Uskollisuutta

Parikymmentä vuotta sitten vietin yhden huhtikuun Atlantilla. Suojellakseni eräitä ihmisiä siltä epätodennäköiseltä sattumalta, että nyt kertomani asiat voisivat yhä vaikuttaa heidän elämäänsä, en kerro muutamia yksityiskohtia: en täsmällistä vuotta, en täsmällistä reittiä, en matka-aikoja enkä veneen nimeä.

Veneessä oli kaksi päällystön jäsentä ja 12 miehistön jäsentä, iältään 17 - 23 vuotta. Sattumoisin miehistö oli jakautunut 6 mies- ja 6 naispuoliseen. Kaikkineen reissu kesti kuukauden verran, ja siitä noin 20 vuorokautta vietettiin aavalla valtamerellä vailla mitään kontakteja muuhun maailmaan.

Miehistön jäsenistä muodostui pareja jo muutamassa päivässä. Kiintoisaa on, että että parinmuodostusta harjoittivat täsmälleen ne, joilla oli maissa tyttö- tai poikaystävä, ylkä tai morsio vartoamassa. Me, joilla ei ollut suhdetta kotipuolessa, emme seurustelleet veneessäkään. Sittemmin noilta reissuilta on kantautunut korviin samanlaisia kuulumisia, ja onpa asiaa käsitelty venealan johtavassa aikakauslehdessä. Lähdeviitteenkin laittaisin, jos näkisin aiheelliseksi nähdä sen etsimisen vaivan.

Jos olisin lapsellinen, aloittaisin kapeakatseisen moraalisaarnan. Voisin tässä vannoa, etten ikinä enää luota kenenkään uskollisuuteen. En ole lapsellinen, enkä saarnaa enempää. Esitän kaksi kysymystä, joihin toivoisin jostakin löytyvän vastauksen. Ja esitän myös lyhyet ja riittämättömät vastausehdotukset.

1) Mihin ja miksi se moraali häipyi lähes yhtä nopeasti kuin ranta horisontin taakse?

2) Miksi juuri ne muodostivat pareja, joilla oli suhde myös maissa?

Ensimmäiseen vastaan, että poikkeusoloissa moraalimme ei näytä toimivan, kuten normaalioloissa. Ja koska niin moni aloitti suhteen, moraalin muutos lienee hyvin tavallista. Tätä asiaa kukin lukija miettiköön mieluiten katsellen samalla peiliin.

Toiseen vastaan kysymyksellä, että oliko noilla suhteilevilla taito muodostaa suhteita, vai olivatko he ominaisuuksiltaan otollisia suhteen muodostamiseen - sosiaalisia tai kauniita. Vai aiheuttiko etäisyys vakituisesta kumppanista ikävän, jota pyrittiin lievittämään tilapäissuhteella veneessä?

Tärkeimmät asiat, mitä tästä olen vuosien varrella oppinut on, että en yleensä hätkähdä tai koe moraalipaniikkia, jos minulle kerrotaan epäsovinnaisia asioita. En toki hyväksy pettämistä tai muuta sen kaltaista, mutta ne eivät saa minua tolaltaan tai käyttäytymään tuomitsevasti. Lisäksi olen oppinut, että ihmisen moraali on tilannesidonnainen. Syvällisemmät vastaukset kahteen esittämääni kysymykseen kiinnostaisivat minua, mutta ne olisivat kuitenkin kannaltani yksityiskohtia kokemuksessani ja suuremmissa asiakokonaisuuksissa.