Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2013.

Pitkäjänteinen laatutyö

Sanna valmistui uuteen ammattiin 35-vuotiaana. Kymmenkunta vuotta aikaisemmin hän oli valmistunut ensimmäiseen ammattiinsa, mutta hän ei ikinä saanut alalta kuin pätkätöitä, ja niin hän päätti vaihtaa alaa. Uusi ala liittyi osittain hänen ensimmäiseen ammattiinsa ja opintojensa aikana hän teki satunnaisia keikkahommia vanhassa amatissaan. Sannan opiskellessa perheen talous oli hänen aviomiehensä ansioiden varassa. Sannan opinnot sujuivat, sillä hän on lahjakas, innokas ja tarmokas. Suhteellisen pian uuteen ammattiinsa valmistumisen jälkeen Sanna sai koulutustaan vastaavan työpaikan kaksikielisestä kaupungista. Se oli tosin määräaikainen, mutta hän oli tyytyväinen, koska pysyviä työpaikkoja ei nykyään edes ole. Työ lähti sujumaan hyvin. Sanna oli paitsi tehokas, myös aikaansaapa. Hänen asiakkaansa olivat vaikeuksiin joutuneita nuoria, jotka pitivät hänestä. Joillekin heistä hän oli oikeastaan ainoa aikuinen, joka pystyi tarjoamaan edes jonkinlaista huolehpitoa tai kuuntelemaan murh...

Älä tee sitä!

Poikani! Älä ikinä myönnä mitään, sillä myöntäminen on alistumista. Älä koskaan myönnä mitään, koska se osoittaa jonkun toisen olleen oikeassa. Myöntäminen on pohjimmiltaan merkki väärässäolosta, etkä sinä halua olla väärässä, ethän?  Etkä sinä koskaan ole väärässä. Sinä olet asiakas tässä maailmassa. Sinun hallussasi on se hyvä, jota muut tavoittelevat ja jota voit vaihtaa haluamaasi. Ihmiset ovat kiinnostuneita hyötymään sinusta, joten pidä varasi. Parhaiten menestyt, kun huolehdit siitä että olet ensimmäinen. Älä koskaan myönnä mitään, sillä se on heikkoutta. Miten voit olla vahva, jos hyväksyt jonkun muun saneleman ajatuksen? Sitä sinä et voi tehdä. Muista, että kaikki hyvä kuuluu sinulle ja sinä olet oikeassa. Jos joku todella onnistuu osoittamaan olevansa oikeassa, voit kuitenkin asettaa hänet asemaansa, koska sinulla on valta, josta sinun on pidettävä kiinni. Valta, poikani, on oikeassaoloa. Sanotaan että tieto on valtaa, mutta se sanonta on väärä. Valta on tietoa. ...

Pehmeää ja lämmintä

Mukava lapsuus: pehmeät ikkunat ja lämmin lumi.

Uskominen

Uskovaisille ja tiedemiehillä on yksi yhteinen asia: he todistavat ja uskovat. He käyttävät sanaa täsmälleen samassa merkityksessä: uskominen on totena pitämistä, jonkin väitteen tai asiantilan vallitsemisen hyväksymistä. Kaikki uskominen ei kuitenkaan liene samanlaista. Osa uskomisesta, olipa kyse uskonnosta tai tieteestä, on ehdotonta, osa ehdollista. Ehdoton uskominen on sitä, että uskomisen kohdetta ei kyseenalaisteta. Siihen suhtaudutaan kuin painovoimaan, jonka oletetaan vallitsevan joka paikassa, aina ja ikuisesti. Ehdoton uskominen pätee ja on voimassa vaikka uskomisen kohteena olevan ilmiön selitys olisi väärä. Usko painovoimaan voidaan nähdä myös täytenä vakuuttumisena siitä, että tavarat putoavat. Silloin ei selitetä, että vallitsee voiman ja vastavoiman laki ja että täsmälleen samalla voimalla, jolla maapallo vetää nappia puoleensa, myös nappi kiskoo maapalloa luokseen. Sattuupa vain olemaan niin, että napin ja maapallon massoilla on joltinenkin ero ja putoamiseen joht...