Uskominen

Uskovaisille ja tiedemiehillä on yksi yhteinen asia: he todistavat ja uskovat. He käyttävät sanaa täsmälleen samassa merkityksessä: uskominen on totena pitämistä, jonkin väitteen tai asiantilan vallitsemisen hyväksymistä.

Kaikki uskominen ei kuitenkaan liene samanlaista. Osa uskomisesta, olipa kyse uskonnosta tai tieteestä, on ehdotonta, osa ehdollista. Ehdoton uskominen on sitä, että uskomisen kohdetta ei kyseenalaisteta. Siihen suhtaudutaan kuin painovoimaan, jonka oletetaan vallitsevan joka paikassa, aina ja ikuisesti. Ehdoton uskominen pätee ja on voimassa vaikka uskomisen kohteena olevan ilmiön selitys olisi väärä. Usko painovoimaan voidaan nähdä myös täytenä vakuuttumisena siitä, että tavarat putoavat. Silloin ei selitetä, että vallitsee voiman ja vastavoiman laki ja että täsmälleen samalla voimalla, jolla maapallo vetää nappia puoleensa, myös nappi kiskoo maapalloa luokseen. Sattuupa vain olemaan niin, että napin ja maapallon massoilla on joltinenkin ero ja putoamiseen johtava voima kiihdyttää nappia paljon, paljon nopeampampaan liikkeeseen kuin maapalloa.

Ehdollinen uskominen puolestaan on sitä, että asiat voisivat olla toisin, kuin ne perusteiden valossa näyttävät olevan. Tällaista uskomista voi tapahtua vaikka oikeuden istunnossa, kun asioita tutkitaan tuomion langettamiseksi. Kyse voi olla vaikka sellaisesta tilanteesta, että joku on ottanut toisen ihmisen auton käyttöönsä luvatta; Kalervo on ottanut luvatta käyttöönsä Antin auton. On siis loukattu kiistatta Antin omistusoikeutta. Ennen luvatonta käyttöönottoa Antti on kuitenkin sanoillaan ja käytöksellään uhkaillut Kalervoa erittäin vakavasti, ja Kalervo omaa ruumiillista koskemattomuuttaan suojellakseen otti Antin auton ja ajoi sillä turvallaan. On totta, että Kalervo teki lain vastaisen teon. Mutta onko hän rikollinen? Olisko hänen lain mukaan pitänyt jäädä väkivahvan ja -valtaisen Antin piestäväksi?

Asiasta on todisteltu puolin ja toisin oikeudessa ja minä kuvittelen olevani lautamiehenä läsnä ja päädyn sellaiseen tulokseen, että Kalervo teki lainvastaisen teon, mutta hän ei ole syyllinen. Uskon siis Kalervon olevan syytön.

Kuinka paljon ehdoton ja ehdollinen uskominen eroavat toisistaan? Entä suhtautuvatko eri ihmiset näihin asioihin eri tavoin? Muuttaako asioiden opiskelu ja tutkiminen ehdotonta uskomista ehdolliseksi? Onko ehdoton uskominen lapsellista ja ehdollinen kypsää, vai voisiko olla niin, että edes joihinkin asioihin pitää uskoa ehdoitta? Onko viime kädessä kypsää vain hahmottaa uskomisen eri tavat vai lapsellista jättää asettamatta ne arvojärjestykseen? Olenko tyhmä vai viisas? Auttaisipa Heli Laaksonen minua!