tiistai 15. heinäkuuta 2014

Ionosfääri

Minä pelkään ukonilmaa.

Kaikki alkoi vuoden 1990 tietämillä, kun ostin käytetyn tietokoneen. Se kuului intelin 80386-sukupolveen. Kolmekasikuutosesta puhuttiin. Eihän se enää silloinkaan mikään huippulaite ollut, mutta kyllä sillä Tetristä pelasi. Joitakin opintoihini liittyviä töitäkin sillä tein. Laitteeseen kuului kokonainen nippu erilaisia piuhoja. Yksi toi raakaenergiaa seinästä keskusyksikön virtalähteelle ja toinen kontin kokoiseen kuvaputkinäyttöön. Näitä kahta yhdisti yksi kaapeli. Lisäksi oli näppäimistölle ja hiirelle omat piuhansa.

Niinä vuosina luulin, että vielä joskus valmistun opinnoistani. Siihen maailman aikaan yliopiston harjoitustehtäviä ei palautettu tiedostoina vaan paperisina tulosteina. Niinpä hankin tulostimen ja sen mukana tuli jälleen kaksi piuhaa: virtajohto ja se, jolla tulostin yhdistetään tietokoneen keskusyksikköön. Silloin mielessäni kävi ensimmäisen kerran, että onpa näitä piuhoja.

Se oli vielä sitä surutonta aikaa, jolloin CD-levykin on verrattain uusi keksintö, eikä tietokoneet osanneet toistaa niitä. Eihän niissä ollut edes sopivaa asemaa. Eräänä kesänä olin kesätöissä, silloin mielenterveyteni vielä salli sellaisen. Palkastani osti stereot: vahvistimen, CD-soittimen, kasettidekin ja kaksi jykevää kaiutinta. CD-soittimesta menee yksi kaapeli vahvistimeen, dekistä kaksi. Tai jos halutaan halkoa hiuksia, niin dekistä menee yksi piuha vahvistimeen, ja toinen tulee vahvistimesta. Kasettidekki kun pystyy tallentamaan informaatiota. Äänittämään, kuten silloin sanottiin, esimerkiksi kaverilta lainattuja levyjä. Äänen laatu tosin jonkin verran kärsi tässä kopioinnissa. No niin, vahvistin, dekki ja CD-soitin vaativat kukin oman virtajohtonsa. Lisäksi vahvistimesta menee kaapeli kumpaankin kaiuttimeen.

Olen minä seurustellutkin. Tyttöystäväni jopa asui yhden lukuvuoden luonani. Sillä ajalla ostimme mikroaaltouunin, vedenkeittimen, sauvasekoittimen, leivänpaahtimen ja toisen kahvinkeittimen (Miksi kallis Moccamaster piti ostaa? Se on raivostuttava laitos, koska kahvia keitettäessä näpeissä pyörii viisi irrallista muoviosaa ja lasikannu. Braunia käyttäessä ei tarvitse oikeastaan irrottaa yhtäkään osaa.) Yhtä kaikki, näihin kaikkiin menee piuha.

Jossain elämäni vaiheessa olen ostanut pölynimurin. Vai antoikohan äiti sen lahjaksi? Kieltämättä täällä on aika pölyistä. Televisioita on kaksi: uusi, litteä malli ja vanha kuvaputkitöllötin. Kuvaputkivehkeen kaverina on perinteinen VHS-videonauhuri. Ne ovat siis vanhoja laitteita. Uuden kaverina taas on se digiboxi. Ja näiden välillä risteilee erilaisia kaapeleita.

Jäätyäni eläkkeelle masennukseni vuoksi innostuin lentosimulaattoripeleistä. Monta viikkoa keskityin pelaamiseen. Unetkin jäivät vähiin ja satunnaisiksi. Vähistä rahoistani ostin uuden tietokoneen. Tämä lienee jo viides alussa mainitun 386:n jälkeen. Ja koska simulaattoripeleissä on vaikuttavia tehosteita ja tarve muutoinkin nähdä monia asioita yhteen aikaan, hankin kaksi näyttöä. Lisäksi ohjaimet: joystick käsille ja pedaalit jaloille. Pöydälleni ilmestyi kaiutinpari, sillä väsyin pitämään kuulokkeita korvillani päivästä ja viikosta toiseen. Rahaa ei jäänyt kunnolla edes kaurapuuroon, mutta piuhoja kertyi kymmenkunta lisää.

Partani kasvaa melko voimakkaasti. Käytössäni on kaksi partakonetta. Toisen ostin itse joskus viitisentoista vuotta sitten. En ole kovin innokas ajelija, joten äitini kuvitteli, ettei minulla ole tarvittavaa kalustoa, ja osti minulle toisen koneen. Ne ovat armollisesti vessan kaapissa - johtoineen.

Tämän asunnon lattiapinta-ala on noin 32 neliömetriä. Verkkovirralla toimivia sähkölaitteita - erilaiset laturit mukaan lukien - on noin 110. Se tekee yli kolme laitetta neliömetrille. Imuria on mahdoton käyttää, koska joka paikassa on johtoja, kaapeleita ja piuhoja. Tomu on laskeutunut kaikkialle ja jokaisen esineen ja harvojen huonekalujeni alla on villakoirakennel. Hämähäkit ovat kutoneen seittejään johtimien väliin. Seitteihin on takertunut kuolleita hyönteisiä, leivänmuruja ja vaikka mitä maanpäällisen elämän tähteitä.

Osa käyttämistäni laitteista on jo vanhoja ja kuumenevat käytettäessä. Yksi sähkölaitteista on katossa oleva palohälytin. Siinä on paristo, koska en ole tarvinnut sitä paristoa mihinkään muuhun. En usko, että se voi minua pelastaa. Kun jokin laite kuumenee liikaa, palo leviää tässä asunnossa nopeammin kuin kulovalkea. Tämä paikka on kerran räjähtävä.

Erityisesti minua pelottaa kuitenkin ukkonen. Tämä asunto on verrattain lähellä suuria vesistöjä. Helteisinä iltapäivinä talon yllä kasvaa jättimäisiä pilviä, joista useinkin salamat lyövät korkeisiin kohteisiin. Tottahan täällä ukkosenjohdatin on, mutta minä en luota siihen, että ukkosta kiinnostaa, mikä piuha on sitä varten ja mikä taas ympäröi minut joka puolelta. Ennen pakenin asunnostani ukkosen uhatessa. Kerran öinen ukonilma kesti neljä tuntia, ja koko sen ajan istuin läheisen bussipysäkin katoksessa. Nykyään pelkään kuitenkin enää kotona. Sen jälkeen kun jostakin ilmestyi Guitar Hero -pelin ohjain syliini, en ole päässyt tältä tuolilta mihinkään. Siihenkin menee jokin piuha, vissiin. En tiedä enää. Blue tooth ei kuitenkaan toimi, koska tämä asunto täynnä sekalaisia sähkömagneettisia ja optisia kaapeleita ja kenttiä. Olen kuitenkin rukoillut Pyhää Nikola Teslaa viimeistelemään keksintönsä, jossa koteihin ja kenties yksittäisiin laitteisiinkin saadaan virta ilman kaapelia ionosfäärin kautta. 

Ei kommentteja: