Kävely

Olen jo pitkään ajatellut, että lähtisin kävelemään. Haluaisin tutustua ihmisiin, keskustella heidän kanssaan esimerkiksi näistä ajatuksista, joita olen täällä blogissa pohtinut ja pyrkiä tekemään jotakin hyvää ihmisille. Pieniä palveluksia tai jotakin sellaista.

En tiedä, kauanko minulla riittäisi sanottavaa, mutta toistaiseksi näitä ajatuksenjämiä pyrkii päähäni, ja kävely tuntuu edistävän niiden syntymistä. En tosin tiedä, kiinnostaisivatko ne niin monia, että jaksaisin moista kävelyhanketta, mutta ideani tosiaan olisi kulkea jalan paikkakunnalta toiselle, tai vaikka fillarilla. Ja ehkäpä tarkoitus ei olisikaan, että esittelisin itse hyvinä pitämiäni ajatuksia, vaan että saisin ihmisiä kokoon rakentavassa ja lämpimässä hengessä - esimerkiksi hetkeksi pois täältä tietokoneitten ääreltä.

Epärealistisissa haaveissani kuvittelen että saisin liikkeelle pieniä joukkoja, jotka ehkä kävelisivät osia matkoista mukanani, kävelyhän saa ajatuksen luistamaan, kunhan se ei ole niin rankkaa, ettei jaksa ajatella. Sellaisellekin liikunnalle toki on tarpeensa. Tai ehkä tapaisin ihmisiä jossakin mukavassa paikassa ja yrittäisin ylläpitää henkevää keskustelua. Keskustelun tarkoitus ei olisi vain osoittaa retorisia kykyjä, vaan haluaisin jotenkin auttaa ihmisiä.

Asia on nimittäin niin, että kerran meistä jokainen täältä lähtee. Kaikille ei suoda mahdollisuutta tehdä tiliä elämästään, mutta uskoakseni, jos se tilinteon hetki suodaan, olisi paljon parempi olla jos voisi ajatella tehneensä toisille hyvää koko sydämestään.

En oikein toisaalta tiedä, mitä osaisin tehdä. Olen niin turhautunut itseeni ja kyvyttömyyteeni tässä yhteiskunnassa, ettei itseluottamus aina riitä edes ulko-oven avaamiseen. Näen kuitenkin, etten ole yksin tämän murheen kanssa. Jotensakin tiedän, että osaan kuunnella ihmisten murheita ja näen myös, etteivät kaikki virka-auttajat ole tehtäviensä tasalla. Uskoakseni elämme aikaa, jolloin olisi tarvetta niille jotka edes haluaisivat olla hyväsydämisiä. Niin vaikeaa kuin se minullekin on - minkä seikan voi todeta esimerkiksi lukemalla tämän blogin tekstejä.

Olen netissä ja muuallakin saanut tavata niin paljon synkkämielisiä, murheellisia ja toivottomia ihmisiä, että haluaisin ilahduttaa heitä jotenkin. Jos osaisin, tekisin jotakin, joka soisi edes hetken lievityksen pahaan oloon, eikä aiheuttaisi krapulaa seuraavana aamuna. Ei sillä, että paheksuisin kohtuullista alkoholinkäyttöä, mutta liikaa juominen auttaa nousuhumalan ajan, ja sen jälkeen vain pahentaa tilannetta.

Toki minulla on ne vanhatkin haaveet olemassa, purjehduslomat rannikolla ja muuta sellaista. Kaiketi tämä ajatus perustuu kuitenkin haluun tuntea itsesnä tarpeelliseksi ja hyväksytyksi ja käyttää niitä lahjoja, joita Jumala on antanut. Elämä on vain kerran, ja parhaat evääni tuntuvat olevan yhä pussissa, kun en tiedä, miten niistä nauttia.