuolilta. Muussa tapauksessa käy huonosti.
Täytyypä joskus tutustua vähän tarkemmin tuohon hermeneuttiseen ajatteluun. Diskurssianalyysi on minulle osittain tuttua opiskeluajoilta, joten ymmärrän hyvin huomautuksesi siitä, että nimenomaan tulkinnallisissa tieteissä täytyy kiinnittää huomiota tulkintojen perusteisiin. Mutta lisäänpä nyt vielä tähän perään, että arvostan suuresti myös positivistisia tieteitä. Itse asiassa pidän niistä niin paljon, että joskus kadun, etten opiskellut mitään sellaiseen liittyvää.
"Tämä maskuliinisuus- ja feminiinisyysasia on minulle vähän vaikea, koska vietin yliopiostovuoteni piinkovien feministien seurassa. Tasa-arvoa vaativa feministi uhkasivat mm. leikata miehiltä munat. Sattuneesta syystä me opiskelijapojat emme saattaneet häntä sinä iltana campuksen laitamilla olevia puskaisia polkuja kämpilleen, vaikka yleensä kuljimme porukalla, ettei tyttöjen, anteeksi, nuorten naisten, tarvitse kärsiä niissä pöheiköissä kyttäävistä exhibitionisteista. Ymmärrän, että nuori ihminen on altis ylilyönneille ja joukossa tyhmyyskin tiivistyi. Valitetttavasti sitä tyhmyyttä näyttivät vielä ruokkivan aikuset lehtorit ja professorit, joiden jo olisi luullut osaavan katsella maailmaa vähän laajemmasta näkökulmasta."
Tämä kuulostaa hurjalta. Jouduin hetken miettimään, puhutko totta, mutta en löytänyt mitään syytä, miksi haluaisit kommenttivastauksessasi väittää epätodellista tarinaa todelliseksi. Olen pahoillani tuosta vihamielisyydestä, jota olet joutunut kokemaan pelkästään sukupuolesi vuoksi. Tuollainen on erittäin epäasiallista. Toisaalta tuo seikka selittää, miksi olet monissa aikaisemmissa teksteissäsi vihjannut, ettet oikein pidä feministeistä.
Minulla ei ole feministeistä oikein muuta kokemusta kuin että huvin vuoksi joskus vähän aikaa istuskelin jonkun naistutkimuksen peruskurssin luennoilla. Siitä oli se hyöty, että pystyn hieman katsomaan asioita myös feministien näkökulmasta. Minusta he ovat tehneet ja tekevät arvokasta työtä, mutta en itsekään voinut olla huomaamatta sitä miehiin kohdistuvaa epäluuloisuutta tai jopa katkeruutta. Se pisti silmään, koska itse en tunne sellaista. Tuli vähän samanlainen tunne kuin aina yrittäessani katsoa Sinkkuelämää-sarjaa: minusta siinä suhtaudutaan miehiin erittäin ilkeästi, enkä sen vuoksi ole koskaan pystynyt tuota sarjaa katsomaan. Mutta samaahan osa miehistäkin tuntee naisia kohtaan, joten hieman vuoropuhelun tarvetta olisi molemmin puolin.
Sinkkuelämää-sarjaa en ole katsonut. Toki olen lyhyitä pätkiä nähnyt, mutta lähinnä olen pitänyt päätähtinä seikkailevia naisia hiukan hölmöinä. Ehkä en postuloitse tästä enempää, etten sorru tietämättömään ylitulkintaan tai varsinkaan kyökkipsykologiaan.
Feminismiä pidän poliittisena aatteena, jonka paikka yliopistossa olisi enintään kahvilassa. Sukupuolentutkimusta arvelen tarvittavan kovastikin. Sukupuoli sosiaalisena järjestelmänä ja biologisena seikkana on sangen kiintoisa. Minusta on vähintäänkin aiheellista nostaa esiin ongelmia, joita ihmiset kohtaavat, koska ovat jomman kumman sukupuolen edustajia. Toisaalta voisin joskus pohtia sitä, että sukupuolentutkimus näyttää minusta äärimmäisen individualistena opinkappaleelta, vaikka ihminen on huomattavan sosiaalinen olio, joka kaikesta itsenäisyyden ihannoinnista huolimatta elää kiinteissä vuorovaikutus- ja riippuvuussuhteissa. Tähän ehkä liittyy se, että monet akateemiset ihmiset ovat menneet 7-vuotiaina peruskouluun, sieltä 16-vuotiaana lukioon ja sieltä parikymppisenä yliopistoon. Kosketus koulujen ulkopuoliseen maailmaan on kenties jäänyt ohueksi ja maailmankuva kapeaksi. Jopa taas jaarittelen... olisi myös kiintoisaa tietää, mitkä henkilökohtaiset kokemukset ja ominaisuudet saavat ihmisen feministiksi - tai fasistiksi tai rasistiksi tai kiihkouskovaiseksi tai...
Valitettavasti muuten en saanut tuota robotinvastustustoimintoa pois päältä.