Hullut humanistit
Luin aivotutkijan kirjaa. Aiheena on musiikin kuuntelemiseen liittyvät aivotoiminnot. Itse asiassa juttu on hiton tylsää. Pääasiassa teksti käsittelee musiikkia äänen fyysiseltä kannalta ja sen lisäksi sitä, mitkä osat aivoista aktivoituvat erilaisten musiikkiin liittyvien toimintojen aikana. Kuuloaivokuori, amygdala ja erinäiset muut aivojen osat on käyty moneen kertaan läpi. Lisäksi kirja kertoo, että tavallisissa aivoissa voi tapahtua enemmän erilaisia kytkentöjä kuin maailmankaikkeudessa on tunnettuja hiukkasia. Kapasiteettia pitäisi siis riittää, ja tällä samalla seikalla totean myös, että taannoin kirjoittamani kolmen tekstin sarja kaikkeuden tajusta ei ollut aivan hakoteillä. Meillä taitaa olla ainakin mahdollisuus käsittää erittäin monimutkaisia ja laajoja asiakokonaisuuksia, ja sen myötä luoda kohtalainen käsitys maailmankaikkeudesta hiukkasista galakseihin asti. Voimme siis sen osalta ihmetellä itseämme, jos kohta välttäisin edelleen ihmisyyden palvomista. Kiintoisaa tuo...