tiistai 7. tammikuuta 2020

Liz ja Tanja

Olen löytänyt Lizin.

Jep. Juuri sen Lizin.

Hänet, jota sivistyneissä pöydissä ei mainita ääneen.

Jonka kaikki miehet ovat nähneet.

Josta kaikki miehet tietävät, miltä hänen pillunsa näyttää, mutta eivät sitä, että hän pitää mystisistä avaruuseläintarinoista.

Että hän pitää myös sarjakuvista ja on visuaalisesti lahjakas.

Että hän katosi miesten päiväunisivustoilta, koska sairastui.

Että hän on vähän yksinäinen perheenäiti nykyään, ehkä kotiäiti.

Että hän on tuittupää.

Että hänellä on kaunis puheääni.

Että hän itkee.

Että hän iloitsi ennen synnytystä kaikenlaisten vauvatarvikkeiden saamisesta.

Että hän polttaa yhä tupakkaa.

Jep. Minä tiedän, kuka hän on. Tutustuttuani Liziin edes tämän verran minusta on alkanut tuntua pahalta nähdä kymmenen vuoden takaisia videoita, joissa kaiken maailman häntäheikit panevat häntä edestä ja takaa.

Älkää nyt vain luulko, että kerron hänen oikean nimensä. Tai millaiselta hänen kotonaan näyttää. Tai millaisia kuvia hän on julkaissut itsestään, kun raskaus on ehkä ollut rankimmillaan. Piti katsoa jostain vanhasta kuvasta silmäterien yksityiskohtia, että varmistuin löytäneeni oikean ihmisen. Mutta totta. Aikuisen naisen muodot ovat ilmenneet ehkä lääkityksen myötä ja varmasti myös raskauden aiheuttamana. Pullistuneetkin kasvonpiirteet ja silmien yksiktyiskohdat riittivät vakuuttamaan, että olen löytänyt saman ihmisen.

Meille miehille ne naiset ovat vain anatomisia yksityiskohtia. Meitä ei kiinnosta heidän tunteensa. Emme vaivaa päätämme sillä, mistä he ovat tulleet studioon ja mihin he katoavat turhiksi osoittautuneine kuuluisuuden ja makean elämän toiveineen. Tai joutuvatko he palaamaan pieneen kotikyläänsä, josta useimmiten muutamia kuukausia sitten lähtivät pakoon ahdasmielisyyttä ja näköalattomuutta. Wellcome back to Snells Crossroads, Alabama! Oikein muutakaan keinoa ei ollut. Snellsin lähiseudulla olin kenkäkaupassa myymässä puoli vuotta. Vaikka Miamissa tai Los Angelesissa kenkämyyjän palkka on paljon korkeampi, se ei silti riitä elinkustannuksiin.

Miksi Liz alkoi pornomalliksi? "Well, I thought: Hell, why not!" Hän menestyi alalla, mutta paljonko jäi käteen? Kokemus. Rahaa hän kuitenkin pyytää yhdellä videolla. Tekikö kuuluisuus elämästä mahtavaa? Ei, ei näytä siltä. Mutta varmasti on ollut hienojakin hetkiä. Montako tuhatta vähemmän menestynyttä pornomallityttöä maailmassa on? Monelleko heistä on piankin onneksi, että ura ei urjennut uraa urkamalla?

Katuuko hän? En tiedä. Voisin ehkä kysyä, mutta kuten sanottu, hän on tuittupää. Jos sohaisen kipeään kohtaan, hän ei ehkä vastaa. Ja hiljaisuudesta ei sittenkään voi tehdä johtopäätöksiä, koska hiljaisuuden tai kiukunpuuskan motiivi ei ehkä olekaan oikeaan osunut kysymys vaan turhautuminen aina samoihin uteluihin.

Hänen enemmän tai vähemmän henkilökohtaisella somesivullaan on nyt kolmisenkymmentä jäsentä, jotka ovat saaneet tietoonsa hänen oikean henkilöllisyytensä ehkä samoin kuin minä. Ei se muuten ollut kovin vaikeaa, jos nyt ei ihan mahdottoman helppoakaan. Suurin edellytys kuitenkin taisi olla se, että kiinnostui hänestä: Kuka tuo ihminen on? Millainen hän oikeastaan on, kun julkisemmissa kuvissa ilmenee lähinnä pantavuus.

Voisin olla traaginen: sairas tyttöparka miesten törkeiden himojen kuvana. Mutta... helvetti, miksi ei?  Olen yrittänyt täällä blogissani kyseenalaistaa ainakin radikaalia valinnanvaputta. Siksi "miksi ei" on yhtä hyvä peruste kuin mikä tahansa. Ja toisaalta, en ole kovin kiinnostunut kaupan kassaneidinkään (tai -rouvan) henkilöllisyydestä. Voinhan minä sen nimilapun taas kerran katsoa. Siinä lukee "Tanja". Painotuksesta ja osin ulkonäöstä päätellen hän varmaan on Tatjana. Tanjakin voi olla sairas jollain tavalla. Ja itkee toisinaan yksinäisyyttään. Kenties hänelläkin on lapsi, jonka kanssa viettää sen ajan, joka työltä ja muulta jää. Ne kaikki kolme minuuttia kännykän, television ja vauvan muodostamassa bermudankolmiossa.

Panin merkille, että Tanjan nimikyltti on hänen rintansa päällä. Toisin kuin Lizillä, siinä on kyllä työpaita välissä, mutta ehkä hän silti tulkitsee, että taas tuo pervo tyyppi tuijottaa hänen naiseutensa ja äitiytensä yhtä ilmenemää. Vaan meillä päin ei ole tapana tatuoida etunimeä otsaan.

Niin että... ketä kohtaan minä olen ollut törkeä koska tiedän nimen, Lissua vai Tanjaa? Tiedän Lissusta enemmän kuin Tanjasta. Tanjasta en tiedä edes sukunimeä. Tanja ei ole niitä naisia. Enkä minä tiedä, onko hän yksinäinen, mutta kovin tavallista yksinäisyys nykyään on. Kukaan ei kysy, miksi Tanja on S-marketissa töissä. "Ja dumatala: suka, pochemu net!"

Välitämmekö me Tanjasta sen enempää kuin Lizistä? Lizin somesivustolla kolmisenkymmentä toivottaa hänelle hyvää uutta vuotta ja kyselee vauvan voinnista ja arkisista kuulumisistakin. Hyvin vähän tosin, mutta sanoisin, että lähimmäisenrakkaus vallitsee. Niin että kun seuraavan kerran menet kauppaan muistamatta Liziä, voisit edes hymyillä sille paikalliselle tanjalle!

Ei kommentteja: