Aikuisen seksuaalinen hyväksikäyttö

En saanut nukuttua, kun pelottavat ajatukset vaivasivat. Tulin kirjoittamaan blogitekstin, joka ei mitenkään liity valvottaviin ajatuksiin.

Ystävääni, joka ei enää suostu pitämään minuun yhteyttä, kun kuulemma tärvelen hänen mielialansa, on käytetty seksuaalisesti hyväksi lapsena. Kun nyt funtsin, niin häntä on hyväksikäytetty myös nuorena ja aikuisena.

En tiedä, eikä asia varsinaisesti minulle enää kuulukaan, kuinka lapsuuden aikainen hyväksikäyttö päättyi ja miten sen seurauksia hoidettiin. Mutta kuten sanoin, seksuaalinen kurjuus ei kaiketi päättynyt siihen. Hän kertoi nuorena harrastaneensa ronskia biletystä ja irtosuhteita siinä määrin, että kaduttaa yhä. Minä en hänelle saanut sanottua, että se on mennyttä. Että hän on hyvä nainen. Yritin kyllä, mutten onnistunut. Ja vasta nyt ymmärrän, miksen onnistunut.

Tuttavuutemme alkoi erittäin kuumilla ja eläväisillä seksikeskusteluilla. Tapasin hänet muutamaan kertaan. Emme harrastaneet seksiä, mutta ei se kovin kaukanakaan ollut. Nautin hänen seurastaan, hänen naurustaan ja hänen kauneudestaan. Ja vasta nyt tajuan, miksi ystävyytemme lähti luisumaan kaltevaa pintaa sen jälkeen, kun se seksi oli niin lähellä.

Minulla on tunne, että hän yritti yhä ostaa hyväksyntää minulta. Ehkä se oli jopa sellaista puolittain tietoista: kokemalla halua kanssani hän yhä osti hyväksyntää tavalla, joka ehkä pohjautuu lapsuuden kokemuksiin. Ja minä olisin ollut valmis siihen kauppaan. En vielä siinä vaiheessa tajunnut, että se olisi vain syventänyt hänen maanpäällistä helvettiään, ja niin teki myös se seksin ilmeinen mahdolllisuus. Minä pidin häntä rakkaana ja hyvänä ystävänä, mutta sainkin omassa lapsellisuudessani hänen olonsa pahemmaksi.

Jonkinmoinen moraalinen kainalosauvani on se, että alun alkaen en osannut ajatella kuten nyt. Ja että monissa yhteyksissä tarkoitukseni oli hyvä. Se ei silti tarkoita sitä, ettenkö olisi ollut haitaksi. Mutta näinhän asia on että, että myös ilman tarkoitusta ja tietämättömyyttään tehtyä pahaa on syytä katua ja pyytää anteeksi, ja ainakin siitä pitää ottaa opiksi. Itsesääliin en kuitenkaan aio tässä asiassa hukuttautua. Harrastan sitä ihan riittämiin muutenkin.

Minulla on sellainen tunne, että minäkin käytin häntä hyväkseni. Mutta saman tien voin todeta, että niin kaiketi käytetään monia muitakin. Jokseenkin kaikilla meistä on heikkoja kohtia, ja seksi on kovaa valuuttaa ihmissuhteiden kaupassa. Ja kaiketi monet osallistuvat aikuisen ihmisen hyväksikäyttöön ymmärtämättään.

Mutta arvelisin, että on ihmisiä, jotka löytävät näitä seksuaalisesti rikkinäisiä omiin tarpeisiinsa jotenkin tietoisesti. Aina löytyy joku uusi rassukka, joka on halukas lääkitsemään omaa rikkinäisyyttään lakanoissa. Ja siinä sitten ohessa saattavat avioliitot saada melkoista ryvetystä, taudit tarttua ja haavat syventyä - jopa jo arpeutuneet haavat revetä uudelleen.

Onneksi minun tehtäväni ei ole määritellä, missä kulkee tasapainoisen ja hyväksikäyttävän seksin raja. Onhan olemassa lohtuseksiä, sääliseksiä, sovintoseksiä ja jos vaikka millaista seksiä, jotka liittyvät johonkin elämäntilanteeseen, joka itsessään ei ole erityisen seksuaalinen. Periaatteessa nekin tarjoavat mahdollisuuden pahaankin loukkamiseen, mutta enpähän nyt käy kaikkea ja kaikkia syyllistämään. Ihmiset nyt ovat seksuaalisia olentoja ja se ilmenee monissa tilanteissa. Pääasia on, että jokin kohtuus säilyy.

Eikä minun asiani liene ratkaista sitäkään, miten seksuaalisesti hyväksikäytettäviä aikuisia tulisi hoitaa. Mutta kaiketi asia on niin, että tietty pidättyvyys: se, että seksiä harrastetaan vain sen oman kumppanin kanssa, suojelee tällaisilta tilanteilta. Pidättyvyys tai suoranainen kielto päästää ihmisen pohtimasta asiaa, jonka harkintaan ei ole kykyä tai muitakaan mahdollisuuksia. Mutta en osaa edes itse olla täydellisen seksuaalimoraalin puolestapuhuja. Ymmärrän toki, että fundamentaalisten seksuaalikieltojen noudattaminen säästäisi monelta harmilta. Nyt kuitenkin puhun siitä, etten minä osaa tuomita hirvittävän jyrkästi satunnaisia seikkailuita. Tiedän totisesti niiden mahdolliset seuraukset, mutta en halua syyllistää niitä ihmisiä, jotka jo tuntevat syyllisyytensä. Samaa elämän kurjuutta seksihölmöilyt ovat kuin liika juominen tai muiden päihteiden käyttö, saastuttaminen ja muut lyhytnäköiset elämäntavat. Elämäntyylit. Niille, jotka eivät tunne syyllisyyttään, on turha saarnata. Eiköhän elämä opeta.

Tarjosin Googlelle hakusanaksi "aikuisen seksuaalinen hyväksikäyttö". Ei tärpännyt. Yhtäkään osumaa ei tullut. Seksikeskustelupalstoilla jauhetaan siitä, onko sellainen tai tällainen seksitapa hyväksyttävä vai ei. Onko pervoa jos ajelee karvansa? Entä jos ei pidäkään anaaliseksistä? Onko normaalia, että mies pitää pitsisukkiksia? Asioitahan ne ovat nämäkin, mutta jos ei kykene hahmottamaan sitä, kuinka syvistä asioista nämä ongelmat kumpuavat, ei kaiketi voi sanoa tajuavansa paljonkaan seksistä - vaikka sitä olisi harrastanut koko aikuisuutensa. Paljon on pauhattu seksuaalivalistuksesta, ja silti edelleen on opettajia, jotka eivät kehtaa opettaa oppilailleen edes sitä, mistä lapset saavat alkunsa. Miten voisi olettaa, että joku oppisi itseään satuttamatta, että seksi ei ole vain leikkiä, jonka mahdolliset seuraukset ovat raskaus tai tartuntatauti? Miksi ihmiset näyttävät ajattelevan seksistä kovin pinnallisesti vaikka samalla kipuilevat mustasukkaisuuden tai hyväksikäytön tai ties minkä aihetta sivuavan ongelman takia. Luulisi itse kunkin käsittävän, että jokainen meistä on pääosin jokseenkin tavallinen, ja jokaista meitä satuttaa, jos joutuu kokemaan pettymyksiä asiassa, jota on jo lapsuudesta asti pitänyt yhtenä herkimmistään.

Alan kettuuntua seksuaaliseen liberalismiin. Ehkä muotoilen tässä kantojani uudelleen. Pornoa ei tarvita, mutta seksin kuvaamista ei silti tarvitse kieltää. Eikä edes saa. Ihmisten pitää saada tietää, ettei heidän seksitapansa sinällään ole pahoja, jos ne eivät ole konkreettisesti vaarallisia. Ja ehkä myös edes yritän kannattaa vastaisuudessa esimerkiksi Raamatussa esitettäviä ajatuksia: se, miten seksiä harrastaa, ei ole erityisen tiukasti rajattua. Mutta kenen kanssa... Asia on nimittäin niin, että itsekkäästi pidän itseäni hiukan tavallista älykkäämpänä. Jos siitä pitää kränätä, niin voinpa marssittaa todisteita asiasta. Mutta kun edes älykkyys ei varjele tyhmyydeltä, lienee parasta hyväksyä kulttuurissa vuosituhansien varrella muotoutuneet ohjeet siitä, kuinka hyvää elämää eletään. Ja niin muodoin osaan vastedes pitää 60-luvulla alkanutta seksuaalista vapaamielisyyttä typeryytenä. En suopeutena. Vallitkoon siis seksinkin suhteen hyvin maltillinen vapaamielisyys!