Naistenpäivä

Naistenpäivän perinteet johtavat yllättävän pitkälle. Google-ystävämme mainitsee parikin eri lähdettä, jotka puhuvat New Yorkissa erään tai jonkin tekstiilitehtaan naistyöntekijöiden lakon vuonna 1857 olleen jonkinlainen lähtölaukaus naisasialiikkeelle. Lakko taatusti oli tarpeen, en epäile hetkeäkään. Tuon ajan teollisuustyöntekijöiden työ- ja asumisolot olivat karmeat, niin olen antanut itseni ymmärtää. Työpäivät olivat pitkiä ja vaarallisia. Kuri saattoi olla epäinhimillinen ja palkka kehno.

Naisilla oli myös oma, erityinen asemansa työväenliikkeen nousussa. Ja jos joku ääliömäinen lukija ei vielä ole tajunnut, nykyinen hyvinvointivaltio, jota jotkut epätoivon vimmalla yrittävät puolustaa, ei syntynyt siksi että työväestö alkoi olla kuin porvarit, eikä siksi että porvarit alkoivat olla kuin työväestö, vaan koska laajaksi paisunut alaluokka sai mittansa täyteen ja alkoi pistää kapuloita rattaisiin. Naisia oli teollisuustöissä suurin joukoin ja heidän tehtävänsä olivat raskaita. (Ehei. Naiset eivät ennen olleet kotiäitejä. Useimmat naiset kävivät töissä. Varakkaampien perheiden rouvat saattoivat sitten hoidelle kotia ja lapsia osallistumatta ansioon.) Naiset siis osallistuivat myös 1900-luvun taitteen rettelöintiin eli lakkoihin ja kapinoihin. Puolet hyvinvoinnin ansaitsemasta kiitollisuudesta kuuluu naisille.

Nyt päivän kontrafaktuaalinen pohdinta: jos työväenliikettä ei olisi muodostunut, olisivatko silloiset hyväosaiset alkaneet jakaa omasta ylimääräisestään? Jakavatko he nykyään? Ovatko ihmiset etupäässä ahneita vai suopeita ja auttavaisia? Kumpaan esimerkiksi mainonta vetoaa, tarpeeseen haalia tavaraa ja statusta vai jakaa sitä? Kirjoita vastakkainen mielipiteesi tähän:_______________________________.

Naisilla oli siis huoli itsestään, lapsistaan ja perheestään, mikä pakotti epäinhimillisissä oloissa nousemaan kapinaan oman terveyden hyvällä, paremman tulevaisuuden toivossa. Hatunnosto noille isoisoisoisoäideille!

Kiista Suomessa vallitsevasta tasa-arvosta näyttää jatkuvan. Nähdäkseni kyse ei ole enää siitä, että naisten asiat Suomessa olisivat erityisen huonosti. Jotkut kyllä saavat yhä turpiinsa kumppaneiltaan ja palkat ovat keskimäärin hiukan alhaisemmat. Tosin vähän ihmettelen tuota palkkahölinää, koska tähän ikään mennessä en ole tienannut yhtään ainotta penniä tai senttiä siksi että olen mies. Naiset tekevät suuremman osan pienipalkkaisista töistä, niin se kaiketi on ja se selittää uskottavasti ansiotasojen eroa.

Tästä kuitenkin ajatukseni johtuu naistenlehtien kestoteemaan, voiko uran ja perheen yhdistää. Naistoimittajat näkevät siis ideaalina sen, että voisi hoitaa perhettä ja samalla saavuttaa työurallaan mainetta ja mammonaa. Minähän vastaan heille, että ei voi. Jos hoitaa muksuja, ei voi istua jakkupuku päällä seminaarissa eikä edes nojailla kahviautomaattiin toimiston käytävässä. Sen sijaan nainen joutaa näemmä hitsaamaan tai ajamaan bussia päivän, hakemaan muksun päivähoidosta ja huolehtimana sapuskasta, siisteydestä ja perheen sosiaalisista suhteista. Ja kuten vuonna 1857, on nykyäänkin melko turha lähteä kesken päivän bussin ratista tai mopin varresta puhumaan pomolle, että perhe kaipaisi huomiota ja ansiotason pitäisi silti pysyä ennallaan. Päin vastoin, pomo muistuttaa, että työsopimuksessa on mainittu velvollisuudesta tehdä ylitöitä, jos tarvis on. Ehkä on niin, että uran ja perheen voi jotenkin yhdistää. Ansiotyötä ja perhettä ei voi. Ja vielä kysyn, erityisesti veljeni tuntien, eivätkö miehet muka koskaan taistele työn ja perheen asettamissa ristikkäisissä vaatimuksissa?

Nykyiset tasa-arvovaatimukset näyttävät perustuvan individualismiin. Pätäkkää pitää tulla tilille yhtä paljon kuin muillakin, vaikkei ansiossa olisikaan. Ja sitten naisten pitäisi vielä saada säilyttää jokin ammoinen erikoisasema, olla kohteliaisuuksin kohteena ja saada apua vain siksi että on nainen. Pyyteet olivat aikanaan oikeutettuja. Silloin sosiaalisen elämän perusyksikkö oli perhe. Perheessä oli jaetut tehtävät. Usein mies ansaitsi enemmän tekemällä raskaampaa työtä. Puntit tasattiin sillä, että nainen uurasti kotona enemmän. Tai näin se ainakin ihanteissa meni. Kyllähän monet miehet viettivät joutohetkensä ryyppäämällä eikä auttamalla vaimoaan huushollitöissä, mutta mahtoivatko kaikki naisetkaan erityisen uhrautuvaisia olla? Lienikö juoruseurojen pitäminen köökissä kovin rakentavaa? Yhtä kaikki, individualistinen maailma, jossa kaikki kilpailevat kaikkia vastaan, ei ole lähtökohdiltaan tasa-arvoinen. Ja taloudellisesti vähemmälle jäävät ne joilla on vähemmän aikaa tai muita resursseja varojen hankkimiseen.

Perhettä ja työtä on siis vaikea yhdistää, koska ihmisen jaksaminen on rajallista. Aikuisen pitäisi nukkua karkeasti sanoen 8 tuntia, ja mieluiten yöllä. Työssä ollaan yhtä pitkä aika. Lisäksi tulee työmatkat, joihin kuluva aika ei taida olla vähenemään päin, ja kotimatkaan usein yhdistyvät asioinnit. Kotoa lähdöstä paluuseen kuluu helposti 10 - 12 tuntia. Jäljellä on muutama tunti, josta osa kuluu kotitöiden parissa. Ja sitten vielä pitää ehtiä olemaan sosiaalinen, puhumaan puhelimessa ja edes vähän aikaa leikkimään lasten kanssa. Kaikesta tästä herää kysymys: miten naisilla VOI olla aikaa katsoaa Kauniit ja Rohkeat, Emmerdale ja sairaalasarja joka armas arkipäivä? Kaikilla ei tietenkään ole, mutta kumman yleinen puheenaihe nuo sarjat ovat. Jopa samoissa suissa, joissa valitetaan kiirettä ja kohtuuttomia vaatimuksia. Jos lakkaisimme kuvittelemasta, että kukaan jaksaa tehdä kaikkea mitä ylipäätään joku keksii odottaa, voisi olla helpompaa. Vai miksi ihmeessä jokaisen perheenäidin pitäisi tehdä jotakin uraa? Tai isän? Katso ympärillesi, lukija! Mitä välttämätöntä puuttuu? Äläkä vain vastaa, että toinen auto...

Samaan aikaan kun meillä naisten tasa-arvomarina on keskittynyt kiistelemään senteistä ja siitä, ettei päivä riitä kaikkeen mitä haluaisi, on edelleen naisia, jotka käyvät töissä, kantavat veden kilometrien päästä, hoitavat puolitusinaista mukulalaumaa ja niin edelleen. Eräät kulttuurit ovat tunnettuja siitä, että nainen on sukujen välinen kauppatavara. Naisia pahoinpidellään ja myös tapetaan julkisesti asioista, jotka meillä ovat lähinnä paheksuttavia. Tyttövauvoista hankkiudutaan eroon niin että parin vuosikymmenen kuluttua vain harvoille miehille on puolisoita, mikä taatusti ei vakauta yhteiskuntaa, eikä etenkään helpota kyseisten tyttölasten elämää. Nämä seikat olen kuullut naisasianaisten suusta, eikä se puhe ole aiheetonta. En usko eettiseen suhteellisuuteen. Minusta sitä ei saa hyväksyä, että jossakin pidetään puolta väestöstä alistettuna ja kaltoinkohdeltuna sukupuolensa takia. Näkemykseni mukaan tyttöjen ja naisten aseman eteen pitää tehdä vielä lujasti töitä pitkin maailmaa. Minusta miehet voisivat aloittaa sen työn lakkaamalla kannattamasta aatteita ja uskonnollisia näkemyksiä, jotka ajavat naisten alistamista. Erinäiset miehet voisivat hankkia apua taipumukseensa löydä heikompiaan, oli heikompi yksilö mies, nainen tai eläin. Minäkin voisin tässä välissä käydä katsomassa, miksei tiskikone tiskaa (sehän tästä huushollista puuttui vielä muutama kuukausi sitten...)

En tiedä mitä ovat viralliset naistenpäivänohjelmat, ja keillä on oikeus ohjelmia virallistaa. Koska lähipiiriini kuuluu naisia, tunnen kuitenkin naistenpäivänviettoa hiukan. Näin se menee: 1) motkotetaan kun aamulla ei saatu kahvitarjoilua vuoteeseen. Syy tarjoilun puutteeseen ilmenee tästä tekstistä myöhemmin. 2) Lähdetään ystävättären kanssa kaupungille. 3) Kahvitellaan naisten kunniaksi. 4) Hemmotellaan itseä lisää. 5) Luetaan naistenlehdestä mielenosoituksesta. 6) Tullaan kotiin ja ollaan yhtä aikaa tohkeissaan ja hermostuneita. Sillä lailla! Juotiin kahvia niiden kunniaksi, joilla ei ole varaa juoda kahvia. Yritettiin auttaa maailmaa lukemalla naistenlehteä. Hemmoteltiin itseä koska on nainen ja on hemmotteluun mahdollisuus. Ja sitten tunnetaan pahaa mieltä, koska ei ollakaan aivan individualisteja, vaan tunnustetaan kuuluttavan ryhmään nimeltään 'naiset', jota pahoinpidellään, raiskataan ja alistetaan. Ja naisten asiathan ovat huonosti, kuten kahvinjuonnista, shoppailusta ja hemmottelusta voi päätellä.

En siis luovu näkemyksestä, että naistenpäivä on täysin turha kekkeri. En, ennen kuin näen naisten tekevän jotakin konkreettista vähäosaisten naisten hyväksi. Toistaiseksi pidän naistenpäivää naisten keskinäisen eriarvoisuuden, turhamaisuuden ja tärkeilyn juhlana.

Ja kas tässä vielä näyte naistenpäivän keskeisimmästä sisällöstä.