Uskonnot

Maailmassa näyttää oleva kahden lajin uskontoja. Perinteisemmät kuuluvat näin: en tiedä, mutta uskon. Se toinen malli on täysin loogisesti tämä: en usko, mutta tiedän.

Ensimmäinen lähtee inhimillisestä riittämättömyyden kokemuksesta. Kautta aikain ihminen on saanut tuta olevansa pieni ja häviävä, mutta kuitenkin sellaisella ymmärryksellä varustettu, että tajuaa ettei ymmärrä kaikesta kuin ihan vähän. Jälkimmäinen lähtee ihmisen suurista onnistumisista. Viime vuosisatoina, ehkä noin kymmenen sukupolven aikana, olemme hylänneet uskomisen ja ruvenneet tietämään. Tämä on ollut perin tehokasta. Sitten valistusajan olemme saaneet käyttöömme erilaisia keinoja toimittaa paikasta toiseen ajatuksia ja materiaa yhä vain nopeammin.

Tämä meidän loogisesti hieno maailmannäkemyksemme, joka perustuu tieteeseen, on kummallinen. Yhtäältä se uskoo, toisaalta se ei usko. Arkielämässä on täysin järkevää ja käytännöllistä ajatella, että sen voi uskoa, minkä näkee ja kokee. Aina on kuitenkin niitä jotka haluavat leikkiä arjesta etäisillä asioilla. Motiivina on usein vain se, että oivaltaminen tuo iloa. Toisethan saavat iloa vain seksistä, viinasta ja mahdollisesta väkivaltaviihteestä, johon voimme laskea myös urheilun. Mitään hyötyä noista seikoista ei ole, mutta näiden yksinkertaisten ihmisten mielestä oivaltamisen ilosta pitäisi olla juuri heille jotakin hyötyä.

Kun atomimalli keksittiin, siitä tuskin oli edes paskan verran iloa kenellekään. Paskaahan sentään tarvitaan, että saadaan ohraa keskikaljaa varten. Atomimallin oivaltaminen ja sen yksityiskohtien tutkiminen on kuitenkin ollut sähkövirran ymmärtämisen edellytys. Atomia tuskin sen ajan mikroskoopeilla edes näki, elektroneista puhumattakaan. Varhaisten sähkömiesten piti uskoa, vaikka he eivät tienneet. Heidän työkalunaan varmasti oli Descartes'in lanseeraama metodinen epäilys: epäillään, kunnes ollaan niin varmoja.

Insinööriaivot lienevät siis varustettu metodisella epäilyllä, uskovaisten aivot taas metodisella uskolla. Uskolla voi tässä tarkoittaa aivan sujuvasti myös uskoa tieteeseen. Niinhän monet tekevät, vaikka lukutaito ei riitä edes kengännauhojen solmimiseen, saati sitten että olisi edes käyty yliopistolla. Kaikki uskotaan, mitä tieteen apupapit eli tiedetoimittajat kertovat kiiltävälle paperille painetussa lehdessä. Nämä kaksi eri ihmisille luontaista tapaa lähestyä olemassaolevaa pitää siis lopulta kuitenkin saattaa yhteen, jotta muodostuisi toimivaa tietoa.

Tiedoton usko jätti ihmiset uskonnollisten vallankäyttäjien armoille. Tiedon puutteesta tehtiin pyhä asia.  Uskoton tieto taas on päinvastainen juttu. Se jättää ihmisen vaille mahdollisuutta laajentaa tietojaan radikaalisti. Sen on pakko tyytyä väittämään, että sitä, mitä ei jo tiedetä, ei voi olla.

Uskoa syytetään mielikuvitukseksi ja siis rationaaliselle ajattelulle alisteiseksi. Valitettavasti lahjakkaan ja luovan tiedemiehen keskeinen ominaisuus on edelleen mielikuvitus, eli kyky luopua vallitsevista ajatusmalleista. Kyky uskoa – edes kokeeksi.