Tedinblogi

Suuret sanat eivät suuta halkaise, mutta suureta ajatukset halkaisevat pään. Koska pääni on yhä ehjä, ja haluan niin olevan jatkossakin, kirjoitan ajatukseni tänne, että se lakkaa kiilaamasta kallonpuoliskojani etäämmälle toisistaan. Artikkelissani Put put ja mur (Julkaistu teoksessa Kuultava menneisyys [Toim. Outi Ampuja ja joku muu, jota en muista]   vuonna 2005) rinnastan petrolimoottorin sykkeen vanhan ajan verkkaiseen elämänmenoon ja bensiinimoottorien pärinän ja tietokoneiden prosessorien gigahertzit nykyajan kiihkeyteen, jota pidän huonona asiana. Laajennan tätä näkemystäni nyt hiukan. Read Montague (nimi jaksaa yhä huvittaa minua) kirjoittaa opuksessaan Miksi lukea tämä kirja, että ihmisen aivot ovat kuin hidas tietokone, joka kuitenkin pystyy erittäin moniin rinnakkaisiin tehtäviin samaan aikaan (Korjaus: Nyttemmin väitän, että aivot ja keskushermosto pystyvät vain joihinkin tietoisiin prosesseihin samaan aikaan, kuten kävelyyn ja purkanjauhantaan tai lukemiseen ja n...

Joitakin vuosia sitten ostin Tukholmasta vanhan, puisen purjeveneen. Seilasin sen vapun aikaan veljeni kanssa tänne Suomen puolelle. Siinä seilatessamme tulimme pohtineeksi, että millä tavoin ihminen kuulee. Veljeni sanoi jotakin sen suuntaista, että ensin tulee tunne ja vasta sitten tajuaa hiljaisena kuuluvan äänen. Veljeni maininnan perusteella olen kehitellyt uutta tapaa kuunnella. Konsti ei ole ollenkaan monimutkainen. Se perustuu siihen, että tietoisesti kuuntelee eri taajuusalueita. En ole rassannut mieltäni hertziluvuilla, vaan jaan kuuntelemani taajuudet eri kaistoihin kokemuksen perusteella. Matalin kuuntelemani taajuus on selvästi lauluäänialaani matalampi, ja sillä voi kuulla esimerkiksi etäisten laivojen dieselmoottorien jylyn. Seuraava vastaa suunnilleen puheeääneni korkeutta tai ambitusta, jolla voin mukavasti laulaa tuttuja melodioita. Sillä kuulee vaikka pienempiä moottoreita. Seuraava kaista on suunnilleen naisten lauluäänestä lintujenlauluun. Kuten arvata saattaa...

Seinässä on koukku. Se on aivan tavallinen teräskoukku, varmaankin valamalla valmistettu. Koukku puolestaan erottaa museolaivan keittiötä, byssaa, ja miehistön tiloja, skanssia.  Oletan, että koukku on siinä kattilan tai pannun ripustamista varten, koska se on valurautaisen hellan läheisyydessä. Byssa tosin on kokin valtakunta, ja kokkihan ripustaa koukkuihinsa mitä haluaa. Koska hella on lähellä, mitään helposti syttyvää siihen ei varmastikaan ole ripusteltu. Koukku on siis osa byssaa, joka taas on osa keulakajuuttaa, ja molemmat ovat osa museolaivaa. Museolaiva Sigyn on kyllä vähitellen muuttumassa itsensä kopioksi, kun lahoja osia korvataan uusilla. Koska kunnossapito tehdään mahdollisimman täsmällisesti alkuperäisten rakenteiden mukaan, laiva säilyttää historiallisen arvonsa ja merkityksensä - tai ainakin huomattavan osan niistä. Laiva ei ole seilannut vuosikymmeniin, mutta yhdestä byssan koukustakin kokenut purjehtija osaa ruveta hahmottamaan äänitapahtumaa. Me...