TM testaa: Humanismi
Ainoa, jota nykyään saa julkisesti haukkua, on valkoihoinen, heteroseksuaalinen mies. Muut ihmiset muodostavat maailmanlaajuisen vähemmistön, jonka omaisuuksiin ei pidä mennä huumorimielellä puuttumaan. Tähän on kuitenkin yksi lievennys. Myös humanisteja saa haukkua, paitsi naisia, ihonväriltään tummahkoja, etniseen tai muuhun sellaiseen vähemmistöön liittyviä ja niin edelleen. Kenenkään ei edellytetä maailmassa osoittavan sellaista laajakatseisuutta kuin valkoihoisen miespuolisen heterohumanistin. Eikä siihen kyllä muut pystykään.
Aika ajoin erityisesti akateemiset opiskelijat nostavat esiin kysymyksen siitä, ovatko humanistiset tieteet tieteitä ollenkaan, ja pitäisikö humanistit rehabilitoida esimerkiksi Siperiaan tai ainakin Jakomäkeen. Tässä kohden on muuten pakko poiketa asiasta ja kertoa Merja-ystäväni näkemys paljasjalkaisesta stadilaisesta. Sen äiti tuli Jakomäestä ja isä Pukinmäestä. Voi noita teekkareita, medisiinareita, yhteiskunta-, kauppa-, kasvatus- ja luonnontieteilijöitä.
Otan hampaisiini teekkarit. He ovat syvästi erehtyneet, kuten nuo muutkin mainitsemani akateemikonalut. Yliopiston tarkoitus on luoda ja ylläpitää sivistystä. Sivistykseen kuuluu sellaiset asiat kuin kyky ajatella abstraktisti, kyky syvälliseen lukemiseen ja asioiden harkintaan, kyky ilmaista itseään selvästi puhuen tai kirjoittaen tai vaikka laulaen. Sivistykseen kuuluu, että ihminen tuntee historiansa. Ihminen, joka pitää vallitsevaa todellisuutta itsestäänselvänä ja kuvittelee, että hänellä on automaattisesti oikeus nauttia niistä asioista, joista sattuu nautiimaan, on täydellinen moukka. Edelleen, ja tätä seuraavaa haluan painottaa erityisesti, tieteiden tehtävä on tarjota laajoja näkökantoja. Teekkarit, nuo maamme toivot ovat täydellisiä häviäjiä, lähinnä kai kauppatieteilijöiden rinnalla. Suomalaisen teknisen osaamisen huipputaidonnäyte, puhelin jolla voi leikkiä, ei ole sivistystä. Puhelin on ollut käytettävissä toista sataa vuotta. Pelejä on vielä paljon, paljon vanhempia. Teekkari ei uskokaan, kuinka vanhoja pelejä maailmasta löytyy. Suoraan sanoen, teekkarit tai insinöörit eivät ole kyenneet luomaan yhtään. mitään. varteenotettavaa. uutta.
Sen myönnän sujuvasti, että edellisen laman jälkeistä nousukautta saamme kiittää noita turhakkeita. Sekä niitä kauppamiehiä, jotka noita vehkeitä kaupittelevat kilvan ympäri maailmaa. Homo ludensille on helppo myydä leluja, joilla voi tehdä joskus jotakin varteenotettavaakin, kuten pitää yhteyttä toiseen ihmisyksilöön. Näennäisin järkisyin kelpo ihmisiä saadaan ostamaan sitä sun tätä, koska kelpo ihmiset eivät ole sivistyneitä. He eivät pysty muodostamaan ympäröivistä asioista selkeitä asiakokonaisuuksia, joten markkinamiehen ja teknokraatin on helppo jymäyttää heitä ostamaan milloin mitäkin. Otetaanpa nyt yksinkertainen esimerkki: jollakin ihan viisaan oloiset miehet saadaan syytämään tolkuttomat määrät rahaa autoihin - vain siksi että heissä saadaan aikaan mieliteko. Vai voiko joku aivan perustellusti väittää, että olisi erityisen järkevää syytää kymmeniä tuhansia euroja kulkupeliin, jota ei välttämättä tarvitse ja jonka arvo romahtaa oitis kun sen ajaa ulos liikkeestä? Nyt esitän kainon pienen väitteen: melkoinen osa niin sanotusti hyödyllisestä toiminnasta olisi viisainta jättää tekemättä. Etenkin pääosa siitä, mitä diplomi-insinöörit suunnittelevat, olisi viisainta jättää toteuttamatta. Paitsi että nämä insinöörielämän pintaliitäjät tuottavat ja ostattavat täysin turhaa tavaraa, he aiheuttavat välitöntä vahinkoa.
Kun sivusin tuota insinöörien asemaa suomalaisessa materiaalisessa hyvinvoinnissa, voisin saman tien esittää näkemykseni suomalaisesta tuotekehityksestä. Kehityshän ja jatkuva muutos ovat vallitsevan liturgian mukaan taloudellisen kilpailukyvyn elinehto. Sitä ilmentää vaikka punaisella glittermaalilla maalatut puhelinmallit, joilla voi ensisijaisesti leikkiä. Esitän seuraavaksi tuotekehityksestä sen mallin, jonka olen työelämässä muodostanut. Ekonomi ja diplomi-insinööri rypevät silmittömässä kännissä Katinkullassa tai vaikka Haikon kartanossa, ja havaitsevat markkinaraon. Tai he todennäköisemmin keksivät keinon, jolla rako luodaan. Krapula-aamuna diplomi-insinööri kutsuu puheilleen tuotantopäällikön, joka on opistotason insinööri. DI esittää yöllä kännissä laatimansa powerpointesityksen, josta opistotason insinööri ymmärtää mitä parhaaksi pystyy näkemään. Opistoinsinööri piirtää jonkinmoisen luonnoksen lehtiöönsä ja hiihtelee tuotannon puolelle. Siellä hän tapaa vanhan kansan työnjohtajan, joka on 70-luvulla valmistunut teknikko. Insinööri esittelee töhryjään ja teknikko nostaa rillit otsalleen ja kuuntelee pää vinossa. Päästyään pomostaan eroon teknikko kävelee tuotantotiloihin. Insinöörin paperi jäi pöydälle tyttökalenterin alle, ja siinä se joutaa olemaankin. Teknikko nimittäin astelee asentajan työpisteeseen, pyytää alaiseltaan tupakkiaskin, ja piirtelee sen kanteen jonkin hilavitkuttimen, joka pitäisi tehdä. Asentaja lupaa aloittaa, kun saa edellisen homman käsistään eli heti kahvin jälkeen. Hän hakee varastosta matreriaalia ja rustaa jotakin mikä näyttää teknikon piirrokselta, joka näyttää insinöörin muistiinpanolta, joka joltain osin muistuttaa DI:n ideaa, joka etäisesti sivuaa DI:n ja ekonomin kännipäissään luomaa visiota. Luovuus, nähkääs, on kaiken muutoksen sydän ja sielu.
Katselen tässä kotona ympärilleni, enkä millään keksi, mitä puuttuisi. Ja kun katson ikkunasta ulos, en edelleenkään ymmärrä, mitä pitäisi olla lisäksi. Myönnän kyllä, etten ole sellainen askeetti, jollaiseksi minut saattaa tekniikanvastaisten mielipiteitteni vuoksi kuvitella. Jos olisin, en kirjoittaisi blogitekstejä. Itse asiassa olisi omaperäistä kirjoittaa nämä jutut kauniisti käsin ihan oikealle paperille ja käydä kiinnittelemässä jonnekin, missä edes joku pysähtyisi lukemaan. Puutteen sijasta huomaan kohtuuttomuksiin saakka jatkuvaa ylenpalttisuutta, jollaiseen itsekin sorrun koko ajan. En mitenkään voi keksiä kaikelle tavaralle ympärilläni mitään välttämätöntä käyttöä. Enkä läheskään kaikesta koe saavani mitään iloakaan. Itse asiassa en näkisi materiaalisessa hyvinvoinnissa mitään vikaa, ellei se aiheuttaisi saastumista. Siitä olen huolissani edes jotenkin.
Nähdäkseni joudumme lähivuosikymmeninä luopumaan erinäisistä tekniikan suomista mukavuuksista niiden aiheuttamien ongelmien vuoksi. Minun on vaikea uskoa, että tekninen kehitys ratkaisisi aiheuttamansa ongelmat. Tähän saakka mikään tekninen uudistus ei ole olennaisesti vähentänyt ympäristön kuormitusta, koska kehityksen suomat edut ovat tärveltyneet kulutuksen kasvun myötä. Ja uskon näin käyvän jatkossakin. Näin uskon, koska ihmiset yleensä ja teknokraatit erityisesti eivät näytä harkitsevan tekojaan kovin laajasti. Veikkaanpa, että monikin jättäisi autoilematta, jos osaisi yhdistää ympäristön tilan omiin tapoihinsa. Mutta ihminen on kapeakatseinen.
Jotenkin tämän teknoekologian väijyvä kapeakatseisuus pitäisi kuvailla tai selittää. Minkä tähden nuo niin sanottujen kovien tieteiden kannattajat haluavat päästä eroon humanisteista? Voisiko kyse olla siitä, että nämä kovatieteilijät ovat lapsesta asti oppineet siihen, että raha ja materia on hyvää ja tavoiteltavaa. Toinen syy voisi olla se, että kun tarkkailee maailmaa tarpeeksi kauan, sanotaan yläasteiästä kolmekymppiseksi, vain tekniikan ja talouden kannalta, ei enää ole edes valmiuksia nähdä mitään muuta. Näin tulen jälleen kerran esittäneeksi sen näkemyksen, että empiristit ovat itsensä huijaamisen mestareita: he kuvittelevat että havainto todistaa teorian, vaikka jokaiseen tuollaiseen havaintoon kuuluu se, että teoria oikeuttaa havainnon. Onko ehkä niin, että humanistit ovat ilkeä piikki kovatieteilijöiden perslihassa. Sieltä kampuksen laitamilta huudellaan jotakin sellaista, mikä tarkemmin kuunneltuna voisi valvottaa vielä yölläkin.
Koska näyttää siltä, että nämä matopeli- ja urheiluautoinsinöörit ovat kyvyttömiä laaja-alaiseen ajatteluun, esitän vastaukseni niille, jotka vaativat humanistien ulkoistamista yliopistoista ja yhteiskunnasta.
Georg Henrik von Wright esitti jo 1960-luvulla näkemyksen, kuinka teknologinen kehitys tulee vaikuttamaan ympäristön tilaan. Jos hänet olisi otettu vakavasti, tilanne ei olisi tällainen kuin se nyt on. Eivätkä tulevaisuudennäkymät olisi sellaisia kuin nyt näyttää. Yhtä kaikki, en vakuutu millään tavalla siitä, että taloudelliseen hyödyntavoitteluun perustuva teknokraattinen elämäntapa toisi ratkaisun ongelmiin. Ja miksi ei? Koska, kuten sanoin, kulutuksen kasvu tekee kaikki teknologiset muutokset hyödyttömiksi. Ja miksi niin tapahtuu? Koska kukaan ei vaivaudu ajattelemaan laaja-alaisesti. Teknokraatit eivät ole kiinnostuneita moraalista, paitsi jos siitä voi hyötyä taloudellisesti. Nurjinta on se, että kaupallis-teknokraatikot, keitä tällaiset ihmiset itse asiassa ovatkaan, pitävät perimmäisenä hyvänä nimenomaan lisääntyviä kulutusmahdollisuuksia. Arvelen kuitenkin, että jokaisesta ekonomista ja tekniikkauskovaisesta löytyy myös inhimillinen puolensa. En siis syyllistä ketään, mutta haluan nostaa esiin sen seikan, että yhdessä me kaikki ylläpidämme sellaista yhteiskuntaa ja ideologiaa, joka tuhoaa itseään.
Yliopistoja pitäisi Suomessa lakkauttaa ja supistaa jyrkästi. Syitä on useita. Olen yllä jo esittänyt joitakin syitä. Otan tähän päätöskappaleeseen mukaan sen seikan, että kaikille insinööreille ja maistereille ei ole koulutusta vastaavaa työtä. Mutta erityisen tärkeää olisi saada aikaan selkeä muodollinen ja sitova hierarkia. Yliopistojen pitäisi keskittyä tuottamaan tietoa joka on laaja-alaisempaa kuin jokin erityisalan tieto. Kutsuttakoon tätä kapea-alaista tietämystä ajanmukaisesti osaamiseksi. Osaamistahan voi olla hyvinkin sivistymättömällä ihmisellä. Sivistys olkoon sellaista tietoa ja asennetta, joka pystyy ottamaan huomioon muutakin kuin välittömän taloudellisen hyvän. Suoraan sanoen: kovat tieteet ovat jo osoittaneet riittämättömyytensä. Ja siitä huolimatta olemme luovuttamassa jatkuvasti enemmän ja enemmän arkipäivän valtaa teknokraateille ja välistävetoekonomeille. Potkittakoon siis kaupan ja tekniikan koulutus ulos yliopistoista, paitsi siltä osin kuin niiden voi katsoa ylläpitävän laajaa yleissivistystä. Yliopistojen ei kai ole tarkoitus tehdä liikeyritysten tuotekehittelyä. Ja pitääkö valtion, joka Suomessa ylläpitää yliopistoja, tyytyä äänekkäimpien ja kapeakatseisimpien näkemyksiin siitä, kuinka maailma makaa? Pitääkö, vaikka nämä rahatehtailijat näyttävät puhuvan kirjaimellisesti paskaa? Tuollaiset yhdenasianosaajat pitäisi seuloa yliopistoon valittavista riittävän laajalla karsintakokeella. Sellainen virkahan ylioppilaskirjoituksilla oli aikanaan. Nyt olemme tehneet ylimmästä opetuksestamme instituution, joka nöyränä pomppii sellaisten perässä, joita sen pitäisi hallita. Yliopistoon pitäisi valita sellaisia nuoria, jotka kykenevät nimenomaan laaja-alaiseen ajatteluun. Tällä hetkellähän suositaan jonkin kapean alan erityisosaamista, ja sellaiselle alistumisen seurauksia saamme tuta vielä pitkään. Teknokraatit ulos yliopistosta!
Aika ajoin erityisesti akateemiset opiskelijat nostavat esiin kysymyksen siitä, ovatko humanistiset tieteet tieteitä ollenkaan, ja pitäisikö humanistit rehabilitoida esimerkiksi Siperiaan tai ainakin Jakomäkeen. Tässä kohden on muuten pakko poiketa asiasta ja kertoa Merja-ystäväni näkemys paljasjalkaisesta stadilaisesta. Sen äiti tuli Jakomäestä ja isä Pukinmäestä. Voi noita teekkareita, medisiinareita, yhteiskunta-, kauppa-, kasvatus- ja luonnontieteilijöitä.
Otan hampaisiini teekkarit. He ovat syvästi erehtyneet, kuten nuo muutkin mainitsemani akateemikonalut. Yliopiston tarkoitus on luoda ja ylläpitää sivistystä. Sivistykseen kuuluu sellaiset asiat kuin kyky ajatella abstraktisti, kyky syvälliseen lukemiseen ja asioiden harkintaan, kyky ilmaista itseään selvästi puhuen tai kirjoittaen tai vaikka laulaen. Sivistykseen kuuluu, että ihminen tuntee historiansa. Ihminen, joka pitää vallitsevaa todellisuutta itsestäänselvänä ja kuvittelee, että hänellä on automaattisesti oikeus nauttia niistä asioista, joista sattuu nautiimaan, on täydellinen moukka. Edelleen, ja tätä seuraavaa haluan painottaa erityisesti, tieteiden tehtävä on tarjota laajoja näkökantoja. Teekkarit, nuo maamme toivot ovat täydellisiä häviäjiä, lähinnä kai kauppatieteilijöiden rinnalla. Suomalaisen teknisen osaamisen huipputaidonnäyte, puhelin jolla voi leikkiä, ei ole sivistystä. Puhelin on ollut käytettävissä toista sataa vuotta. Pelejä on vielä paljon, paljon vanhempia. Teekkari ei uskokaan, kuinka vanhoja pelejä maailmasta löytyy. Suoraan sanoen, teekkarit tai insinöörit eivät ole kyenneet luomaan yhtään. mitään. varteenotettavaa. uutta.
Sen myönnän sujuvasti, että edellisen laman jälkeistä nousukautta saamme kiittää noita turhakkeita. Sekä niitä kauppamiehiä, jotka noita vehkeitä kaupittelevat kilvan ympäri maailmaa. Homo ludensille on helppo myydä leluja, joilla voi tehdä joskus jotakin varteenotettavaakin, kuten pitää yhteyttä toiseen ihmisyksilöön. Näennäisin järkisyin kelpo ihmisiä saadaan ostamaan sitä sun tätä, koska kelpo ihmiset eivät ole sivistyneitä. He eivät pysty muodostamaan ympäröivistä asioista selkeitä asiakokonaisuuksia, joten markkinamiehen ja teknokraatin on helppo jymäyttää heitä ostamaan milloin mitäkin. Otetaanpa nyt yksinkertainen esimerkki: jollakin ihan viisaan oloiset miehet saadaan syytämään tolkuttomat määrät rahaa autoihin - vain siksi että heissä saadaan aikaan mieliteko. Vai voiko joku aivan perustellusti väittää, että olisi erityisen järkevää syytää kymmeniä tuhansia euroja kulkupeliin, jota ei välttämättä tarvitse ja jonka arvo romahtaa oitis kun sen ajaa ulos liikkeestä? Nyt esitän kainon pienen väitteen: melkoinen osa niin sanotusti hyödyllisestä toiminnasta olisi viisainta jättää tekemättä. Etenkin pääosa siitä, mitä diplomi-insinöörit suunnittelevat, olisi viisainta jättää toteuttamatta. Paitsi että nämä insinöörielämän pintaliitäjät tuottavat ja ostattavat täysin turhaa tavaraa, he aiheuttavat välitöntä vahinkoa.
Kun sivusin tuota insinöörien asemaa suomalaisessa materiaalisessa hyvinvoinnissa, voisin saman tien esittää näkemykseni suomalaisesta tuotekehityksestä. Kehityshän ja jatkuva muutos ovat vallitsevan liturgian mukaan taloudellisen kilpailukyvyn elinehto. Sitä ilmentää vaikka punaisella glittermaalilla maalatut puhelinmallit, joilla voi ensisijaisesti leikkiä. Esitän seuraavaksi tuotekehityksestä sen mallin, jonka olen työelämässä muodostanut. Ekonomi ja diplomi-insinööri rypevät silmittömässä kännissä Katinkullassa tai vaikka Haikon kartanossa, ja havaitsevat markkinaraon. Tai he todennäköisemmin keksivät keinon, jolla rako luodaan. Krapula-aamuna diplomi-insinööri kutsuu puheilleen tuotantopäällikön, joka on opistotason insinööri. DI esittää yöllä kännissä laatimansa powerpointesityksen, josta opistotason insinööri ymmärtää mitä parhaaksi pystyy näkemään. Opistoinsinööri piirtää jonkinmoisen luonnoksen lehtiöönsä ja hiihtelee tuotannon puolelle. Siellä hän tapaa vanhan kansan työnjohtajan, joka on 70-luvulla valmistunut teknikko. Insinööri esittelee töhryjään ja teknikko nostaa rillit otsalleen ja kuuntelee pää vinossa. Päästyään pomostaan eroon teknikko kävelee tuotantotiloihin. Insinöörin paperi jäi pöydälle tyttökalenterin alle, ja siinä se joutaa olemaankin. Teknikko nimittäin astelee asentajan työpisteeseen, pyytää alaiseltaan tupakkiaskin, ja piirtelee sen kanteen jonkin hilavitkuttimen, joka pitäisi tehdä. Asentaja lupaa aloittaa, kun saa edellisen homman käsistään eli heti kahvin jälkeen. Hän hakee varastosta matreriaalia ja rustaa jotakin mikä näyttää teknikon piirrokselta, joka näyttää insinöörin muistiinpanolta, joka joltain osin muistuttaa DI:n ideaa, joka etäisesti sivuaa DI:n ja ekonomin kännipäissään luomaa visiota. Luovuus, nähkääs, on kaiken muutoksen sydän ja sielu.
Katselen tässä kotona ympärilleni, enkä millään keksi, mitä puuttuisi. Ja kun katson ikkunasta ulos, en edelleenkään ymmärrä, mitä pitäisi olla lisäksi. Myönnän kyllä, etten ole sellainen askeetti, jollaiseksi minut saattaa tekniikanvastaisten mielipiteitteni vuoksi kuvitella. Jos olisin, en kirjoittaisi blogitekstejä. Itse asiassa olisi omaperäistä kirjoittaa nämä jutut kauniisti käsin ihan oikealle paperille ja käydä kiinnittelemässä jonnekin, missä edes joku pysähtyisi lukemaan. Puutteen sijasta huomaan kohtuuttomuksiin saakka jatkuvaa ylenpalttisuutta, jollaiseen itsekin sorrun koko ajan. En mitenkään voi keksiä kaikelle tavaralle ympärilläni mitään välttämätöntä käyttöä. Enkä läheskään kaikesta koe saavani mitään iloakaan. Itse asiassa en näkisi materiaalisessa hyvinvoinnissa mitään vikaa, ellei se aiheuttaisi saastumista. Siitä olen huolissani edes jotenkin.
Nähdäkseni joudumme lähivuosikymmeninä luopumaan erinäisistä tekniikan suomista mukavuuksista niiden aiheuttamien ongelmien vuoksi. Minun on vaikea uskoa, että tekninen kehitys ratkaisisi aiheuttamansa ongelmat. Tähän saakka mikään tekninen uudistus ei ole olennaisesti vähentänyt ympäristön kuormitusta, koska kehityksen suomat edut ovat tärveltyneet kulutuksen kasvun myötä. Ja uskon näin käyvän jatkossakin. Näin uskon, koska ihmiset yleensä ja teknokraatit erityisesti eivät näytä harkitsevan tekojaan kovin laajasti. Veikkaanpa, että monikin jättäisi autoilematta, jos osaisi yhdistää ympäristön tilan omiin tapoihinsa. Mutta ihminen on kapeakatseinen.
Jotenkin tämän teknoekologian väijyvä kapeakatseisuus pitäisi kuvailla tai selittää. Minkä tähden nuo niin sanottujen kovien tieteiden kannattajat haluavat päästä eroon humanisteista? Voisiko kyse olla siitä, että nämä kovatieteilijät ovat lapsesta asti oppineet siihen, että raha ja materia on hyvää ja tavoiteltavaa. Toinen syy voisi olla se, että kun tarkkailee maailmaa tarpeeksi kauan, sanotaan yläasteiästä kolmekymppiseksi, vain tekniikan ja talouden kannalta, ei enää ole edes valmiuksia nähdä mitään muuta. Näin tulen jälleen kerran esittäneeksi sen näkemyksen, että empiristit ovat itsensä huijaamisen mestareita: he kuvittelevat että havainto todistaa teorian, vaikka jokaiseen tuollaiseen havaintoon kuuluu se, että teoria oikeuttaa havainnon. Onko ehkä niin, että humanistit ovat ilkeä piikki kovatieteilijöiden perslihassa. Sieltä kampuksen laitamilta huudellaan jotakin sellaista, mikä tarkemmin kuunneltuna voisi valvottaa vielä yölläkin.
Koska näyttää siltä, että nämä matopeli- ja urheiluautoinsinöörit ovat kyvyttömiä laaja-alaiseen ajatteluun, esitän vastaukseni niille, jotka vaativat humanistien ulkoistamista yliopistoista ja yhteiskunnasta.
Georg Henrik von Wright esitti jo 1960-luvulla näkemyksen, kuinka teknologinen kehitys tulee vaikuttamaan ympäristön tilaan. Jos hänet olisi otettu vakavasti, tilanne ei olisi tällainen kuin se nyt on. Eivätkä tulevaisuudennäkymät olisi sellaisia kuin nyt näyttää. Yhtä kaikki, en vakuutu millään tavalla siitä, että taloudelliseen hyödyntavoitteluun perustuva teknokraattinen elämäntapa toisi ratkaisun ongelmiin. Ja miksi ei? Koska, kuten sanoin, kulutuksen kasvu tekee kaikki teknologiset muutokset hyödyttömiksi. Ja miksi niin tapahtuu? Koska kukaan ei vaivaudu ajattelemaan laaja-alaisesti. Teknokraatit eivät ole kiinnostuneita moraalista, paitsi jos siitä voi hyötyä taloudellisesti. Nurjinta on se, että kaupallis-teknokraatikot, keitä tällaiset ihmiset itse asiassa ovatkaan, pitävät perimmäisenä hyvänä nimenomaan lisääntyviä kulutusmahdollisuuksia. Arvelen kuitenkin, että jokaisesta ekonomista ja tekniikkauskovaisesta löytyy myös inhimillinen puolensa. En siis syyllistä ketään, mutta haluan nostaa esiin sen seikan, että yhdessä me kaikki ylläpidämme sellaista yhteiskuntaa ja ideologiaa, joka tuhoaa itseään.
Yliopistoja pitäisi Suomessa lakkauttaa ja supistaa jyrkästi. Syitä on useita. Olen yllä jo esittänyt joitakin syitä. Otan tähän päätöskappaleeseen mukaan sen seikan, että kaikille insinööreille ja maistereille ei ole koulutusta vastaavaa työtä. Mutta erityisen tärkeää olisi saada aikaan selkeä muodollinen ja sitova hierarkia. Yliopistojen pitäisi keskittyä tuottamaan tietoa joka on laaja-alaisempaa kuin jokin erityisalan tieto. Kutsuttakoon tätä kapea-alaista tietämystä ajanmukaisesti osaamiseksi. Osaamistahan voi olla hyvinkin sivistymättömällä ihmisellä. Sivistys olkoon sellaista tietoa ja asennetta, joka pystyy ottamaan huomioon muutakin kuin välittömän taloudellisen hyvän. Suoraan sanoen: kovat tieteet ovat jo osoittaneet riittämättömyytensä. Ja siitä huolimatta olemme luovuttamassa jatkuvasti enemmän ja enemmän arkipäivän valtaa teknokraateille ja välistävetoekonomeille. Potkittakoon siis kaupan ja tekniikan koulutus ulos yliopistoista, paitsi siltä osin kuin niiden voi katsoa ylläpitävän laajaa yleissivistystä. Yliopistojen ei kai ole tarkoitus tehdä liikeyritysten tuotekehittelyä. Ja pitääkö valtion, joka Suomessa ylläpitää yliopistoja, tyytyä äänekkäimpien ja kapeakatseisimpien näkemyksiin siitä, kuinka maailma makaa? Pitääkö, vaikka nämä rahatehtailijat näyttävät puhuvan kirjaimellisesti paskaa? Tuollaiset yhdenasianosaajat pitäisi seuloa yliopistoon valittavista riittävän laajalla karsintakokeella. Sellainen virkahan ylioppilaskirjoituksilla oli aikanaan. Nyt olemme tehneet ylimmästä opetuksestamme instituution, joka nöyränä pomppii sellaisten perässä, joita sen pitäisi hallita. Yliopistoon pitäisi valita sellaisia nuoria, jotka kykenevät nimenomaan laaja-alaiseen ajatteluun. Tällä hetkellähän suositaan jonkin kapean alan erityisosaamista, ja sellaiselle alistumisen seurauksia saamme tuta vielä pitkään. Teknokraatit ulos yliopistosta!
Kommentit