Kauhu
Muistan lapsena pelänneeni ukkosta ainakin joitakin kertoja. Varhaisimmassa muistikuvassani olen lähiön pihalla leikkimässä, kun ukonilma lähenee. Minulla on suuri, muovinen kuorma-auto, jonka olen kaatanut kyljelleen ja jonka lavan suojissa makaan. Valtava musta pilvi nousee lavan ja talojen ylle. Sen jälkeisiltä vuosilta en muista mitään suoranaisia kauhu- tai pelkokokemuksia, vaikka epäilemättä sellaisia on ollut. Sen sijaan muistan hyvin ensimmäisen kauhukokemukseni. Asuimme jo toisessa talossa, korkeassa kerrostalossa ja kävin koulua. Minun on pitänyt olla ensimmäisellä tai toisella luokalla. Arvelisin, että ensimmäisellä. Eräänä yönä heräsin ja näin sinisiä vilkkuvaloja. Niiden on pitänyt piirtyä huoneen kattoon, koska vuoteestani ei nähnyt ulos pihalle. Hälytysajoneuvot olivat tavallinen näky noina vuosina. Palokunta sijaitsi noin puolen kilometrin päässä ja ambulansseja ja paloautoja ajoi kotitalomme ohi päivittäin. Minulla oli tapana rynnätä innoissani katsomaan niiden me...