Tedinblogi

Kunpahan olen suihkusta parissa hiljattain kirjoittamassani esseessä puhunut, niin tässä taas yksi. Malliltaan Boeing 737 ...olisikohan tuo nyt alamuunnos -400 ja siitä vielä rahtiversio. Kone on lähtenyt noin 15 minuuttia sitten Helsinki-Vantaalta, viipyy parisen tuntia Turussa ja jatkaa sitten Leipzigiin.

Lieneekö sattumaa... olin jälleen suihkussa. Veden virta saanee ainakin joitakin aatoksia liikkeelle. Jostain syystä mielessäni pyöri Tuntematon sotilas ja se, kuinka ulkomailla sitä ei pidetä kovin kummoisena. Tosin, eipä ulkomaalaisilla ole samanlaiseen tulkintaan mahdollisuuksiakaan kuin suomalaisilla. Kalle Päätalon ulkomaisesta vastaanotosta en tiedä. Siinä kuitenkin pohtiessani näitä seikkoja tulin ajatelleeksi, että itse tekstien lisäksi kirjailijoiden nimet kannattaisi kääntää. Nimistä nimittäin löytyy avaimet kummankin teosten jonkinlaiseen ymmärtämiseen. Väinö Linna: Väinö on Väinämöinen ja linna taas sotilaallinen rakennus, joka suojaa vihollisilta. Väinö ompi Linnamme! Väinö, the Greatest Widard of the Finnish mythology. Linna, Castle. Suomalaisen mytologian suurin velho ja hänen sotilasvarustuksensa. Sitäpaitsi linna yleensä on alueensa päätalo. Kalle, Karl, Carl. Simply meaning "a man". Päätalo. "Main House, Main Farm." Suurimman talon mies. The Man o...

Pidä itsesi miehenä! Ota itseäsi niskasta kiinni! Think outside the box! (Ja huomatkaa: yleisesti hyväksytyn fiksuuden nimissä kehoitus englanniksi.) Minä olen. Jahve. Aprikoin: eksistoin. Mä oon mä! Psykologien mielestä persoona jakaantuu jotensakin tietoiseen ja sitten vähemmän tietoisiin osiin. Jossain siellä minän ja minäkokemuksen pohjalla vaikuttaa jokin verrattain pysyvä, jonka oletetaan olevan perimmäinen minä. Sen päälle on sitten kasautunut erilaista kuonaa, kuten freudilaisia fiksaatioita, jungilaisia arkkityyppejä, älykkyyttä, harmoniantajua, moraalia, muistoja, uskontoa, hahmojen ja taustojen tajua, motivaatioita, osaamista ja Yläkerran Isäntä yksin tietää, mitä. Esittämäni ryhdistäytymiskäskyt tuovat ilmi arkisen kokemuksen persoonan monikerroksisuudesta. Itsestä pitää löytyä vähintään kaksi puolta, että voi komentaa itseään: se joka komentaa ja se joka tottelee. Se joka käskee toista panemaan itsensä järjestykseen, komentaa ryhmänjohtajaa ja vastentahtoista ryhmää, vaikk...

Koko joukkoon Suomen kyliä ja kaupunkeja on sijoitettu tarinoita, ja jotkut paikkakunnat tai niiden piirteet ovat tulleet tutuiksi juuri kirjojen kautta. Ii-joki lienee monille tuttu Kalle Päätalon kirjoista, tuntisikohan kukaan Urjalaa ilman Väinö Linnan teoksia ja lienisiköhän Väderskär kenellekään tuttu ilman Myrskyluodon Maijaa? Meri-Porin kyliin ei tietääkseni sijoitu tunnettuja (kauno-)kirjallisia tekstejä. Paikka ei ole ainakaan enää ole erityisen kaunis tehtaineen ja satamineen, vaikka siellä toki sijaitsee esimerkiksi Yyterin hiekkarannat, joille muuten ei sanottavammin teollisuuslaitoksia näy. Yyterihän ei ole Suomen pisin hiekkaranta, ei lämminvetisin eikä kovinkaan monelle se lähin. Mielestäni kuitenkin esimerkiksi Kalajoen hiekkasärkkiä ei kannata verrata Yyteriin, toiseksi jäävät ne. Yyterin hiekka on niin hienoa, että jos haluaisi saman lukumäärän hiekanjyviä Kalajoelle, jäljempänä mainittu ranta pitäisi kasvattaa koko länsirannikon mittaiseksi. Eikä yyterin hiekan seass...

Eilinen ja tämä päivä ovat ehkä olleet elämäni masentuneimmat. Eivät synkimmät, eivät karmeimmat eivätkä ehkä edes ahdistavimmat. Mutta nuutuneimmat, juuttuneimmat ja toivottomimmat. Pääasiassa olen kulkenut vuoteen, tietokoneen ja vessan väliä silmät, ja vain silmät, seisoen. Äsken vaivauduin suihkuun. Mikäs siinä. Jos se ei antanut voimia, niin ei se pahaksikaan ollut. Tunsin kuitenkin ajatusteni kulkevan jähmeänä puurona. Aikaisemmin elämässäni olen ollut nokkela ja oppiminen peruskoulun edellyttämään malliin on ollut minulle helppoa. Nyt on vain samea tunkkaisuus mielessä. Usein on tuntuu hölmöltä, sellaiselta, että tiedän varsin hyvin, että jotakin pitäisi oivaltaa, mutta mitään ajatusta ei herää. Tajuan vain oman tyhmyyteni. Siitä ajatukseni venyi kuin sitkeä lima teemaan, jota olen varmaan käsitellyt ennenkin. En jaksa muistaa enkä lukea kaikkia juttujani nyt, joten en tiedä, mitä olen kirjoittanut. Ajatus kuitenki on, kuinka helppoa ihmiset on saada hyväksymään asioita, jos hei...

Yritän nyt kirjoittaa uudelleen novellin, jonka kirjoitin vuonna 2001 tai 2002. Lähetin sen Jaanalle, mutten ottanut itselleni siitä minkäänlaista kopioita. Tyttö, nainen tai jotakin siltä väliltä kulki kaupungin katuja jalan. Oli vielä se maailman aika, jolloin tämän kaupungin ja etenkin tämän kaupunginosan kadut olivat verrattain hiljaiset aamupäivisin. Autoliikenne näillä kaduilla oli harvaa, mitä nyt jokin satunnainen kuorma-auto jyrisi kohti työmaata tai pois sellaiselta. Nuoret pojat ajelivat tavarapolkupyörillään lähetin töissään kuljettaen mitä minnekin. Jokunen mummo ja vaari tietenkin kuljeksi pitkin jalkakäytäviä, ja nuori äiti pieni vauva sylissään kulki verkkaisin askelin. Hänellä ei ehkä ollut varaa lastenvaunuihin tai sitten matka ei ollut pitkä. Harvoin noin pienten kanssa mihinkään kuljettiinkaan. Tyttö kuuli korkokenkäisten askeltensa kaiun kerrostalojen rapatuista seinistä. Taivas oli sininen katukuilun yllä ja aurinko valkaisi julkisivut hänen vasemmalla puolellaan....

Olen yhteiskuntakriittisyydessäni myöhässä noin 15 vuotta. Ota ja lue: http://www.kolumbus.fi/matti.sarmela/Karjaa07.pdf En lähde kovin laajojen tiivistelmien tekoon. Linkin takaa löytyvä teksti kertoo, että aikamme ihminen on tajuntateollisuuden uhri, ja että teknokratiauskomme on uskonto siinä kuin aikaisemmatkin uskontomme. Odotamme - tai monet odottavat - että se ratkaisee ihmisten ongelmat, vaikka muusta on toki näyttöä. Lisäksi se olettaa, että ihminen on maailmanlaajuisen vallankäytön pelinappula, joka pidetään hallinnassa leivällä, sirkushuveilla ja seksin ja väkivallan kuvaamisella. (Reunahuomautus: pornohan on seksin kuvaamista... ja niitä hurskaitahan riittää, joiden mielestä seksiä saa kuvata, kunhan se ei ole tarkoitettu kiihottamaan. Höh!?) Ehkä, Luojan tähden, ehkä ihmiset pelastaa tuossa tekstissä maalaillulta lopun ajan menolta peri-inhimillinen halu tehdä tietoverkon ja tajuntateollisuuden ulkopuolisia asioita, kuten hakata halkoja, leipoa kakkuja jne... Ja tällekin ...

Olen siis sairaslomalla, kuten olen monesti sanonut. Enkä palaa entiseen työhöni, koska en pysty sitä tekemään. Iänkaikkinen sairaslomailu ei paranna masennusta. Arkiympyröiden pitää muuttua. Pitää saada onnistumisen kokemuksia ja kokemus siitä, että omilla päätöksillä on merkitystä. Anoin ammatillista kuntoutusta eläkevakuutusyhtiöltä. Myönteisen päätöksen eräs keskeinen kriteeri on uhka päätyä kokonaan työttömyyseläkkeelle. Kelan asiantunijalääkärin mukaan minulla on tuollainen uhka. Olen heidän kanssaan samaa mieltä. Niin käy, jos a) en päädy kuolemaan sitä ennen ja b) muutaman vuoden päästä moisia tukijärjestelmiä edes on. Kuntoutusanomukseen kirjoitin mielestäni varsin ytimekkäästi, etten sopeudu työhöni, en ole sopeutunut moneen muuhunkaan asiaan, olen huono ja rajoittunut ihminen ja että työpaikallani on joko minun hankaluuteni tai sitten eräiden muiden ihmisten hankaluuden takia sosiaalisia ongelmia. Sellaiseksi voi kai sanoa sitä, että jokin ruuvinpyörittäminen on tärkeämpää k...