Pessimisminpurkaus
Maassamme vallitsee huono henki. Ihmiset syyttelevät toisiaan omasta pahasta olostaan ja menestyvät olettavat olevansa oikeutettuja yhä lisääntyvään menestykseen vain aikaisemman menestyksensä perusteella. Yhteisen hyvän tavoittelu on kuollut.
Talousjärjestelmämme haukkaa paskaa useammin ja useammin. Viimeisein radikaali muutos yhteiskunnassamme tapahtui ehkä sotien yhteydessä. Sen jälkeen lamat ja nousukaudet ovat seuranneet kiihtyvällä tahdilla. Yhteishengen puutteen takia lamat koskettavat vain yksiä. Menestyvät ovat kauppakorkeakoulun opein selittäneet talousjärjestelmämme toimintaa matemaattisin mallein ja erehtyneet luulemaan taloutta matematiikan kaltaiseksi, välttämättömäksi ja omalakiseksi järjestelmäksi. Näihin ihmeellisiin matemaattisiin talouden luonnonlakeihin viitaten hyväosaiset itsekkäät selittävät, että tämä on ainoa mahdollinen kestävä talousjärjestelmä. Ja kuitenkin tämä talousjärjestelmä on sortumassa yhä useammin ja useammin. Maailmassa kuuluu olevan elämän velkaa kuin varallisuutta ja yli 90 prosenttia laskennallisesta varallisuudesta on katettu pelkillä odotuksilla - joista uskon melkoisen osan olevan lopulta tyhjiä.
Näyttää siltä, että maatamme ja läheistä maailmaa johtavat ne hullut, jotka sokeimmin halveksivat muita hulluja. Maanisdepressiivistä maailmaa hallitsee sellaisten bipolaarihäiriöisten joukko, joiden paksu lompakko estää näkemästä omaa kurjaa tilannettaan. Vaikka näillä tyhjän rahan nikkareilla menee hyvin, he ovat ihan samassa suossa kuin ne syrjäytyneiksi kutsutut, joita pidetään rauhallisina kemianteollisuuden sivutuottein.
Mitäs tähän sanotte, vajaat? Häh?
Kommentit