Pesun kestävä idiootti
Auto seisoo tuossa pihalla. Viime yönä joku oli yrittänyt ottaa sen käyttöönsä. Oli pitänyt särkeä kuljettajan oven lukko, vaikka tumpelokin autovaras kai tietää vanhan Kadetin oven aukeavan kahvasta... Sisällä oli pengottu hanskalokerot ja muut sopet ja sotku oli sen mukainen. Auto oli yritetty käynnistää särkemällä virtalukko. Se on jo vuoden ollut niin risa, että kääntyy millä tahansa litteällä, jonka lukkopesään saa työnnettyä. Vaan eipä varkaan mieleen ollut pälkähtänyt kokeilla käynnistämistä sillä ruuvimeisselillä, jonka oli autosta löytänyt.
Takakontti ei ollut lukossa. Siellä olisi ollut satojen eurojen arvosta työkaluja. Takapenkilläkin oli hiomatarvikkeita ja muuta sellaista, joka ei nyt ehkä käy kaupaksi pimeillä markkinoilla, mutta josta olisi voinut olla hyötyä teknisesti suuntautuneille ihmisille. Ainahan sellaiset - kuten nyt esimerkiksi autovarkaat - tarvitsevat kaikenlaisia välineitä. Milläpä sitä muuten viilataan rungon tai moottorin sarjanumeroita tai puuhataan muuta miehekästä?
Jouti se tyyppi kävellä. Toivottavasti sammui pöheikköön matkallaan, tuli ryöstetyksi, heräsi naama koiranpaskassa ja kännykkä varastettuna. Nyppiihän tuo minuakin hiukan, mutta jos on niin lahjaton, ettei saa vanhaa, huonoa Opelia varastettua, vaikka työkalut ovat suorastaan tarjolla, niin mahtaa elämä olla tuskaa päivästä toiseen.

Kommentit