Siivouksen moraali
Luin seksikeskustelupalstoja, mikä ei ole uutinen. Monien kiinnostavien kommenttien joukossa siellä aina törmää keskusteluun siitä, kiinnostaisiko vaimoa seksi, jos mies tekisi osansa kotitöistä. Verrattain tavallinen vastakommentti on, että kiinnostaisiko miestä kotityöt, jos vaimoa kiinnostaisi seksi. Kissanhännänvetoleikki on valmis ja näemmä ikuinen. Luojan kiitos, tapasin myös kirjoituksia, joiden mukaan seksihalut eivät näytä riippuvan siivoushaluista tai päin vastoin. Joillekin ei riitä mikään seksin määrä ja toisilla ei tunnu olevan mitään kohtuutta siivous- ja huushollityövimmassa.
Seksi on siitä mukava asia, että siitä on oikeus sekä naisten että miesten kieltäytyä. En tarkoita, että niin voisi parisuhteessa tehdä seurauksitta loputtomiin, mutta on hyvä, että aina ei ole pakko olla halukas ja että mitä tahansa kattokruunussa riippumisen muotoa ei ole pakko kokeilla. Siivoamisen suhteen tilanne on päinvastainen. Koska siisteys sillään on hyve, siivouksesta kieltäytyminen on pahe. Ja jos perheessä joku siivoaa, leipoo pullia tai tekee lumitöitä enemmän kuin muut, hänellä näkyy olevan oikeus vaatia raivokkaan siisteyden ylläpitoa myös muilta. Lisäksi hänellä näkyy olevan muita suurempi oikeus olla väsynyt ja pahantuulinen, vaikka pakastin on täynnä entisiäkin pullia ja kaikki tyynyliinat on silitetty jo viidesti, ja nähty vaiva on ollut turha. Ongelma on siinä, mikä on riittävää siisteyttä ja huushollaamista. Jos tarpeet eivät tällä(kään) saralla kohtaa, eikä kukaan ole valmis tekemään kompromissejä, siivousmaanikko terrorisoi läheisiään hamaan kuolemaan tai eroon asti. Lapsiraukoilla ei edes ole eron mahdollisuutta ja yleensä kotityöterroristi kuolee vasta vuosikymmeniä sen jälkeen kun lapsiraukka on jo muuttanut omaan talouteensa. Toivoa siis sopii, että kotihirmulla on muitakin ominaisuuksia kuin kotihirmuisuus. Muutoin ihmissuhteen sisällöksi lopulta voi muodostua vanhemman osapuolen kuoleman odotus.
On olemassa seksuaaliterapiaa. Siinä pyritään selvittämään seksiongelmien syitä ja muuttamaan seksuaalista turhautumista aiheuttavaa käytöstä. Miksei ole kotitalousterapiaa, jossa selviteltäisiin sairaalloisen leipomis- ja siivousvimman syitä ja pyrittäisiin luomaan rakentavia kompromissejä? Ensivaiheessa terapiseerattavat voitaisiin määrätä täydelliseen imurointikieltoon. Kun on opittu sietämään edes jonkin tasoista epätäydellisyyttä sekä ymmärtämään leipomisen, ylipainon ja ärtymyksen välinen yhteys, voidaan harkita kohtuullista viikkosiivousta. Siivoushankkeelle pitää kuitenkin asettaa ehdoton aikaraja ja muita ehtoja. Voidaan esimerkiksi edellyttää, että viikkosiivous lopetetaan missä tahansa vaiheessa, ja kenen tahansa vaatimuksesta, jos siihen on kulunut yli 1½ tuntia. Valitusoikeutta ei ole. Kaikkien on osallistuttava siivoukseen sovittuna aikana, ja kullakin on oikeus vain yhteen taukoon. Tauon maksimipituus on esimerkiksi viisi minuuttia. Pikkulasten ja muiden moraalisesti ylivertaisten mahdollisuus häiritä siivousta ja tarjota mahdollisuutta sopimuksesta luistamiseen pitää minimoida esimerkiksi isovanhempien avulla. Samalla konstilla voi minimoida perheenpienimpien ja muiden sellaisten mahdollisuus häiritä vanhempien siivouksenjälkeistä kahvi-, olut-, viini- tai herkkuhetkeä.
Kun jonkinmoinen yhteisymmärrys ylläpidettävän siisteyden tasosta ja ylläpidosta on saavutettu, voidaan alkaa tarkastella esimerkiksi vaatteidenhuoltoa. Terapian alkuvaiheessa on viisainta tyytyä silittämättömiin vaatteisiin, paitsi jos sattuu erityisen merkittävä juhlapäivä, työpaikkahaastattelu tai muu tilaisuus, joka välttämättä edellyttää muodollista pukeutumista. Jos ansiotyö edellyttää muodollista pukeutumista, vaatehuolto tapahtukoon työpäivän välittömässä yhteydessä. Näissäkin tapauksissa vain välttämättömät vaatteet silitetään. Housunprässien terävyyttä ei kuitenkaan tule tänä aikana arvioida metriä lähempää. Kun on opittu, ettei tennissukkia tarvitse silittää ja että kauluspaidan selkäpuoli ja helma harvemmin pysyvät rypyttöminä pitemmälle kuin autoon asti, on aika jälleen kaivaa silitysvarusteet esiin. Siivoussession tavoin silitysrupeamallekin asetetaan kohtuulliset rajat. Jos tyynyliinoja jää silittämättä, pyritään tyytymään epätäydellisyyteen ja etenkin nauttimaan siitä ajasta, joka jää käytettäväksi muuhun. Samassa yhteydessä on hyvä opetella, että pikkutyttöjen vaatteilla on taipumus likastua pitsisomisteista huolimatta; että teepaidan kauluksia ei tarvitse ei tarvitse tärkätä ja että pari tahraa rasavillin poikalapsen hupparissa ei haittaa. Samaa paitaa voi pitää, vaikka Eufrosyne-täti pistäytyisikin yllätysvierailulle tekemään tupa- kaappi ja siisteystarkastusta. Mitäs tunki yllättäen!
Terapian yksi osa on siis, kuten yllä vihjaan, Eufrosyne-tätien sietäminen. Täti saattaa kyllä motkottaa tai ainaki katsoa arvostellen vinossa olevaa sohvatyynyä. Anna hänen katsoa, paitsi jos olet rahanahne ja odotat häneltä vähintään kymmenien tuhansien eurojen perintöä. Rahanahneushan saa toki terapiassakin käydä sopuisan käytöksen yli... Eufrosyne-tätit ja anopit ja muut sellaiset eivät asu teillä. Eikä heidän niin muodoin pitäisi asua siellä edes mielessänne. Äitisi saattoi kyllä taitella tyynyliinannauhat kuuman veitsen avulla haitarimaisiksi, mutta jos tällainen asia alkaa tuntua tärkeältä, on hyvä muistella, miksi se joku Eulalia-täti soitteli isälle aina kun äiti oli kotitalouskerhossa. Jos siis ei ole mitään muuta syytä hillitä huushollimaniaa, niin ainakin kannattaa pyrkiä valitsemaan kahdesta pahasta - uskottomuusongelmat tai valtoimenaan liehuvat tyynyliinannarut - se vähäisempi. Tässä kohdin on kuitenkin pakko todeta, että jos tyynyliinannarut vaikuttavat tärkeämmiltä, kotitalousterapia ei taida olla riittävä apu, eikä seksuaaliterapiakaan. Silloin on viisaampi harkita ihan suoranaista parisuhdeterapiaa ja varautua puolin ja toisin raskaasti tavoitettaviin kompromisseihin.
Lopuksi lienee viisainta tarkastella kompromissin olemusta ja merkitystä. "Voin jättää peräkamarin hyllynpäällisen joka toinen viikko siivoamatta" ei ole sen kummempi kompromissi kuin "voin olla karkauspäivänä tekemättä seksuaalista aloitetta". Monet luulevat, että kompromissin päätarkoitus on tinkiä vaatimuksista. Näin ehkä onkin jossakin kansainvälisen konfliktin rauhoittamiseen pyrkivissä neuvotteluissa. Silloin tarkoituksena on rajoittaa mahdollisimman nopeasti tuskaa ja hätää. Yhteisistä tavoitteista voidaan sopia, kun tappaminen on loppunut. Huusholli- ja seksikompromisseissakin tinkiminen lienee välttämätöntä. Tinkiminen ja varsinkaan sen vaatiminen vastapuolelta ei kuitenkaan johda yhteiseen hyvään. Pidättäytymisellä ja kieltäymyksellä on merkitystä vain, jos se on välttämätöntä yhteisten tavoitteiden löytämiseksi ja saavuttamiseksi. Kompromissi pari- ja taloussuhteessa ei ole kaupankäyntiä vaan tasapainon tavoittelemista. Jos alkaa käydä kauppaa nöyryytyksellä, väsymyksellä, turhautumisella ja vihalla, nuo seikat vain vaihtavat omistajaa. Ja aivan erityisesti pitää varoa yksipuolisia kompromissejä: "Luovun talousmoralisoinnista tai anaaliseksikokeilusta puhumisesta, että saisin olla rauhassa siltä ja tältä." Ei-mitään ei ole kaupanteon väline konkreettisessa kaupanteossakaan. Kauppiaalle ei sanota, että jos annat litran maitoa, en särje näyteikkunaasi. (Tai voihan sitä yrittää. Yleensä kauppasuhde päättyy lopullisesti.) Ei-mitään ei siis ole vaihdon väline parisuhteessa, ja kuten sanoin, mihinkään vaihtoon ei kannata ryhtyä vaihdon itsensä vuoksi. Kauppaa käydään ihan tarpeeksi muutenkin.
Jotta tervettä seksiä terveessä huushollissa!
Seksi on siitä mukava asia, että siitä on oikeus sekä naisten että miesten kieltäytyä. En tarkoita, että niin voisi parisuhteessa tehdä seurauksitta loputtomiin, mutta on hyvä, että aina ei ole pakko olla halukas ja että mitä tahansa kattokruunussa riippumisen muotoa ei ole pakko kokeilla. Siivoamisen suhteen tilanne on päinvastainen. Koska siisteys sillään on hyve, siivouksesta kieltäytyminen on pahe. Ja jos perheessä joku siivoaa, leipoo pullia tai tekee lumitöitä enemmän kuin muut, hänellä näkyy olevan oikeus vaatia raivokkaan siisteyden ylläpitoa myös muilta. Lisäksi hänellä näkyy olevan muita suurempi oikeus olla väsynyt ja pahantuulinen, vaikka pakastin on täynnä entisiäkin pullia ja kaikki tyynyliinat on silitetty jo viidesti, ja nähty vaiva on ollut turha. Ongelma on siinä, mikä on riittävää siisteyttä ja huushollaamista. Jos tarpeet eivät tällä(kään) saralla kohtaa, eikä kukaan ole valmis tekemään kompromissejä, siivousmaanikko terrorisoi läheisiään hamaan kuolemaan tai eroon asti. Lapsiraukoilla ei edes ole eron mahdollisuutta ja yleensä kotityöterroristi kuolee vasta vuosikymmeniä sen jälkeen kun lapsiraukka on jo muuttanut omaan talouteensa. Toivoa siis sopii, että kotihirmulla on muitakin ominaisuuksia kuin kotihirmuisuus. Muutoin ihmissuhteen sisällöksi lopulta voi muodostua vanhemman osapuolen kuoleman odotus.
On olemassa seksuaaliterapiaa. Siinä pyritään selvittämään seksiongelmien syitä ja muuttamaan seksuaalista turhautumista aiheuttavaa käytöstä. Miksei ole kotitalousterapiaa, jossa selviteltäisiin sairaalloisen leipomis- ja siivousvimman syitä ja pyrittäisiin luomaan rakentavia kompromissejä? Ensivaiheessa terapiseerattavat voitaisiin määrätä täydelliseen imurointikieltoon. Kun on opittu sietämään edes jonkin tasoista epätäydellisyyttä sekä ymmärtämään leipomisen, ylipainon ja ärtymyksen välinen yhteys, voidaan harkita kohtuullista viikkosiivousta. Siivoushankkeelle pitää kuitenkin asettaa ehdoton aikaraja ja muita ehtoja. Voidaan esimerkiksi edellyttää, että viikkosiivous lopetetaan missä tahansa vaiheessa, ja kenen tahansa vaatimuksesta, jos siihen on kulunut yli 1½ tuntia. Valitusoikeutta ei ole. Kaikkien on osallistuttava siivoukseen sovittuna aikana, ja kullakin on oikeus vain yhteen taukoon. Tauon maksimipituus on esimerkiksi viisi minuuttia. Pikkulasten ja muiden moraalisesti ylivertaisten mahdollisuus häiritä siivousta ja tarjota mahdollisuutta sopimuksesta luistamiseen pitää minimoida esimerkiksi isovanhempien avulla. Samalla konstilla voi minimoida perheenpienimpien ja muiden sellaisten mahdollisuus häiritä vanhempien siivouksenjälkeistä kahvi-, olut-, viini- tai herkkuhetkeä.
Kun jonkinmoinen yhteisymmärrys ylläpidettävän siisteyden tasosta ja ylläpidosta on saavutettu, voidaan alkaa tarkastella esimerkiksi vaatteidenhuoltoa. Terapian alkuvaiheessa on viisainta tyytyä silittämättömiin vaatteisiin, paitsi jos sattuu erityisen merkittävä juhlapäivä, työpaikkahaastattelu tai muu tilaisuus, joka välttämättä edellyttää muodollista pukeutumista. Jos ansiotyö edellyttää muodollista pukeutumista, vaatehuolto tapahtukoon työpäivän välittömässä yhteydessä. Näissäkin tapauksissa vain välttämättömät vaatteet silitetään. Housunprässien terävyyttä ei kuitenkaan tule tänä aikana arvioida metriä lähempää. Kun on opittu, ettei tennissukkia tarvitse silittää ja että kauluspaidan selkäpuoli ja helma harvemmin pysyvät rypyttöminä pitemmälle kuin autoon asti, on aika jälleen kaivaa silitysvarusteet esiin. Siivoussession tavoin silitysrupeamallekin asetetaan kohtuulliset rajat. Jos tyynyliinoja jää silittämättä, pyritään tyytymään epätäydellisyyteen ja etenkin nauttimaan siitä ajasta, joka jää käytettäväksi muuhun. Samassa yhteydessä on hyvä opetella, että pikkutyttöjen vaatteilla on taipumus likastua pitsisomisteista huolimatta; että teepaidan kauluksia ei tarvitse ei tarvitse tärkätä ja että pari tahraa rasavillin poikalapsen hupparissa ei haittaa. Samaa paitaa voi pitää, vaikka Eufrosyne-täti pistäytyisikin yllätysvierailulle tekemään tupa- kaappi ja siisteystarkastusta. Mitäs tunki yllättäen!
Terapian yksi osa on siis, kuten yllä vihjaan, Eufrosyne-tätien sietäminen. Täti saattaa kyllä motkottaa tai ainaki katsoa arvostellen vinossa olevaa sohvatyynyä. Anna hänen katsoa, paitsi jos olet rahanahne ja odotat häneltä vähintään kymmenien tuhansien eurojen perintöä. Rahanahneushan saa toki terapiassakin käydä sopuisan käytöksen yli... Eufrosyne-tätit ja anopit ja muut sellaiset eivät asu teillä. Eikä heidän niin muodoin pitäisi asua siellä edes mielessänne. Äitisi saattoi kyllä taitella tyynyliinannauhat kuuman veitsen avulla haitarimaisiksi, mutta jos tällainen asia alkaa tuntua tärkeältä, on hyvä muistella, miksi se joku Eulalia-täti soitteli isälle aina kun äiti oli kotitalouskerhossa. Jos siis ei ole mitään muuta syytä hillitä huushollimaniaa, niin ainakin kannattaa pyrkiä valitsemaan kahdesta pahasta - uskottomuusongelmat tai valtoimenaan liehuvat tyynyliinannarut - se vähäisempi. Tässä kohdin on kuitenkin pakko todeta, että jos tyynyliinannarut vaikuttavat tärkeämmiltä, kotitalousterapia ei taida olla riittävä apu, eikä seksuaaliterapiakaan. Silloin on viisaampi harkita ihan suoranaista parisuhdeterapiaa ja varautua puolin ja toisin raskaasti tavoitettaviin kompromisseihin.
Lopuksi lienee viisainta tarkastella kompromissin olemusta ja merkitystä. "Voin jättää peräkamarin hyllynpäällisen joka toinen viikko siivoamatta" ei ole sen kummempi kompromissi kuin "voin olla karkauspäivänä tekemättä seksuaalista aloitetta". Monet luulevat, että kompromissin päätarkoitus on tinkiä vaatimuksista. Näin ehkä onkin jossakin kansainvälisen konfliktin rauhoittamiseen pyrkivissä neuvotteluissa. Silloin tarkoituksena on rajoittaa mahdollisimman nopeasti tuskaa ja hätää. Yhteisistä tavoitteista voidaan sopia, kun tappaminen on loppunut. Huusholli- ja seksikompromisseissakin tinkiminen lienee välttämätöntä. Tinkiminen ja varsinkaan sen vaatiminen vastapuolelta ei kuitenkaan johda yhteiseen hyvään. Pidättäytymisellä ja kieltäymyksellä on merkitystä vain, jos se on välttämätöntä yhteisten tavoitteiden löytämiseksi ja saavuttamiseksi. Kompromissi pari- ja taloussuhteessa ei ole kaupankäyntiä vaan tasapainon tavoittelemista. Jos alkaa käydä kauppaa nöyryytyksellä, väsymyksellä, turhautumisella ja vihalla, nuo seikat vain vaihtavat omistajaa. Ja aivan erityisesti pitää varoa yksipuolisia kompromissejä: "Luovun talousmoralisoinnista tai anaaliseksikokeilusta puhumisesta, että saisin olla rauhassa siltä ja tältä." Ei-mitään ei ole kaupanteon väline konkreettisessa kaupanteossakaan. Kauppiaalle ei sanota, että jos annat litran maitoa, en särje näyteikkunaasi. (Tai voihan sitä yrittää. Yleensä kauppasuhde päättyy lopullisesti.) Ei-mitään ei siis ole vaihdon väline parisuhteessa, ja kuten sanoin, mihinkään vaihtoon ei kannata ryhtyä vaihdon itsensä vuoksi. Kauppaa käydään ihan tarpeeksi muutenkin.
Jotta tervettä seksiä terveessä huushollissa!
Kommentit