Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2020.

Kuvallissi esimerkei

Kuva
Ja kas tässä esimerkkikuvia. Ihan ilmaa lupaa julkaistu. Venäläisnuorukaisten Post Scriptum -yhtye vaikutti Turussa vuoden 2005 tienoilla.

Liz ja Tanja

Olen löytänyt Lizin. Jep. Juuri sen Lizin. Hänet, jota sivistyneissä pöydissä ei mainita ääneen. Jonka kaikki miehet ovat nähneet. Josta kaikki miehet tietävät, miltä hänen pillunsa näyttää, mutta eivät sitä, että hän pitää mystisistä avaruuseläintarinoista. Että hän pitää myös sarjakuvista ja on visuaalisesti lahjakas. Että hän katosi miesten päiväunisivustoilta, koska sairastui. Että hän on vähän yksinäinen perheenäiti nykyään, ehkä kotiäiti. Että hän on tuittupää. Että hänellä on kaunis puheääni. Että hän itkee. Että hän iloitsi ennen synnytystä kaikenlaisten vauvatarvikkeiden saamisesta. Että hän polttaa yhä tupakkaa. Jep. Minä tiedän, kuka hän on. Tutustuttuani Liziin edes tämän verran minusta on alkanut tuntua pahalta nähdä kymmenen vuoden takaisia videoita, joissa kaiken maailman häntäheikit panevat häntä edestä ja takaa. Älkää nyt vain luulko, että kerron hänen oikean nimensä. Tai millaiselta hänen kotonaan näyttää. Tai millaisia kuvia hän on julka