Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2020.

Ne Naiset

 Suomen suosituin miestenlehti on aina ollut Ne Naiset. Ensimmäisen kerran tutustuin pornoon noin seitsemänvuotiaan sangen eloisan kaverini myötä. Ymmärsin kyllä, että siinä se kuulu hämähäkki oli väärinpäin, mutta juuri mikään kuvissa ei muistuttanut serkku- tai siskotytön sievää viivaa. Eikä edes äitini karvakolmiota. Siihen se asia sitten jotenkin jäi muutamaksi vuodeksi, epätietoisuuteen siitä, miltä tyttöjen ja naisten jalkoväli oikeastaan näyttää. Ihan niinä samoina vuosina sain käsiini isoveljeni vanhan biologiankirjan. Siinä kyllä esitettiin kaavamaisesti naisraukan alakropan halkileikkaus. Muistan että siihen oli merkitty isot ja pienet häpyhuulet, emätin ja klitoriskin. Ynnä peräsuoli. Lisäksi kaavakuvassa oli sana vulva, josta lähtevä viiva ei osoittanut oikein mihinkään, tai enintään kohti emättimen suuta. Jotenkin tulkitsin vulvan olevan joko emättimen suu tai sitten se, minkä nykyään tunnen ja tunnistan sormillani kohdunkaulaksi, cervix uteri. Lääkärileikki-ikä tuli j...

Madonreikä

Avaruudessa on madonreikiä. Ne kuulemma alkavat mustista aukoista, jotka imevät itseensä, tapahtumien horisontin sisäpuolelle kaiken, joka erehtyy liian lähelle; ja ne päättyvät valkoisiin aukkoihin, jotka työntävä itsestään pois kaiken mahdollisen. Tai sitten jotakin muuta. En ymmärrä, kuinka aika ja avaruus voivat taipua, mutta voinhan minä sellaisista asioista puhua vaikuttaakseni fiksummalta kuin olen. Jos nyt haluaa haastaa minut, niin kerron, että ymmärrän vertauskuvan aika-avaruudesta kalvona, jota massiivinen . voisi taivuttaa. Mutta miten ajalla, avaruudella ja näiden yhdistelmällä voi olla sellainen ominaisuus kuin "taipunut"? Hyvä, kun olen saanut miellettyä jonkinmoisen kuvan ajan ja avaruuden yhteisyydestä. Kurkkaa tämän blogin varhaisimpiin teksteihin! Kuka keksi pyörän? Joku nero? Vaikka se valkopartainen äijä Olipa kerran ihminen -sarjasta. Kuka keksi helikopterin? Leonardo da Vinci? Tai Leonardo da Valinardi? Wot da Fak? Entä jos kukaan ei keksinyt oikeastaan...