10 vuotta

Blogini täyttää tänään 10 vuotta.

Tämä on blogin 398. julkaisu. Pääosa näistä on esseitä, mutta joukossa on muutama runo, valokuvia, sanaleikkejä ja joitakin lyhyitä tekstejä, joita on vaikea lokeroida. Bloggerin tilaston mukaan blogiani on luettu 38 388 kertaa Sivuston reunassa näkyvän laskurin mukaan käyntejä on 15 586. Kumpaahan pitäisi uskoa? No, karkeasti sanoen sivuillani vieraillaa 5 - 10 kertaa päivässä. Ei mikään varsinainen suosikkisivusto. En tosin ihmettele, monet teksteistäni ovat abstrakteja ja virkkeeni polveilevia. Useimmat nettisurffailijat eivät varmaan jaksaa keskittyä tai innostua näistä teksteistä erityisemmin. Ja toisaalta, eivät nämä ole tiedettä, eikä se ole tarkoituksenikaan. Käytän lähteitä harvakseltaan ja esitän päättelyni metodit vielä harvemmin.

Minulla ei ole harmainta aavistusta, ketkä blogiani lukevat, paitsi yksi tietty ihminen, jonka kanssa syksyn mittaan olen vaihdellut sähköposteja. Alkuaikoina tätä seurasivat sisarukseni ja muuan hyvä ystäväni. Valitettavasti hekään eivät jättäneet elonmerkkejä. Muuan chat-tuttavani, nuori naine, ja edelleen nuori nainen, seurasi myös aikansa, mutta hänkään ei ole jättänyt enää vuosiin merkkejä itsestään. Tuo tilastosivu, jolle pääsen siis ainoastaan minä, kertoo, että noin puolet kävijöistä tulee ulkomailta. Tähänkään en ihan täsmälleen luota. Olen pikemminkin pohdiskellut, että sijaitseeko noissa maissa reitittimiä, joita pitkin joidenkin kävijöiden nettiliikenne kulkee. Tavallisimmat ulkomaat, joita tuo tilastoaparaatti mainitsee, ovat peukalotuntumalta Yhdysvallat, Venäjä, Saksa ja Ranska. Eksoottisempiakin kaukomaita listalla on vilahtanut. Mutta miksi joku tulisi noista maista lukemaan blogiani, jossa on harvoin mitään englanniksi ja vielä harvemmin jollain muulla vieraalla kielellä?

Kirjoittaessani ensimmäistä blogitekstiäni 25.11.2008 olin masentunut ja sairaslomalla. Välillä tilanne on ollut ajoittain parempi, mutta jälleen olen pitkällä sairaslomalla, tällä kertaa elämäni pisimmällä. Lääkärit ovat epäilleet töihinpaluutani, mutta ainakin toistaiseksi vakuutuslääkärit ovat olleet sitä mieltä, että minulle ei makseta mitään eläkeluontoista etuutta. Eläkevakuutusyhtiö on jopa ehdotellut ammatillista kuntoutusta, mutta tällä hetkellä tilanne on aivan mahdoton. Olen koko syksyn kärsinyt pahoinvoinnista, huimauksesta ja erilaisista kivuista. Viikon ajan ehti jo olla helpompaa, mutta tämä päivä on jälleen ollut karmea. Lääkärit eivät tunnu pitävän tilannetta vakavana.

Aikaisemmin syksyllä ajattelin, että julkaisen juhlan kunniaksi jotakin mahtavan hienoa ja riemukasta. Jotakin sellaista, kuin blogini alkupäässä on, kuten riemukas ajatusleikki maailman olemuksesta, ihmisen syvimmistä salaisuuksista tai kielemme suurimmista hauskuuksista. Valitan, ei onnistu. Järki ei juokse. Hienot tai hauskat ajatukset eivät synny väkisin ponnistelemalla. Ne edellyttävät valveutunutta mieltä, lukuintoa ja sitä, että jaksaa antaa ajatusten muhia mielessään. Käytännössähän tämä kirjoittaminen menee niin, että mielessäni on jokin teema ja pari eri näkökulmaa. Ryhtyessäni kirjoittamaan en yleensä tiedä, kuinka laaja teksti on tulossa. Alkuperäiset ajatukset herättävät uusia mietteitä ja muistikuvia, ja niin teksti vähitellen muotoutuu. Tällaisen useamman kappaleen laajuisen esseen kirjoittaminen vie suunnilleen puolesta tunnista kolmeen tuntiin. Useimmiten tekstiä tuntuu lopulta suoltuvan niin, että kirjoitus on vain pakko lopettaa. Jos tekstiä ei tule, en myöskään istu koneeni äärellä vaivaamalla päätäni sillä, että mitähän tästä vielä sanoisin. Joskus olen sitten kirjoitellut jatko-osia esseilleni, jos on tuntunut, ettei kaikki tule kerralla sanottua tai jos lähiaikoina mieleeni on tullut vielä uusi mietteitä samasta teemasta. Joissain tapauksissa kirjoitan pari erillistä tekstiä samasta teemasta, jotka voivat olla keskenään ristiriitaisiakin. Olen antanut itselleni luvan siihen. Tämä ei ole tiedettä, vaan kaikki perustuu arkiajatteluuni.

Toivotan mahdollisille lukijoilleni hyvää loppusyksyä. Adventin aikakin on käsillä, mutta joulutoivotukset jätän sentään sittempään. Jos jaksoit lukea tämän tekstin, tai edes tämän viimeisen virkkeen, ole kiltti ja jätä jokin terveinen, sitä varten täällä on kommentointimahdollisuus!