Tedinblogi

Muutaman kerran vuodessa kaipaan vanhoja kavereita. Minne katosivat pihakaverit Päivi, Pia, Kari, Marko, Maarit, Toni, Taru ja naapuritaloyhtiön Mira? Entä koulukaverit – siis ne jotka eivät kiusanneet minua? Missä Jussi, toinen Jussi, Jarkko... Entä partiokaverit? Ja miksi minä luettelen nimiä, jotka eivät merkitse kenellekään lukijoistani mitään? Mutta miksei edes sattumalta tiet käy yhteen uudelleen. Suomi on kuitenkin pieni paikka. Yhdeksännellä luokalla tapahtui jotakin hämärää. Olin lintsannut usein ja paljon seitsemännestä luokasta alkaen. Viimeisen yläastevuoden viimeisinä kuukausina olin tunnollisesti joka päivä koulussa, mutta olin ajautunut jotenkin erilleen kavereistani. Samojen naamojen kanssa vietin välitunnit kuin aikaisemminkin, mutta suhteemme oli muuttunut. Minusta oli tullut ulkopuolinen. Läheisin luokkakaverini jakoi aikaa monille sellaisille, jotka aikaisemmin eivät kuuluneet meidän neropattien ryhmään. Emmehän me itseämme neropatteina tosin pitäneet, mutta eh...

En ole kirjoittanut tänne moneen kuukauteen. Yhtä ja toista on tapahtunut. Töitä on tehty ja harrastuksia harrasteltu. Tässäkään tekstissä en esitä isoja ajatuksia. Maailma on luotu ja ihmisen mahdollisuus tai mahdottomuus ymmärtää kaikkeutta on tutkailtu. Nyt siis kuulumisia. Sain uuden työpaikan. Muuan paikallinen terveys- ja sosiaalialan yhdistys haluaisi leipoa minusta toiminnanjohtajansa. Mikään suuri järjestö ei ole kyseessä, mutta kuitenkin jo toimintansa vakiinnuttanut kerho. Vuosi sitten aloittelin pienellä palkalla eräässä toisessa yhdistyksessä. Mitä ihmettä on tapahtunut puolessatoista vuodessa? Syksyllä 2013 masennuin jälleen. Eikä se ole tykkänään helpottanut. Ei tule helpottamaan ikinä. Olen katsellut maailman menoa mustin miettein ja kärsinyt ahdistuksesta. Olen nukkunut yöstä toiseen kuin tukki tai valvonut hermostunein miettein. Voisin ryhtyä ylistämään itseäni. Krenaavasta mielestäni huolimatta olen ollut aktiivinen. Mutta ei, mihinkään oman erinomaisuud...