Laatu-Aatu Hys-hys-maassa

Edessäni kuuluu olevan hiljaisuuden myyntiä. Mainittakoon tässä vaiheessa, että en ole ikinä yrittänyt kaupitella mitään bensiiniä tai tupakkaa vaikeammin myytävää. Taannoin leikin erään ikuisuuksien takaisin nettituttavani kanssa ajatuksella äänten myymisestä. Intuitioni mukaan äänten myyminen olisi helpompaa, koska ääni on substanssi. Siis: ääni on jotakin kun taas sen puute, hiljaisuus, ei ole mitään. Ääni on värähtelyä, jonka olemassaolo riippuu materian olemassaolosta. Pienen pienet hiukkaset, vaikka (.):t värähtelevät toisiaan vasten muodostaen aaltokuvion, joka saavuttaa kuuloelimemme. Korvamme ja hermostomme tuottavat ilmiön, jonka ymmärrämme äänenä. Ja kun (.) eivät väräjä, ei ääni kuulu, ja on hiljaista.

"Kukaan ei enää tarviste mitään" lukee esinaiseni kirjahyllyn reunassa. Itse olen kirjoitellut blogiini, että kaikkea on liikaa. Materian vähyydestä ei ehkä ole tullut arvoa, mutta eräistä substansseista eroon pääsemisestä ollaan näemmä valmiita maksamaan.

"Bästa tystnaden i stan" lukee puolestaan Turun kaupunginkirjaston kahvilan oven pielessä niin, että teksti oli luettavissa kirjaston suuntaan kuljettaessa. Hiljaisuutta on siis sekä hyvää että parempaa ja jopa kaupunin parasta laatua. Kirjaston hiljaisuudella, silloin kun sitä ilmenee, onkin eräs huomattava laadullinen etu: se on käyttäjälle ilmaista. Nykyään on tosin kovin epämuodikasta sanoa, että jokin on ilmaista. Aina joku muistaa muistuttaa, että joistakin varoista maksuttomatkin palvelut maksetaan. Toinen kovin muodikas seikka tässä mainitussa hiljaisuusmainoksessa on tuo parhauden tuominen esiin. Laatu on nykyään työelämän muotisanoja. Ehkä kotimaista laatua pidettiin ennen itsestään selvänä, mutta nykyään sen olemassaolo on totuttu kyseenalaistamaan.

Lienee siis paikallaan luoda hiljaisuuden laatustandardi. Tässä kirjastossa voi nauttia standardin PIENI 9001 mukaisesta, hyväksytystä ja sertifioidusta laatuhiljaisuudesta. Se on jo erittäin hyvää hiljaisuutta, josta kauppiaan passaa pyytää isoja summia. Kaupallinen hiljaisuus saavuttaa kuitenkin usein vielä huomattavasti korkeampiakin laatuluokkia. Harvinaisia eivät ole luokan PIENI 69007 -luokankaan ylelliset atmosfäärit.

Immateriaalisten tuotteiden kauppa ei tietenkään ole mitään uutta, vaikka edellä laskinkin leikkiä olemattoman asian myymisestä. Hiljaisuus todella on käynyt harvinaiseksi. Ja koska hiljaisuus ei ole äänten puutetta, sillä on olemassa myös laadullisia ominaisuuksia. Tästä voinee päätellä, että laatu on ominaisuus, joka voi olla vain olemassaolevalla. Jos ei ole, ei ole laatua.

Hiljaisuus on siis äänten vähyyttä ja merkityksellisyyttä. Vähyys korostaa harvojen kuultavien äänien merkitystä. Hiljainen mieli taas ei ole lyhytjänteisten ärsykkeiden temmellyskenttä vaan mieli, joka on keskittynyt ja jonka sisältö on laadultaan hyvää. Kirjasto on loistava hiljaisuuden paikka. Siellä on tarjolla ärsykkeitä enemmän kuin kukaan pystyy eläissään käsittelemään. Mitään ei kuitenkaan tyrkytetä. Ei edes hiljaisuutta itseään.

Miten voin myydä hiljaisuutta, jos sitä saa ilmaiseksi kirjastosta? Voisinko kenties käyttää kirjastoa esimerkkinä korkealaatuisesta hiljaisuudesta. Korkealaatuiseen hiljaisuuteen ei siis kuulu merkityksellisten ärsykkeiden kieltäminen, vaan niiden tarjollaolon salliminen.

Onko laatu sama asia kuin merkitys? Jos näin on, mitä siitä sitten? Mitä näin abstraktilla asialla tehdään, kun hiljaisuutta kaupitellaan? Onko laadukasta hiljaisuutta edes mahdollista myydä? Kun elämämme häly ja ylenpalttiset ärsykkeet aiheutuvat tehokkuudesta ja kiireestä tuottaa ja etenkin saada yhä enemmän, miten ihmeessä laadukasta hiljaisuutta ylipäätään voi kaupitella? Eikö tässä ole jotakin ristiriitaista? Kysehän näyttää olevan siitä, että jopa hiljaisuudesta yritetään tehdä osa sitä samaa hälyä, jota hiljaisuudeen paetaan. Toisaalta asia on niinkin, että hiljaisuutta ja merkityksellisyyttä voi kai käyttää hyödykseen sortumatta massahysteriaan. Eikä kaiketi ole turhaa sekään, että se, joka tekee työtä ja tarjoaa mahdollisuutta merkitykselliseen hiljaisuuteen, saa sentään toimestaan elannon.

Jos hiljaisuudesta tulee todellinen myyntivaltti, muoti-ilmiö, se kutsuu luokseen ihmispaljouden. Osaako ihmispaljous ylläpitää merkityksellisiä ja laadukkaita ääniä, vai tuleeko heidän mukanaan keskikaljateltat, lakukauppiaat ja ruletit? Ja entä ne kaikki ihmiset, joiden pitää päästä tehokkaasti hiljaisuuden ääreen, rentoutua merkityksellisen tehokkaasti ja poistua jälleen tehokkuuden ääreen voidakseen pian ostaa seuraavan elämyksen.

Minä en todella tiedä ratkaisua tähän ongelmaan. Tuntemani professori tapaa toisinaan sanoa, että kakkua ei voi samaan aikaan syödä ja säästää. Olen joskus vastannut, että ainahan voi ottaa vain puolet jäljellä olevasta. Tässä asiassa sekään ei päde. Hiljaisuuden kahdeksasosa ei liene laadukasta. Tässä asiassa määrä todella on laatuseikka. Hiljaisuus pitää saada kokonaan tai ainakin siitä pitää saada vähintään 5/6. Pelkkien mielikuvien myyminen ei onnistu. Hiljaisuuden nimellä ei voi myydä lisää melua. Hälyn väsyttämät asiakkaat eivät palaa. Yksien vauraus ja rauha riippuu siitä, että toiset pitävät kovaa hälinää.

Minä en keksi hiljaisuuden myyntiin mitään muuta keinoa kuin vähään tyytymisen tai suoranaisen tehottomuuden. Tervetuloa! Voit maksaa tähän. Emme tarjoa juuri mitään, mutta päivällistä voit hakea kello 18. Huusin takaa lähtee polku mäelle. Viimeinen lähtijä sammuttaa valon. Muista pistää lakki päähän. Vältä äänekästä keskustelua kello 20 jälkeen.

Olet täällä. Täällä on mitä on. Jos keksit jotakin, älä kailota sitä, koska kaikki eivät halua sitä kuulla. Koe omat elämyksesi!