Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Johtamista on liikaa

Tämä teksti on todellinen essee. Essee tarkoittaa kokeilua. Pohdin rinnakkain paria mietettäi ja kokeilen, saako niitä yhdistämällä mitään järkevää aikaan.  Olen pannut merkille kahden toisiinsa kytköksissä olevan ilmiön kehittymistä rinta rinnan. Nämä ovat johtaminen ja osaaminen. Johtamisella kai tarkoitetaan psyko-sosiaalista toimintaa, jolla saadaan jotkut yksilöt tai jokin ryhmä motivoitumaan ja työskentelemään yhteisen päämäärän hyväksi. Kaunis ajatus, ainakin jos tämä yhteinen päämäärä on hyvä tai peräti jalo. Arvelen johtamisen kulta-ajan sijoittuneen jonnekin 1960 - 80 -luvuille, jolloin nykyistä useammat työyhteisöt yhä olivat selviä linjaorganisaatioita, ja joissa siis oli suhteellisen selvät hierarkiset erot alaisten ja esimiesten välillä. Samaan aikaan kuitenkin johtajien määrä yrityksissä lisääntyi, koska tuotanto pirstaloitui. Niinpä monet verrattain vaatimattomista oloista ponnistavat saivat yllättäen mahdollisuuden nousta johtajiksi, mikä tietenkin hiveli uusien j

Häpeällistä mielenfilosofiaa

Joka ainoa ilta, kun pitäisi ruveta nukkumaan, ilmenee mielikuva päähäni tunkeutuvasta luodista. Se puhkaisee kallon ohimolla, korvan takana tai niskassa ja kääntyy sen jälkeen välittömästi kulkusuuntaansa nähden poikittain. Isku murjoo aivot ja katkoo verisuonet. Luoti jatkaa matkaansa läpi pääkallon vastakkaisen puolen ja neljännes kallosta lentää luunpaloina seinään. Toisessa mielikuvassani minut niitataan seinään tai lattiaan isoilla niiteillä, siis samanlaisilla, joilla papereita nidotaan toisiinsa, mutta paljon suuremmilla. Tarkoituksena on, etten enää pääse tekemään mitään, millä häpäisisin itseäni entistä pahemmin. Nämä eivät siis ole painajaisia, vaan ajatuksia, jotka tulevat mieleeni ennen nukahtamista. Itse asiassa en ole taas nähnyt painajaisia kovinkaan usein, en ainakaan sellaisia, jotka muistaisin tai joihin heräisin. Häpeä ja itsetuhoajatukset varmaan nousevat pintaan, kun aivoille (mielelle, sielulle, miten vain...) ei enää päivän puuhien tauottua ole muut

Maailmankaikkeuden loppu

Maailmankaikkeus loppuu tiiliseinään. Ainoastaan fiksut eivät kysy, mitä sen takana on. Jos maailmankaikkeus on loppumaton, myös sen kartta olisi kolmiuloitteinen ja loppumaton, vaikka sen mittakaava olisi 1:1 000 000 000 000 000. Tai ehkä ulottuvuuksia tosiaan on yksi vähemmän kuin maailmankaikkeuden pienimpiä perusosasia. Mutta ehkä maailmankaikkeus ei ole loppumaton, vaikka avaruus olisikin. Loputtomassa tyhjyydessä on siis alue, jossa materia ja muut substanssit ovat. Suuressa alkuräjähdyksessä tyhjyyteen sinkoutui rajallinen - vaikka hyvin suuri - määrä jotakin, mistä tämä nykyinen materia muodostui. Johonkin se kaikki siis loppuu. Vaikka tiiliseinään. Mitä sitten, kun materia on hajaantunut tyhjyyteen? Voiko erilaisten olioiden välimatkat kasvaa loputtomiin, vai törmäävätkö ne lopulta tiiliseinään? Ja mistä kaikki alkoi oikeasti? Minua on kielletty kysymästä, mitä oli ennen alkuräjähdystä. Fiksu ei esitä kysymystä, johon älykäs ei osaa vastata. Mutta mikä on kaiken alku

Kapitalistinen realismi, ja muukin.

Luin juuri ilmauksen "kapitalistinen realismi".  Sillä tarkoitetaan siis sosialistisena realismina tunnetun taidesuunnan kapitalistista vastinetta: kulttuurintuotantoa, jonka tarkoitus on lujittaa kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän asemaa. Sosialistinen realismi on naiivia ja pateettista. Peli on selvä: sen tarkoitus on tyrkyttää eliitin määrittelemää näkemystä vallitsevasta yhteiskunnasta ja sen totuuksista. Kapitalistinen realismi ei ole naiivia. Ei. Se uppoaa meihin kuin häkä humalaisen päähän. Ja toisinaan se saa meidät tuntemaan itsemme fiksuiksi. Millaisia siis ovat kapitalistisen realismin teokset? Samassa tekstissä mainittiin mainosten olevan kapitalistisen realismin teoksia. Ajatus on kiinnostava. Mainoksia ei tavallisesti pidetä taiteena. Ne eivät ole samalla tavalla arvostamisen kohteena kuin vaikkapa taulut, romaanit ja sävellykset. Ne kuitenkin esittävät jotakin todellista, kuten vaikka lauantaimakkaran, ja jotakin fiktiivistä, kuten sen, että lauantaima

Äärimmäistä lannistamista

-Pännii! Saanko kiukutella? -No et saa! -Ei sitten.

Soitinkokeilemo

Jotkut puhuvat, että lapsi, nuori tai muutoin vain toisten ihmisten mielivallan alainen valitsee itselleen soittimen. Mieleeni tulevat ne lapset, jotka vanhempien kunnianhimon vuoksi juoksevat piano- tai viulutunneilla, kunnes tulevat siihen ikään, että saavat sanottua vanhemmilleen vastaan. Ehkä vanhemmat luulevat suurenkin tilaisuuden antavansa lapselle, kun pakottavat kitkuttamaan tai kilkuttamaan jotakin soittopeliä alle kouluiästä jonnekin murrosikään asti. Lapsi oppii muutaman kappaleen soittamaan, mutta ei halua koskaan esittää sitä kenellekään. Lopulta vanhemmat antavat periksi. Soittotunnit ovat kalliita siinäkin tapauksessa, että lapsi on saatu muilutettua kunnalliseen musiikkioppilaitokseen. Soittouran kannalta parhaassa tapauksessa suurieleisen kultturellit vanhemmat eivät tykkänään tärvele jälkipolvensa musiikki-intoa. Ainakin joitakin kiehtoo omaehtoinen bänditoiminta. Soitetaan kavereiden kanssa, mitä haluaa ja miten halutaan. Viis veisataan musiikinteoriasta ja säv

Lapsille selkään!

Kaikki liha tottelee kuria! Keskustelin tänään koulukiusaamisesta ja rangaistuksista satunnaisen juttukaverin kanssa inter-njetin maailmassa. Hän kertoi kiusanneensa koulumatkalla nuorempaa koulukaveriaan ja kiilanneen tämän fillarilla ojaan. Sittemmin ojaan kiilattu ja kiusattu poika ilmestyi isineen tämän kiusaajan kotiin. Seuraamus oli selkeä: kiusaaja, jo kuudesluokkalainen, sai selkäänsä kiusatun nähden. Siis oikein perinteiseen malliin housut kakaralta alas ja vyöremmiä pitkin pieksämäkeä. Juttukaveri kuulemma lopetti kuulemma kiusaamisen siihen paikkaan. Tokaisin siihen, että aikanaan sain kotiarestia rangaistukseksi jostakin edesottamuksestani. Ei se minuun pätenyt. Teininä minulla ei ollut enää mitään seuraamuksia teinimäisistä toilailuista, kuten koulusta lintsaamisesta tai alkoholinkäytöstä.  Uutiset koulumaailmasta ovat ristiriitaisia. Opettajat kertovat työrauhan katoamisesta ja hankalista vanhemmista. Sitten 1970-luvun alun kouluja on uudistettu tavalla tai toise

Tupakoinnin puolesta!

Tupakointia vastustetaan ankarasti, enkä minäkään polta - vaikka mieli tekisi! Ei, en joudu edes kilvoittelemaan ollakseni polttamatta. Yritin teininä opetella sitä tapaa, mutta en tullut riippuvaiseksi niistä muutamasta askista, jotka ostin ja poltin. Se sitten jäi. Sen sijaan olen pohtinut, että minkä edellä tämä nykyinen, ankara tupakanvastustus käy. Tupakoitsijoita moralisoidaan joka käänteessä, ja jopa tupakka-askeissa on pelotteluksi tarkoitettuja iskulauseita. Kaltaisilleni jästipäille, jotka sattuvat polttamaan, ne varmasti toimivat houkuttimena. Tupakkaa vastustetaan, koska se aiheuttaa terveyshaittoja. Lisäksi sitä vastustetaan sen takia, että savu häiritsee tupakoimattomia. Haju on kamala. Vaikka minusta kyllä tupakan vieno tuoksahdus on jotenkin leppoisa. Talvipakkasessa muutaman metrin päästä kantava piipunsavu on suorastaan ihana. Mennään takaisin asiaan: tupakoinnin kieltäminen näyttää olevan joillekin hyvin tärkeää ja perusteina - ja kenties verukkeina - käytetään

Tarina

Kävelen. Sataa. Kastuu. Palelee. Hämärtyy. Siintää. Loistaa. Lähenee. Lämmittää. Suren. Ahdistaa. Laulan. Helpottaa. Pulputtaa. Höyryää. Lorisee. Kilahtaa. Kulahtaa.

Jos nyt kuolisin...

Jos tietäisin kuolevani hyvin pian ja tarkastelisin elämää ja maailmaa jotenkin ulkopuolisena, tulisin surulliseksi. Minua harmittaisi, että olen joutunut elämään elämäni ahneuden ja vallanhimon maailmassa. Kuinka paljon pahaa aiheutetaankaan sillä, että puetaan vallanhimo esimerkiksi isänmaallisuuteen ja ahneus vaikkapa yrittäjähenkisyyteen? En tiedä, mutta paljon. Ja paljonko pahaa ihan tavalliset ihmiset aiheuttavat väheksymällä toisiaan? Avuntarvitsijoita syyllistetään, olipa kyse työttömyydestä tai päihderiippuvuudsta. Yleensä kai uskotaan, että riippuvuudet ovat oma valinta. Minä olen tästä eri mieltä. Uskon ihmisiin tutustuttuani, että jotkut ovat erittäin alttiita tarttumaan päihteisiin, eikä heillä todellisuudessa ole mitään valinnanvapautta. Samoin olisin - ja olen - surullinen työttömien puolesta. Monien hyvät taidot ja ominaisuudet menevät hukkaan, koska institutionalisoitunut ahneus ei salli yhteiskunnan joustavan niin, että kaikki pääsisivät töihin. Tämähän voisi tar

Jokohan loppui?

Eilen sain tarpeeksen chatista. Käyttäydyin siellä huonosti ja niin käyttäytyvät muutkin. Riitaa, suunsoittoa ja alistamista päivästä toiseen. Lopulta pahoitin sellaisen keskustelijan mielen, josta erityisesti olen pitänyt. Koko hiton internet valvomattomine keskusteluineen tuntuu oikeastaan ahdistavalta. Niin että turha kuvitella, että tämän blogin kommenteissa saa julkaista mitä tahansa soopaa ilman että poistan sen. Mutta niin. Kun kasvot eivät näy, ihmiset alentavat itsensä kakaroiksi. Solvataan, pilkataan, esitetään harkitsemattomia kärjistyksiä ja muutoinkin ruokitaan epäsopua, katkeruutta ja suoranaista vihaa. Onko niin, että internet keskusteluineen on jälleen yksi hieno keksintö, jota ihmiset osaavat käyttää tehokkaasti ja tuhoisasti? En ole vannonut, etten ikinä palaa chattiin. Ties vaikka huomenna palaisin. En vain eilen enää halunnut olla siinä maailmassa, enkä ole tänäänkään halunnut. Nyt tuntuu, että ne tuhannet tunnit, jotka olen pitänyt keskustelusivua auki ja

Kirjallisuuden tarkoitus

Joonas Konstig kirjoittaa kirkasta, komeaa lausetta ja vahvaa tarinaa, joka imee lukijan mukaansa. Totuus naisista on karu ja kohtalokas ajankuva, analyysi ihmiseläimestä, näkemys kuolemattomuudesta.  Ei sitten vähäisempää... tällaisia kirja-arvosteluissa on nykyään tapana kirjoittaa. Väinö linna kirjoitti kirjan jatkosodasta ja Suomen itsenäistymiseen ja itsenäisyyden vakiintumiseen liittymistä tapahtumista. Hän tarvitsi siihen neljä tymäkkää nidettä. Kalle Päätalo kirjoitti työstä ja kasvamisesta ja tarvitsi siihen kokonaisen kirjasarjan. Ja nyt sitten joku raapaisee jonkun romaanin kokoon, ja se on oitis vähintäänkin analyysi ihmiseläimestä. Kun minä luen kirjoja, olen nähnyt sivuilla edellisiin vierrattuna pieniä tapahtumia. Olen lukenut esimerkiksi seksuaalisesta hyväksikytöstä (Marja Björk: Posliini). Ne muutamat arvostelmat, jotka olen kirjasta lukenut, ovat olleet tuohtuneen moralistisia. Aihehan kyllä on arka. Mutta en minä lukenut kirjasta mitään moraalipaniikkia, v

Naikkostelua

Viime yönä keskustelin vuosien takaisesta naistenpäivää kritisoineesta tekstistäni. Ylipäätään minun on tapana pohtia miesten ja naisten välisiä seurustelusuhteita, koska niistä puhutaan paljon erilaisissa nettikeskusteluista, johin osallistun. Naistenpäivä-tekstistä kummunnut ajatteluni on johtanut provokaativiseen näkemykseen, jonka mukaan feministien on vaikea päättää, haluaisivatko he sukupuolensa perusteella rusinat pullasta vai kermat kakun päältä. Ja kun elämä on siitä kurjaa, että aina ei vain voi saada kaikkea hyvää kerralla, on kai pakko vähän rajoittaa vapauksia. Jonkun pitää näyttää kaapin paikka, jos ei kerran itse osaa. Valitettavasti se tarkoittaa valinnanvapauden rajoittamista, mutta asian voi nähdä toisinkin päin: jos aikansa jahkailee, sekä kermat että rusinat menevät parempiin suihin. Keskustelin aikuisessa iässä olevan naisen kanssa seurustelusta ja siitä, miten ei ole aikaa tavata kumppania, ja aina väsyttää. Ensinnäkin ihmettelin, että mitä seurustelua on

Hei, sinä siellä!

Hei sinä siellä! Juuri sinä, 16-vuotias nuorukainen! Tämä ei ole painajaista. Valitettavasti minä tosiaan olen sinä 30 vuotta vanhempana. Annanpa nyt sinulle muutaman neuvon, että menneisyyteni muuttuisi ja pääsisin nykyisestä pälkähästäni. Katsokin, että elät, kuten käsken! Ensinnäkin kasvatat kunnollisen pitkän tukan. Tytöt alkavat kiinnostua ihan eri tavalla, kuin tuohon nykyiseen liuhulettiin. Äiti kyllä urputtaa vastaan, mutta ei se sinua väkisin voi parturiin taluttaa. Tässä asiassa pistät kovan kovaa vasten. Ja on tälle toinenkin syy: kohta 30 ikävuoden jälkeen peilistä katsoo Juice Leskinen. Sen jälkeen ei hiuksia voi käyttää kenenkään hurmaamiseen. Toiseksi hillitset vähän tuota paattien kanssa vehtaamista ja alat kiinnostua tosissasi tytöistä. Sille blondille, joka on mielessäsi, sanot sopivan hetken tullen, että olet ihastunut. Ei se tyttö sinua lyö, vaikka onkin pari vuotta vanhempi ja pari senttiä pitempi. Hän on aivan yhtä ujo kuin sinä. Ole mies, ja hoida tämä h

Elonmerkki

Minulla on uuden tekstin idea, kirje aikuiselta tediltä 16-vuotiaalle tedille. Kirjoitan sen nyt piakkoin, kun sain taas toimivan salasanan ja pystyn kirjoittamaan ja hallinnoimaan tätä blogia. Kiitos niille 23:lle, jotka tänään ovat käyneet blogissani Suomesta, Venäjältä, Yhdysvalloista ja Brasiliasta!