Ei minää
Tuntuu kuin minusta ei olisi paljon jäljellä. Masennus on vienyt haluni. Toki jaksan toivoa hyvää, mutta en jaksa tai edes halua tavoitella mitään maallista enää. Voimani ovat loppu. Kauan sitten odottelin vuoroani pikkukaupungin terveyskeskuksessa. Odotushuoneen poikki kuljetettiin sängyssään ikivanhaa potilasta. Hänestä ei enää voinut sanoa, oliko hän taannoin ollut mummo vai vaari. Hänen kehonsa muodosti tuskin havaittavia kohoumia peittoon. Niiden sekuntien aikana, jotka odotushuoneen kautta kulkemiseen meni, vuoteesta kuului pari kertaa hyvin, hyvin heikolla äänellä: "Oi Jeesus." Jo se aika oli kyynisyyden aikaa, vaikkei sentään mitään verrattuna siihen, miltä nykyinen meno minusta tuntuu. Minä en ole koskaan ollut mikään kunnon uskovainen. Mutta minuun teki valtavan vaikutuksen tuo syvälle sieluun kasvanut vakaumus, usko. Voisin kuvitella, ettei tämä lähtönsä kynnyksellä oleva ihminen tiennyt, onko hän vielä tämän- vaiko jo tuonpuoleisessa. Jos hän jotakin vielä näki,...