Vitun Kälviä
Katselin eilen Fuckin Åmål -elokuvan. Satunnaiselle lukijalle kerrottakoon, että Åmål ei kaiketi tarkoita mitään erityisempää. Se on pikkukaupunki läntisessä Ruotsissa. Toki nimen voi suomentaa sanalla "jokimaali". Olen nähnyt sitä verrattavan Kälviään, mutta Åmål ei ole ihan niin pieni paikka. Ei kyllä paljon suurempikaan. Olkoon siis vitun Kälviä, vaikka täsmällisempi suomennos lienisi helvetin Nurmes.
Elokuvaa voisi kuvailla monella tavalla. Useimmat näyttävät keskittävän huomionsa kahden 14-vuotiaan tytön keskinäiseen rakastumiseen - siis toisiinsa. Taivastelemistahan siinäkin riittää: joittenkin mielestä sen ikäiset eivät rakastu oikeasti, tai jos, niin ei se kuitenkaan ole muuta kuin teinien teineyttä. Ja jos moinen aiheuttaa tunteita teinissä, niin ei niitä kannata vakavasti ottaa. Eihän sen ikäiset vielä maailman pahuudesta mitään tiedä.
Leffaa voi pitää myös aikuisten tunkeutumisena teinien huoneisiin. Mikäänhän ei ole yhtä kiellettyä ja kiinnostavaa kuin se, mitä yli 12- mutta alle 16-vuotiaiden huoneissa tapahtuu. Katsoja saakin nähdä viiltelyn, itkemisen, lukkiutumisen, vaatteidenvaihdon, meikkaamisen angstin, hämmennyksen ja ilon. Lisäksi nähdään ensimmäinen yhdyntä, tai ainakin sen jälkitila - ei tosin raskautta, vaan se kolkko seikka, ettei se tuntunut juuri miltään. Jonkin moinen lohtu kaikille niille, jotka eivät ole saaneet olla yhdenkään tytön ensimmäinen. Ja kenties kolaus monikorkkaajien itsetuntoon. Etenkin kun leffassa muistetaan esittää myös pohdinta ensirakastajien kestosta.
Ehkä se myös on jonkinlainen muistutus siitä, että 14-17 -ovat joskeenkin yhtä tyhmiä kuin vanhempansa: käyttävät toisinaan alkoholia enemmän kuin olisi tarpeen, kiroilevat, kiusaavat toisiaan, provosoivat vanhempiaan ja jauhavat paskaa tyttöjen varhaisemmasta kypsymisestä muistamatta, että naiset ovat määritelleet sen kypsymisen. Ja unohtaen tyyten, että mopojen kanssa koheltaminen on sentään verrattain harmitonta ihmissuhteissa sähläämiseen verrattuna.
Fucking Åmål, vitun Kälviä, helvetin Nurmes... Mitä näin? Kasan nättejä tyttöjä - se ainoa ruma istuikin pyörätuolissa, eikä oikeasti edes ollut ruma, ja sankeita prihoja. Erittäinkin siitä se oli kiusallinen pätkä, että se muistutti, mistä kaikesta jäin paitsi nuorena. Minua ei pyydetty bileisiin, en seurustellut, en käyttänyt alkoholia enkä tehnyt muutakaan kohtuutonta. Parhaat murkkuvuodet kuluivat masenteluun ja vittuuntumiseen. En ole homoseksuaali, kuten Åmålin päähenkilöt, mutta eipä minulla ollut rohkeutta muuhunkaan. Nitistivätkö ne muutamat ala-asteaikaiset mulkut iloni jo ennen kuin tulin kyseiseen ikään? Niin tai näin. Jonkinmoinen katkeruus heräsi.
Matti Mäkelä, kohtalon, Jumalan tai sattuma johdatuksesta parhaimman yliopistoaikaisen opettajani nykyinen aviomies, kirjoittaa jotakin siihen tyyliin, että haluaisi nelikymppisenä miehenä neitsyen tyttöystäväkseen ja mitähän muuta... Tunnistan itseni. Haluaisin kuitata kymmenkertaisena ne hölmöilyt, jotka 23 vuotta sitten jäivät hölmöilemättä. Olisin ehkä oppinut, että harvoin maailma vallan mahdottomasti satuttaa, vaikka aina ei menisikään suunnitelmien mukaan. Ja ehkä osaisin olla ärtymättä teennäisestä kypsyydestä, jota näen tai olen näkevinäni joka puolella. Siis siitä, että ei voi hassutella, laulaa, nauraa tai kyseenalaistaa mitään, koska se olisi epäkypsää. Ja kai se epäkypsää onkin. Eihän sillä käytöksellä valkotiilisiä omakotitaloja maksella.
Viinaa ei tee mieleni kovin paljon juoda. Se lienisi hyväksi turhien estojen poistamiseksi. Minulle vain tulee siitä niin hiton paha olo, että joutaa olla vähemmällä. Ajoittainen saunaolut tai aterian kanssa nautittu tilkka ei juurikaan vaikuta kontrolliini. En väitä, että joisin satunnaisia oluitani (1-4 viikossa) maun takia. Kyllähän se toki hyvältäkin maistuu, mutta alkoholitta en taitaisi sitä juoda. Viheliäistä. Että pitääkin olla kohtuukäyttäjä. Voisin harkita kohtalaiskäyttöä, mutta muuan hyvin tärkeä ihminen tuskin innostuisi siitä, rahalleni on muuta käyttöä, ja kuten vihjaisin, en sanottavasti tarvitse alkoholia. Juon siis sitä - kuten aivan kaikki muutkin, absolutistit mukaan lukien - riittävästi.
Åmål, Kälviä, Nurmes, Turku. Taidan mennä ja syödä perunoita ja silliä. Onhan, helvetti vieköön, suvi: sataa vettä, myrskyää ja on kylmä. Vallitsevaan mielentilaan auttaisi kohtalainen kohellus. Missä aikuiset voivat koheltaa viinatta ja ilmaiseksi? Kävellessään sivistyneesti jokirantaa, lenkkeillessään, kusettaessaan koiraa - kun muita eivät pysty --eikä minulla ole moista --- ja hoh. Haluaisin nauraa, naida, syödä, laulaa ja laskea leikkiä. Opetelkaa te muut kypsät aikuiset vaikka latinaa, jos se sitten niin saatanan ihanaa ja kypsää on. Esimerkiksi Ori-vitun-veden kesäkoulussa.
Elokuvaa voisi kuvailla monella tavalla. Useimmat näyttävät keskittävän huomionsa kahden 14-vuotiaan tytön keskinäiseen rakastumiseen - siis toisiinsa. Taivastelemistahan siinäkin riittää: joittenkin mielestä sen ikäiset eivät rakastu oikeasti, tai jos, niin ei se kuitenkaan ole muuta kuin teinien teineyttä. Ja jos moinen aiheuttaa tunteita teinissä, niin ei niitä kannata vakavasti ottaa. Eihän sen ikäiset vielä maailman pahuudesta mitään tiedä.
Leffaa voi pitää myös aikuisten tunkeutumisena teinien huoneisiin. Mikäänhän ei ole yhtä kiellettyä ja kiinnostavaa kuin se, mitä yli 12- mutta alle 16-vuotiaiden huoneissa tapahtuu. Katsoja saakin nähdä viiltelyn, itkemisen, lukkiutumisen, vaatteidenvaihdon, meikkaamisen angstin, hämmennyksen ja ilon. Lisäksi nähdään ensimmäinen yhdyntä, tai ainakin sen jälkitila - ei tosin raskautta, vaan se kolkko seikka, ettei se tuntunut juuri miltään. Jonkin moinen lohtu kaikille niille, jotka eivät ole saaneet olla yhdenkään tytön ensimmäinen. Ja kenties kolaus monikorkkaajien itsetuntoon. Etenkin kun leffassa muistetaan esittää myös pohdinta ensirakastajien kestosta.
Ehkä se myös on jonkinlainen muistutus siitä, että 14-17 -ovat joskeenkin yhtä tyhmiä kuin vanhempansa: käyttävät toisinaan alkoholia enemmän kuin olisi tarpeen, kiroilevat, kiusaavat toisiaan, provosoivat vanhempiaan ja jauhavat paskaa tyttöjen varhaisemmasta kypsymisestä muistamatta, että naiset ovat määritelleet sen kypsymisen. Ja unohtaen tyyten, että mopojen kanssa koheltaminen on sentään verrattain harmitonta ihmissuhteissa sähläämiseen verrattuna.
Fucking Åmål, vitun Kälviä, helvetin Nurmes... Mitä näin? Kasan nättejä tyttöjä - se ainoa ruma istuikin pyörätuolissa, eikä oikeasti edes ollut ruma, ja sankeita prihoja. Erittäinkin siitä se oli kiusallinen pätkä, että se muistutti, mistä kaikesta jäin paitsi nuorena. Minua ei pyydetty bileisiin, en seurustellut, en käyttänyt alkoholia enkä tehnyt muutakaan kohtuutonta. Parhaat murkkuvuodet kuluivat masenteluun ja vittuuntumiseen. En ole homoseksuaali, kuten Åmålin päähenkilöt, mutta eipä minulla ollut rohkeutta muuhunkaan. Nitistivätkö ne muutamat ala-asteaikaiset mulkut iloni jo ennen kuin tulin kyseiseen ikään? Niin tai näin. Jonkinmoinen katkeruus heräsi.
Matti Mäkelä, kohtalon, Jumalan tai sattuma johdatuksesta parhaimman yliopistoaikaisen opettajani nykyinen aviomies, kirjoittaa jotakin siihen tyyliin, että haluaisi nelikymppisenä miehenä neitsyen tyttöystäväkseen ja mitähän muuta... Tunnistan itseni. Haluaisin kuitata kymmenkertaisena ne hölmöilyt, jotka 23 vuotta sitten jäivät hölmöilemättä. Olisin ehkä oppinut, että harvoin maailma vallan mahdottomasti satuttaa, vaikka aina ei menisikään suunnitelmien mukaan. Ja ehkä osaisin olla ärtymättä teennäisestä kypsyydestä, jota näen tai olen näkevinäni joka puolella. Siis siitä, että ei voi hassutella, laulaa, nauraa tai kyseenalaistaa mitään, koska se olisi epäkypsää. Ja kai se epäkypsää onkin. Eihän sillä käytöksellä valkotiilisiä omakotitaloja maksella.
Viinaa ei tee mieleni kovin paljon juoda. Se lienisi hyväksi turhien estojen poistamiseksi. Minulle vain tulee siitä niin hiton paha olo, että joutaa olla vähemmällä. Ajoittainen saunaolut tai aterian kanssa nautittu tilkka ei juurikaan vaikuta kontrolliini. En väitä, että joisin satunnaisia oluitani (1-4 viikossa) maun takia. Kyllähän se toki hyvältäkin maistuu, mutta alkoholitta en taitaisi sitä juoda. Viheliäistä. Että pitääkin olla kohtuukäyttäjä. Voisin harkita kohtalaiskäyttöä, mutta muuan hyvin tärkeä ihminen tuskin innostuisi siitä, rahalleni on muuta käyttöä, ja kuten vihjaisin, en sanottavasti tarvitse alkoholia. Juon siis sitä - kuten aivan kaikki muutkin, absolutistit mukaan lukien - riittävästi.
Åmål, Kälviä, Nurmes, Turku. Taidan mennä ja syödä perunoita ja silliä. Onhan, helvetti vieköön, suvi: sataa vettä, myrskyää ja on kylmä. Vallitsevaan mielentilaan auttaisi kohtalainen kohellus. Missä aikuiset voivat koheltaa viinatta ja ilmaiseksi? Kävellessään sivistyneesti jokirantaa, lenkkeillessään, kusettaessaan koiraa - kun muita eivät pysty --eikä minulla ole moista --- ja hoh. Haluaisin nauraa, naida, syödä, laulaa ja laskea leikkiä. Opetelkaa te muut kypsät aikuiset vaikka latinaa, jos se sitten niin saatanan ihanaa ja kypsää on. Esimerkiksi Ori-vitun-veden kesäkoulussa.
Kommentit