Otin opikseni
http://tedinblogi.blogspot.fi/2010/02/naistenpaiva.html
Tuossa on linkki vanhaan Naistenpäivä-tekstiini. Ärsyynnyin siihen saamastani kommentista ja sen jälkeen ärsyynnyin siihen, että ärsyynnyin kommentista. Miksi?
Olen siis kirjoittanut provosoivasti naistenpäivän vietosta. Kekkeruusihan on edelleen mielestäni turha ja joutaa mielestäni pois kalenterista. Ensinnäkään sille ei ole aihetta ja lisäksi se on jopa haitallinen, koska se saa ihmiset, ja erityisesti naiset, törsäämään tarpeettomasti. Vaan tarkastellaanpa kritiikkiä:
Tekstini on kuulemma melko naiivia. Vai niin. Voihan se olla. En mitenkään voi miellyttää kaikkia enkä vastata kaikkien vaatimuksiin siitä, mikä ei ole naiivia. En sano, että kyseisen tekstin kirjoittaminen olisi ollut kovin vaikeaa. Väitän silti, että se oli huomattavasti vaativampi hanke kuin väittää jonkun toisen hengentuotetta lapselliseksi kertomatta, mikä siinä on naiivia. Siihen pystyy kuka tahansa kehdostaan viimeisen kerran kömpinyt. Pikkulapsikin osaa haukkua asioita, joista ei pidä ja vähän isompikin osaa valita ajankohtaisista muotisanoista suosituimmat.
Tekstini kertoo myös, kuinka vähän ymmärrän historiasta. Voipa olla. Tekstissäni kuitenkin on kerrottu naistenpäivän vieton historiallisesta taustasta. Tulkintani historiallisista seikoista voi olla kyseisen kommentoijan mielestä väärä, mutta mahdollisia tulkintoja on valtava määrä, eikä kyseinen kommentoija kertonut, mikä olisi ollut oikea tai paremmin perusteltu tulkinta kuin se, minkä minä esitän.
Tänä päivänä naisten päivää kuulemma kunnioitetaan nykypäivän menetelmin ja silloinen (milloinen?) tavoite on paukkunut rikki jo aikaa sitten. On tietenkin ihan hyvä, että joitakin tasa-arvotavoitteita on siis saavutettu. Se tuntuu melkoiselta myönnytykseltä ilmeiseltä feministiltä, koska tuntemani feministit etsivät minkä tahansa historiallisen pikkuseikan poliittisten tarkoitustensa tavoitteluun.
Pyyhkimällä naistenpäivä kalenterista poistettaisiin samalla merkittävä osa historiaa, kuulemma. Anonyymi kommentoijani lienee niin nuori, ettei ymmärrä, että naistenpäivän vietto on Suomessa hyvin tuore perinne, jos sitä vielä perinteeksi voi edes sanoa. Uusia juhlapäiviä on tullut ja vanhat ovat menettäneet merkitystään. Tuntumani perusteella sanoisin myös, että vanhojen juhlien ideologian taustalta löytyi uskonnon tarjottelu, nykyisten kekkereiden ilosanoma on kovin kaupallinen.
"Naistenpäivän tarkoitus ei ole ikinä ole ollut auttaa vähäosaisisa naisia, eikä se missään tapauksessa ole ketään kohtaan kunnioittavaa." Kumpi nyt on tyhmä, anonyymi vai minä? Kuten JUURI tuossa Naistenpäivä-tekstissäni kirjoitin, pidän naisten päivän ongelmana sitä, ettei naistenpäivänä näytetä juuri huomioivan niitä naisia, jotka todella ovat ankaran arjen sankareita, vaan niitä, jotka ovat jotakin... Visa-kortin prinsessoja. Ja vielä enemmän ihmettelen ajatusta, että vähäosaisten naisten auttaminen ei olisi kunnioitettavaa. Ymmärrän kyllä tuon kirjoittajan seuraavaksi ilmoittaman perusteen, että hyväntekeväisyyttä saisi mielellään harjoittaa aivan riippumatta siitä, mikä päivä sattuu olemaan. Asia vain on niin, että naistenpäivä olisi oikein hyvä päivä tehdä hyvää vähäosaisille naisille siitä syystä, että vähäosaisten naisten lisäksi maailmassa on paljon muitakin apua tarvitsevia ja ansaitsevia, enkä usko, että kukaan jaksaa kaikkia muistaa joka päivä. On apua kaipaavia ongelmanuoria, maaseudun yksinäisiä miehiä (joista monet ovat pienipalkkaisissa perustuotannon aputöissä, jotta esimerkiksi naistenpäivien kekkereihin saataisiin pullaa). On pienyrittäjiä, jotka raatavat lujasti mutta joutuvat silti kitkuttelemaan minimaalisilla tuloilla ja väliinputoajaa jos jonkinlaista. En siis mitenkään ymmärrä, mitä epäkunnioittavaa on siinä, että yhtenä teemapäivänä muistettaisiin hädänalaisia naisia. Ehkä meidän aikuisten miesten pitää tehdä, se koska ilmeisistä nuorista naisista ei siihen ole.
Kirjoitukseni on kuulemma ala-arvoinen ja epäkunnioittava. Voi voi. Ei se minusta ole niin kovin huono. En minä sitä tyhmyyttäni kirjoittanut. Epäkunnioittava se on, koska se on vallitsevan ilmiön kritiikki ja kohtalaisen epäkorrekti naisia kohtaan siinä mielessä, että jotenkin nuoret naiset ja heidän hännystelijänsä näyttävät saaneen vallan sanella, mikä tässä maailmassa on korrektia.
Kuten vastakommentissani totean, taisin osua napakymppiin.
Lisäksi minua on tänään moitittu siitä, ettei teksteistäni välity tunteita. Mainittakoon, että tämä jälkimmäinen kommentaattori ei edes lukenut tuota edellistä tekstiä loppuun. Kyllähän siellä tunteitakin on, mutta kieltämättä hetken tajun käsittelyni perustuu aktiivisen toiminnan kuvailuun.
Pidän itseäni monia muita miehiä voimakkaammin tuntevana ihmisenä, mutta minä en anna paskankaan arvoa tyhjälle tunteilulle: en romantiikalle, en naistenlehtien tunteisiin vetoavalle lätinälle, en automainosten möreästi vakuutteleville urhoille enkä väkivallalla hankitulle kunniantunnolle, enkä... En, en anna, koska tunteista on tullut ihmisten hyväksikäytön voimavara. Tunteisiin ei enää vedota, jotta tehtäisiin hyvää vaikkapa vähäosaisille naisille tai itseään liian välkkyinä pitäville teinitytöille, vaan että syydettäisiin vielä lisää rahaa niille, joilla sitä on jo ennestäänkin. Naistenlehtien ihanalla (huom: ihana eli naisille kelpaava) kuvakielellä luodaan tyhjää sosiaalisuutta. Sen tarkoitus on lienee ostaa lisää ja kilpailla ulkonäöllä - kisassa, jossa häviäjiä ovat toiset naiset ja ne, jotka ylipäätään ovat tunteidensa perusteella hyväksikäytettävissä riippumatta siitä, kuinka he itse tunteitaan ilmaisevat.
Ja mitä otin opikseni? Toisinajattelu ei olekaan niin kivaa kuin luulin. Sain mitä tilasin ja minua nyppi, vaikka minulla on ihan hyvät keinot vastata saamaani kritiikkiin. Siispä jatkan vanhaan malliin, koska jos alan vielä suorasukaisemmaksi ja vielä viileämmäksi, minulle ei jää käyttööni muita keinoja perusteeton kiukun nostattaminen. Ja tämä on sentään minun blogini, ei jonkin iltapäivälehtitasoisen roskajulkaisun toimittajan jokeltelupalsta.
Tuossa on linkki vanhaan Naistenpäivä-tekstiini. Ärsyynnyin siihen saamastani kommentista ja sen jälkeen ärsyynnyin siihen, että ärsyynnyin kommentista. Miksi?
Olen siis kirjoittanut provosoivasti naistenpäivän vietosta. Kekkeruusihan on edelleen mielestäni turha ja joutaa mielestäni pois kalenterista. Ensinnäkään sille ei ole aihetta ja lisäksi se on jopa haitallinen, koska se saa ihmiset, ja erityisesti naiset, törsäämään tarpeettomasti. Vaan tarkastellaanpa kritiikkiä:
Tekstini on kuulemma melko naiivia. Vai niin. Voihan se olla. En mitenkään voi miellyttää kaikkia enkä vastata kaikkien vaatimuksiin siitä, mikä ei ole naiivia. En sano, että kyseisen tekstin kirjoittaminen olisi ollut kovin vaikeaa. Väitän silti, että se oli huomattavasti vaativampi hanke kuin väittää jonkun toisen hengentuotetta lapselliseksi kertomatta, mikä siinä on naiivia. Siihen pystyy kuka tahansa kehdostaan viimeisen kerran kömpinyt. Pikkulapsikin osaa haukkua asioita, joista ei pidä ja vähän isompikin osaa valita ajankohtaisista muotisanoista suosituimmat.
Tekstini kertoo myös, kuinka vähän ymmärrän historiasta. Voipa olla. Tekstissäni kuitenkin on kerrottu naistenpäivän vieton historiallisesta taustasta. Tulkintani historiallisista seikoista voi olla kyseisen kommentoijan mielestä väärä, mutta mahdollisia tulkintoja on valtava määrä, eikä kyseinen kommentoija kertonut, mikä olisi ollut oikea tai paremmin perusteltu tulkinta kuin se, minkä minä esitän.
Tänä päivänä naisten päivää kuulemma kunnioitetaan nykypäivän menetelmin ja silloinen (milloinen?) tavoite on paukkunut rikki jo aikaa sitten. On tietenkin ihan hyvä, että joitakin tasa-arvotavoitteita on siis saavutettu. Se tuntuu melkoiselta myönnytykseltä ilmeiseltä feministiltä, koska tuntemani feministit etsivät minkä tahansa historiallisen pikkuseikan poliittisten tarkoitustensa tavoitteluun.
Pyyhkimällä naistenpäivä kalenterista poistettaisiin samalla merkittävä osa historiaa, kuulemma. Anonyymi kommentoijani lienee niin nuori, ettei ymmärrä, että naistenpäivän vietto on Suomessa hyvin tuore perinne, jos sitä vielä perinteeksi voi edes sanoa. Uusia juhlapäiviä on tullut ja vanhat ovat menettäneet merkitystään. Tuntumani perusteella sanoisin myös, että vanhojen juhlien ideologian taustalta löytyi uskonnon tarjottelu, nykyisten kekkereiden ilosanoma on kovin kaupallinen.
"Naistenpäivän tarkoitus ei ole ikinä ole ollut auttaa vähäosaisisa naisia, eikä se missään tapauksessa ole ketään kohtaan kunnioittavaa." Kumpi nyt on tyhmä, anonyymi vai minä? Kuten JUURI tuossa Naistenpäivä-tekstissäni kirjoitin, pidän naisten päivän ongelmana sitä, ettei naistenpäivänä näytetä juuri huomioivan niitä naisia, jotka todella ovat ankaran arjen sankareita, vaan niitä, jotka ovat jotakin... Visa-kortin prinsessoja. Ja vielä enemmän ihmettelen ajatusta, että vähäosaisten naisten auttaminen ei olisi kunnioitettavaa. Ymmärrän kyllä tuon kirjoittajan seuraavaksi ilmoittaman perusteen, että hyväntekeväisyyttä saisi mielellään harjoittaa aivan riippumatta siitä, mikä päivä sattuu olemaan. Asia vain on niin, että naistenpäivä olisi oikein hyvä päivä tehdä hyvää vähäosaisille naisille siitä syystä, että vähäosaisten naisten lisäksi maailmassa on paljon muitakin apua tarvitsevia ja ansaitsevia, enkä usko, että kukaan jaksaa kaikkia muistaa joka päivä. On apua kaipaavia ongelmanuoria, maaseudun yksinäisiä miehiä (joista monet ovat pienipalkkaisissa perustuotannon aputöissä, jotta esimerkiksi naistenpäivien kekkereihin saataisiin pullaa). On pienyrittäjiä, jotka raatavat lujasti mutta joutuvat silti kitkuttelemaan minimaalisilla tuloilla ja väliinputoajaa jos jonkinlaista. En siis mitenkään ymmärrä, mitä epäkunnioittavaa on siinä, että yhtenä teemapäivänä muistettaisiin hädänalaisia naisia. Ehkä meidän aikuisten miesten pitää tehdä, se koska ilmeisistä nuorista naisista ei siihen ole.
Kirjoitukseni on kuulemma ala-arvoinen ja epäkunnioittava. Voi voi. Ei se minusta ole niin kovin huono. En minä sitä tyhmyyttäni kirjoittanut. Epäkunnioittava se on, koska se on vallitsevan ilmiön kritiikki ja kohtalaisen epäkorrekti naisia kohtaan siinä mielessä, että jotenkin nuoret naiset ja heidän hännystelijänsä näyttävät saaneen vallan sanella, mikä tässä maailmassa on korrektia.
Kuten vastakommentissani totean, taisin osua napakymppiin.
Lisäksi minua on tänään moitittu siitä, ettei teksteistäni välity tunteita. Mainittakoon, että tämä jälkimmäinen kommentaattori ei edes lukenut tuota edellistä tekstiä loppuun. Kyllähän siellä tunteitakin on, mutta kieltämättä hetken tajun käsittelyni perustuu aktiivisen toiminnan kuvailuun.
Pidän itseäni monia muita miehiä voimakkaammin tuntevana ihmisenä, mutta minä en anna paskankaan arvoa tyhjälle tunteilulle: en romantiikalle, en naistenlehtien tunteisiin vetoavalle lätinälle, en automainosten möreästi vakuutteleville urhoille enkä väkivallalla hankitulle kunniantunnolle, enkä... En, en anna, koska tunteista on tullut ihmisten hyväksikäytön voimavara. Tunteisiin ei enää vedota, jotta tehtäisiin hyvää vaikkapa vähäosaisille naisille tai itseään liian välkkyinä pitäville teinitytöille, vaan että syydettäisiin vielä lisää rahaa niille, joilla sitä on jo ennestäänkin. Naistenlehtien ihanalla (huom: ihana eli naisille kelpaava) kuvakielellä luodaan tyhjää sosiaalisuutta. Sen tarkoitus on lienee ostaa lisää ja kilpailla ulkonäöllä - kisassa, jossa häviäjiä ovat toiset naiset ja ne, jotka ylipäätään ovat tunteidensa perusteella hyväksikäytettävissä riippumatta siitä, kuinka he itse tunteitaan ilmaisevat.
Ja mitä otin opikseni? Toisinajattelu ei olekaan niin kivaa kuin luulin. Sain mitä tilasin ja minua nyppi, vaikka minulla on ihan hyvät keinot vastata saamaani kritiikkiin. Siispä jatkan vanhaan malliin, koska jos alan vielä suorasukaisemmaksi ja vielä viileämmäksi, minulle ei jää käyttööni muita keinoja perusteeton kiukun nostattaminen. Ja tämä on sentään minun blogini, ei jonkin iltapäivälehtitasoisen roskajulkaisun toimittajan jokeltelupalsta.
Kommentit