Tedinblogi

Veljeni ovat ihmeellisiä ihmisiä, sillä en ole ammoisiin aikoihin riidellyt heidän kanssaan. Viimeisin yhteenotto on sattunut ehkä 1980-luvulla. Erityisen ihmeellinen tämä asia on siksi, että varsinkin nuoremman veljeni kanssa liikun usein autolla ja minulla on taipumus johdattaa tiemme liikenneseikkailuihin. Useimmat matkamme alkavat miesmäisen rehvakkaasti. Auto on lähes poikkeuksetta veljeni, minulla kun ei moista ole. Se ei tarkoita sitä, ettenkö vaikuttaisi auton kulkuun. Joskus suorastaan ajan sitä. Joka kerta tavaratilaan ja takapenkille kuormataan reippain elkein kamaa. Ei siis laittomia päihteitä, vaan soittimia, työkaluja, kalavehkeitä tai retki- tai purjehduskamppeita. Joskus mukana on myös sopivaksi katsottuja määriä alkoholia. Meininki on tiukka: se joka ajaa, ei juo; joka juo, ei aja. Olemme lainkuuliaisia ja lisäksi menomme pakkaa olemaan sellaista, että poliisi kuitenkin kiinnittää huomiota. Niin on tapahtunut useasti. Matkaan lähdetään iloisesti rupatellen. Ro...

Pitää nyt tämäkin tänne kirjoittaa, ihan oikea tapaus. Koko nuoruuteni kaipasin tyttöystävää, jonka kanssa minun olisi ollut mukava puuhata erilaisia arkisia asioita. Sellaista, jonka kanssa olisi voinut viettää aikaa yhdessä, joka olisi tullut usein käymään ja jonka vuoksi olisi voinut mennä ujostelematta vanhempia tai sisaruksia. Tuo unelmieni tyttöystävä oli yhdistelmä siskoani ja lähintä serkkuani: luonteeltaan suora ja avoin, reipas ja itsetietoinen ja kasvoiltaan kaunis. Jossakin 16 tai 17 vuoden iässä hänen hiukensa muuttuivat mielikuvissani vaaleista tummiksi. Tai olisiko ollut myöhemmin. Kerran näin hänet. Olimme veneellä Helsingissä ja torkuin väsymystäni salongin sohvalla. Ummistin silmäni, ja hän hymyili minulle puna-valkoiraitaisessa paidassaan ehkä pari sekuntia. Kaiketi paitansa mukaan hänen nimensä oli Marianne. Missään vaiheessa nuoruuttani sellaista tyttöystävää ei elämääni tullut. Jälkeen päin olen tajunnut, että monikin tyttö osoitti kiinnostusta minua kohtaan,...