Tuumaustauko

Kävelin ratavartta kauppaan. Aurinko paistoi lämpimästi, vaikka onkin jo syyskuu. Siinä missä joutomaa vaihtu tavaratalon takapihaksi istui välisarjan alkoholisti viinipullonsa kanssa betoniporsaan päällä. Varjossa lieni hyvä olla. Toivoin ettei hän alkaisi sönköttää minulle mitään juoppojen juotavia juttuja. En tiedä, miksi niillä onkin tarvis aina höpöttää minulle. Lienen jotenkin nyhverön näköinen. Ja niin kai se onkin. En tapaa sanoa pahasti ihmisille. Yleensä keksin sattuvat solvauksetkin vasta kun tilanne on jo ohi.

Koska ostokseni varmasti herättävät mielenkiintoa, voin kertoa ostaneeni pikaliimatuubin, yhdeksän voltin pariston, partahöyliä ja pienen suklaapatukan. Lisäksi haahuilin tavaratossa hetken, kun en oikein tiennyt, olisiko tarpeen ostaa vielä muutakin. Päästyäni lopputulokseen haahuilussani suorin kassalle, jossa en joutunut odottelemaan kuin tovin. Kassaneiti muuten muistutti kovasti muuatta netistä tuttua nuorta naista, mutta ei taatusti ollut hän, koska hän asuu kaukana.

Palailin ulos paisteeseen ja mutustelin suklaapatukkani.  Näin jo etäältä, että viinimäen mies istuskeli siinä, missä äskenkin. Toivoin että hänen huomionsa kiinnittyisi edes etäisesti takapihan toista laitaa kulkevaan nuoreen naiseen, mutta ei. Juoppo pakkasi juopoksi varsin sulavin liikkein viinipullonsa kassiin, käänsi polkupyöränsä suuntaan johon minunkin nenäni osoitti.

Mölötys alkoi kuulua jo kaukaa:

-Hei herra, saanko sanoa yhden asian?

Eipä minua juuri herroitella. Niinpä en voinut oikein kieltäytyäkään. Miekkonen jatkoi:

-Mitä ne ovat spekuloijat? Eikö ne ole jotenkin väärässä, kun niin kerran spekuloivat?

En osannut vastata, joten olin hiljaa. Miekkosen ääni ei oikeastaan kuulostanutkaan kovin juopuneelta. Arvioin hänet ehkä hiukan väärin.

-Jos tietäisi asiat, ei varmaan tarvitsisi spekuloida, hän vielä jatkoi.

En vieläkään saanut sanottua mitään. En osannut kommentoida enkä myöskään halunnut keskustella hänen kanssaan.

-Aha, no ei sitten, hän sanoi ja tervehti polkaistessaan ohitseni.

-Moi vain...

Olisi varmaan pitänyt kysyä, että kannattaako tuota sitten spekuloida. Jos ei tiedä, niin ei tiedä. En minä nyt ainakaan vakuuttunut hänen näkemyksestään, vaikka olihan hänen ajatuksessaan perää. Jos on varma asiasta, ei ole tarvetta punnita, saati sitten jaaritella. Varmoja asioita vain on niin kovin vähän.

Sitten pohdin, että mikä minut erottaa tästä juopoksi tuomitsemastani miehestä. Hän nautiskeli kesän rippeistä ja viinistä varjossa ja aprikoi tavalla, joka kaiketi sai hänet tuntemaan oivaltamisen iloa. Samaisen ilon takia minä näitä juttujani kirjoittelen täysin tietoisena siitä, etteivät nämä kaikkia kiinnosta ja että monet pitävät minua vain joutilaan haihattelijana, josta ei ole edes rahaa tienaamaan. Rahalla saa ostettua huippukokemuksia sillon tällöin, mutta oivaltamisen iloa sillä ei välttämättä saa. Kertaluontoiset elämykset menettävät merkityksensä. Oivaltamisen ilo tosin vaatii hiukan muuta pääomaa kuin kuluttaminen, kuten aikaa ja toimivat hoksottimet. Toivottavasti näitä takapihojen filosofeja alkaa ilmetä lisää. Toivottavasti ihmiset ottavat heistä oppia ja ymmärtävät, että ei sillä ole hitonkaan väliä, tienaako 2400 vai 5800 euroa kuukaudessa, jos mikään ei riitä. Väittäisin, että hyvä oivallus tuo ainakin yhtä paljon iloa kuin jokin kallis ostos - sillä erolla, että useimmat ostokset menettävät arvonsa nopeasti, oivallusten arvo yleensä kasvaa.