Korkkarikävelyä miehille

Nyt se tulee, jota olen pitkään kaavaillut mielessäni! Essee korkkareista ja niillä seisomisesta kävelemisestä! Valitan, tarjolla ei ole estetiikkaa, tai jos onkin, se ei ole nyt pääasia. Osta millaiset haluat, tämän luettuasi voit ehkä tarkistaa halujasi. Toivon vielä mahdollisen lukijan muistavan, että en ole fysiatri, pediatri enkä mikään -atri, enkä myöskään fyysikko. Olen siis kiitollinen mahdollisista täsmennyksistä ja korjausehdotuksista.

(Ensimmäinen kerta koko blogin historiassa kun lupaan jonkin jutun lukemisen vaikuttavan lukijaan jotenkin. Joten älkää uskoko mitään, mitä kohta kirjoitan.)

Hittoonko se nainen taas jäi jahkailemaan, kun piti lähteä Eufrosyne-tädin 100-vuotissynttäreille. Tyhmä kysymys! Kenkiensä kanssa taistelee hän! Valtaosa miehistä ei ole kokeillut korkkareita, joten eiväthän he voi ymmärtää asiasta mitään. Nyt opetan!

Statiikkaa

Ei, tässä ei tule tilastotietoja vaan paikallaan pysyvää fysiikkaa. Oletetaanpa nainen, kaunis tietenkin! Pitkä ja hoikka, joten elopainoa on lähes 70 kiloa. Tedin matematiikalla se tekee 35 kiloa per jalkine. Eipä ole paljon, kun huomioi, että erilaiset voimat ja jännitteet ovat kenkiin nähden pystysuorat yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Yläasteen fysiikkaa ja tai matematiikkaa: kuinka suuri paine on tällaisen naisen kengänkannan olla, kun ottaa huomioon, että ihminen on kanta-astuja ja stilettikoron korkolapun pinta-ala on yksi neliösenttimetri?

Vastasitko, että noin 350 newtonia neliösentille? Aika hyvä, mutta ihan huono vastaus! Korkokengissä seisova ihminen ei ole kanta-astuja. Mitä korkeampi korko, sitä pystysuorempi jalkaterän asento. Tähän seikkaan tietenkin vaikuttaa pohjan paksuus, mutta kun en ole antanut mitään kengän mittoja, niin pidetään tästä kiinni. Mitä pystympi jalkaterä, sitä pienempi osa kengänkkäyttäjän massasta tulee kantapäälle ja sitä suurempi osuus vastaavasti päkiälle ja varpaille.

Ihmistä ei ole luotu tai ihminen ei ole vielä kehittynyt korkokenkien käyttäjiksi. Jalkaterä nimittäin koostuu erinäisistä pienistä luista, jotka eivät ole umpijäykästi kiinni toisissaan. Kantapää, jonka tarkoitus on sietää ihmisen paino, on huomattavasti jäykempi luumöttien kokonaisuus. En tiedä, kuinka suuri osa ihmisen painosta milläkin jalkaterän kulmalla kohdistuu mihinkin, mutta pääsääntö on kiistämätön. Jalkaterän kulman lisäksi asiaan vaikuttaa seisoma-asento. Mitä taaemmas nojaa, sitä enemmän massaa on kantapäillä. Osin tästä syystä korkokengillä kävellään ryhdikkäästi. Etukeno kuormittaa jalkoja ja niiden välityksellä koko ihmistä. Takakenossakin on omat riskinsä.

Kun ihana naisemme seisoo korkokengillään, maapallo vetää häntä korkojen ja päkiöidensä kautta puoleensa kovasti. Nainenkin vetää palloa luokseen, mutta melko kainosti. Kuten väitin, ihminen on kanta-astuja. Vaikka korkeat korot muuttaisivat painojakaumaa jalkaterän alla, hän kuitenkin pyrkii astumaan kantapäällään ja niin myös kannattaa tehdä. Sipsuttelu ja varpaillaan seisominen on rankkaa. Ihmisen päästä lähtee kaksi voimaviivaa tai vektoria, vaikka ne eivät ole ihan suorat. Tai jos ovat, niin sitten on myös sivuttaisvoimia, mutta eipä halota hiuksia, vaikka sellaiset päässä olisikin. Viivat kulkevat kropan läpi lantioitse ensin reisi- ja sitten sääriluihin ja siitä nilkkaan ja edelleen kantapäähän JA päkiään ja varpaisiin. Kantapään kohdalla viivalle on määriteltävissä painopiste.

Painopiste on tietenkin kaikille miehille selvä ja naisille epäselvä, koska miehet ovat syntyjään fyysikkoja ja naiset esteetikkoja, eikö niin? Kantapään alle kohdistuvan massan tai paineen painopiste on  piste, johon voitaisiin asettaa hyvin, hyvin ohut kengänkannan yläpää, eikä nilkka silti pyrkisi taipumaan sisään tai ulos. Eräs korkokenkästatiikan keskeisin seikka on se, että kengänkäyttäjän seistessä voimaviivan pitää jatkua kantapäälle tulevan voiman painopisteestä kääntymättä tai taittumatta mihinkään ja jatkua korkolapun kautta lattiaan tai maahan. Jos näin ei ole,  kenkä pyrkii kaatumaan sisään tai ulos ja nilkka pyrkii sen mukana taittumaan vastaavasti. Ihminen joko seisoo niin rennosti kuin korkkareilla voi, tai jos voimaviiva tekee kantapään jälkeen mutkaan, eikä päädy tantereeseen kantalapuitse, hän joutuu jännittämään erinäisiä lihaksiaan, jotta pysyy kengillään. Täsmälleen sama koskee luistimia, joskin fysiikan kohdalla ilmenee sitten eroja. Emme mene siihen vielä, kenties emme milloinkaan.

Korkokengillä seisovan ihmisen sivuttainen vakavuus riippuu paljolti juuri tästä, että kenkä pysyy luontevasti pystyssä jalan alla. Jos se ei pysy, eikä kenkäilijä ehdi reagoida lihaksillaan, hän lähtee kaatumaan vasemmalle tai oikealle. Pitkittäinen vakavuus on vähän erilainen seikka. Korkokengän pohja on kalteva pinta. Omistamissani korkokengissä jalkaholvi ja muu kantapään ja päkiöiden välinen osa ei juurikaan varaa kengän pohjalle, mutta koska jalkaterä kääntyy nilkasta ja on jonkinasteisesta joustavuudestaan huolimatta liikkeiltään rajallinen, myös kantapään kohdan kengän sisällä pitää olla kalteva. Tästä seuraa, että jalka pyrkii valumaan kengän kärkeä kohti ja kuorma päkiällä, ja ehkä myös varpaissa, lisääntyy. Valumistaipumukseen vaikuttaa vielä kenkäpohjan ja jalkapohjan välinen kitka, johon puolestaan liittyy vielä sukkakin.

Kuinka käy ihmiselle, joka huomaamattaan astuu alaspäin viettävälle, liukkaalle pinnalle? Hän kaatuu selälleen. Jos on pakko aloittaa korkokenkäkävely stilettikoroilla, voi kokea tämän ilmiön tai sen uhkan helpolla. Välttääkseen selälleen menoa ainakin minulla oli tapana nojata hiukan liikaa eteenpäin. Ja koska en ole tasapainon ihmelapsi, lopputulos oli, että hoipuin eteen ja taakse. Jalan uusi asento ja tukipinnan, siis kannan ja päkiän välisen etäisyyden, lyheneminen tekee pituusvakavuudesta tavallista vaikeamman asian. Käytännössä homma on kyllä helppo. Pidetään jostakin kiinni, kunnes tasapaino seistessä alkaa löytyä. Opettelu kannattaa kuitenkin pitää helpompana alkuvaiheessa jättämällä korkeimmat korkkokengät kauppaan tai ainakin hyllyyn. Jos et milllään usko tätä vaan annat esteettisten seikkojen sotkea pasmasi, tee näin: osta ne ne stilettikorkkarit. Osta myös 30 litran kanisteri. Laske kanisteriin 20 litraa. Sen jälkeen kuljeta kanisteri nopeasti kenkien viereen, jotta vesi alkaisi hölskyä. Tasapainota noin 20 kiloa painava, hölskyvä kanisteri 10 - 12 senttiä pitkän ja sentinpaksuisen kepin nokkaan!

Vielä yksi asia statiikan ja fysiikan rajamailta: jos korkokenkäilijä seisoo laajassa haara-asennossa liukkaalla pinnalla, korkolapun pohjan läpäisevä voimaviiva ei kohtaa lattiaa tai maata suorassa kulmassa. Kenkä lähtee luistamaan ja päivystysreissu on jossain määrin todennäköinen. 1) Älä aloita liukkaalla lattialla. 2) Älä aloita kaltevalla pinnalla. Ok?

Fysiikkaa

Korkokengillä kävelevä lähtee ajoissa tai myöhästyy. Kiirehtiminen ei ole hyvä vaihtoehto, sillä määränpääksi vaihtuu päivystys liian helposti. Asiaan: kun seisova ihminen lähtee liikkeelle, hän nostaa jompaa kumpaa jalkaansa hivenen alustalta. Yläkropan liike alkaa, kun ihminen nojautuu eteen ja alkaa kaatua nenälleen. Äsken nostettu jalka kuitenkin ojentuu eteen ja estää kaatumisen. Jos nyt mitään olen kävelemisestä ymmärtänyt, niin liikkeelle lähteneen yläkropan massan hitaus ja etummaisen jalan koukistajat ynnä sen seitsemät muut lihakset jatkavat yläkropan liikettä. Tapahtuu ihme: taakse jäänyt jalkaa alkaa nousta alustastaan, ensin kantapää ja sitten päkiä ja varpaat. Polvi koukistuu - ja korkokengillä kävelijällä todella myös koukistuu, joskaan ei liikaa - jotta eteenpäin liikkuva jalka ei kolahda alustaan ohittaessaan alustan suhteen paikallaan olevan jalan. Ihminen pysyy pystyssä, vaikka paino on vain toisella jalalla ja toinen jalka vielä liikkuu. Koko kropan painopiste on jatkuvassa liikkeessä. Ja kaikesta tästä huolimatta sen tukijalan kautta kulkeva voimaviiva pysyy koron suuntaisena - tai ainakin riittävässä määrin, ettei kävelijä kaadu. Ihminen on ihmeellinen hieno olio!

Vuorottaisen kummankin jalan ojentumisen, koukistumisen ja hallitun kaatumisen lisäksi kävelemiseen liittyy toinenkin kiintoisa seikka. Kun jalka 1 on ojentunut eteen ja kantapää on kohdannut lattian ja jalka ylipäätään on ottanut vastuun kävelevän ihmisen tasapainosta, jalka 2 lähtee liikkeelle. Tämä on mahdottoman hieno juttu. Seiso jossakin, jossa saat otettua kädellä tukea. Sen jälkeen ojenna jalkaasi numero 2 (saa nauraa!) taakse sen verran, että jalkaterä irtoaa lattiasta. Nyt: rentouta kyseinen jalka, paitsi lihakset, jotka pitävät polvea koukistuneena! Joo, en onnistunut minäkään. Mutta kuitenkin, periaatteessa painovoima yksin riittäisi aiheuttamaan eteenpäin heilahtavan liikkeen, jossa koko jalka kääntyy lonkkanivelen varassa vartalon alle tai ehkä jopa hiukan eteen. Tämä ei taida olla koko totuus, mutta kuitenkin jalka on tässä hetken heiluri. Kävelyn koordinaation ja nopeuden säätelyn vuoksi arvelen tosin melkoisen lihasmäärän osallistuvan tähän kakkosjalan heilautukseen eteen. Käytännössä kuitenkin kävelevä ihminen kiihdyttää vuorotellen kummankin jalkansa johonkin nopeuteen. Kun tämä liikkuva jalka saavuttaa etummaisen ääriasentonsa kävellessä, polvi oikenee ja kantapää painuu kävelyalustaa vasten. Muun vartalon massan hitaus pyrkii taivuttamaan polvea, mutta ojentajat tekevät massan työn turhaksi. Kulkija ei päädy kyykkyyn tai kumoon, vaan jalka toimii vartena, jonka nokassa koko muu persoona jatkaa matkaansa edellä kuvatulla tavalla. Olennaista ovat siis ensin jalan kiihdytys ja sitten polven taittumisen estäminen. Kiihdytys, hidastus, kiihdytys, hidastus... kuulostaako raskaalta? No, sitä se on, voima on massa kertaa kiihtyvyys. Autuaita ovat joko voimakkaat tai kevytjalkaiset ja -kenkäiset!

Ensin helpompi pala kenkäfysiikkaa. Kun kävellessä korko kohtaa alustan, voiman on tultava juuri koron suuntaisena, tai kenkä pyrkii kallistumaan sisään tai ulos. Muun ruumiin massan hitaus estänee kohtalaisesti kengänkärjen kääntymisen ylös tässä äkkipysäyksessä siinäkin tapauksessa, että korko olisi kantapäähän nähden liian takana. Ja toisaalta, kengänkärjen on nimenomaan määrä kääntyä alas. Kokeile joutessasi, kuinka nilkka kääntyy kävellessä. Kääntyykö jalkaterä ensin ylös vai alas jalan kohdattua permannon tai tantereen? Joka tapauksessa, jos korko on sivussa painopisteestä, nilkka nuljuu jälleen. Ja voi jehna kun tekee mojovaa, kun kiirehtivä korkokenkäilijä harppaa liian pitkän askeleen. Niinpä: kävele pienin askelin JA ojenna jalkasi edes suunnilleen koko tomumajasi kävelynaikaisen painopisteen eteen. Liikkeen kauneusihanne ei ole ainoa syy sille, miksi korkkarien jalanjäljet ovat suunnilleen yhdessä jonossa, ei kahdessa rinnakkaisessa kuin kyntömiehen.

Kokemuksia

Äläkä, Laneyn tähden, kävele vahvistimen päällä! Kauniit, punaiset korkkarit kokoa 43. Zalandolta tai Ellokselta anno dazumal.

Kävin taannoin lääkärin vastaanotolla. Muiden monituisten hyvin puoliensa lisäksi tämä erään toisen alan erikoislääkäri on myös fysiatri. Hän kysyi, että osaanko kävellä korkokengillä ja väitin osaavani. Vastatessani näyttelin varmempaa kuin olinkaan, mutta seuraavalle vastaanotolle todellakin toin korolliset talvikengät. Lääkäri kävelytti minua pitkin sairaalan käytäviä ja sain melkoisesti kehuja kävelystäni.

En ole syntynyt korkokengät jalassani. Opettelun alku oli tuskallinen. Naispuoliset nettituttavani moneen kertaan painottivat, että älä osta mitään stilettikorkoisia. Kuuntelin heitä, panin heidän neuvonsa huolella mieleeni ja tilasin nuo: stilettikorot, 11 senttimetriä ja kantalappujen pinta-ala pikkusormen kynnen luokkaa - eivätkä sormeni ole suuret. Sain mitä tilasin: kauniit kengät, joilla käveleminen oli aluksi hiton vaikeaa.

Avasin paketin ja pujottelin jalkateräni tuonne nirunarujen väleihin. Ja sitten vain urheasti pystyyn tuttavani Rouva A:n ohjeita noudattaen: ihminen on kanta-astuja. Ihminen muuten on myös kylkikaatuja ja polvikolhija! Seuraavan yrityksen tein sitten tunnollisesti suljetun oven vieressä. Kahvasta tukien seisominen onnistui jotenkuten, mutta liukkaalla eteisen lattialla mikä tahansa liike johti nilkkojen nuljumiseen, huojuntaan ja horjumiseen. Askelten ottaminen oli aivan pähkähullun tuntuista. Piti nöyrtyä ja palata kirjoituspöydän ääreen katsomaan Youtubesta, kuinka tämä homma hoidetaan. En tajunnut kauniiden mallityttöjen opetusvideoista mitään, koska en tiennyt, mihin ne kaikki ohjeet perustuivat. Minä en ole oppinut ikinä mitään, paitsi lukemaan, ilman että ensin perehdyn teoriaan. Ja teoriaahan ei ollut missään saatavissa.

Kävelyn opettelin räsymatolla. Onneksi valitsin riittävän ison. Pidin seinästä tukea ja kiihdyttelin jalkojani vuorotahtiin jalan mittaisiin liikkeisiin... ja siis suunnilleen oman jalkani 22 sentin liikahduksiin, en jalka-pituusmitan pituisiin askeliin, n. 305 millimetriä. Kun mattokävely alkoi jotenkin sujua, irrotin käteni seinästä, ja katso: asian mieltäminen helpotti. Kävelin räsymattoa edestakaisin. Otin neljä askelta kohti keittiötä, täyskäännös ja sitten neljä askelta kohti eteistä. Tiukka käännös näiden kanssa on myös oma taiteenlajinsa, mutta armeijassa opittu täyskäännös toisen jalan päkijän ja toisen jalan kantapään varassa on yksi mahdollinen lähtökohta. Kuten arvaatte, seuraavana oli vuorossa liukkaalla lattialla kävely. SE oli täyttä helvettiä. Noin kymmenennellä kerralla sain irrotettua otteeni keittiön työpöydän reunasta. Harjoittelukeinona oli edestakaisin kävelemisen lisäksi myös kahvinkeitto korkkarit jalassa.

Ryhti, tahti, ojennnnnus! Korkkarikävelijä tuntee kroppansa edes jotenkin. Aikuisen pää painaa viitisen kiloa. Se lepää kauniisti ojennetun niskan nokassa, mutta ei jäykkänä. Pään massa kulkee pitkin ryhdikästä mutta joustavaa selkärankaa lantioon. Pään, torson ja käsien massa lepää lantioiden, reisien, polvien, säärten, nilkkojen, jalkaterien, päkiöiden ja ehkä jossain määrin varpaiden varassa. Korkkarit ovat perinteisesti naisten juttu, ja yhtä perinteisesti naiset eivät seiso kasarmin pihalla jäykässä asennossa. Harjoittelun tavoitteena on jännittää vain välttämöttömiä lihaksia. Turha jännittäminen heikentää koordinaatiota, tekee liikkumisesta kankeaa ja altistaa horjahduksille. Tavoitteena on siis jo alkuvaiheessa, kädellä tukea pidettäessä toteuttaa komento "Lepo!" Turha jännitys pois, mutta ryhti on ja pysyy! Jos ei pysy, edessä on lihasjumppaa ja kenties muukin omaan kroppaan tutustiminen - tämä nimenomaan on minun vaikeuteni. Minullakin siis on sellainen, vaikka ilmeisesti olen jossain määrin lahjakas korkokävelijä. Viimeinen varoituksen sana: osta maltilliset korot siksi, että ostamalla liian korkeat opit jännittämään lihaksiasi turhaan sekä hoippumaan. Minäkin jouduin ostamaan nilkkurit, joissa on noin kuuden sentin korko. Niillä käveleminen tosin tuntui alun alkaen helpolta. Ainoastaan pohkeet ja etureidet tuntuivat väsyvän äkkiä.

Tällä hetkellä pystyn kantamaan stilettikorkkareilla täyden kahvikupin liukasta lattiaa myöten keittiöstä kirjoituspöydän ääreen. Matkalla joutuu varomaan kynnystä, maton reunoja ja kitarapiuhoja. Kuuden sentin koroilla kävelymaktaa rajoittaa lähinnä tarvittavien lihasten kunto. Lisäksi minulla on talvisaappaat, joissa on on noin 10 sentin korot. Niissä pystyin kävelemään jo aika luontevasti pitkin lasaretin käytäviä ja jopa hiukan kiirehtimään joutumatta päivystävän -atrin huomiin. Kiirehtiminen kuitenkin on tässäkin aika suhteellinen käsite. Nopeuteni oli tavallisen ihmisen tavallinen työpaikkakävelyvauhti.

(Julkaisen tän nyt ja luen huomenna uudelleen. Teen korjaukset, jos haluan.)