lauantai 9. marraskuuta 2013

Normaali

Normaali tarkoittaa normin mukaista. Jossain on jokin normi ja siitä poikkeaminen on epänormaalia. Ihmiset haluavat olla normaaleja, koska normaali ihminen ei tule hylätyksi joukosta. Epänormaali on rikollinen tai ainakin outo, kummallinen. Sitten niitä itsensä aikuiseksi tuntevia, jotka ovat oivaltaneet, että eivät kaikilta osin täytä normeja. Hekään eivät ehkä tule pohtineeksi, että onko heidän täyttämättä jäävä norminsa kuitenkin vain oma olettamus, ei mikään sen laajempaa kannatusta nauttiva ihanne.

Hyvä esimerkki normista on laki. Se on muodollinen, kirjoitettu, sitä tutkitaan ja oikeuslaitos ratkaisee yksittäisiä tapauksia siitä, onko joku toiminut normin mukaan. Ei ole normaalia lyödä ketään niin että luita murtuu ja iho on mustelmilla vielä viikkojen päästäkin. Sellaisesta epänormaaliudesta rangaistaan sakoilla tai vankeudella ja väkivallan uhrillekin pitää maksaa muodollinen korvaus. 

Sitten on normeja, jotka eivät ole lain tapaan virallisia, mutta joita noudatetaan ja joista poikkeamisesta koituu sosiaalisia ongelmia. Homoseksuaalisuus on yksi tällainen. Nykyään joissain piireissä on korrektia hyväksyä homoseksuaalisuus. Melko tavallista kuitenkin on, että homoseksuaalisuutta vähintään hiukan vierastetaan – kuten minä teen – tai vihataan ankarasti, vaikka koko asia ei koskettaisi omaa elämää millään konkreettisella tavalla.

Normaalia on sekin, että jossakin 25–30 ikävuoden paikkeilla muodostetaan heteroseksuaalinen avioliitto ja sitä seuraavina vuosina hankitaan kaksi lasta, omistusasunto, farmariauto ja pyritään käymään ulkomaan lomalla ainakin joskus. Isovanhempien aikanaan rakentamalla mökillä on mökillä on myös ihan normaalia käydä tällaisen perheen voimin. Siellä kenties Virtasen veljen perhe, Virtaset, ovat myös juhannuksenvietossa. Tämä on siis normaalia, mutta tämän normin tavoittamisesta on tulossa vaikeaa tai mahdotonta yhä useammille.

Nämä, jotka haluavat osoittaa aikuisuuttaan kertomalla, etteivät ole normaaleja, eivät tule miettineeksi erästä asiaa. Useimmat meistä poikkeavat toisistaan vain pieniltä osin. Virtasen perhe ei ole kovinkaan erilainen Lahtiseen verrattuna. Virtaset tosin ovat siitä epänormaaleja, että perheen molemmat vanhemmat ovat saaneet pitää työpaikkansa. Epänormaaliuttaan korostavat eivät tule ajatelleeksi sitäkään, että vaikka ani harva on kaikin puolin normaali, niin kaikin puolin normaali ihminen voidaan hahmottaa. Se edellyttää vain, että normit hahmotellaan. Tai eihän tämä normien hahmottelu ole mikään helppo asia, mutta teoriassa sen voi tehdä.

Esittelen teille seuraavassa normaalin perheen:

Mika Virtanen ja Sari Korhonen-Virtanen ovat nelikymppisiä. Mika on kaksi vuotta Saria vanhempi. Heillä on kaksi lasta: Jenna, 12 vuotta ja Aleksi, 10 vuotta. Jenna syntyi noin vuoden Mikan ja Sarin häiden jälkeen. Lisäksi perheeseen kuuluu labradorinnoutaja Into, kuusi vuotta.

Virtasen perhe asuu noin sadan neliön rivitaloasunnossa. Heillä on japanilaisvalmisteinen, 8 vuotta vanha henkilöauto. Lisäksi Mikalla on 10 vuotta vanha 800-kuutioinen moottoripyörä, jolla hän ajaa viitisen tuhatta kilometriä vuodessa. Sarin vanhemmilla on kesämökki, jolla perhe viettää kesäisin noin viikon, jos lomat sallivat. Sari omistaa hyvälaatuisen viulun, jonka arvo on 4000 euroa. Muutoin perheen varallisuus keikkuu nollan vaiheilla tai hiukan plussalla. On yhä asuntovelkaa, mutta asunnon hinta on noussut jonkin verran sen ostamisen jälkeen. Kaikkein parhaaseen asunnonostohuumaan Virtaset eivät ehtineet mukaan, joten he eivät ole ostaneet asumustaan puolella sen tämänhetkisestä, käyvästä hinnasta.

Jenna menee ensi syksynä yläkouluun, Aleksi siirtyy viidennelle luokalle. Sari on työskennellyt hoitoalalla. Töitä on riittänyt, kun on suostunut joustamaan. Etenkin äitiyslomien ja hoitovapaan jälkeisinä vuosina työsuhteet olivat hajanaisia. Vieläkään hänellä ei ole vakituista työtä, mutta hommat ovat jatkuneet tauotta jo kolme vuotta ja lomat rullaavat. Mika on insinööri. Kun lapset olivat pieniä, työpaikka vaihtui usein ja palkkataso sen myötä. Vieläkään hän ei tienaa mielestään koulutustaan ja työnsä vaatimuksia vastaavalla tavalla, mutta perheellä voi sanoa menevän taloudellisesti verrattain hyvin. Kaiketi parhaiten menee kuitenkin Into-koiralla. Velkoja ei ole, ja keittiön kaapissa on lähes täysi koiranruokapussi.

Äitinsä tavoin Jenna harrastaa musiikkia. Hän ei tosin soita viulua, vaan laulaa kuorossa ja varhaisnuorten bändissä. Aleksi pelaa jalkapalloa. Lasten harrastukset ovat kohtalainen menoerä. Itse asiassa niihin menee enemmän rahaa kuin isän moottoripyöräilyyn. Sari on toisinaan ollut väsynyt ja jopa vihainen miehelleen, koska hänellä ei ole ollut aikaa viulunsoittoon sen jälkeen kun lapset syntyivät. Nyt, kun lapset voisi jo jättää puoleksi päiväksi yksinkin, Sari kyllä ehtisi soittamaan. Vuosien varrella paras terä teini-iässä hankitusta soittotaidosta on kadonnut ja paikkakunnan amatööriorkesterinkin taitotaso vaikuttaa korkealta. Sari tapaa ystäviään harvakseltaan ja suorastaan selittelee usein viihtyvänsä perheensä parissa. Ja kyllähän hän viihtyykin, mutta kohtalaisen usein hän kaipaisi aikuista naisseuraa pitemmäksi aikaa kuin tunniksi kerrallaan.

Sarin ja Mikan vanhemmat elävät. He kaikki ovat jääneet eläkkeelle kuluneiden viiden vuoden aikana. Heistä kukaan ei ole koskaan ollut erityisen suuripalkkainen, mutta elämän aikana varallisuutta on karttunut. Sarin isä työskenteli veturinkuljettajana, joten ei hänen palkkaansa ole voinut pieneksikään sanoa. Lisineen ansiot ovat olleet verrattain hyvät. Sen sijaan hänen jatkuva poissaolo kuormitti perhettä aikanaan. Tällä hetkellä Sari tekee vuorotyötä. Mika työajat ovat epäsäännölliset, mutta yleensä hän pääsee töistä kolmen ja kuuden välillä. Työnantaja on joustamaton. Ylityöt pitäisi kuitata vapaapäivinä, mutta käytännössä kiire estää sellaiset. Työnantaja ei myöskään maksa ylityökorvauksia kovin suopeasti ja työpaikan ilmapiiri on kiireen ja paineiden vuoksi kireä.

Sari haluaisi ostaa Ikeasta huonekaluja. Mikan on kieltäytynyt kokoamasta niitä ja haluaisi suosia laatukalusteita tai jopa ostaa vanhoja, korkealaatuisia kalusteita ja korjauttaa niitä. Muutoin asunnon sisustus on pääosin Sarin hallinnassa. Sari seuraa alan lehtiä ja haluaisi siirtää huonekaluja usein. Mika ei aina suostu siihen, ja Sari purkaa pettymystään muistuttamalla siitä, että tekee enemmän kotitöitä. Mika on kerran vastannut siihen, ettei pöydän siirtäminen ole missään määrin välttämätön kotityö, eikä sekään haittaa, että lattialla on vähän roskia. Sari piti sen jälkeen kolmen päivän mykkäkoulun. Hän rakastaa siisteyttä ja järjestystä sekä kotonaan että töissä. Mikan vahva puoli on luovuuden ja teknisen ajattelukyvyn yhdistelmä. Hän on työpaikallaan arvostettu ongelmanratkaisija, mutta hänen taakkanaan on tietty suurpiirteisyys, joskus jopa leväperäisyys. Hänen työnsä eivät jää kesken, mutta työyhteisön pikkutarkat jäsenet usein huomauttelevat hänen työnsä puutteista. Mika ei kuitenkaan jää työpaikalla muiden hampaisiin, koska yleensä hän pääsee sanomaan, että ilman hänen oivallustaan ei olisi sitä yksityiskohdiltaan keskeneräistäkään ratkaisua käytössä.

Jenna on iloinen touhottaja, joka on hurjaa vauhtia lähenemässä murrosikäänsä. Hän on kasvanut vuodessa huimasti ja on alkanut meikata. Huoneen seinille on ilmestynyt ensimmäiset bändijulisteet. Hän on ilmiselvä isänsä tyttö. Taitava kaikessa, mistä innostuu, huithapeli sen suhteen, mistä ei pidä. Hän menestyy koulussa matematiikassa, musiikissa ja äidinkielessä. Aleksi on urheilumies henkeen ja vereen. Hänen huoneensa seinät on verhoiltu jalkapallo- ja jääkiekkotähtien kuvilla. Hän on jalkapallojoukkueensa parhaita pelaajia. Teknisesti hän ei ehkä ole muita paljonkaan parempi, mutta hänellä on pelisilmää ja sosiaalista kyvykkyyttä. Hän huomaa ikäisiään paremmin, milloin joku joukkuekaveri alkaa väsyä tai käydä ylikierroksilla pelin jännityksen vuoksi. Sosiaalisten kykyjensä takia hän on parhaimmillaan keskikentällä. Innostuksensa ja jo vuosia jatkuneen harrastamisen vuoksi hän on myös voimakas ja nopea, joten tarpeen vaatiessa hän on vastustajalle vaarallinen hyökkääjä.

Vieläkö minun pitää kuvailla normaalia perhettä? 

Vai joko voin siirtyä kuvaamaan Virtasen perheen epänormaaliuksia? Se ei kannata. Heillä ei ole sellaisia. He eivät erityisesti vaivaa päätään sillä, mikä on normaalia ja mikä ei. He vain sattumoisin ovat tuiki tavallisia. Jos olisi mahdollista, heillä olisi 1,8 lasta. Heidän ainoa epänormaaliutensa on se, ettei heillä ole juuri mitään, mitä joku paheksuisi. Jos kurkistamme vanhempien makuuhuoneeseen, emme löydä sadomasokistisia seksileluja. Aleksi ei ole primääri transseksuaali vaan aivan tavallinen pojanveitikka, josta kohta murrosikäinen juippi, joka tekee muutaman kolttosen, kärähtää tupakan maistamisesta ja kasvaa jokseenkin fiksuksi nuoreksi mieheksi noin kymmenessä vuodessa. Jenna tuo ensimmäisen poikakaverin teelmän näytille neljän vuoden kuluttua ja Mika-Isä pistää pojan saman tien ovesta ulos, koska poika ei saa sisälläkään aurinkolaseja silmiltään tai edes pipoa päästään. Seurustelu jatkuu salassa kuukauden verran, mutta sitten Jenna tajuaa, että renttu mikä renttu. Eikä edes niin kova soittajapoika, kuin aluksi näytti. Se siitä.

Mitä siis olisi epänormaalius? Olen tässä blogissa ennenkin pohtinut erilaisuutta. Tämä norminmukaisuus lienee siis vain näkökulma vanhaan, tuttuun asiaan. Ehkä kehtaan sanoa, että Juice Leskinen oli epänormaali ihminen. Todennäköisesti hän oli useimmilta ominaisuuksiltaan aivan tavallinen. Hän oli kuitenkin huomattavasti Virtasia lahjakkaampi sanallisesti, eikä hän eilisen teeren poika säveltäjänäkään ollut. Nuo seikat näkyivät hänen julkisessa persoonassaan, katsoi sitä miltä suunnalta tahansa. En todelllakaan tuntenut häntä henkilökohtaisesti. Varastin vain kerran hänen tuoppinsa, enkä edes juonut sitä. Hän ei varmasti myöskään halunnut sitä takaisin. Lienikö paikallakaan enää. Minulle hän oli ja on aina oleva epänormaali ihminen. Ne, jotka hänet tunsivat, varmasti tunsivat hänen normien mukaisia piirteitäänkin.

Ja ehkä todella on niin, että jotkut ihmiset ovat epänormaaleja juuri siksi, että jokin heidän tavallisuudesta, normista poikkeava piirteensä ilmenee koko heidän persoonassaan. Tunsin kauan sitten erään poikkeuksellisen musikaalisen tytön. Absoluuttinen sävelkorva ja pianonsoittoa pikkulapsesta alkaen. Sittemmin hänestä tuli ihan tavallisen maaseutuseurakunnan ihan tavallinen kanttori - joskin pitää sanoa, että tuossa seurakunnassa musiikkitoiminta on aktiivista. Seurakunnan nuorissa oli tuon nykyisen kanttorin lisäksi paljon musikaalisia ja musiikista innostuneita, ja perinne kaiketi elää. Olen joskus aikaisemmin kirjoittanut blogissani, että ehkä yksille ei jaetakaan enempää hengenlahjoja kuin toisille. Useimmilla ne vain jakautuvat tasaisesti mentaalisten kykyjen eri aloille. Ja sitten on erilaisia huippulahjakkuuksia, jotka ovat jossakin hyvin taitavia, mutta toisissa asioissa kerrassaan vaillinaisia. Tämä nykyinen kanttori selvästi kuuluu joukkoon. Hän on musikaalinen, älykäs ja määrätietoinen. Sosiaalisilta kyvyiltään hän oli viimeksi tavatessani enintään keskinkertainen. Hänestä pidettiin hänen musikaalisuutensa ja kauniin ulkonäkönsä vuoksi, mutta itse asiassa hän taisi jopa kartella muiden nuorten seuraa tilanteissa, joissa oli mahdollista kohdata asioita, joissa ei voinutkaan loistaa. Siihen aikaan tapasin hänet kahdesti tai kolmesti viikossa, satunnaisesti useamminkin (Ei. En seurustellut hänen kanssaan. Kävimme kyllä kerran, pari kahvilla yhdessä, mutta siihen se jäi, jos se mitään olikaan). Voin kuitenkin jotensakin sanoa, että ainakin muiden nuorten kanssa ollessaan hän oli epänormaali, koska lähes kaikki normaali peittyi hänen musikaalisuutensa varjoon. Näin hänestä kuitenkin sen normaalin puolen, jota monet muut nuoret eivät nähneet: ujouden ja muut sosiaaliset ongelmat. 

Normaalius on siis olemassa, vaikkei täysin normaaleja ihmisiä ole. Mutta jos toden sanon, niin kutsuisin kummisetääni ja -tätiäni hyvin normaaleiksi ihmisiksi. Eivätköhän he ole kerta kaikkiaan tavallisia seitsemänkymppisiä. Ja silti persoonallisia ja hauskoja. Persoonallinen ja hauska pari, joka ovat olleet missä tahansa mittapuussa yhdessä epänormaalin kauan. 

Ei kommentteja: