Jehovantodistajat ja kauppamiehet

Menin kävellen töihin tässä pari viikkoa sitten. Olin lähtenyt eineen verran myöhään kotoa, ja niinpä reippaana poikana pisti juoksuksi tuolla rantatiellä. Uskokaa tai älkää, pystyn nykyään taas juoksemaan, kiipeämään ja ehkäpä kohta jopa vetämään leukaa. Ei ole hukkaan mennyt työkokeilu.

Siinä loppumatkasta luovutin. Myöhästyisin auttamasta, joten heitin ravaamasta. Ja kun ylhäisessä yksinäisyydessäni kävelin, kaksi asiallisesti pukeutunutta varhaiskeski-ikäistä miestä pysäytti minut. Kyselivät tahdikkaasti mahdollisesta kiinnostuksestani lukea Herätkää- tai Vartiotorni-lehteä. Sanoin, että kyseiset julkaisut ovat vakaumukseni vastaisia. Toinen heistä kysäisi, mikä vakaumukseni mahtaa olla, ja vastasin olevani patavanhoillinen luterilainen - minkä seikan voi varmistaa lukemalla tämän blogin ensimmäisiä tekstejä. Jehovantodistaja sanoi että kiitos ja toivotti hyvää työpäivää. Vastasin kiittämällä asiallisuudesta.

En minä erityisemmin pidä jehovantodistajien käännytystyöstä. Mutta välittömästi kun oivalsin olevani tekemisissä sen alan miesten kanssa, mieleeni pälkähti muuan seikka. Kuten jo mainitsin, he osaavat käyttäytyä. Ja toisin kuin tähän asti olisin väittänyt, he eivät tyrkytä. He eivät edes yritä naruttaa näyttelemällä juuri minuun kohdistuvaa erityistä mielenkiintoa, satuinpa vain olemaan yksikseni kulkeva mieshenkilö, jota tohti lähestyä asioineen. Se ei ole minusta paha, että olen tavallisena arkipäivänä helposti lähestyttävissä.

Tulin tuossa kotiin, ja mainoksia oli oven takana vartoilemassa rutosti. K-Kauppa ei ole kysynyt, haluanko heidän mainosjulkaisujaan. Kyseisellä liikkeellä on tietenkin täsmälleen sama oikeus lähestyä minua kuin jehovantodistajilla. K-ideologit vain ovat niin vannoutuneita omasta aatteestaan, etteivät katso aiheelliseksi kysyä, olenko kiinnostunut heidän tarjouksistaan. En usko K-ideologiaan, jonka mukaan parhaaseen mahdolliseen arkeen kuuluu asiointi K- vaan ei S-kaupassa. Tiimarikaan ei ole kysynyt, olenko kiinnostunut elämään maallisen vaellukseni halvan rihkaman taivaassa. Ilmaisjakelut Turkulainen ja Aamuset tulevat, kun en ole kieltänyt.

Ymmärrän, että mainonta ylläpitää monen moista tiedotukseksi tai mainonnaksi tai mediaksi kutsuttua tointa. Minun mielestäni mainoksia toki saa olla julki siinä kuin uskonnollisten ryhmittymien symboleitakin. Kohteliaisuutta mainosmiehet eivät kuitenkaan tule harrastaneeksi henkilökohtaisessa viestinnässään. Siinä, missä jehovantodistajat pyytävät kohteliaasti lupaa häiritä yksityisyyttäni hetken, mainosmiehet ja tavarataivaan saarnamiehet pyrkivät tunkeutumaan lähipiiriini ärsyttäen, halveksuen tai paasaten. Ajatelkaa: "turvallisuuden" nimissä meille kaupitellaan kalliita autoja, konttauskypäriä, maailmanlopunkestäviä työkenkiä ja jos vaikka mitä. Meidän moraaliimme vedotaan tavalla, jonka kyseenalaistaminen saa meidät näyttämään vastuuttomilta röyhkimyksiltä. Mainosmies, esimerkiksi automainosmies, ei kuitenkaan ole erityisen kiinnostunut siitä, montako toyotakuskia vuodessa kuolee Suomen teillä, vaan paljonko toyotakauppa tuottaa voittoa.

Tokihan ahneus on melkoisen perustava asia monen elämässä, mutta kyse on toyotakaupassa vain autojen myynnistä. Ja autot ovat harvoille koko elämä. Edes markkinamiehet eivät ole tyyten autouskovaisia, uskoisin. Joku automies voi kyllä elää elämänsä autojen lähellä, mutta harva uskoo auton olevan vastauksen perimmäisiin kysymyksiin. Myyntimiehet ylipäätään myyvät mitä heidän työhönsä kuuluu kaupitella. Jos tänä vuonna bensiiniä ja ensi vuonna sähköautoja, ei voi tehdä työkohteestaan elämän perustaa. Markkinamiehen toiminta perustuu tässä mielessä tietynlaiseen pinnallisuuteen. Jehovantodistajat taas tarjoavat koko elämän syvimmäksi perustaksi tarjottua uskomusmallia. Kaiketi heidän voi sanoa menestyneen kohtalaisesti, eikä kukaan heistä ole ikinä halveksinut minua, ei tyrkyttänyt tahdittomasti mitään, eikä soittanut ovikelloani kuin ehkä kerran 10 vuodessa. Yksikään jehovantodistaja ei ole pelotellut minua helvetillä tai tavoitellut muutakaan shokkivaikutusta. Mainosmiehet taas kyllä kehtaavat muistuttaa minua epämoraalisuudestani ja henkilökohtaisesta turmiostani, joka koituu, jos vielä syön hiilihydraatteja... Ne ovat kuulemma nykyään paha asia, vaikka arvelisin niiden olevan välttämättömiä ihmiselle. Ja kaiken maailman kalsarikauppiaat soittelevat aika useinkin, ja yrittävät kusettaa minua tietoisesti. Jehovantodistajathan eivät yritä kusettaa, koska he tietävät tarjoavansa uskonvaraista asiaa, eivätkä pyri viestinnässään vetoamaan minun asemaani enemmän tai vähemmän kunniallisena ihmisenä.

Nyt minun pitää sanoa, etten asiallisesta käytöksestä huolimatta siis ottanut mukaani Jehovan todistajien painotuotteita. Niissä varmasti pyritään vetoamaan minunkin itsetuntooni ja moraaliini. Mutta niin kauan kuin minua ei ole aivopesty, minulla on tai olisi noita lehtiä lukiessani vapaus olla eri mieltä. Tai miksei samaakin, jos niikseni olen.

Tästä päästään vähitellen uskonnollisen viestinnän nykymoraaliin. Oikeassaolijan aseman ovat ottaneet aktiiviset ateistit. Minusta se on hiukan erikoinen elämän perusta... tehdä jonkun epätotena pitämänsä asiansa vastustamisesta elämän perustan. Nettikeskusteluissa ateistit antavat usein erilaisten uskontojen kannattajien olevan aivopestyjä idiootteja, ajattelukyvyttömiä idiootteja tai muutoin vain väärässä olevia idiootteja. Ja kysyykö ateisti uskonnolliseen keskusteluun tullessaan, että passaako tulla ja tuoda poikkeava näkemys? En muista kuulleeni tai nähdeeni moista. Röyhkeästi kuin K- tai autokaupan mainosmies he käyvät jakelemaan omia totuusnäkemyksiään. Kun olen joskus kysynyt, mihin he uskovat, vastaus kuuluu, että näköönsä tai tieteisiin. Eivät usko mitään ennen kuin näkevät. Tästä voisin lähteä pitkiinkin jaarituksiin siitä, että pystyykö mitään näkemään, mihin ei usko; vai selittääkö havaintonsa oman uskomuksensa mukaan. Useammin kuin kerran olen kysynyt, että mitähän nämä tiedeuskovaiset ovat yliopistossa opiskelleet. Useammin kuin kerran on ilmennyt, ettei yliopistolla ole edes käyty... Ja siitä huolimatta on otsaa tulla oleilemaan oikeassa ja väittää, että jehovantodistajat häiritsevät.

Minun on pakko olla yhtä mieltä filosofi Jaana Venkulan kanssa. Jotta uskomus hyväksyttäisiin tietona, se pitää hyväksyä monin eri tavoin, ei pelkästään loogisesti yhtenäisen päättelyn kestävänä. Voimme tietenkin päätellä, että koska kahvipaketti maksaa yhdessä kaupassa vähemmän kuin toisessa, kyseessä on asiantila, jonka hyväksyminen ei edellytä esimerkiksi moraalista tai esteettistä hyväksyntää. Tosin juuri äsken selitin, että mainonnassa pyritään vetoamaan moraaliimme. Ja kyllähän mainonnassa panostetaan myös esteettisiin seikkoihin ankarasti. Jos X-kauppa tuo kotiin ison mainoksen, jossa kerrotaan että kahvia saa 2,35 eurolla ja Y-kauppa pienen lapun, jossa kerrotaan että kahvin saa 2,15 eurolla, on kovin mahdollista, että taloudellinen järki ei voita, koska kalliimman hinnan mainos tulee havaituksi helpommalla.

Oikeassa - tai oikeimmassa - onkin ehkä se, joka pitää kovinta melua. Ja siinä elämänmenossa kohtelias käytös näyttää olevan arvotonta. Aikamme rankinta aivopesua eivät siis harjoita uskonnolliset yhteisöt. Myönnän kyllä itsekin pitäväni eräitä lahkoja melkoisen arveluttavina, mutta kyse on kuitenkin marginaalisesta ilmiöstä. Röyhkeimmin meitä lähestyvät ahneet. Vallan kohtuullisia eivät ole nekään, jotka haluavat pakottaa meidän uskomaan omaan sanomaansa. Kauneimmin, ja siksi minun mielestäni varteenotettavimmin, tuntuvat lähestyvän ne, jotka tarjoavat omia ajatuksiaan harkittaviksi. Ehkä he uskovat, että hyvä asiat kaupittelevat itsensä ilman pakottamista. Ehkä siksi heillä rohkeutta käyttäytyä asiallisesti.