tiistai 21. elokuuta 2012

Miäs ja paatti - etenki seilipaatti

Tääl rannikol suunnillee pualet aikuisist o miähii, ja aika monel niist o paatti. Niil kuuluu ol. Ei se ny ehkä o osa sitä miähe olemust, mutta ei ne ukot oikee tuntis ittees, jos olis ilman paattii. Varakkaammil miähil ruukaa olla seilipaatti ja sit meil vähävarasemmil moottorikäyttöne, paitsi mulla. Mull on kans seilipaatti, tosin piäni ja vanha. Tää juttu o nii yleine, että noissa kaiken merenpuolisimmis kaupungeis ja kylis ruukataan kysyy, ku miäs kualee, ett mimmone paatti silt jäi. Et on se sillai osa sitä miähe persoonaa.

Sitä voi sisämaalaise olla vaikeempi tajuta, ett kui se paatti sit pitää olla. Ei niil läheskään joka suvi mihinkä kauas mennä, ei ainakaan ne, joilla ei o enää sitä vanhan ajan oikeet kesälomaa. Sisämaalaisil riittää savolainen soutupaatti tai joku vähän leveempi ja kantikkaampi kuttaperkkalusikka, jossa o väkivahva japanilaine takatuuppari persees. Savolaismallisel ei pal rannikol tee, paitsi tiätenki iha sisälahdil. Vikkelä pikaliippari tiätenki viä nätis sääs merelleki, ja tua joutuin pois, jos tuuli virkoaa ja sjöberg käy äkäseks. Mut aika monel ukkelil o iha avomerel tai ainaki rannikko-oloihi tehty paatti, mil ei sit o niin kiirus rantaa, vaik aalloharjat nousis vähä korkeemmikski. Ja niinkus ny sisäsuamalainenki arvaa, ni semmone paatti sit jo vähä jottai maksaa, vaik olis vanhempiki. Eikä sen ylläpitoka vallan halpaa o. Kyl siin menee satanen poikines vuade aikan, ku sitä paattii säilytetää ja pidetää laillises ja merikelposes reeras. Et on se vaa iso osa elämää silläki tapaa.

Mihi sitä paattii sit oikee käytetää? Kalamiähet tiätenki hakee merest kaloi kotii. Joskus mennää vaa merel kattelemaa ja olemaa paatis ja joskus reissata johonki saaree. Jälkimmäisii kelpaa sekä moottori- että seilipaatti. Nykyää ei seilipaattei oikee kalastuksee käytetä. Ei niit o semmosiks tehty. Ja kalliimmis niist o nii hianot tiikkiset täkit ja sisäkalut, ettei sin suamusii ja limasii kaloi viitti haalii. Siitki pakkaa jo ökypaatin omistaja olemaa äkäne, ku frouva taik salarakas lotraa aurinkorasvaa siihe tiikkitäkkii - sinä suven ainoona päivänä, ku merel pikineis tai ilman tarkenee.

Paatin tärkein ominaisuus o olla omistajalle miäleine. Ku lukee noita kirjoituksia netist ja lehdist, ni niis väitetää, että paatin pitää täyttää omistaja tarpeet, mut se o vaa kaunisteltuu totuutta. Jotku miähet haaveilee kaukomatkoist ja niil o sit paatti sen mukaa: tanakkaa tekoo, tuhti muaroiltans, hirasliikkeine ja vähä raskaski manöveerata ja käsitel, mut sit se kyl siätää rumempaa kelii ku miähistö. Ja niihä se pitää ollaki, jos oikke avomerel meinaa. Paatti ja sen kippari pitää olla semmoset, että ku kyytiläiset makaa merikipein, paatti ei viäl natise ja kippari vaa manaa, ku ei kukaa saa kaffet keitettyy. Toisil pitää sit taas oll siro ja kevyt kilpuri, semmone ku liikkuu vikkelästi. Ne o sit ain rikki jollai tapaa, mut toisaalt, ainaha kaikki paatit o jollai tapaa risoi, ku ikää o yli kaks viikkoo. Jos ei muut vikaa löyry, ni vessapaperirullateline ruastuu. Mut nii sitä kuitenki laituril pauhates ja myynti-ilmotuksii selates miälipitei paatist muatoutuu, ja niist sit kehkeytyy se, mikä hankitaa. Siin o paatti miähe miältä myäre - ei siis sen mukaa, mihi sitä käytetää, vaan usei just sen mukaa, mihin sitä haluttas käyttää. Ja tän mää usko, ett koskee sekä moottoripaattei ett seilipaattei.

Mutt mennääs nyt siihe merell olemisee. Mää en ny ota kantaa kalastuksee. Se o turhaa puuhaa, kyl ne kalat saa helpommi torilt. Mut nii o kyll seki, ett ajetaa moottoripaatil tai seilataa pitki merta. Muuta konkreettist se puuha ei synnyt, ku perävana. Ja niinku sisämaaski tiäretää, ni se o aika lyhytikäne asia. Hyvä miäli on sit pitkäaikasempi juttu, ja paattie kans kulaamine o omias ylläpitämää sitä - niille jotka siit tykkää. On sit niitki ihmise kuvatuksii, jotka pelkää kaikkee vettä, jota o yhres paikas enemmä ku juamalasii sopii. Kyll mää senki ymmärrä, voiha siihe vetee hukkuukkin. Eikä yhren ihmise hukuttamisee tarvit ku sen verra, ett pää just ja just mahtuu pinna all.

Siäl paatis ollaa siks, ett siäl o hyvä oll. Ei kuulu pomon mäkätys eikä anopin kajatus. Maisema o usei kaunis ja ainaski avomerel avara. Jotku jättää kaikki murhees rantaa, ja useimmat ainaki suurimma osa. Siinä paattia kuskatessa pakkaa olemaa välttämätönt muuta puuhaa, niinku merenkulku ylipäätäs ja sit kahvinkeitto. Aika usein mukulatki tykkää ol paatis ja moni muijakin, ja sit tehdää reissuu koko perhee porukal. Ja joskus mennää sit vaa äijäporukal. Kaverit keskenäs tai sit isompiki ukkorevohka. Joku tyyrää paattii ja navikoi, tai sit yks tyyrää ja toinen tiiraa karttaa. Loput tekee omias. Istuvat sitloodassa ja pärisevät vanhoi juttui. Ja joskus vähä uusiiki. Välil mennää iha yksi ja ajatellaa vanhoi juttui - tai sit niit uusii. Jotkut ottaa osaa kilpailuu, ja sit kiristellää hermoi koko kisan aja, et saaks joku paremma puuska ja kuka kärsii vähiten siit, ku kisa-alueelle sattuu iha oikee asioiksee kulkeva rahtilaiva, jota väistellää, kuka minnekin. Sit kisa jälkee on kuitenki hyvä oll, jos ei iha mahrottoman huanosti pärjänny.

Mut sitt se seilaamine nimenomaa. Mårtenssoni laulaa, et kaikki paitsi purjehrus o turhaa. Se o vähä piäles. Siinä o liikaa tua paitsi-sana. Kaikki purjehrus o turhaa. Mää jo sanoin, ettei siit jää ku katoavaine perävana. Taik et enintäs se tuattaa hyvää miält. Eikä ihan ain sitäkä. Mut siäl paatis sitä sit ollaa omas piänes maailmas. Mastoon o kiskottu yksiön, kaksion taik puale kauppatori ala tekstiileit ja naruist o verelty, et saaraa tuulee aikaseks piäni mutka. Se mutka sit tyäntää yhtäälle ja paatin köli toisaalle, ja nii paatti kulkee sin, mihi seilori päättää. Tai ainakin aika liki. Tätä ne ei kaikki maalaiset tajua, ku ne kuvittelee, et seilipaatti liikkuu ku tuuli tyäntää. Mut ei se nii käy. Paatti liikkuu, ku tuuli vetää. Ja sit ne kuvittelee, et siäl paatis o hiljasta. Mut annas olla, ku tuulee vähänki enemmä, ni aallot kohisee ja tuuli vonkuu vanteis ja haruksis. Siin joutuu korottamaa ääntäs, jos haluu jotaki sanoo toisel. Ja semmoses kovemmas tuules tulee harras miäli, jos ei tuu paha olo. Ei siin sit pal jutella. Se mitä sanotaa, sanotaa sanojen ensimmäisill tavuill. Siks kai Länsi-Suames puhutaa lyhytt ja töksähtävää murrett. Turha niit savolaisii krumeluurei o väännell, ku tuuli ne kuiteski sotkee. Semmost siäl paatis sit o. Paatti o hankittu miältä myäte, ja se o kaike tavote, et siäl o hyvä oll, tulipa se hyvä olo siit, ett voittaa kilpailu tai siit et ylittää isommanki mere.

Se o se meri kans semmone ikuine kummastelu aihe. Sjöberg, sjööperi, ottaa joka päivä, tai oikeestaa joka hetki vähä uure muaro. Ei sitä ruatsilaiva täkilt huamaa, mut ku itte taik omas piänes porukas pyrkii sitä matkaas tekemää, ni sit kyll oivaltaa ilma isompaa aprikointii taik mitää tekotaiteellist auninkoittemist. Yhten päivän o melkee tyynt, mut avomerelt käy hiljane maininki. Jos ei hiljan o tuullu, ni kyl voi pian tuulla. Taik ainakin jossai tuulee parhaillaa, ja aika friskistiki. Sit o niit päivii, ku o ihan tyyntä ja aurinko paistaa. Rannikol tiätää orottaa merituult iltapäiväks. Vähitelle nousee kumpupilvii manteree pääl, ja sit alkaa tuull. Joskus kolmen taik viiden aikaan ehtoopäiväl voi puhaltaa iha kunnoll merelt. Se tuntuu sit jonkin matkan päähä avomerell ja tiätenki vähä matkaa mantereellaki, mut jo Ahlaiste taik Pröttikarvian takan voi olla melkeen tyynt. Ja Euras ny ei ainakaan tuule, paskankatku vaa viipyilee peltoje yllä, ku viinerpullie ja kermajäätelö perusosii tuatetaa! Joskus tuuli on puuskane ja pyärteine, toisinaa ei sit niinkä, vaan puhaltaa tasasest. Maalaiset sanoo, et merel tuulee ain. Torellisuures ne o vaan tuntenu ilmavirran, ku avaa oven ruatsinlaivan täkil. Kai siinä ny tuulee, ku kohtalaisen kylän kokonen paatti kulkee parikymment solmuu ja lisäksi laivas sisäl o joku yli- taik alipaine. Avomerel voi olla ihan tyyntäki, ku ei ole erilämpösii ilmakerroksii. On vaa meri ja taivas ja aurinko, joka päivän aikana seilaa taivaan poikki. Mut rannikol o ranta ja saarii, jotka aurinko lämmittää, ja se lämpö sit saa aikaan piäne ilmavirran. Ja kevyt ja ketterä paatti pystyy seilaamaan niil piänil tuulenvireilki. Ei se kovin mene, mutta menee kuitenki. Ja sit on tiätenki ne ajat, ku sjööperi on pahana. Sillon tuulee nii että siilitukkasellakin hiukset väpäjää pääs ja meri o vaahro peitos, eikä vastatuulee kannata sanoo sanaakaa. Jos hengittämäänkä pystyy sillon ku nokka osottaa tuule tulosuuntaa. Ja kaik tää voi muuttuu aika äkiste. Ku irrotit paati kaijast, ei viäl tuullu ku vähä. Seilaat ulos saarte välist ja sit huamaat, et piäne matka pääs meri o ottanu tumman sinise väri ja karottanu kiiltos. Just ehrit pistää ittes ja paattis uuren sään mukasee kuasii, ja sit onki meri jo ihan toiselaine. Koht tuuli ehtii nostaa uure aalloko, ja jos vanhaaki oli, ni sit o ristiaallokko. Ei hanki kaffekuppi pysyy karttapöyrä kulmal.

Muutama kerra suve aikan, usein just näi loppukesäst, o semmone erikoise silee tuuli. Se ei juurkaan tee kurttuu meren pintaa, mut paatti seilaa reippaasti. Usei tää o just iltamyähäl. Sillo ei tee miäli lopettaa seilaamist. Muut ei kuulu ku veden ja tuule kohina. Se tuuli o nii tasane, ettei paatti narahtele. Ja se tuuli jaksaa vetää, vaik ei o kovaka. Seki varmaa johtuu just siit tasasuurest. Voima ja enerkia ei kulu pyärteire tasottamisee. Aerodynaamikko varmaa sanois, ett ilmavirta o laminaari. Mut tätä säätä o vaa harvo. Enintäs muutaman kerran kesän aikan oikee kunnol. Sen mää kuitenki sano, ett sillo kannattaa oll merell. Se tuuli tuntuuki ihan erikoiselt. On niinku puhtais silkkilakanois piahtarois ilkosillas taik sais suuhus jotaki nii hyvää, ettei o ennen saanu ja varmasti tiätää, että seuraava lusikalline ei enää millää voi tuar samaa ilost yllätyst, mutt silti pitää syärä niinku kunnon herkkuu syärää: ei nuukailla, vaa otetaa iha suu täytee ja syärää nopeesti mut kaua. Sit o hyvä vast, ku ei enää tee miäli lisää.


Niit aaltoi on kans monen luantosii. Joskus o äkäse tuule nostamii terävii vaahtopäitä. Mainingi mää tossa jo mainitsinki, menneen tai muual puhaltanee tuule nostattamii loivii aaltoi, jotka joskus voi olla aika korkeitkin. Ja liittyyhän ne joskus siihenki, et tuuli o vast tulos. Sit on semmosii kesäpäivän pikkuaaltoi, jotka vähä keikuttaa paattii ja saavat purjehtijan miälen virkeeks. Semmosis o kiva myätäill kropallans paatin liikkeit ja nauraa hymähtää, ku muutama pärske nousee paatin keulast ja kastelee vähä naamaa. Ja sit on tiätenki niit myrskytuulen nostattamii keskikokosii perkeleit, jois paattii saa tyyrätä tarkasti, eikä kastumist voi välttää, ku vettä lentää niskaa kaikilta kahreksalt ilmansuunnalt, ja ylhäältä, alhaalta ja viistosta kans. Antaa tyyriimpiki kuivapuku periksi lopultas niiren aaltojen kans. Kovas aallokos pitää kans muistaa nojaill ja norkoill. Eihä se reipast oo, mutt ku pahas sääs pitää varautuu siihe, et voimii voi tarvit johonki yllättävää. Sill väsyttää ittes, ett antaa keikkuva paati heiluttaa kroppaas millo mihinki suuntaa. Sitloora reunaa, karttapöyrä kanttii tai byssa seinää nojailemal voi säästää voimias. Yks mainio aaltoilun laji o ne kesäpäivä pyäreet pikkulaineet, jotka saa merenpinna täytee eläväisii väriläiskii. Siin peilaa taivas ja paati kylki ja rantalepät ja vähä auringon möllötyski. Se o iha tavalline, mutta jotenki ihmiset ei ain näyt tajuuva sitä. Harvo siit valokuviika näkee. Sitä o mainio katell iha rauhas. Iha rauhas istuu paatissas ja vaipuu aatoksiis pikkuhiljaa.

Sit o kangastukset. Niit näkee läpi vuare, mut etenki alkukesäst, ku ilma o lämmin ja meri kylmä. Taikka taitaa olla nii, että niit ilmenee vähä aina, ku o erilämpösii ilmakerroksii ja taivaanranta tarpeeks kaukan. Ei niit Hämeessä näe, ku harvo näkee monenkaan kilometrin päähä. Sitä ei taaska kokonaan maalla elävä suostu eres uskomaa, millasii ne voi oll. Mutta ne nostaa horisonti takaa isot asiat näkyvii, saaret se nostaa ilmaan ja joskus sama saari taikka niämi voi näkyä kahteen kertaa päällekkäin taikk ylösalasi. Ja sama koskee laivoiki. Näyttää, niinku kaks laivaa seilais päälletyste: alempi o oikee päi, mut kelluu vähä ilmas, ylempi o ylösalasi ja vesilinja piirtää pilvii.

Yksin seilaaminen on sit kans oma lajins. Siin ei passaa olla kovin huanois väleis ittes kans. Mua se o ruukannu jopa virkistää, mut emmää ihmettel, jos kaikkii ei niinkä. Siin pitää laittaa moni asiaa toisee reeraa ku arkisi koton. Ei o paha, vaik juttelee omia aikojas tuule, mere ja paati kans. Vaatteire ei o nii välii, saa oll niis ku viihtyy, tai vaik alasti, jos tarkenee. Ja jos o laulumiäs, ni siin voi sit luikauttaa karaokehitin tai saksalaise liirin. Ja saa laulaa, vaikkei oliskaa laulumiäs. Ainoo mikä o, ni syämisest pitää hualehtii. Ruariratast taik pinnaa ei voi jättää yksiksee ku piäneks hetkeks, joskus ei oikeen hetkekskä. Kaiken paras o, ku kattelee jo lähtiessää eväät ulottiville nii, ettei sen takii tartte menoo keskeyttää. Sit o semmone vähemmän pauhattu asia ku noi luannolliset tarpeet, ku vaatii oman funteeraamises. Yksi jos o paatis, ni ei voi iha mite vaa lähtee kiipeilee kannel ja partaal. Jos paatis ei o vessaa taik siällä käymine viä liikaa aikaa yksin seilates, ni sit pitää käyttää turvavaljasta ku menee partaal. Tai sit päästää ämpäriin. Ja jos ei lopun maailman aikaa seilaa yksin sill paatil, ni se ämpäri o paras pitää puhtaan ja erilläs semmosist kiuluist, joil hantteerataa ruaka- tai talouvett.

Muuten se yksin seilaamine pitää miälen ja miähen virkeenä. Lähties ja rantaan tulles saa hetken mennä pitkin paattia pää viidenten jalkan, ku touhuaa kiinnitysköysie ja seilien kans. Ja kyllä niitä skuutteja ja muita säätököysiä joutuu seilates kans välil nyppimää. Jos o viarail vesil, ni karta ääres pitää muusta puuhast hualimatt oll tarkka. Se ei o tarpeeks, ett osaa joka hetki tökätä sormenpääs just siihe kohtaa merikorttii, mis paattis kans o. Sit pitää viäl hyviss ajoi etukätee tiätää, mihi seuraava väylänmutka jälkee käännytää ja mitä siält orottaa tuleva vastaa. Ei se o vaikeeta, mutt vaatii tyäs. Ja tähystämine o kans tärkeet. Ku seuraa muitte paattie kulkuu, ni saa muutettuu kurssis nii, ettei semmost tilannett oikee eres tule, et pitäs jotaki oikee erityisest väistää. Sillai merel pitää yrittää muut huamioira, ettei muiren tartte kauheesti raapii päätäs ja ihmetell, ett mitähä toiki paattis kans tekee. Mää ain yritä ainaki isoi laivoi varoo sillai, ettei siäl prykäll tartte kapteenin taik perämiähe hualehtii, et jääks toi piäne paattis kans all. Jos mää en mee koko väyläl, ni homma o selvä. Ja jos mää ny kuitenki olen sil väyläl, ni sit mää tee semmose käännökse, ett iha varmaa siäl prykäll näkyy, mihi mää väistä. Sitä mää vaan toivosi muiren seilorien miättivä, ett ne isot laivat tulee aika kovin. Jos ite menee vaa muutamaa solmuu, ja näkee, ett tualt luaron takaa taik horisontist alkaa iso laiva erottuu, ni ei sit enää kuulu siirtää sitä asiaa miälestäs. Semmost ei välttämättä oo olemassakaa, ett mää väistä sit jos se tulee liki. Yleensä ne nimittäi tulee liki, kun ne o liki jo sillon ku ne metreissä mitate o aika kaukan. Siin voi käyr sillai, ett törmäys o ens mahrolline, sit torennäköne ja lopult varma asia, mutt viäl menee jonkinmoine tovi, ennen ku se tapahtuu. Sitä o aika halju varrot. Mut ku perustairot o hallinnas ja paatti o miäleine, ni merel o mukava olla yksinki. Pitää vaa muistaa, ett ei se o mitää löhölomaa vaik välil voi menn tunti ja pariki, ettei juur mitää tapahru. Oma jaksamine pitää ain muistaa ja tilannetaju olla semmone, ett pystyy parhaitte mahrollisuuksie mukaa välttämää semmosii asioit, joit ei yksi klaaraa.

Mää ole täs plokis jo paljo kirjottanu paateist ja merest, ja kuviiki mää laita ain joskus. Mutt viälkää mää en tiärä, mikä se just siin seilaamises o nii ihmeellise hianoo. Kaikellaisii tunnelmii merelt mää voi yrittää kuvat, mutt ei se tee sitä asiaa juurtas myäre selväks. Mää jo yriti vihjat, ett joilleki se voi olla kilpailus menestymine, toisil ehkä joku hallinna tunne, mutt kai ne asiat sais jostaki vähä helpommalki. Semmost se sit o, kahre eri taval aaltoileva ja virtaileva ainee rajapinnal killuntaa. Jos ei tunnetusti viisaatki miähet, niinku ny se Ainstaini Alpertti, olis harrastanu seilaamist, ni väittäisi, ett hulluje hommaa. Onneks o noit isoi nimii mull täs tuken. Pitäskö mun ny sit päätell, ett Natsi-Saksa meni sen tähre poskelles, ku Aatu ei viihtyny paateis. Jonku tarinan mukaa tuli Pismarkissaki merisairaaks, ja sentää oli iso paatti. Eikä eres seilannu sillon ku Aatu siäl kävi pasteerailemas.

Sit o se paatti muutenki elämä osan. Ei se ol mikkä kesälelu, se pitää syksyl nostaa ja toimittaa suajaa talvelt. Varakkaammat pistää hallii, köyhemmät tekee jonkinlaise pressukatokse pääl. Siäl käyrää sit kattomas tavan takaa, et kaik o hyvi ja tehrää jo talvel niit hualtohommii, ku pystyy. Seilei korjataa, kone hualletaa, irto-osii lakataa ja maalataa koton ja sillai.  Samal piretää huali omast merikelposuurest. Opetellaa vähä lisää navikointii taik ainaki katotaa uusimmat merenkulu säärökset läpi. Ei nää ny mikään mittää suurii asioi oo, mutt tärkeit ja ainaki yks tapa pitää ittes tän alan miähen läpi talve. Ku tämmöne sunnuntaiseiluu o kuitenki vähä harrastus, vaik kovin tärkee, ni talve yks tarkotus o, ett keskitytää vähä muuhu, niinku postimerkkie keräilyy tai kitaransoittoo. Ai nii, ja tyähö ja muijaa ja mukulii kans, ett ne sit kesäl saa paattii mukaa. Se o tärkeet, ku usei käy nii, ett muijaa ei vene-elämä kiinnost. Sit ku äijä kuitenki se paattis kans pakertaa, ni muija saa mittas täytee ja sanoo, ett se o ny joko mää tai paatti. Ja tiätää sen, kuinka siin käy. En o viäl kuullu, et joku miäs olis muijaas rakastanu enemmä ku paattii ja merta. Mut jos se muija o likikä yhtä tärkee ku meri ja aalloilla seilaamine, ni on kyll viisast yrittää huamioira ihmisiiki. Eres vähä.

Nykyää ihmiste pahaa oloo hoiretaa lääkkeil. O yks ku saa nukkumaa, toinen ku herättää, kolmas ku saa haluamaa ja pystymää sänkyhommii ja sit taas yks, ku neki halut rauhottaa. Suruu syärää pillereit ja epätoivoki niill lamautetaa. Iloki taitaa nykyää olla melkee kiälletty, ja siihenki o omat pilleris. Ja kaikes tässä miälialoje torjunnas ihmine o vaa joku konsti, mill virkamiähet ja tohtorit siirtää rahaa vähävaraste ja valtio tileilt omii ja kavereide taskuu. Niil rahoil ne sit ostaa komeit seilipaattei, joire olemassaolo tiätenki o hyvä asia, mutt kyl ne vois yrittää hankkii vähä vähemmäl hyväksikäytöl. Mää ole sitä miält, ett jos ihmine viihtyy merel, ni sitä pitäs hoitaa seilipaatil. Se aiheuttaa ehkä riippuuvuut, mut ei sentää semmost kemia kaaost kroppaa ku nää kaik sialu aspiriinit. Mulla o semmone aaninki, että noi sialu  lääkkeet aiheuttaa lopultas enemmä haittaa ku hyätyy. Ihmisest tulee semmone, ettei se pärjää lainka ilma kemikaalei ja lääkkei. Mää olen kuullu, ett kauhukakaroitaki nykyää viärää purjehtimaa, jos niire pää siäl vähä selkenis. En tiärä tuloksist, mutt ku mää oli kakara taik semmone isompi koulupoika, ni kesäl mun oli hyvä, ku pääsi seilaamaa aika usein. Talvel oli sit kurjempaa. Vähintää pualet seiluuhaluiste lääkerahoist pitäs käyttää siihe, ett ne sit kans pääsis merel. Ei se mittää aut, jos merest tykkäävä viä rannal. Kyll sinne aaltoje pääll pitää pääst. Ja siäl se miäli sit vähitelle friskaantuu. Päiväki auttaa jo paljo ja viikko tekee miähest jo iha uure. Ja joskus voi sit vaa olla tarpee, ett niitä viikon jaksoi o vähä sillon tällön, tai ollaan kaksi viikkoo heti oitis. Tai kuukaurenki. Jos siin viäl o sopivasti avomeren seiluuta joukossa, nii mää lupaan, ettei siält miäs palaa samana.

Ei kommentteja: