Miksi

Miksi ihmeessä teen näitä tekstejä? Näitä on siis noin 400, jos erilaiset kuvatkin lasketaan teksteiksi tässä yhteydessä. Harva näitä lukee, vielä harvempi kommentoi ja juuri ketään nämä eivät liikuta.

Mihail-Aatami Tsiksenmihaalji jauhoi paskaa flow-tilan. Kaiketi ihan ansiokkaasti. Joskus, kun tekee jotakin, mitä luulee merkittäväksi, menettää ajantajun ja lakkaa kysymästä, että miksi. Vain sillä on merkitystä, mitä juuri nyt tekee. Yleensähän tämä flow-tila on sangen tilapäinen ilmiö. Tehtyäni puusepäntöitä sangen vähäisellä menestyksellä museolaivassa 20 asteen pakkasessa heräsin kysymään, että miksi hitossa... Mutta joskus, ihan joskus, minä sielläkin kohtasin tuon flow-tilan. Joskus minäkin sain nautittua, kun terävä höylä viisti lankusta yliolanlastun ja mittoihinsa työstetyn kappaleen asettaminen paikalleen aiheutti poistuvan ilman suhauksen. (Terveisiä Jounille Kongoon, kiitos kielikuvien lainasta!)

Olen tyhmä, kun luulen itseäni viisaaksi. Olen monesti tässä blogissa kritisoinut kritiikittömiä ihmisiä, jotka ihastuvat kritiikittä ajatusmalleihin, jotka saavat heidät tuntemaan itsensä älykkäiksi. Minä olen tuplatyhmä: ihastuon omiin ajatusmalleihini - kuten nyt juuri tähänkin ajatukseen, jonka kuvittelen esittävän ansiokasta itsekritiikkiä. Joskus kritiikki kuitenkin pitää lopettaa. Lopulta on pakko uskoa jotakin ja hyväksyä jokin ajatus: moraalinlait, Jumalan tai jumalan olemassaolo, markkinvoimat ihmisyksilöistä riippumattomina, suomalaisten merkityksettömyys Maan ilmasto-ongelmissa, mitä näitä kiistoja nyt on? Lopulta on pakko uskoa jotakin ja tuntea jotakin suopeaa kohtaamiaan ajatuksia kohtaan, tulivatpa ne omasta päästä tai jostakin muualta. Ja asiahan on niin, etten minä ole vielä keksinyt yhtään uutta ajatusta. Joka aina ajatukseni perustuu johonkin. Olen luullut keksiväni jotakin uutta ja pian olen saanut lukea, että sama ajatus on esitetty jo Plotinoksen lätinöissä hyvin kauan sitten. (Plotinos: n. 203 - 270, eleli siis juuri ennen joulupukkia.)

Sami Pihlström kirjoitti opuksen nimeltään Ota elämä vakavasti. Negatiivisen ajattelijan opas. Kirja ei ole kovin negatiivinen. Sen pääteemoja ovat moraaliajattelun keskeisyys kaikessa ihmisen toiminnassa, nami-nami-hur-hur-pinnallisuus-onnellisuus-oma-apu-konsultoinnin tyhjyys ja turhuus ja ylipäätään ihmisen vastuu toisista ihmisistä, maailmasta, itsestään, hyvästä, todesta ja kauniistakin. Ehkä hiukan vähemmän näkyvä teema kirjassa on oman ajattelun tekeminen näkyväksi edeksi itselleen. En nyt ota kantaa laajemmin akateemiseen filosofiaan, vaikka kieltämättä tämä kirjoitteluni on saanut siitä vaikutteita. Se on ala, johon minulla on varsin vähän kykyjä. Sen sijaan olen tietämättäni toteuttanut Pihlströmin viisaana pitämääni ajatusta, eli edes yrittänyt kirjoittaa ja tehdä näkyväksi ja ymmärrettäväski omaa ajatteluani (Ei läpinäkyväksi. En halua, että ajatuksistani näkyy läpi kuin laadukkaasta lasista. Haluan katseiden pysähtyvän mietteisiini edes hetkeksi, vaikka täällä niin harva käykin.) Tämä on ollut hyvin opettavaista. Olen nähnyt ajatteluni riittämättömyyden, keskeneräisyyden, epätäsmällisyyden, satunnaisuuden ja lapsellisuuden. Onnekseni Pihlström sanooki todellisen filosofian alkavan epäonnistumisesta. Sitä minä olen tehnyt. Se, ettei minusta ole tullut oikeaa filosofiaa, johtuu siitä, etten tavallisesti ole lähtenyt hiomaan keskeneräiseksi osoittautunutta ajatteluani. Näen siinä kuitenkin yhden ongelman: olisin voinut kunkin epäonnistumisen myötä lähteä kahdelle tielle: hylätä ajatukseni ja omaksua jotakin muuta tai sitten ruveta puolustelemaan epäonnistuneita näkemyksiäni. Tässä on pari jatko-ongelmaa: ne uudetkin ajatukset pitää arvioida ja riskinä on törmätä uuteen epäonnistumiseen. Samoin riskinä on kuvitella, että jos yksi aatos osoittautuu vääräksi, sen vastakohtaa pidetään ainoana oikeana. Reductio ad absurdum ei todellisuudessa toimi näin. Tämä osoittaa esimerkiksi reaalisosialismin kuoleman jälkeisen liberalismin mukanaan tuomat ongelmat. Puolustelu taas johtaisi ad hoc -selitysten laatimiseen. Ehkä viisainta olisi pitää omastaan kiinni, muttei kerallla kynsien ja hampain, vaan kehittää niitä sen uuden viisauden perusteella, mitä lukeva ihminen tuppaa kohtaamaan. Tässä on taas ekletismin vaara eli ajatusten kyhäily milloin milläkin perusteella (Terveisiä Milla Tiaiselle sinne hienoihin Enklandinmaan yliopinahjoihin!).

Olen siis vastakin naiivi, keskeneräinen, hölmö ja vaikka mitä. Lupaan tulevaisuudessakin seota omaan näppäryyteeni. En ala ammattifilosofiksi, mutta jos joku haluaa kommentoida jotakin, voin vastakin puolustaa omaa ajatteluani ja ehkä jopa kehittää sitä. Ehkä.

Tyttö edellisessä postauksessa olen minä.

Kommentit

ted sanoi…
Poistin yhden kommentin, jossa epäiltiin, että edellisessä kuvassa on siskoni ja linkitettiin jokin paska biisinteelmä. Kuvaa saa epäillä, sellainen oli tiedossakin. Biisejäkin tänne saa linkittää, en voi sitä suoranaisesti kieltää, paitsi poistamalla viestit tai koko kommenttimahdollisuuden. Kommentissa kuitenkin ilmaistiin, että kommentoija tietää oikean etunimeni. Lisäksi kommentin kielenkäyttö ei ollut asiallista. Tehdään nyt selväksi, että rumaa kieltä tässä blogissa käytän ainoastaan minä. "I would fuck" kohdistettuna siskooni - tai tässä tapauksessa minuun itseeni - ei ole asiallista kielenkäyttöä. Minä en nai miehiä ja siskkoni päättää seksiseurastaan itse. Pohdittavaksi jää, että onko kyseinen tyyppi joku niistä harvoista tuntemistani, joka tietää blogini vai onnistuiko kuvan perusteella löytämään Facebook-sivuni, jossa sama kuva on. Kaiketi moinen on mahdollista, vaikka itse en siinä onnistunut Googlen kuvahaulla. Jos terrori jatkuu, mietin radikaalimpia ratkaisuja. Valitettavasti joudun kovistelemaan lähipiiriäni ja mahdollisesti myös lopettamaan kommentointimahdollisuuden blogissa toistaiseksi. Jälkimmäinen ei ole iso haitta, eihän täällä juuri kukaan sano mitään.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nautical Aesthetics III

Luovaa kielenkäyttöä

Masennuksen hoito